perjantai 27. marraskuuta 2009

Nyt n:o 2

Jos kuolisin tänään ei väliä kuinka yö oli lämmin satoi tuhannet lohikäärmeet jokin kokous ei tärkeä kahvi croissant Valintatalon hyllyt täynnä muovia siellä täällä räjähtäneitä ruoan tähteitä sade ylitin kadut puistossa ajattelin naista "tanskankieliset" keskustelut jumppakopin patjakasassa kun sivuseinä murtui ja ylemmät olennot vuosikymmeniä siellä piilotelleet

te typykät siellä patjoissa näytätte uppoavalta saarelta vuosisatoja loimme lajeja ja planeettoja harjoitellaksemme olemista ja nyt todellakin on niin että Laila Hirvisaaren Laatokka-sarja on parasta mitä tällä laboratoriolla on tarjota ja Panu Rajala esittelee Lailaa Anni Sinnemäelle tuomioksenne saatte kokea mitä on galaksinen viha ja jos yritätte vielä jotakin luemme samat pätkät uudestaan

äkkiä he ovat tavallisen oloisia miehiä avaruusaluksen näköisen baarin vessassa muna kädessä pisuaarin edessä laskeutuessaan alus oli räjäyttänyt valtavan kraatterin esikaupunkeihin tämä tapahtuu yhä jossakin maaseudulla missä Valintatalo on unelmieni ainut kehto

torstai 26. marraskuuta 2009

Kasvatus n:o 2

Kuusi kuulaa tai kuusi aukkoa ja molemmat, kaikki meidän hyönteiselämämme alkeet samalla pinnalla. Ensimmäisen kolmannen ja viidennen ruokailutapahtumat vähittäisinä tunkeutumisina, toinen neljäs ja kuudes liikkeinä, kun aikamme autot, volkswagen kuplat hakkuuaukot ohittaneina, voimalinjat ohittaneina ja kohdikkain tässä lumen kattamassa rinteessä, sivullaan kättään heilauttava I. Mustonen. Kaikki ennustaa lamaa, on vuosi -72 ja meidät syödään suoraan palloistamme, alastomina, aivan samaan aikaan kun kyse on liikenteestä.

Mitä tahdoin sanoa? Täällä kiinnitä huomiosi seinäpaperin kosteuteen, tämä on tarkoitettu nähtäväksi. Kuula numero kolme: Vielä hetken valkosaappainen nainen ruskeassa hihattomassa mekossa kyyristyy, punertavat hiukset ja reidet hymyssä, kuin spanieli haistelen kenkien nahkaa. Hänen kuulansa pintaa jyrsitään jo. Pitääkö nyt edetä vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, ne lentävät kaikkialla missä vaha kelluu, on kuin niiden hihnat jo kuoriutuisivat vaikka marraskuu vasta kohoaa unesta?

Olen katsojan paikalla. Tämä ranskalainen pienatuoli, luonnosmaisesti minut on nostettu ojentuvien käsien ylle ja rajattu niin että perspektiivin voi lukea. He tulevat maasta. He konttaavat. Vuorten vierellä he kumartavat. Heidän kätensä kaartuvat. He ovat lopettaneet puheensa avantgardesta. Ja kahdesta kuulasta nähdään ilottomat hahmot, joku on tukehtua, työntää hartiansa esiin, kehittymätön iho, silmien rävähdys ennen kauhua, taivaan mekaaniikka on muodostanut heille kuusi aukkoa, joilla he kiitävät kuun luista pintaa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Omakuva 25.11.

Kun nyöri viimein on uponnut kaulaan, minä virtaan sivulle. Tai hän, oikeammin hän, niin kai voin sanoa tästä ruskeasta hetkestä. En enää kutsu itseäni, ainoastaan tuijotan. Silmälasit luonnollisesti, kaikki muu valahtanut, nöyrtyy vaikka tarkkailee. Huulet melkein naisen, sössöttävän sosiaalinaisen, ruumis epämuotoisia pyörteitä kuin kääntäisi vessaharjaa viraston pöntössä. Käsien sijalla maneetit, kiinteärintaiset meduusat, koska jonkun kliseen oli jäätävä. Nyörin toisessa päässä toinen mies, laseitta, ei nenää, kampelan naama, jalat vatkaavat suoraan hartioista. Ei virtauksia, tämä on ajattomuutta, olemme poikittain vääntyneillä pinnoilla. Koko kolmas hahmo ui päälläni, selvemmin selällään kuin koskaan, joskaan en näe sitä, rustottuneet hampaat kelluvan ihon alla. Ruumiimme kuin suuri parveutunut kives, joka odottaa uutta raekuuroa sisältä.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Kasvatus

