lauantai 23. syyskuuta 2017

Populismi pikavippeinä





Jos populismista ja populistipuolueista puhuminen on vaikeaa vanhoilla käsitteillä, niin puhutaan sitten poliittisista pikavipeistä ja pikavippifirmoista (korkotiedot pienellä präntillä).







perjantai 22. syyskuuta 2017

Pojat



Youtubessa tuli vastaan vanha muisto tai oikeastaan kaksi versiota siitä.

Sabrinan Boys ja Sansan runollinen folkversio tuosta kasarihitistä.

Mieltymykseni kallistuu jälkimmäiseen: naisen laulama viettelevä runo

vetoaa tissien vilauttelua paremmin. Tissit ovat toki ikuisesti kiinnostava

mutta nykyisessä musabisneksessä kulunut juttu. (Tosin nykyinen

nänniennäyttämiskielto ja sillä leikittely voitaisiin molemmat kuitata

sillä, että Sabrina näytti kaiken jo kolmekymmentä vuotta sitten.)

Joka tapauksessa hienoa, että tytöt laulavat pojista -- ja pojille,

sekin on hienoa ja ihanan, niin, vanhanaikaista, vai? On myös video

näiden kahden naisen kohtaamisesta (Sansa matkaa Sabrinan konserttiin

Pohjanmaalle ja esittää versionsa kesäajan rakkaudesta Sabrinalle).



torstai 21. syyskuuta 2017

Luonto ja nykyaika



"Sillä kun vaikenet juhlallisessa hiljaisuudessa, joka luonnossa vallitsee, ei huomista päivää olekaan. Ja kun olet kuuliainen luomakunnan tavoin, ei huomista päivää ole - tuota viheliäistä päivää, jonka lörpöttely ja tottelemattomuus keksivät.

Mitä on ilo tai iloisena oleminen? Se on olemista todella itsenään läsnä. Ilo on nykyaika kaikkein painavimmassa merkityksessään: nykyaika."

Ehkä olemme kadottaneet horisontin, jossa Kierkegaard puhuu selittäessään evankeliumia: tänään-olemisen ilon.

Meistä "hetkessä oleminen" tuntuu yhtä viheliäiseltä kuin huominen ja ylihuominen rastaalle ja horsmalle. Tai paremmin: se tuntuu humpuukipuheelta, elämäntapaoppaiden vakiohöpinältä. Emme ymmärrä mitään tästä kristillis-romanttisesta luontopuheesta. Ehkäpä edes eläimet eivät ole tuolla tavoin.

Elämme huomista ja tulemista varten. Meillä on kalenteri ja ennakoiminen, välittynyt, valittu ja allakoitu taloudellis-sosiaalinen läsnäolo, ei nykyhetken ydintä. Tämä ajatus: "Hiljaisuudessa ja kuuliaisuudessa on vain yksi päivä, ja se on tänään", on meille vieras, sillä se tuhoaa nykyisen elämäntapamme.

Jos ajattelen nykyhetkeä ja tätä päivää, vaikkapa näitä minuutteja ennen kello yhdeksää, minun on varastettava ne kalenterilta ja tulevaisuudelta. Minun on uhrattava jotakin tulevaisuudesta eli ensi viikosta tai vähintäänkin riskeerattava jonkin tulevan päivän hetki tarttuakseni ainoaan nykyaikaan, joka todella on.

Ajatus hetkessä elämisestä vaikuttaa lähinnä mielisairaalta vastuuttomuudelta (jota monet ihmiset yhtä kaikki harrastavat, eivät tosin hiljaisuudessa ja kuuliaisuudessa, vaan sosiaalisuudessa).

Että nykyaika olisi luonnossa ja läsnäolossa eikä sen seuraamisessa, mitä niin sanotun sosiaalisuuden digitaalisessa välittämisessä tapahtuu juuri nyt - miltei mahdotonta tai vähintäänkin vanhanaikaista. Elämähän on tuolla, ja minä osallistun siihen puhelimellani tai tietokoneellani, jos mielin olla olemassa...

On silti hyvin paljastavaa, miten aamukävely tai pieni evankeliumitekstin lukeminen ja mietiskely avaavat päivän aivan toisin. Miten ne palauttavat minut ruumiiseeni ja henkeen, niihin ainokaisiin asioihin, jotka minulla todella ovat ja ovat tänään ja nyt. Ne eivät tempaa minua toisaalle, vaan lähentävät luontoon, eläimiin ja runouteen.

Eräs anonymiteettiään suojeleva ihminen sanoi eilen runoudesta saman minkä Kierkegaardin jälkeen voisin sanoa nykyhetkestä:

"Minulle runous on äärimmäistä puhetta, viimeistä puhetta. Jos runoilija ilmoittaa, että seuraavaksi aion kirjoittaa seuraavan runon niin hän ei ole minulle runoilija."


*


Kun ymmärrämme luonnon emme vain materiaalivarastona ja oman egomme jatkeena myös opettajanamme, ei meidän nykyaikaa elävien kenties tee myöskään mieli kuorruttaa sitä muovilla tai kaapia sitä paljaaksi omasta rikkaudestaan (niin kuin tosin teemme ihmisellekin). Tässä mielessä puhe luonnosta edellyttää hiljaisuuden ja kuuliaisuuden hedelmänä empatiaa ja osallistumista luonnon kärsimyksiin, koska lopulta olemme yksi ja sama olento.


*


Koko tämä puhe luonnosta ja ihmisestä on kyllä helvetinmoinen soppa, kun ajattelen missä maailmassa elämme - muovia, paskaa, hormoneja, kemikaaleja ja luonnon omista aineksista jalostettua saastaa! Silti pitäisi yrittää.


*


Kainuun pikkujärvissä meriolosuhteet, ja minkä vuoksi: vitun nikkelin...






Listaa siitä mistä pidän juuri nyt



* Aamukävely (saatan tyttären kouluun, kiipeän metsään ja kallioille tai kävelen junalle)

* Sienet ja marjat (helppoja vahveroita, puolukoita ja syksymmällä karpaloita suolta)

* Kirjat, joita voi lukea katkelmina (runot, esseet, aforismit, novellit, junassa ja vessassa)

* Syystaivas (mitä kirkkaampi sitä kauniimpi, myös harmaa käy)

* Hyvin menneet hetket (yksityisten ja sosiaalisten tilanteiden onnistuminen palkitsee aina,

                                         ihmiset, jotka ilmestyvät sieltä täältä)

* Ruoka (kun saa aikaan yksinkertaisten ainesten yhdistymisen ihmeen)

* Melankolinen tuttu musiikki, josta syntyy henkilö (kuten J. Karjalaisen Stindepinde)

   tai musiikki, johon tuntee itseironiansekaista yhteyttä

                       joko oman tai lasten elämän vuoksi (kuten Teflon Brothersien Maradona

                                                                                            tai Lähiöunelmii)

* Hetket yksin (etätyöpäivä keittiön pöydän ääressä, haahuilua, kahvia, hiljaisuutta)

* Kirjoittaminen (silloin kun se sujuu)

* Satunnaisesti kuunnellut laadukkaat radio-ohjelmat (yleensä pidemmillä matkoilla)

* Renault VSOP / XO (kumpi hyvänsä käy päivän päätteeksi)

* Odotus (unen, haaveen täyttymisen, sortumisen)

* Toimiva auto (jota ei tarvitse rempata tai isommin huoltaa lähimpään vuoteen, kop kop)

* Hyvin pilkotut kuivat halot (ja tuli)

* Suoratoisto (ja sarjat jotka eivät floppaa toisella tai viimeistään kolmannella kaudella)

* Talo jossa kaikki nukkuvat (tyytyväisinä tai ainakin päivästä pelastuneina)

* Edellisten kaltaiset turvasatamat elämän menossa



Runoilija ja hiljaisuus



Hiljaisuudessa, mustarastaiden kääntäessä pudonneita lehtiä ja vuokkojen noustessa, edes siellä ei runoilija hiljenny. Miksi ei? Juuri siksi, että hän heittää asian nurin niskoin ja pitää itseään olennaisempana kuin kukkaa ja lintua. Kaikesta huolimatta hän kuvittelee itsellään olevan etuuksia siitä, että lainaa linnulle ja kukalle sanan ja puheen, vaikka tarkoitus on, että hän oppii hiljaisuutta niiden kasvusta ja lennosta.*

*Toinen runollistettu katkelma edellä mainitusta Kierkegaardin teoksesta.




Metsästä ja hiljaisuudesta




Metsä on hiljaa. Silloinkin kun se kuiskailee, kun lehdet putoavat poluille tai sade napsahtelee haapojen huntuihin, on se kuitenkin hiljaa. Sillä puut kasvaessaan tiheissä ryhmissä pitävät omana tietonaan sen, mitä me ihmiset niin harvoin pidämme antamistamme lupauksista huolimatta: nämä asiat jäävät meidän välillemme.*



*Kevyesti tuunattu katkelma S. Kierkegaardin teoksesta Lilien paa Marken og Fuglen under Himlen (1849) aamukävelyn jälkeen. Pohjatekstiin lisätty pari havainnollista kuvaa ja perusajatus kohdennettu selkeämmin meihin.




maanantai 18. syyskuuta 2017

Syksyn proosaa




Miksi jotkut naiset saavat orgasmeja? Miksi jotkut toiset ei? Emme keskustelleet tästä, mutisin itsekseni. Metsä nieli lapset ja lapset ihmisten huudot. Toisiin metsiin satoi lumi. Mies oli yksin, tyttö yksin, ei ollut alitajuntaa tai tasa-arvoa. Ei joka mättäässä piillyt kyy, mutta palokärjen rummutuksen kuulivat kaikki. Ennen aikaan miehet ja naiset kohtasivat maatöissä olematta orjia. Ei ollut sokeria, johon hukkua, ei toivomusluun muotoista hermoverkkoa. He etsivät onnea ilman ja veden ääriltä, ullakoilta. Roope Ankka oli saanut useita orgasmeja. Robinsonkin sai, luultavasti yhdeksän. Historialliset ajat kumuloituivat itsensä kaltaisina. Kaduilla mainostettiin klitoris-, nänni-  ja vaginapumppuja. Muistin jatke oli jokin yksityiskohta. Edistyksellisimmän ympärillä hyöri koko joukko ftalaattivapaine ongelmineen.




torstai 14. syyskuuta 2017

Hetki





Hetki, jossa haukan kynnet hipaisevat olkapäätäsi.



Politiikkaa





Yhdelläkään ihmisellä ei ole vain yhtä ääntä eikä vain yhtä varjoa, ei yhtä äärtä.





Aseistariisunta




Kun kohtaat ihmisen, joka kiehuu vihaa, kysy mitä hän rakastaa.

Kun kohtaat ylemmyydentuntoisen, kysy samaa.

Kysy kolme kertaa. Aloita itsestäsi.

Mikään ei riisu niin kuin tämä kysymys.