perjantai 8. lokakuuta 2010

C5

Harrylle


Tuusulanväylä. Andrei Tarkovskin Solariksessa on kohtaus, jossa sade... Niin kuin kun kaksi autoa kiihdyttää kolmikaistaista tietä, jossa kuva toistuu. Siellä mihin tämä ei näy on rauhallista, juhlallista, mutta tämä toistuu sattumanvaraisesti ja sataa ja autot kiihdyttävät tunneliin, johon kamera ei seuraa, ja dialogi on musertava.

Jotain heijastuu myös tänne. Täytyy olla niin, että joka kerta kun sana lausutaan, syntyy hiljaisuus. Tarkovskilla on kohtaus, jossa piinallinen, täydellinen ja... Toinen autoista on Renault, se kytkee vilkut, kolme nopeaa jarrutusta, pysähtyy pientareelle ja — kiihdyttää jälleen aukkoon, joka täyttyy valolla.

Joko puhe kiertää ympäri sen sanan missä tämä kerran on ollut ja autot ja? Täytyy olla niin, että joka kerta kun sana lausutaan, syntyy hiljaisuus. Käyt siihen yksin omantuntosi kanssa, pimeässä, omantuntosi kanssa ja käyt siihen käsiksi ja sateessa yksinpuhelu ottaa keskustelun muodon... Stereoissa Eminem tai niin kuin Tarkovski, mutta nimi on yhdentekevä, Tikkurila, Ruskeasanta, ja toinen autoista...

Tämän salaisuuden on säilyttävä, se kiertää ympyrää ja palaa jälleen siihen missä on ensin ollut ja on ollut toistamiseen, Sainte-Genevièva-des-Bois, mutta se ei voi olla Citroën C5, ei sitä ollut siellä ja... Taivaansininen kuva...

Olisi humaania puhua tästä elokuvasta ja hautuumaista ja suuresta ohjaajasta ja apinasta, joka ilmestyy lentokentille, mutta sana puhkeaa ja kertoo ihmisistä, jotka juuttuvat pimeään ja ikään kuin katoavat teille, joilla sataa lakkaamatta, katoavat ahdistuneina mutta onnellisina, pettyneinä mutta kiitollisina ja ymmärtävät, että Tarkovski on hirvittävän banaali ja että lopulta nyrkki puhkaisee seinän, aivan kuin tuo vetinen ilmestys hokisi sitä heille ja niin edelleen... Niin kuin äkkiä Rihanna. Jokin kiitollisuus toistuu tässä ja jokin ahdistus, tuo toisto, ehkä se on sana, jolla tarkoitetaan, että jokaisella on sateensa, josta ei pääse pois, Solaris ja metallia ja niin edelleen, jossa sitten kiitollisna ja sitten onnellisna ja niin edelleen... Tämän salaisuuden täytyy säilyä ahdistuksessa ja lasissa, koska pinttymä ja räppärin sielu...

Dialogi omantunnon kanssa on musertava.

2 kommenttia:

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Kiitos omistuksesta!

Hauska että tuosta anhasta tekstistä on sinulle hyötyä. Solaris teki joskus kauan sitten suuren vaikutuksen, en saanut unta sen jälkeen, jotakin paljastui silloin.

Jyväskylässä on lunta, niin kuin kotiinpaluuseen sopii.

Lähetähän tekstiä, luen!

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi,

lähetin just. Tuhrasin kuvien kanssa näin kauan ja sitten piti lähettää niistä vaan linkki. Kiitti kun kommentoit.