tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kasvot pilvinä

Kuin kasvi elämän kirjassa, jossa nimiämme poltetaan,
ruosteen syömä maa antaa meidän tutkia roviota ja varjoa.

Betonin yllä hajonneet kasvot, taivaalla
Johanna Tukiaisen suuret, hyvät, ajettuneet

ja Stephen Elopin, hymyilevät hetken toisilleen
kuin kuolleet olisivat olleet pitkällä matkalla.

Ajattele ilme, idiootin, kuvittele sitten ihminen

tai Köhlerin apina, joka haluaa ottaa katosta banaanin
mutta ei ylety siihen.  Ajattele, että kysyttäisiin:

”Mitä piti tapahtua, jotta näin kävi?”
Sinun kasvoillasi ei ole käsiä, katsot niillä näitä pilviä.

2 kommenttia:

Harry Salmenniemi kirjoitti...

vau, vaalit vaikuttavat versoihin, vantaan vihaiset lehtorit nousevat esiin!

nämä kaikki kolme viimeisintä olivat mainiota luettavaa. kertomus eeppisestä on tosin vähän tukossa keskeltä, hieman liikaa toistoa, lyhyttä lausetta. mutta muuten eniromaista!

Vesa Haapala kirjoitti...

Jaaha, Jyväskylän punavihreä runoilija on heräillyt talviunilta parahiksi ennen uurnille käymistä!
Joo, tukossa ollaan, mutta myös tulossa ollaan eli kyllä se taas tästä kun vaan ehtii kirjoittaa!