keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kaksi katharsista



En jaksa uskoa ajatukseen kirjallisuuden kyvystä luoda empatiaa, tehdä lukijoista parempia ihmisiä − ainakaan tämä ei ole koko totuus. Yhtä lailla kirjallisuus on kaunista autismia, joka moninkertaistaa väärinkäsitysten mahdollisuuden ja avaa kuilun. Kirjallisuus, niin kuin Kafka sen näki, voi olla myös kirveen isku, jonkin läheisen kuolema.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä uskon kirjallisuuden voimaan. Kun ihmiset rupeaa soitimaan, pitäisi lastata kuljetushelikopterit täyteen maailmankirjallisuutta ja pudottaa sitten ne kirjat ilmasta sotijoiden niskaan. Oppisivat empatiaa niitä lukiessa. Joku voisi tietysti kuollakin, kun Taikavuori putoaisi korkealta päähän, mutta ne nyt olisi oheisvahinkoja.

Vesa Haapala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vesa Haapala kirjoitti...

Taikavuori loppuu sodan kuvaukseen ja päähenkilön myöhemmät vaiheet häipyvät maailmansodan usviin, mutta se miten Mann kertoo Hans Castorpin vaiheista ja se miten Mann piirtää esiin koko 1900-luvun alun epookkina, on ehdottoman elähdyttävää ja katarttistakin, kirjallisuutta parhaasta päästä.

Kirjallisuudella on monenlaista voimaa, sen minäkin uskon - kuolla Taikavuoren iskemänä, aika onnellinen kuolema, varsinkin jos tulisi nopeasti - mutta tämä ei ole Manninkaan ainoa puoli!