Kun äitini ruokki minua, hän söi kuolleita ihmisiä. En välittänyt tuotiinko minulle miestä vai naista, lasta vai vanhusta. Liha oli raastettu ja kaikkialla ympärillä oli tympeää vaaleanpunaista, myös hänen vaaleassa takaosassaan ja ostereiden turvottamissa lanteissaan, joissa maailma kumisi - se riitti minulle. Hän nylki karvaiset osat ja sulatti ne oksennuksellaan. Olin punainen raatta, silmissä mustat temppelit, kolmikynteni harasi tukevasti kallioon, josta lähti syöpäläisten kaluaman kasvin varjo läpi hänen vatsojensa. Huone kuhisi hyönteisiä. Jotkut verhoissa, jotkut mietteliäästi muurissa meditoiden. Rukoilijasirkoista äitini oli suurin, tuntosarvien, värekarvojen peitossa hän kurotti päätään vähät suvustaan välittämättä, kun he kokoontuivat valmistamaan meille uutta uhria, osa vaatteissa, osa rauhoitusnesteiden peitossa. Vedessä kahlaten, vedessä maaten hän liikkui niin kuin lautalla, virta kannatti häntä. Jäsenet oli helppo repiä pois. Oli vuosipäiväni ja kaulapussini voimistui.

Oikeastaan ei tuntunut miltään. Kaikki oli nyt kuivaa. Vaikka lattialla mateli naisia enemmän kuin koskaan, en ollut aikoihin ollut lihan perään. Ilman minua tästä paikasta tulisi suunnaton jätekasa, jonka rituaalit olisi purettava.

Astuin ulos ja olin hoikanpuoleinen, tavallinen, silmälasipäinen kaveri, joka pukeutuu farkkuihin ja beigeen. Astia, jota olin kutsunut huoneeksi, oli täyttynyt bakteerikasvustosta, ja maalaus sen yllä oli alkanut vetäytyä.

Minusta ei jäänyt ruumiinavausraporttia. He istuivat baarissa ja valittivat, ettei kukaan Suomessa osaa kirjoittaa. Suurin osa porukasta ei osaa edes määritellä, mitä on language. Nauroin itsekseni, ääneen, sillä olin lukenut heidän räpellyksiään. Joensuulaiset kuvataidekerhotkin ovat enemmän kuin he, jos sillä nyt on mitään merkitystä.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Uusi maailma

Meitä oli ensin Uusi maailma, lohkeaminen, lumisateesta tuleva Hän katseli tanssivaa peilikuvaansa Kyllä hän tulikin Kuin Kansallisen kokoomuksen johtaja Käymme neuvottelun asiasta jossa minä käytän kaikki järjettömyyden Muodostumat kun piikki saa olla auki


Uusimmissa runoissaan he olivat kuvanneet taivaan talikynttilät. Joku hyppi raivoissaan pusikoista, joka niistä jäi. Kuviteltiin myös mäyrä. Nähtiin että olen tekojeni mies.



Jos täällä on joku vastarangan vänkä niin minä. Siitä ei pitäisi olla selvyyttä. Halkopinossa tuuraa cityihminen. Sen kokoisesta oli puhe. Peruukki on Bretagnesta. Uusimpien tutkimusten mukaan hänellä on aksentissaan ranskalainen rakastajatar, Céline-Céline.

Omakuva 23.11.

Kaikki kertyy samaan. Liikun punatiilitalon sisävarjoissa ja tunnen, että tämä tapahtuu juuri minulle, irtoaminen ja sen sellainen. Siitä lähtien kun aloin puhella elämäni kanssa on kaikki ollut moitteettomampaa tai ehkä se on vain epävarmuus, jokaiseen ponnistukseen vaadittava aika. Kaupungilla tavataan mekaanisia laitteita, joskin vielä esitetään ihmistä. Ne joilla on ihmisen jalat liikkuvat ketterimmin. Koneiden yksivakaisuus ei miellytä minua, kun on kyse elimistä. Epäilemättä kansa huumataan, jotta sähkön ja metallin suhteen olisi oikeampaa. On enää yhteisöllinen haave ruumiillisesta mekaniikasta, tarkoitan miten se toteutuu kun maailmalle luodaan irtiotto säädetyistä pyöristä. Kyse on markkinoinnista. Näin muutamat kirjailijakuvat huvittavat minua. Tapojen kannalta ei ole valittamista. Siellä ne ovat banaanien vieressä Prismassa. Mielikuvitus on kadonnut, mielivaltainen kopioiminen kukoistaa, en ole entiseni. Silti tunnen elämäni, kun painelen polkimia ja käännän vipuja. Ainutkertaisuus. Vaikka se puuttuu, se kuuluu minulle. Hautajaisiin on viikko aikaa. Vantaalla sitä ei näe mitenkään. Ei tullut puheluita lumiseen autoon. Voi pyyhkiä rauhassa liidun käsistä. Hankalinta on käsittää kasvaminen. Minä kukin tässä ympärilläni. Kolme lasta. En muista mitään heidän lapsuudestaan ja vielä vähemmän omastani. Soitan ihmisille kuin väläyttäisin järjettömiä linkkejä. On mahdoton sanoa, minkä arvoinen tulevaisuuteni on. Joskus tarvitaan paniikki, jotta arvo ei olisi lyömätön, sitä tässä yritän puhua. Ei ole nappia, osittain kuljetan tätä taskuissani, pidän yhä sellaisista sanoista kuin avohakkuu, niin nyt on maailman laita.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Anders Portin: Millaista on?

Millaista on, kun on munat? En tiedä, on myös munanvarsi, tahdosta riippumaton, alempia reaktioita ja aistiärsykkeitä, niin sisäisiä kuin ulkoisia seuraileva paisuvaiskudos, sen voi viedä paikkoihin. Millaista se on? Se on miehekästä. On myös munia, jotka eivät laskeutuneet. Ne jäivät liian lähelle ruumista jäätymiskuolemaa peläten, piiloutuivat vatsan onteloon, se oli virhe - pelkkää kastraatin kieuntaa ja loputonta ramppaamista lääkäreissä. Isäntäolennon pahin vahingoittaminen. Millaista munien kanssa on? Mukavaa, niitä voi hypistellä, kiertää, väännellä pusseissaan. Karvoista voi heristää, nostella ja laskea. Voi harjoittaa tahdonvoimaa, hilata vuorotellen oikeaa ja vasenta, ylös alas kuin hissipoika. Kankea ei nosteta tahdonvoimalla, vaikka jotkut sitä munaksi kutsuvat (ehkä haalenneen suuren terskan vuoksi tai punaisen joulumunan tai muuten vaan läheisyyden vuoksi). Sillä on oma elämänsä. Mutta munat ilman kankea tai kanki ilman munia, mieluummin jälkimmäinen vaihtoehto, ei talviaamu yhtä talipalloa kaipaa, ei edes kahta. Millaista on ilman munia? Luultavasti korkeita ääniä, aavekipuja, pettymystä kun lähdön tunne ei kehity, apatiaa. Munien heilunta paneskelun tai juoksun tahtiin, kun ne rikkoutumatta liikkuvat, kireinä tai raskaina, karvat tahmassa tai paljaiksi ajeltuina, saksanpähkinän tai lingon kaltaisina, mielessä kauppakassi ja mies, jonka vasen kives leikattiin. Ilmassaolon, keinun tai heilurin tie on korvaamaton. Kuin bändi ilman lyömäsoittimia, marakasseja on mies ilman kasseja. Näen käen munan, näen munat kädessä, se saa laulamaan typerästi: "Lenni nauttii kesästä kuin muna pesästä..." Siinä voi olla suonia - voiko siinä olla suonikohjuja? Muna on ollut aina olemassa, kaiketi jo silloin kun Aatami lankesi, kun miesnainen halkesi. Silloin munat heitti volttia. Ne tiesivät kaiken elämän tarkoituksesta. Minä vain kysyn, millaista on. Niinpä kun tarkastelen munia, tarvitsen peilin, kuten nämä kirjaisimet, jotka väittävät, että jotkut meistä hairahtuivat sivuteille, pakkasivat mukaansa vain tyhjää puhetta...

- Mihin tämä kaunopuheisuus tähtää?
- Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut häiritä. Ajattelin jälleen kerran huomaamatta ääneen aihetta, johon aion syventyä tieteellisemmin. Näiden tammien alla on niin... Ja pyörätuolissa sitä... No, tämä oli vain runollinen puuskahdus suuntaan, josta todellakin aion ottaa selvää.
- Kaikin mokomin, mutta jos voin tunnustaa, minullakin on harrastuksia.
- Niinkö, tekin siis puhelette itseksenne, kun ulkoilette?
- En nyt aivan. Tahdotteko kuulla?
- Sen päätätte te. Minulla ei tosin ole syytä tuntea teitä, joten voitte yhtä lailla kertoa kuin olla kertomatta.
- Olen ammatiltani autonasentaja.
- Vai niin, siitä en tiedä paljoakaan. Tosin kerran vuodessa pyörätuolini viedään huoltoon, mikä tarkoittaa lähinnä laakereiden voitelua. Vanhasta mallista uusittiin sähköjärjestelmä, kun tuolini jäi kerran sateeseen...
- Minulla on kolme lasta ja vaimo.
- Mutta hyvä niin, onnea. Itse vietän vanhanpojan elämää, kuten ehkä saatoitte arvatakin. Lapsena kärsimäni polio on näet aiheuttanut sen että...
- Sanalla sanoen pakkomielteeni kohdistuu miesten peniksiin. Erityisesti suuret ja suonikkaat kanget saavat minut kiihkoon. Niitä tapaa usein iäkkäämmillä herrasmiehillä kuten teillä. Päällepäin ikävätkin ruumiit saattavat kantaa mukanaan mitä uskomattomampia aarteita.
- Saanen sanoa, etten ole ajatellut asiaa tuolta kannalta. Oleskeltuani joitakin aikoja Khao Lakissa ja nautittuani joitakin annoksia paikkallista häränkivessatayta ymmärsin selkeästi, miten ainutkertainen elämämme on ja samoin ruumiimme, jonka elämä meille lahjoittaa. Olen päättänyt tutkistella tätä kallisarvoista temppeliä, ja tänä aamuna satuitte kuulemaan ajatukseni kiveksistä, jotka kieltämättä ovat todelliset rubiinit, joita ilman ihmiskunnan historia... No, huomasitte varmasti, että viittasin puheeni lopuksi ohimennen Platonin esittämään myyttiin sukupuolten synnystä. Hänen tavassaan kuvata eros sekä mies- ja naispuolikkaan hakeutuminen vastinkappaleensa luo on monia yhtymäkohtia myös kivesten suhteen...
- Olen houkutellut jopa juoppoja hallilleni kuvatakseni heitä ja jotta he, tuota, olen lahjonut myös narkkareita, jotta saisin seurata heidän reaktioita kun he, no, ymmärrät varmasti selittämättäkin mitä...
- Luulenpa, että olen kuullut tarpeeksi.
- Ei, korjaamoni takahuone on täynnä mitä eksoottisimpia dildoja. Piireissä, joissa pyörin, on suosittua muovailla niitä savesta ja muovista ja arvannet, että tuollaisessa seurassa...
- Kuten sanoin, me kuljemme monia teitä. En voi kuin toivoa, että saatte voimaa salaisista harrastuksistanne kohdata ammattinne harjoittamisessa eteenne tulevat hankaluudet. Löydän varmasti keskustelustamme yhden juonteen selvitykseeni, kunhan pääsen sinne saakka.
- Jätän sinulle joka tapauksessa käyntikorttini, jos joskus hankit auton ja se kaipaa huoltoa.

"GEWALT, Koivuhaka", luki kortissa. Hän ei voinut aavistaa, miten suhtaudun pakkomielteisiin. Hänen ei olisi pitänyt jättää korttiaan.

JATKUU...

tiistai 10. marraskuuta 2009

Vaatimaton ehdotus (II)

Olen väliin hiukan masentunut ja hävettää
mutten osaa sanoa tarkkaa syytä
Lisää vaikeusastetta vähennä maisema-analogioita
siinä psykiatrini neuvo
Tuskin kukaan voi sanoa olevansa elämänsä herra
mutta jos Britney ja Vincent Black Shadow niin Okei
Kaiken taiteen tarkoitusperä on yhtä lailla
kaupallinen kuin minun tarkoitusperäni
ja kritiikin tarkoitusperät
mistä muusta voimme edes puhua
No millaisilla nahkahameilla
tämä yhteiskunta on kansoitettu Haluaisin
että Suomella on ydinase
ja että sitä myös käytetään Meillä kaikilla
on paljon oppimista
Jyri Jukka Häkämiehen periaatteista
Niin onni että palikat jotka meille tarjotaan
putsataan yksi toisensa perään
Kauanko siis luulette
että kannattaa performoida
Alepassa on aina jono
kurkkaa myös maitohyllyjen taa
Aina löytyy naapuri jota kantaa
mutta on muistettava myös nostella jalkojaan
jotta syntipukin pallit näkyvät
muuten kukaan ei kerro mikä tilinumero
Kiitos näistä Saamme lupauksia
aamu aamun perään taivas kuin eetteröity preeriamyyrä
Presidentin todellisuudessa
on yksitoista ulottuvuutta Vieläkö minun täytyy todistaa
että on näitä rakkaudellisia yhteisöjä Kriitikot
esittävät tähtiroolia
kirjallinen pohjasakka pelastuu imelästi hymyillen
Kukaan ei pääse sanomaan että heidät on lahjottu

Kulta paistettaisko mekin verilettuja kun pääsen kotiin
ajan juuri tasoristeykseen ja nenä
olen erittänyt tänään dopamiinia
ja arvostelukykyni Tulet vaan portaille vastaan kulhon kanssa
Ajetaan illalla Jumboon
ostamaan puolukkahilloa ja vanutuppoja
lapset saavat katsella eläinten paloja
ja uutta adoptiokeskusta ”Kun kuluttajan luottamuksen
on kerran kadottanut jää ainoaksi mahdollisuudeksi ostaa
se takaisin” Ja kun käymme höyryävälle aterialle
voimme kerrankin tuntea kiitollisuutta ja ylpeyttä
itsepyydystetystä riistasta
Onhan se mahtavaa kun ei anemia Sitä jaksaa
kun on mitä Juuri rautaista mystistä parrua
tässä kaivattiinkin Sellaista kuin huvipuistojen teltoissa
ennustajaeukkojen hivellessä kristallipalloja
ydinten liike ja joka pöydällä
sinisenä pölynä swift Ottaisit varmaan
toisenkin munuaiseni Ne koirat oli hakattava
elävältä Nautinto sinänsä
mutta kyllä vegaaninkin elämä
voi olla rikkaampaa Perinteisin menoin
En muuten ikinä ymmärtänyt
mihin ihmiset tarvitsevat veripalvelua
kunnes meditoin Kluuvin Mäkkärissä
ja oksensin kaiken syömäni rasvan Silti ajattelen
että elämä voi olla
yhtä vakaumuksellista ja ahdistunutta
kuin Helvi Juvosella
niin helppo järkyttää kasviksia raastavia ystäviä
Kyllä minä tiedän on virhepäätelmä lisääntyä
kuin keskiluokkainen mies ja vitsailla
heistä joita kivitetään Olen vainunnut
päiväkausia tätä kysymystä
Löytyykö vielä Jumala joka käskee
Ota poikasi ja valmista minulle hänestä
palapaistia harjoitusta sinulla kyllä on
Ehkä absurdi on hätäratkaisuista paras
Matti Kyllönenkin kykenee siihen
vaikka tahatta mutta uskotko mieluummin
Kiinan vankiloiden kuin formuloiden lumoon Tässä
synkkyydessä päämäärä Ei hän kysyisi poikaa
Palat yli laidan Kivenmurut silmiin Hän laskee kätensä
olkapäälleni Poikani tämä teksti
on vieläkin ihan paska mutta minä rakastan sinua
Ruumiillistu siinä Ennen kuin huomaatkaan
on typeryytesi tuhonnut aivan kaiken

torstai 5. marraskuuta 2009

Hegel ja pullo

minä olen ruumiini ja siksi ihminen
samalla sekä luonnostaan että refleksiivisesti
tapani mukaan eli itsessäni
niin kuin luonto < pitää sisällään, ei ole syy >
läpi sydämeni kylmiä pulloja
sikäli kuin omassa erityisessä sisällössään minä olen
tapojeni vanki pysyvyyteni orja sikäli
kuin pulloja on ne tahdotaan
rikkoa lihaksin on luontaista lujuutta ymmärtää
että väkivallalla on kaksi tapaa
suhtautua jatkuvaan hakatuksi tulemiseen
neljä tuntia unta tunti meditaatiota
loput ajasta kuin kone hengittäisi hegeliläistä aukkoa
döner kebab im fladenbrot ja majoneesi
joka leviää ensin paidalle sitten housuille pilkkiteltat
metrotasanteella ei enempää
berliinistä tämä itseensä kääriytynyt refleksio törmäät
siihen ennemmin tai myöhemmin

a) sudanilaisessa hökkelikylässä
maitojauheen vuoksi tapetut naiset
b) muslimi ja joukko tanskandogeja ja chilipaprikoita
c) teksasilainen majuri päivittäisissä töissään
Fort Hoodissa nippu parsaa


mikä ei ole sydämestä on tämän tietämisen ja ruumiin asia
yleensä fanaatikko ei epäile jumalaa
äärioikeistolainen oikeusfilosofiaa vegaani veren logiikkaa
mahdotonta ajatella samaa asiaa toisin
paha on juuri tässä
paitsi kun se pitäytyy vastakohtaansa
eli virtaa yleisyyteensä
kun se ottaa kaljaa kaapista
ja tarkistaa panosten määrän
ennen niiden pesään työntämistä
nyt alamme puhua
nyt iskuri viritetään

sanonpa vain
tähän tarvittaisiin konkreettinen kuva

he asuivat kerroksissa joissa lattia hikoili
rikkinäisten putkien kohdalta
ojista he saivat vetensä heihin osuttiin ilmakivääreillä
oi suvanto avatar

tässä tavarassa näemme kerron
siinä ui paljon enemmän
he saavat

nyt putosin kärryiltä

sanon siis jos jumala on kaikkivaltias
on olemassa psykiatreja
mitä tarkoitat tarkoitan että ehdimme
huomisenkin lähetykseen
kadulla seisoo mies studiosta ja tuijottaa
meitä maanisesti kuin althusser
mitä kuuluu kouluun mitä kotiin
mitä koulukotiin missä mättää
mättääkö missään
hän seisoo kadulla kuin mättäällä
ja tuijottaa meitä yllään teräsmiehen asu
rinnassa iso Ü sellaista on julkisuus
sydämeni läpi putoaa kylmä
tarvitsee ajatella myönteisesti
jotta näkee tämän sankaruuden
tulee syödä riittävästi pähkinöitä
aluksi riittää tunti vuorokaudessa

mutta lapsena uskoin
muistiinpano merkitään aivoihin
aivot ovat suuri kaupunki
jota ohjaa kirppu hurraakakkua
parempaa ei ole mikään näistä

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Perheenäidin suru

Lyhyenä, kauhistuttavana hetkenä hän on käsittää miten armoton elämä on. Tulet kotiin, on sota, sunnuntai, tiskiä paljon, klassiset tunteet. Hän on pyhä! Kun ei enää voi mitään tehdä, ei mitään, referaattia ei edellä johtoilmaus, kypsät miehuusvuodet on myytävä rahasta. A dull head among windy spaces! Mut se oli kaikkein huolettominta aikaa. Liikkumattomana minä makasin, vain oman itseni seurassa. Vinttikomeroa en jaksa muistaa ollenkaan. Olen katsellut asiaa. Olen täs ajatellut kuinka se oli kuin painajaisunta. Kun Einon luona asuttiin, siellä se vasta olikin virkku. Vain sarja liikkeitä. Niin leikkisä, olisin tykännyt siitä. Miehen tukka oli hiessä ja kuurassa. Vielä ihan kaista, välitä mistään, kello tulee seitsemän. Joskus tuntuu, jäisin siihen, arkipäivänä, mut eikös: ”Täytyy meidän olla vähän arvokkaampia.” Mikä on musta? Missä ovat kivet? Hoiti itse lompsansa, Liisa hommas huoneet, koira natustanut rytkyä. Jokainen saa mitä tahtoo. Toisin kuin metonyymisesti rakentuvassa persoonapäätteessä - kylän ämmiä. Poika parka! Kun se ei tahdo edistyä öisin ja kysyn hoitajalta ”Joko se nyt seisoo?” sanoo vaan: Tuolla elopellon kuhilaita puidaan.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Perheenisä

