torstai 30. maaliskuuta 2017

Landet*




"Jag längtar till landet som icke är,


till landet som icke längre finns,
till landet som Doggerland…"

Vem är du, vad är ditt namn?

"Jag hör ett rop ur ett skog
det är mitt namn."

Vem är du, vad är ditt namn?

"Ett namn som var

outsägligt vild."

Vem är du, vad är ditt namn?

"I ekotemplet bor
dess genklang än;

jag längtar till landet som icke är."

Är dina ögon slutna eller öppna?

"Det finns frid bortom,
bakom, inne i..."

Ge mig ditt svar!

"Jag är en lantbrevbärare,
som går i snö och is...


och intet är mig kärare
än gå på detta vis...

Jag längtar till landet som icke är..."



* Ensimmäinen ruotsiksi "kirjoittamani" runo.



Päivän merkintöjä





Jokin karhea: unohdan hengittää ja täytän tilan

vain äänillä, joita en päästä.


*



Kirjoitan pölyisessä aulassa kymmeniä metrejä maan alla.

Täällä Chopinin nocturnet ovat ainoa luonnonmaisema.



*



Muistan kun ajoimme ohi pihkaisen puupinon ja tyttäreni sanoi:

Isä, tuollaiset verhot sinä halusit, ne olisivat olleet ihan hienot.




*


Joskus on aloitettava, vaikka laulaisi aivan muiston vierestä

ulkona kylmässä, pölyisen päivän sihdillä.



*


Ehkä huhtikuu oli kuukausista julmin vielä 1900-luvun alkupuolella,

mutta kiitos ilmaston lämpenisen, tuo julmuus on maisemassa

pikemminkin osa maaliskuuta, ainakin näin etelässä. Odotan

vihreän ilmestymistä pihoille ja metsiin, pölylauttojen, roskien

ja koiranpaskojen vähittäistä huuhtoutumista menneen horisonttiin.

Luulen kylläkin, että T. S. Eliot tarkoitti mentaalista maisemaa

kirjoittaessaan "April is the cruellest month..." Kevätvalon sekä luonnon

äkillisen kasvuun puhkeamisen myötä hyökkää monen itsensä elottomaksi

tuntevan kimppuun masennus, mutta itseeni kevätkuukaudet lataavat

vielä toistaiseksi odotusta: kohta on kesä, pistän koneet kiinni ja alan elää

kuin ihminen "mixing memory and desire".




torstai 9. helmikuuta 2017

Harri Nordellin Hajo




No niin, nyt on minun osaltani viimeinen teksti Runo puhuu meille -proggiksessa julkaistu.

Käsittelyssä on Harri Nordellin Hajo. Hieno teos, perustelee itsensä todella monella tasolla.

Juttu on kahdessa osassa, innostuin kirjoittamaan sen verran pitkään. Ajattelin, että vaikka

WSOY olisi julkaissut viime vuonna vain yhden runokirjan, Hajo olisi laadun puolesta

täyttänyt tilan. Tutustukaa!




tiistai 31. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Nippukritiikki





Toiseksi viimeinen kritiikkini on pikakelaus kymmenestä vuonna 2016 ilmestyneestä runoteoksesta. Lisäksi listasin kymmenen muuta, joita en ehtinyt tarkemmin arvioida. Tällä viikolla tulee vielä juttu Nordellin Hajosta. Paketti alkaa olla melko lailla valmis. Vuoden aikana hankkeessa tuli arvioitua tavalla tai toisella yhteensä 32 runoteosta ja sitten pienemmät vinkit päälle. Ei hullummin. Onpahan ainakin puhuttu ja pidetty runoutta esillä.




maanantai 16. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Tiina Lehikoisen Multa



No niin, luentani Tiina Lehikoisen hienosta runoteoksesta Multa löytyy nyt Runo puhuu meille -sivuilta.

Ensi viikoksi yritän saada sinne arvion Harri Nordellin Hajosta.

Lisäksi tulee nippukritiikki tai ainakin lukulista vuoden 2016 niistä keskeisistä runokokoelmista, joista emme ehtineet kirjoittaa isompaa juttua.

Jossakin kuulin puhetta, että viime vuosi ei olisi ollut runon osalta kovin kummoinen, mutta kun vuonna 2016 julkaistiin esimerkiksi sellaiset teokset kuin HajoMulta, Ontto harmaa ja Planeetta, niin kyllä se oli hyvä vuosi.

