lauantai 16. tammikuuta 2010

Huomautus

Nämä kirjoitukset ovat syntyneet iltaisin, keskellä poeettisia kiireitä ja armomurhia. Ne ovat kirjaimellisesti niin sanottuja välitöitä, ja niillä on yksi ainoa tarkoitus: tuoda esiin kirjoittajan maailma siten kuin hän sen itse ymmärtää paskatöiden välissä.

Jokseenkin masentuneena siitä, etten saanut toistamiseen arvostettuja palkintoja ja kritiikkejä ja ehdokkuuksia, jotka murskaisivat alleen kaiken muun, aloin jälleen. Lukács puolusti kypsässä tuotannossaan suurta realismia - no vitut hänestä. Mutta hänen perusajatuksensa oli hedelmällinen: suuren realismin tunnusmerkki on historianfilosofinen esitystapa. Tässä mielessä edustan epäilyksettä runouden suurta realismia, jälkimodernismin ja jälkimarxilaisuuden jälkeen, tohdinpa sanoa.

Millainen on filosofiani? Se on kieltä, joka ei perusta väitteisiin. Se kielen historiallinen verkko, jonka kysymyksiä pyrin käsittelemään, kuten paljastuu seuraavilla sivuilla. "Toivo" ja "katumus" ovat sanoja, joita voidaan soveltaa vain sellaisiin kirjoittajiin, joilla on kieli. Ajattelemisen kykyä ja kielen käytön hallintaa ei voi erottaa toisistaan. Uskallan sanoa, että olen tällainen kirjailija. Olen edustava kirjailija. Olen tiedostanut asioita, jotka kipeästi koskevat tätä aikaa. Aion pyrkiä Kirjalijaliittoon. Mutta, tässä vaiheessa, vielä pari sanaa suomenruotsalaisuudesta, joka rönsyilee sinne sun tänne...

2 kommenttia:

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Moi!

Hieno teksti! Nauroin tälle ääneen, mutta kuten tunnettua, minussa onkin joku vika. Olemme kaikki samaa suurta autiomaata, paitsi lautakunnat.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Iso H-kana! Tämä on mukailtu C. Kihlmania käsittelevän tutkimusläpyskän johdannosta. Kirjoitan tätä lisää ja teen siitä tietty hervottomamman...