torstai 22. heinäkuuta 2010

Havainto

Tämäkin on kuolinvuode, ruumis on läsnä. Kuin anishumalainen torakka se unohtaa sammuneen kylän. Entä henki? Se muistaa pöydälle keinahtaneen kääpiön aivan kuin kunnia olisi siinä. Joskus ne uskovat jättäneensä reunamerkinnän tai varjon, suuren sylkikuplan, joka valuu hitaasti tahmaisen lasin pintaa.

4 kommenttia:

Arnkil kirjoitti...

Ampujan alkuasennossa aseen perä on lantioluun harjan korkeudella ja katse on suunnattuna isän lähtösuuntaan.

Rintamasuunta on radan keskisuuntaan, aseen piippu on noin silmien korkeudella. Isä lähtee liikkeelle ampujan äänimerkistä 0-3 sekunnin kuluessa. Isän lähdettyä liikkeelle asetta nostetaan olkaan ja sitä viedään isän lentoradan mukaisesti, kunnes laukaus tapahtuu.

Kutakin isää saa ampua vain kerran.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Antti,

ja olipa hauska tavata eilen! Ampuja ja isä, isä ja ampuja, siinäpä vasta allegoria - hauska mutta visainen. Törmäillään taas ja lähetellään pieniä paketteja!

Arnkil kirjoitti...

Nyt näemme kuin kaluste mesta oy, karvoituksen tavoin.

Joo - samat sanat. Käykäämme taas kahvilla ruotimassa vantaata yms!

Vesa Haapala kirjoitti...

Hyvä toi ikuinen karvoitus! Kalistimessa ja Kalustemestassa.

Joo, mennään tässä kahville lähiaikoina!