maanantai 7. toukokuuta 2012

Hakettaja



Koko aamupäivän syö hakettaja pajunköyttä, aroniaa, kokonaisen aidan. Silppurin nakutus, öljymäinen, kirpeä tuoksu, pyörivä, leikkaava tela, ja ensimmäinen asia, jonka muistan on Suomen pystykorva. Portaat, tamppausteline, koulun piha. Äitini äiti oli keittäjänä siellä, ja se joka on nähnyt pystykorvan hampaat, tietää, miten alas ikenet jatkuvat mustina. Se koira puri minua. Olin kolmen vanha, juoksin portaisiin. Voiko tämän muistamisen nähdä, mitään en siitä enää tunne?

Tulee naapurin rouva ja kertoo lastenvaunujen kuosista, hän oli katsellut kuomua aina ennen nukahtamistaan, hän oli alle vuoden ikäinen. Epäilen tuollaisia havaintoja. Ne ovat yhtä postuloituja kuin muistot pre-eksistenssistä: "Koko päivän vietin neljän päivän sisällä." No, eipä tällaisten kysymysten äärelle joudutakaan joka hetki ja jos joku joutuu, niin - tervemenoa.

Useimmiten huomaan silti, että mielikuvanmuodostukseni on jäänyt harmittavan ohueksi, keskustelu menneen kanssa on pinnallista kuin nuhakuumeinen yöhengitys. Ja mitä muuta minulla on? Parhaimmillaankin olen huomattavan epärehellinen. Pystykorvan kylki vaihtuu snautsereiksi, terriereiksi. Vaikka ne purevat luuhun asti, kiirehdin eteenpäin enkä kohtaa kykyjäni.

Mitä on avaruus, olemassaolomme tilan kokonaisuus? Miksi zombit ovat niin kuumia juuri nyt, vampyyrien jälkeen? Tällaisiin kysymyksiin ei vastata yhdessäkään koulussa tai yliopistossa, joskin pian kaikki pohtivat muuttujien neurologista luonnetta ja synkronointia.

Ei kommentteja: