maanantai 16. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Tiina Lehikoisen Multa



No niin, luentani Tiina Lehikoisen hienosta runoteoksesta Multa löytyy nyt Runo puhuu meille -sivuilta.

Ensi viikoksi yritän saada sinne arvion Harri Nordellin Hajosta.

Lisäksi tulee nippukritiikki tai ainakin lukulista vuoden 2016 niistä keskeisistä runokokoelmista, joista emme ehtineet kirjoittaa isompaa juttua.

Jossakin kuulin puhetta, että viime vuosi ei olisi ollut runon osalta kovin kummoinen, mutta kun vuonna 2016 julkaistiin esimerkiksi sellaiset teokset kuin Multa, Ontto harmaa ja Planeetta, niin kyllä se oli hyvä vuosi.

Jos joku projektissa jäi harmittamaan, niin ehkä se, että ntamon ja Tammen kirjat jäivät arvioimatta. Niitä en saanut pyynnöistä huolimatta. Toinen juttu: olisi ollut mukava saada vähän keskustelua sivuille. No, vielä sinne ehtii kommentoida, jutut jäävät näkyviin.

Kohta mennäänkin sitten vuoden 2017 asioihin, kun projekti jatkuu ja alamme käsitellä aforismia, autofiktiota, esseetä, fragmenttia, novelleja ja runon ja proosan rajailmiöitä.

Mukana touhussa: Antti Arnkil, Kristian Blomberg, Päivi Koivisto, Tiina Lehikoinen, Juhani Sipilä ja mä. Tästä myöhemmin lisää.


maanantai 9. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille -projektissa uusia tekstejä



Käykäähän tutustumassa uusiin Runo puhuu meille -teksteihin.

Oheisessa linkissä juttu Sirpa Kyyrösen Ilmajuurista.

Siellä on myös mm. Penjami Lehdon juttu Koleran kirjoista

ja Anna Tomin juttu Sanasadon viime syksystä.

Lisää tulossa tällä viikolla, ainakin Teemu Mannisen kirjoitus vuoden

neljästä kirjasta (Äänen murros, Torso, Ontto harmaa, Ilmajuuret)

ja mun arvio Tiina Lehikoisen Mullasta. Proggis jatkuu siis tämän

kuun ajan ja vaihtaa sitten hieman muotoa. Siitä enemmän myöhemmin.





Takapihalaulu




Tällaiseen tammikuun päivään sopii Of Monsters And Men ja

BACKYARD.




tiistai 20. joulukuuta 2016

Komeasti Aleksis Kiven Kanervalasta (1866)



Tiedoksi kaikille Aleksis Kiven runoudesta ja runoudentutkimuksesta kiinnostuneille. Juuri ilmestynyt julkaisu Kanervakankaalla, Näkökulmia Aleksis Kiven runouteen (toim. Päivi Koivisto) on luettavissa Kirjallisuuspankki-hankkeen osoitteessa.

Teoksessa on kirjoittajana edustava joukko kirjallisuuden- ja kielentutkijoita. Itse kirjoitin jutun Kanervalan kokonaisuudesta komposition ja rakenteen näkökulmasta sekä analyysin runosta "Joulu-ilta". Jälkimmäinen menee vaikka hartaustekstinä joulun pyhinä, jos tuntee kutsumusta sellaiseen. Oma lempparini on Heikki Laitisen artikkeli Kiven säkeistömetriikasta.

Mutta käykäähän tutustumassa, kattaus on runsas. Mukavaa joulun aikaa!



Lunastus*




Tyhjän päivän ja tyhjän ajatuksen siedän, ne eivät uhkaa.
Tila täyttyy ja jos ei, sen ei ollut tarkoitus täyttyä.
Tyhjä tulevaisuus menettelee, hetket ennen kuolemaa.
Mutta tyhjää menneisyyttä on mahdoton ajatella.
”En tullut mistään” on järjetön ja merkitsee itsen kieltämistä.
Sanoessani ”Tulin tyhjästä” tunnustan, ettei ollut mitään tuhottavaa
siinä sokissa, joka aika lopulta on.





*Jätin runon pois seuraavasta kokoelmastani Valekuolleet.
Melkein yhtä hauskaa kuin asioiden liittäminen toisiinsa
on valmiiden juttujen saksiminen kauniimmiksi. Sattuuhan
se joskus, kun irrottaa osia, jotka vielä äsken olivat kiinni
ja elivät. 


perjantai 2. joulukuuta 2016

Ajattelen itseni olevaksi





I
Paha mahtava henki
oli Cartesin renki:

puhdas oletus, hypoteesi,
aivan aluksi jotenkin freesi –

ei niin syvä kuin Jumala,
ei niin hyvä kuin humala –

eikä sanonut koskaan "minä",
oli aatosten eetterinä.

Sitten alkoi glamouri karista,
henki muistutti vanhaa varista,

sitä pihalle kutsumatonta,
jota seurailee muitakin monta...



II
Niinpä oletti René:
Jos onkin pettäjä
niin mahtava ja viekas,
et’ minut lumoaa,
niin kuitenkin on minä
se jota petetään.





Joululuukku




Hetket, jotka varastimme ajalta,

ovat elämämme parhaat,

sementoivat pienen ikuisuuden.




torstai 1. joulukuuta 2016

Tyhjällä tiellä II




Kuljen ihmisten valaistujen talojen ohi ja näen,

mitä on olla niin ettei mikään odota.






Tämä aamu kuin van Gogh maalaisi

vain mustalla, harmaalla, valkealla.







Kerran, eräässä museossa, oli nahkainen pussi,

jota isä oli tehnyt tyttärelleen uroskuikan päästä.













tiistai 29. marraskuuta 2016

Tyhjällä tiellä






Olen tyhjällä tiellä:

ohikulkevia hahmoja, keräilyraiteillaan.

Menevät pois, palaavat takaisin,

mutta tie on tyhjä.

Ehkä kuvittelimme itsemme pisteiksi joita ei voi kammeta sijoiltaan

(kuin luonnontieteen museo, ei kansallisen ihmisen

lyhyt historia, kauniita käyttökaluja vitriineissä, kekseliäisyys, kipu ja häpeä).

Silti aika, hetki hetkeltä,

uurtaa meitä yhä enemmän itsemme kaltaisiksi:

Prisma jossa huomaamme maiseman valahtaneen ohi

ja tie on yhä täysin tyhjä.





maanantai 21. marraskuuta 2016

Kaksi ajatusta





Vaikka logos on kaikille sama, elävät useimmat
kuin heillä olisi oma viisautensa.

 
 

Mihin hyvänsä ihmisen mieli on kiintynyt,

on hänen mentävä sinänsä luo.