torstai 26. marraskuuta 2009

Kasvatus n:o 2

Kuusi kuulaa tai kuusi aukkoa ja molemmat, kaikki meidän hyönteiselämämme alkeet samalla pinnalla. Ensimmäisen kolmannen ja viidennen ruokailutapahtumat vähittäisinä tunkeutumisina, toinen neljäs ja kuudes liikkeinä, kun aikamme autot, volkswagen kuplat hakkuuaukot ohittaneina, voimalinjat ohittaneina ja kohdikkain tässä lumen kattamassa rinteessä, sivullaan kättään heilauttava I. Mustonen. Kaikki ennustaa lamaa, on vuosi -72 ja meidät syödään suoraan palloistamme, alastomina, aivan samaan aikaan kun kyse on liikenteestä.

Mitä tahdoin sanoa? Täällä kiinnitä huomiosi seinäpaperin kosteuteen, tämä on tarkoitettu nähtäväksi. Kuula numero kolme: Vielä hetken valkosaappainen nainen ruskeassa hihattomassa mekossa kyyristyy, punertavat hiukset ja reidet hymyssä, kuin spanieli haistelen kenkien nahkaa. Hänen kuulansa pintaa jyrsitään jo. Pitääkö nyt edetä vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, ne lentävät kaikkialla missä vaha kelluu, on kuin niiden hihnat jo kuoriutuisivat vaikka marraskuu vasta kohoaa unesta?

Olen katsojan paikalla. Tämä ranskalainen pienatuoli, luonnosmaisesti minut on nostettu ojentuvien käsien ylle ja rajattu niin että perspektiivin voi lukea. He tulevat maasta. He konttaavat. Vuorten vierellä he kumartavat. Heidän kätensä kaartuvat. He ovat lopettaneet puheensa avantgardesta. Ja kahdesta kuulasta nähdään ilottomat hahmot, joku on tukehtua, työntää hartiansa esiin, kehittymätön iho, silmien rävähdys ennen kauhua, taivaan mekaaniikka on muodostanut heille kuusi aukkoa, joilla he kiitävät kuun luista pintaa.

Ei kommentteja: