keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Meditaatioita: valtakunta

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Tämän Helvi Juvosen "Pikarijäkälä"-runon evankeliumiviitettä Luukas 17: 20-21 tarkastaessani näin sen taas kerran ja hämmästyin ja unohdin itse runon:

"Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä' tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."

Emme voi sanoa "täällä" tai "tuolla" - voimmeko sanoa "tässä", "keskellänne" tarkoittamatta paikkaa? Paradoksaalisesti tämä valtakunta ei ole deiksiksen asia, se ei ilmaise tilaa, jota voitaisiin osoittaa puheen diskurssissa, ja silti siinä on käsky: "Katsokaa: Jumalan valtakunta."

Todennäköisesti selkein tulkinta koko kohdasta on, että Jeesus käyttää kiertoilmaisua ja puhuu itsestään. Hän on "Jumalan valtakunta". Hän sanoo, että on "teidän keskellänne", jo tässä, mutta samalla hän on jatkuvasti menossa ohi hetken, hän ei kiinnity tähän maahan: "Ottakaa kiinni tästä hetkestä ja nähkää mikä valtakunta on", "Tämä on ihmisen pojan hetki", "Nähkää, tämä valtakunta on aina tulossa".

Asiayhteys antaa tarkemman kuvan: Jeesus puhuu aikansa yhteiskunnallisesti valveutuneille oppineille, fariseuksille, joiden mielessä oli konkreettinen valtakunta. Hän sanoo näille uskonnon ja politiikan ammattilaisille, jotka pitivät yhä Jumalan ja kansan välistä liittosuhdetta mahdollisena, luvattua maata ja "kansallisvaltiota" todellisuutena: Valtakunta ei ole "täällä". Se on Jumalan valtakunta. Jos valtakunta kuuluu Jumalalle, se ei rajaudu paikkaan, se ei määrity poliittisesti: se on puhuttelumuodossa, "teidän keskellänne", se ei ole juutalainen tai roomalainen valtakunta, ei tarkoin noudatettu uskonnollinen maan laki ja onnellinen tulevaisuus.

Puhuessaan fariseuksille Jeesus puhuu uskonnollisten lakien spesialisteille, jokaista sanaa painottaen: "Se on teidän keskellänne." Hän ei laske itseään puhuteltaviin, valtakunnan jakajiin. Hän puhuu tietyille ihmisille ja sanoo, että valtakunta on, se on niiden keskellä, jotka kuulevat tämän puheen, jotka antautuvat sen puhuteltaviksi.

Jo puhuttelun kielellinen muoto osoittaa, ettei valtakuntaa voi rajata, mutta että se on samalla kenen hyvänsä ulottuvissa. Ainakin implisiittisesti sanoissa on läsnä ajatus, että tästä valtakunnasta ei koskaan tule "meidän valtakuntaamme", meidän totuutemme tyyssijaa. "Älä pysäytä tätä valtakuntaa, älä vaihda Jumalaa meiksi." Valtakunta on tässä liikeessä, ja näin puhuttelu säilyttää kaikki salaisuudet. Toisaalta sanoissa on voimakasta ironiaa: valtakunta on oppineiden keskellä, ja he eivät saa siitä kiinni. Valtakunta niin kuin kirjallisuus tai oikeudenmukaisuus juoksuhiekassa; aina vasta tulossa. Fariseusten näkökulmasta tämä puhe on provokaatiota. Jeesus rassaa puheellaan fariseuksia, herättelee raivoa.

Yhä selkeämmin minusta näyttää siltä, että "katsokaa" osoittaa puheen tilanteeseen, pitää fokuksen tilanteen keskuksessa eli puhujassa itsessään. Se on kuin onkin deiksiksen piirissä, ja olen tehnyt monta polkua päästäkseni takaisin yksinkertaiseen tilanteeseen. Mutta. Kuitenkin evankeliumi sanoo: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla."

Millainen tämä "teidän keskellänne" on? Onko minun opiskeltava kreikkaa "teidän keskellänne" vuoksi? Sitä paitsi: Jeesushan puhui arameaa... Mitä Luukkaan teksti ja siihen kuuluva käännös oikeastaan välittävät Jeesuksen sanoista ja sanoiko hän juuri näin?

Luukas puhui kreikkalaisille, joille evankeliumi entisen fariseuksen eli Paavalin mukaan oli hulluutta. Kääntyivätkö sanat jo Luukkaalla tähän Paavalin ymmärtämään kehykseen? Ja kuka kääntää ne meille: mitä valtakunta merkitsee nyt?

Puhetilanne on selvästi kaksijakoinen, se jatkuu oppilaiden puhuttelulla:

"Ja hän sanoi opetuslapsillensa: 'Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä."

Tästä eksoteerisen naljailun ja esoteerisen viestinnän tilanteesta sitten myöhemmin, vaikkei tämä mikään teologiablogi olekaan enkä minä ole teologi.

Juvosen runoon palatakseni: sen esittämä "luonnon" ja näkymättömänä tulevan "valtakunnan" suhde on varmasti yksi olennaisimmista yhteyksistä, joita nykyisin voimme ajatella. Ihmisen ja luonnon materiaalinen suhde on yhtä lailla spirituaalinen suhde. Se puhuu hetkellisestä, kahden sopivan ja yhteensovittamattoman kohtaamisesta; myös sitä on mahdoton kääntää.

Ei kommentteja: