sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Viisi mustaa elegiaa

1
Elämäni paras ilta, elegioita syyllisyydestä,
terapeutin vakavat kasvot TV:ssä, miten
hän tarttuu syöpäsairaan käsiin, näin
kirjoittavat vangit. Jään istumaan paperille.
Tyhjää, paitsi pari kameramiestä kuin pari pilveä horisontissa.


2
Jos heidänkin varjonsa antautuu kuin graffiti,
jos heistäkin jää vain katakreesi haudankaivajan silmään,
elämä alla kuin goottien kulta. Antautuisitko
tälle kuin turha catering?


3
Meidät on vapautettu taakasta, musta penis liukuu
valkeiden pakaroiden väliin, jossakin, tälläkin hetkellä,
kun ensimmäiset supistukset laiduntavasta, yorkshireläinen.


4
Unessa kerään aina samat sienet hyvin rakennetulta tieltä.
Ennen unikin oli enne. Joskus nimeni oli Tony Soprano.
Peltokuviot eivät toistuneet.


5
Mustaa maitoa. Katso: he kylpevät, he ulottuvat kaatojen yli, varis
on vaihtunut ja hän, säihkyy kuin vanha, ennustamaton juna.

2 kommenttia:

Eeva Karhunen kirjoitti...

Näissä on myös vahvoja vaikutteita Karri Kokon tuotannosta ja Toinen musta-nimisestä yhteisblogista, jota hän on kirjoittanut aikanaan.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi,

ja kiitos kommentista. Olen toki lukenut Karrin runoja, joskaan en tiedä mitään tuosta Toinen musta -nimisestä yhteisblogista. Nämä elegiat lähtivät oikeastaan yhden Tampere-Tikkurila-junamatkan merkinnöistä, joita vielä hieman jalostin. Yritän opetella uudestaan miten voisin kirjoittaa jotakin säemuotoon.

Henkilökohtaisesti ajatellen nämä lähtivät niin paljon tyhjästä päästä kuin mahdollista, vaikka jälkikäteen tunnistan niissä samoja piirteitä kuin Karrin joissakin pikkuteksteissä - onkin tosiaan varmaankin täysin mahdotonta kirjoittaa puhtaalta pöydältä. Hassua sinänsä, sillä usein kirjoitan nimenomaan pastissin ja lukemisen kautta ja näiden taas oli tarkoitus olla jotakin "uutta lyyrisyyttä" ilman selkeitä lähtökohtia lajin nykymuodoissa (kuten Karrin tai muiden lukemieni teksteissä).