tiistai 3. marraskuuta 2009

Perheenisä

Mitä perheenisät nyt puuhailevat omalla ajallaan - potkivat varpaansa paskaksi seinään ja huutavat Jumala on kuollut vaikka kynnet vain irtoavat. Hän ottaa vauhtia huoneen toisesta päästä ja lennähtää kylki edellä takan reunaan. Seuraavaksi vuorossa nilkat, ne hän murtaa helposti. Nauravia nakkeja - hän konttaa työtilaan ja kiinnittää oikean ranteensa ruuvipenkkiin. Sähkösaha. Viisi nauravaa nakkia, verta kaikkialla. Hän iskee naulat nakkeihin ja päättää marinoida ja paistaa sen mitä kädestä on jäljellä. Marinol, Miranol. Possu, naulat rasiaan. Tasohöylä, filettä. Katsokaa häntä! Hän tekisi mitä tahansa, mutta on täysin valtavirtaa. Hänen tilataiteensa - sama kuin nussisi maailmankaikkeutta silmään. Pingo, pupu, pingo!

Gyproctalo, koko kevytrakentamisen huippukonsepti, ei terveysriskejä, allergiaturvallinen, ei mitään mihin ripustautua. Totta kai hän käyttäisi hyväkseen ikkunoita, mutta ne ovat panssarilasia. Ja tällaiset pikku reklamaatiot menevät taloyhtiön piikkiin, vakuutusaika kymmenen vuotta. Sankarimme kaatuu omaan ansalankaansa.

Niinpä. Hetkessä siinä on taas kolme sisääntulon herättämää, liian nopeasti vanhentunutta kaunotarta kuin tyhjän kloonaamina, käsissään Centrumin kulmikkaat kassit vuodelta -76:

- Lopultakin, missä oikein viivyttelit!

Nyt he jo puhuvat maisematapeteista, kokolattiamatoista, halvoista tammiviilutetuista kulmahyllyistä. Ja täälläkin kasvaa rinteittäin kanadalaista vaahteraa ja palmunlehvien kattamia rantoja, meren hioma kalkkisora vyöryy tuulikaappiin saakka...

- Kultaseni, oletko loukannut sormesi?

Ei kommentteja: