torstai 17. syyskuuta 2009

Arvostelupalvelu

Ensinnäkin tahdon todeta, että me täällä arvostelupalvelussa pidämme tekstien lukemisesta. Me olemme täällä auttaaksemme teitä, hyvät julkaisemiseen pyrkivät kirjoittajat. Julkaisukynnyksen ylittäminen on aina haastavaa. Useimmiten se vaatii kokonaissuunnittelua, perehtymistä ja asiantuntijan auttavaa kättä. Esikoiset kamppailevat elintilasta, jota säätelevät kustannusprofiilit, markkinointi ja kritiikki sekä kilpailu huomiosta. Kustantamoihin tarjotaan vuositasolla tuhansia käsikirjoituksia, joista päivänvalon näkevät vain muutamat runoteokset, joukossa jokunen esikoinen.

Tässä tilanteessa formaattiin kirjoittaminen on parasta, mitä voitte tehdä. Tehkää jo alussa palvelus itsellenne: älkää edes yrittäkö muuta kuin suomalaisen modernismin toisintoja. Asettelut ja peruslause Haavikolta ja Mannerilta, ehkä Saarikoskelta, joskaan ette koskaan kilpaile laadussa heidän kanssaan. Mikäli ette jaksa lukea kyseisiä kirjoittajia "liian vaikeina", pistäytykää kirjakaupan hyllyllä ja katsokaa säeasettelun malli mistä hyvänsä käteenne osuvasta runokirjasta. Ne ovat kaikissa suunnilleen samanlaiset: tasaus vasemmalla, joitakin sisennyksiä sinne tänne mausteeksi, selkeät säeryhmät. Pientä variaatiota kenties, mutta liika säännön murtaminen on naurettavaa pelleilyä, typografista kikkailua, johon vain aloittelijat sortuvat. Toinen vaihtoehto on keskeislyyrinen luontotunnelmointi tai reipas murrekieli ja puheenomaisuus proosarunouden parissa - toki sisälle sopii myös nykynuorison nettikieli. Jälkimmäisessäkin tärkeitä ovat perinteiset mutta raikkaat metaforat ja heittäytyminen minä-sinä -suhteen tuoreuttamiseen Sirkka Turkan jalanjäljissä.

Viime vuodet ovat osoittaneet, että proosaruno saattaa olla jo lähtökohdiltaan ylivoimainen valinta, sillä se jos mikä saa kustantamot uskomaan mahdollisuuksiinne prosaisteina. Ajatelkaapa minkä polun Jari Tervo, Kari Hotakainen ja Kjell Westö ovat teille raivanneet - ja hekin aloittivat sentään pääosin säkeellä. Myös proosarunon mallin löydätte kirjakaupoissa esillä olevista teoksista. Nykyisen proosarunon suurin etu on siinä, että rytmin hankaluudet voidaan ohittaa kivutta latomalla teksti kuin mikä hyvänsä suorasanainen kyhäelmä. Rytmistä kustantamot eivät juurikaan ymmärrä eikä niiden tulekaan - rytmi hylättiin mitan mukana kategorisesti vuonna 1956.

Olipa valintanne mikä hyvänsä, myönteisten kustannuspäätösten kannalta on olennaista, että toimittajat tunnistavat lähetyksenne runoudeksi pelkällä silmäilyllä. Ilmaisunne on ylipäänsä kosiskeltava riittävästi heidän runousopillista yleistietouttaan ja vastattava mahdollisimman optimaalisesti kustantamojen käsitystä siitä, miten hengentuotteenne sopii formaatin materiaalisiin ehtoihin sekä millainen aika teoksen toimittamiseen voidaan uhrata.

Älkää siis yrittäkö mitään liian poikkeavaa. Se on ensinnäkin julkaisullinen itsemurha, ellette tahdo liukua pois varsinaisten kustantajien ja samalla lehtijulkisuuden piiristä. Toiseksi se on ylpeyttä, jota ette pysty lunastamaan. Mitä vaivattomampi toimitusprosessi, sitä parempi tulos teidän kannaltanne. On syytä pitää mielessä, että runous ylipäänsä on kustantajille umpikuja. Sen kirjoittamiseen tai julkaisemiseen ei liity minkäänlaista glooriaa. Onkin ihme, että runoutta ylipäänsä kustannetaan. Kyse on lähinnä kirjatalojen imagosta ja oletetusta tarpeesta tuottaa laadukasta taidekirjallisuutta. Enemmän kuin syvällisiä hengentuotteitanne ne tarvitsevat proosaa tärkeistä aiheista, kuten seurustelusta, seksistä ja sukupolvien kuiluista, urheilusta ja julkisuudesta, ylipäänsä julkisuudesta. Poliitikkojen käsittely on aina iso plussa, sillä se on ajankohtaista. Jos kustantamot käsittäisivät, kuinka turhanaikaista suurin osa heidän tukemastaan runoudesta on ja millaista resurssihukkaa se aiheuttaa, he olisivat sulkeneet portit aikoja sitten.

En voi kylliksi tähdentää jo mainitsemaani tosiseikkaa: Mitä modernistisempi kokoelma, sitä paremmat mahdollisuudet palkintoihin. Modernismilla tarkoitan runoutta, jota suuret kustantamot ovat julkaisseet Suomessa viimeisenä viitenä vuosikymmenenä teemalla valo ja neljä vuodenaikaa eli ihmiselämän lyhyys. Tämän aikaikkunan ulkopuolella, joskin myös siihen tyylillisesti sopeutumattomina, olette omillanne. Vaikka voittekin mainita haastatteluissa löytävänne itsenne kerta toisensa perään jostakin Eeva-Liisa Mannerin ja Mirkka Rekolan välistä - oikeastaan juuri tuo rekisterinvalinta on teidät palkintoehdokkaaksi tuonutkin - olette kuitenkin aina omillanne. Siksi jo runoilijaksi ryhtymisen hetkillä kannattaa tiedostaa, että kahdenkin kokoelman putki on harvinaisuus. Sen jälkeen elintilasta on kamppailtava verissä päin, eikä henkilökohtaisilla kirjallisilla uhrauksilla - elleivät ne ole myönnytyksiä konventionaalisuuden suuntaan - ole liiemmälti merkitystä. Yleensä onnistuminen kirjoittajana tarkoittaa pelastautumista prosaistiksi. Tosin palkituimmilta runoilijoilta julkaistaan häveliäisyys-, julkisuus- tai modernismisyistä useampiakin teoksia. Riippuu täysin kustantajasta, kuinka kauan tällainen suhde voi jatkua. Ilonaihe puolestaan on, että se voi jatkua pitkäänkin - syistä, joita kukaan ei osaa ennustaa. Kritiikin suoman näkyvyyden osalta jo kolmansia kokoelmia uhkaa häviäminen, mutta se ei ole tällä hetkellä teidän suurin murheenne. Yritetäänpä nyt yhdessä sitä ensimmäistä ja pidetään rattaat pyörimässä. Kaiken kaikkiaan suomalaisella runoudella menee tällä hetkellä todella hienosti. Kohti omaa ääntä!

23 kommenttia:

Erkka Mykkänen kirjoitti...

aivan mainio! oletko ajatellut/oletko jo tarjonnut tätä jonnekin? parnassoon, t&s:uun tjms?

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitti! En vielä, pitäisi varmaan vielä vähän kehitellä lisää. Ehkä lähetän sen kustantajille, jotta voivat korvata ne nykyiset ohjeensa. Tästä kehittyy varmaan sellainen pohjateksti ironiselle sarjalle tekstejä, joihin sijoittuu tuo Ted Kennedy -tekstikin. Katsotaan!

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Ajankohtainen, tärkeä (mutta tärkeä vain muutamille)!

Meidän ei pitäisi koskaan jutella, koska jutteluista syntyy runoja ja runoista syntyy totuus ja totuudesta syntyy häpeä.

Erginho on oikeassa, tämä sopisi mainiosti johonkin lehteen, Parnasso tai NV olisi passeleita, ihan yksittäisenä juttuna tämä sopisi mainiosti, joten hio, tarjoa - ja tule julkaistuksi! Mitä pikemminkin sen parempi!

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitti Harry! Meidän pitää jutella huomattavasti useammin, sillä myös jäätäviä faktoreita hiippailee kaikkialla ympärillä. Eli voisitko soittaa mulle pliis taas niin saan edes jotakin säälittävää aikaan. En osaa keksiä enää mitään omasta päästäni. Nimim. munaton kirjoittaja.

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Kyllä sä musta olet ihan munakas, vieläpä nakkimunakas!

Mutta totisesti keskustelu piristää piripäitämme. Oikeastaan kirjallisuuskäsitykseni on muuttunut sellaiseksi että tahtoisin lähinnä keskustella siitä mitä olen lukenut enkä tehdä mitään muuta.

Luulen ihan todella että kirjoittaminen on vähän turhaa jos emme osaa edes lukea etc. Toisin sanoen ainakin tietyllä lailla kirjoittaminen on liian hyödyllistä enkä pidä siitä.

Kaipaan jotakin täysin hyödytöntä. Yritetään kehittää siis jotakin sellaista.

Karri Kokko kirjoitti...

Kahden teoksen putki? Siis millä aikavälillä me puhutaan tässä?

Kysyy hän, joka teettää teoksensa toisilla. Eikä häpeä, mitä nyt kädettömyyttään munattomuutensa lisäksi.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Karri!

"Kahden teoksen putki" on luultavasti ironiaa, vähän vaikee sanoa, kun en tunne tätä arvostelupalvelun tyyppiä ja hänen tarkoitusperiään - lieneekö vieraan vallan agentti.

Harry, mä oon lukenu elämäni aikana aika paljon hyödyntöntä, enkä just nyt jaksais hetkeen. Paitsi niitä tosi hyödyttömiä.

Uhä aigas munaton.

Vesa Haapala kirjoitti...

Karri, vielä: ei suinkaan ollut tarkoitus sanoa, että munattomia ovat ne jotka toisilta ottavat, nehän ovat autuaita. Munattomia ovat ne jotka eivät uskalla ottaa tarpeeksi. Kädettömyys on luonnonlahja, sitä ei pidä hävetä.

Harry: paistoin tänään vahveromunakasta - maukasta, kannattais maistaa vaikka tiedän että inhoat sientä. Nakkimunakas olis munakkaampaa ja vielä nakikkaampaakin, mutta mä en mee niin helppoon, vanha vege.

Karri Kokko kirjoitti...

Joo, Vesa, mä ymmärsin toki oikein. Eikä mulla oikeasti ole syytä hävetä mitään - paitsi ehkä niinä harvoina hetkinä kun en uskalla tarpeeksi. Lisää puhetta!

TM kirjoitti...

Olit salaa laittanut loppukaneetin! Kurja liero! Mä tulen sun taloosi ja tuon oman ääneni mukanani, ja kerron sulle pari omaäänistä kommenttia! Saanko samalla sienimunakasta?

Erkka Mykkänen kirjoitti...

sienet on pahoja. ootte tyhmiä aikuisia :(

Vesa Haapala kirjoitti...

Teemu, joo, saat sienimunakasta ja saat sanoa myös kommenttisi! Voisinkin pyytää sua ja Harrya kylään, niin nähtäisiin minkä verran kaksi maisterirunoilijaa saa tungettua sieniä nuoren vihaisen jyväskyläläisen kurkkuun.

TM kirjoitti...

Kyllä niitä sinne ainakin ämpäri mahtuu, sillä on niin iso suu. Mä voin sit ottaa tähteet mukaan ja ujuttaa ne Erkan aamupuuroon.

Vesa Haapala kirjoitti...

Näin teemme!

Jorma Martikainen kirjoitti...

Onneksi olen aika etäällä teitin hapero et vahvero keitoksistanne, vaan tämä varsinainen kommentoitava teksti on kyllä oivallinen, ainoastaan Jukka Ukkolan pakina 'Alveilua! SK 36/09 yltää riemastuttavuudessan lähes samalle tasolle, vaikkakaan muuten ei ole vertailukelpoinen.

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitti vinkistä, Jorma! Pitääpä lukea Alveilua, jos saisi talouden näkökulmaa kirjallisuuteen (se vasta katastrofi olisikin). Fiksut pysyvät erossa kaikista itiöemäisistä!

Juho Narsakka kirjoitti...

Mahtava!

Selailen kyllä tätä blogia aina välillä, mutta nyt päädyin tähän mainioon tekstiin Luoma-Ahon blogin linkin kautta :)

Modernismin pohtiminen ja runouden julkaisukanavat vaikuttavat olevan tällä hetkellä suosittuja aiheita (kirjallisuus)medioissa, tämä ironinen kommentti on siis hyvinkin ajankohtainen. Minäkin kannustan julkaisemaan tämän jossakin toisessa muodossa eli lehdessä..

Huvitti ja pisti miettimään!

Karri Kokko kirjoitti...

Hmm. Teksti on kyllä hauska ja osuu naulan kantaan, mutta en siltikään usko, että sen paikka on jossain lehdessä.

Sillä keihin naurumme tulisi kohdistua? Heihinkö, jotka tällaisia sääntöjä kustantamoissa sisäistävät vai heihin, jotka niitä pyrkivät noudattamaan? Kumpikaan nauru ei johda mihinkään.

Eli huvittavuudestaan huolimatta teksti taipuu koserian puolelle. Sen sijaan lukisin mielelläni positiivisen kautta siitä kuinka säkeitä valmistetaan.

Vesa Haapala kirjoitti...

Hyvä pointti: ehkä me naurettaisiin kaikille, myös itsellemme (tai ainakin minä itsellenikin). Tuota, se on vähän vaikeeta tuo positiivisten fiilisten ilmaisu näin kirjallisesti; on vähän kuin yrittäisi kuvata paratiisia kun kuitenkin se helvetti vetoaa enemmän mielikuvitukseen ja aisteihin, samaa voi kai sanoa kirjallisuustilanteesta. en nyt kuitenkaan (vakavasti ottaen) usko, että olemme lopullisessa umpikujassa runoudessa, mutta on silti ihan hauska kirjoittaa tekstejä, joissa melkein uskon niin. Usein hyvään tekstiin riittää, että siinä on totuuden siemen, vaikeaa on sen sijaan osoittaa yleisesti kuinka hyvä syntyy. Sitä pitää vaan kirjoittaa ja uskoa, että jossakin kolahtaa. Nimim. Yhä modernisti (niin kauan kuin uskomme modernin runon rakenteisiin - ja miksi emme uskoisi - olemme modernisteja, mutta ei pidä uskoa yksinomaan niihin, siksi olen myös Nimin. Jotakin muut(ost)a.

TM kirjoitti...

Karri, ei naurun tarvitse kohdistua kehenkään ollakseen hedelmällistä ja rakentavaa - se voi myös yhdistää samanmielisiä tarjotessaan epätoivoisille aseita taistella epätoivoaan vastaan. Leikkimielinen pilkanteko, satiiriset karikatyyrit, kirjallisen kentän parodiointi, osui se sitten tauluun tai ei, kaikki sellainen on vain toivottavaa tässä jantelaisen hyssyttelyn ja passiivisen aggressiivisuuden maassa. Jotenka: koseriaa my ass. Pyssyt tanaan! :)

Karri Kokko kirjoitti...

Teemu, olet tietenkin oikeassa. Kaikki keinot ovat suositeltavia ja mitä reippaampi meno, sen parempi. Ja onhan se omalla tavallaan eräänlainen manifesti, jollaisia ei ole koskaan liikaa.

Ja tämä kaikki sanottu HH:n syntymäpäivänä!

TM kirjoitti...

KK, muista HH! :)

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi kaikki

ja kiitos kommenteista. Tämä rohkaisee jatkamaan proosallisen koserian tiellä, joten jatkoa seuraa, kunhan saan rivit järjestykseen muilta töiltä! Seuraava teksti siis omistetaan kaikille tähän ketjuun osallistuneille.