Jos joku projektissa jäi harmittamaan, niin ehkä se, että ntamon ja Tammen kirjat jäivät arvioimatta. Niitä en saanut pyynnöistä huolimatta. Toinen juttu: olisi ollut mukava saada vähän keskustelua sivuille. No, vielä sinne ehtii kommentoida, jutut jäävät näkyviin.

Kohta mennäänkin sitten vuoden 2017 asioihin, kun projekti jatkuu ja alamme käsitellä aforismia, autofiktiota, esseetä, fragmenttia, novelleja ja runon ja proosan rajailmiöitä.

Mukana touhussa: Antti Arnkil, Kristian Blomberg, Päivi Koivisto, Tiina Lehikoinen, Juhani Sipilä ja mä. Tästä myöhemmin lisää.


maanantai 9. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille -projektissa uusia tekstejä



Käykäähän tutustumassa uusiin Runo puhuu meille -teksteihin.

Oheisessa linkissä juttu Sirpa Kyyrösen Ilmajuurista.

Siellä on myös mm. Penjami Lehdon juttu Koleran kirjoista

ja Anna Tomin juttu Sanasadon viime syksystä.

Lisää tulossa tällä viikolla, ainakin Teemu Mannisen kirjoitus vuoden

neljästä kirjasta (Äänen murros, Torso, Ontto harmaa, Ilmajuuret)

ja mun arvio Tiina Lehikoisen Mullasta. Proggis jatkuu siis tämän

kuun ajan ja vaihtaa sitten hieman muotoa. Siitä enemmän myöhemmin.





Takapihalaulu




Tällaiseen tammikuun päivään sopii Of Monsters And Men ja

BACKYARD.




tiistai 20. joulukuuta 2016

Komeasti Aleksis Kiven Kanervalasta (1866)



Tiedoksi kaikille Aleksis Kiven runoudesta ja runoudentutkimuksesta kiinnostuneille. Juuri ilmestynyt julkaisu Kanervakankaalla, Näkökulmia Aleksis Kiven runouteen (toim. Päivi Koivisto) on luettavissa Kirjallisuuspankki-hankkeen osoitteessa.

Teoksessa on kirjoittajana edustava joukko kirjallisuuden- ja kielentutkijoita. Itse kirjoitin jutun Kanervalan kokonaisuudesta komposition ja rakenteen näkökulmasta sekä analyysin runosta "Joulu-ilta". Jälkimmäinen menee vaikka hartaustekstinä joulun pyhinä, jos tuntee kutsumusta sellaiseen. Oma lempparini on Heikki Laitisen artikkeli Kiven säkeistömetriikasta.

Mutta käykäähän tutustumassa, kattaus on runsas. Mukavaa joulun aikaa!



Lunastus*




Tyhjän päivän ja tyhjän ajatuksen siedän, ne eivät uhkaa.
Tila täyttyy ja jos ei, sen ei ollut tarkoitus täyttyä.
Tyhjä tulevaisuus menettelee, hetket ennen kuolemaa.
Mutta tyhjää menneisyyttä on mahdoton ajatella.
”En tullut mistään” on järjetön ja merkitsee itsen kieltämistä.
Sanoessani ”Tulin tyhjästä” tunnustan, ettei ollut mitään tuhottavaa
siinä sokissa, joka aika lopulta on.





*Jätin runon pois seuraavasta kokoelmastani Valekuolleet.
Melkein yhtä hauskaa kuin asioiden liittäminen toisiinsa
on valmiiden juttujen saksiminen kauniimmiksi. Sattuuhan
se joskus, kun irrottaa osia, jotka vielä äsken olivat kiinni
ja elivät. 


perjantai 2. joulukuuta 2016

Ajattelen itseni olevaksi





I
Paha mahtava henki
oli Cartesin renki:

puhdas oletus, hypoteesi,
aivan aluksi jotenkin freesi –

ei niin syvä kuin Jumala,
ei niin hyvä kuin humala –

eikä sanonut koskaan "minä",
oli aatosten eetterinä.

Sitten alkoi glamouri karista,
henki muistutti vanhaa varista,

sitä pihalle kutsumatonta,
jota seurailee muitakin monta...



II
Niinpä oletti René:
Jos onkin pettäjä
niin mahtava ja viekas,
et’ minut lumoaa,
niin kuitenkin on minä
se jota petetään.