Mitä perheenisät nyt puuhailevat omalla ajallaan - potkivat varpaansa paskaksi seinään ja huutavat Jumala on kuollut vaikka kynnet vain irtoavat. Hän ottaa vauhtia huoneen toisesta päästä ja lennähtää kylki edellä takan reunaan. Seuraavaksi vuorossa nilkat, ne hän murtaa helposti. Nauravia nakkeja - hän konttaa työtilaan ja kiinnittää oikean ranteensa ruuvipenkkiin. Sähkösaha. Viisi nauravaa nakkia, verta kaikkialla. Hän iskee naulat nakkeihin ja päättää marinoida ja paistaa sen mitä kädestä on jäljellä. Marinol, Miranol. Possu, naulat rasiaan. Tasohöylä, filettä. Katsokaa häntä! Hän tekisi mitä tahansa, mutta on täysin valtavirtaa. Hänen tilataiteensa - sama kuin nussisi maailmankaikkeutta silmään. Pingo, pupu, pingo!

Gyproctalo, koko kevytrakentamisen huippukonsepti, ei terveysriskejä, allergiaturvallinen, ei mitään mihin ripustautua. Totta kai hän käyttäisi hyväkseen ikkunoita, mutta ne ovat panssarilasia. Ja tällaiset pikku reklamaatiot menevät taloyhtiön piikkiin, vakuutusaika kymmenen vuotta. Sankarimme kaatuu omaan ansalankaansa.

Niinpä. Hetkessä siinä on taas kolme sisääntulon herättämää, liian nopeasti vanhentunutta kaunotarta kuin tyhjän kloonaamina, käsissään Centrumin kulmikkaat kassit vuodelta -76:

- Lopultakin, missä oikein viivyttelit!

Nyt he jo puhuvat maisematapeteista, kokolattiamatoista, halvoista tammiviilutetuista kulmahyllyistä. Ja täälläkin kasvaa rinteittäin kanadalaista vaahteraa ja palmunlehvien kattamia rantoja, meren hioma kalkkisora vyöryy tuulikaappiin saakka...

- Kultaseni, oletko loukannut sormesi?

Pikku Linnea

Sinä aamuna Linnea tuli itkien opettajattaren luo.

- Opettaja-rakas, Iida kertoi juuri, että hänen äitinsä oli sanonut eilissäillalla, miten minä näytän ihan mulkulta.
- Linnea-hyvä, älähän nyt. Mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi, en usko että Iidan äiti...
- Mutta kun Iida oli näyttänyt sitä toverikuvaa, jossa me yhdessä keikistämme valokuvaajalle tuon seinävaatteen edessä...

Linnea ojensi kyynelten hiertämän, nihkeän suorakaiteen opettajattarelle, joka nosti sen varovasti lähemmäs lasejaan.
- Siinäs näet, mitä Iidan äiti sanoi.
- Mutta kultaseni, sinähän olet niin sievä, opettajatar sanoi lohduttavasti mutta hätkähti välittömästi kuin olisi jäänyt kiinni valheesta. Vasta nyt hän käsitti, ettei ollut nähnyt aikoihin mulkkua saati saanut sellaista sisäänsä. Hän katsoi Linneaa, joka tapitti häntä suurin, kostein silmäterin ystävänsä Iidan viereltä tummat saparot ohimoillaan. Enää hän ei ollut varma.

Linnean posket punoittivat. Opettajattaren vatsa kääntyi.
- Ummm, hän äännähti.

Samassa hän ymmärsi, että Iidan äiti näki mulkkuja illat pitkät. Häneen oli täytynyt kaivertua jokin keskimääräinen aavistus. Sitäkin kiivaammin hän pakotti sanat suustaan:

- Kulta, sinä olet todella sievä tuossa kuvassa, ja se on kaikkein tärkeintä.

Hän kietoi tytön hätäisesti syliinsä ja vältti katsomasta tätä kasvoihin.