keskiviikko 24. elokuuta 2011

Masterin asunnosta kohti kaupunkia


Palatessani masterini luota ensi kerran kaupunkiin
näin sen. Pitkän kuuman tovin katsoin polleen
ja tuumin: ”Jos ruunankin häntä alkaa olla tolleen,
on mulla jo kiire.” Ja mun kaviot kipunoi salamaa,
mut mun turpa vain heinää sai natkuttaa.

3 kommenttia:

Arnkil kirjoitti...

On syytä huomioida myös julkaisematon hölderliniläinen katkelma (ullakkofragmentit 2007a):

"Vyötärö takaisin. Vasta ukkona makaisin."

Perinteisissä tulkitalinjoissa on kiinnitetty huomiota liikkeen ja staattisuuden ja toisaalta kohostuneen gender-tietoisuuden teemoihin. Nykykriitikot haluavat lukea yksinkertaisemmin: ei ole "salaisuutta", joka sankarikriitikon pitäisi paljastaa. Runolle on antauduttava, se ei sano muuta kuin minkä sanoo. Runon päätehtävä on tuottaa nautintoa, ja sen tämä värssy totisesti tekee, kirjoitettiin yhdessäkin artikkelissa.

Vesa Haapala kirjoitti...

Musta Riitan runossa on hienoa se, että se alkaa proosamaisesti (ja voisi olla esim. lainatavaraa), mutta vähitellen se ottaa runollisemman rytmin alkaessaan puhua Riitan kohtaamisesta pollen kanssa. Kiinteytyvä rytmi tuo tähän todella kuumottavan tason: Mitä tapahtuu Riitan alter agon päässä, kun kaviot tahtoisivat jo mennä, mutta suu tapaa vain heinää. Toi gender-pointti on loistava, jos sitä ajatellaan esim. naisen ruumiillisuuden ja khora-kelojen kautta.

Vesa Haapala kirjoitti...

Hölderlin-avauksestasi tulee mieleen tulee myös yksi todella keskeinen interteksti: Goethen runo, jossa häiskä on ratsailla yössä ja sieltä kiiluu pensaiden tuhat silmää. On Riitta kova, on. Runo on tietenkin Goethen ”Willkommen und Abschied”:

Es schlug mein Herz, geschwind zu Pferde! / Es war getan fast eh' gedacht; / Der Abend wiegte schon die Erde, / Und an den Bergen hing die Nacht: / Schon stand im Nebelkleid die Eiche, /
Ein aufgetürmter Riese, da, /
Wo Finsternis aus dem Gesträuche /
Mit hundert schwarzen Augen sah!