keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Nam




tätä aikaa / tätä runoa joka nyt matkaa
on mahdoton ymmärtää ymmärtämättä estetiikkaa,

joka rakensi nicki minajin tarakan.

mutta viisitoista vuotta tai viisi, ja...
pinkit imperiumit… ja kim ja j-lo ja koko...   kartrashiania...

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oisin voinut vannoa, että vielä aiemmin tänään ne oli vaaleanpunaisia imperiumeja.

Vesa Haapala kirjoitti...

joo, väri pysyi mutta nimi vaihtui paremmin ympäristöön sointuvaksi kun aamu eteni!

Anonyymi kirjoitti...

Ok.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/televisio.shtml/1543914/kim-kardashian-ihmeissaan-suomalaisesta-arkkitehtuurista

Vesa Haapala kirjoitti...

Hauska linkki ja yhteensattuma! Täytyy muuten myöntää, että Nickin ohessa Kim K oli mielessä kun ajattelin jotakin nimeä tuohon tekstiin

Anonyymi kirjoitti...

Sehän elää...!

Vesa Haapala kirjoitti...

joo, runot versoo täällä

Anonyymi kirjoitti...

Kriittistä luentaa versoilun seassa!

Anonyymi kirjoitti...

Ootko ikinä harkinnut, että laittaisit runoihisi Kim K:n ja Tuksun ja J-Lon sijasta vaihteeksi myös kulttuurihenkilöitä, Klingen Mattia ja Uotisen Jormaa vaikkapa? Vai kärsisikö sun poeettinen uskottavuutesi moisesta? Ovatko vain Seiskasta tutut julkimot riittävän ajanhenkisiä noihin teksteihisi? Pelkäätkö että nuoriso ei diggaisi?

Vesa Haapala kirjoitti...

Olen kyllä harkinnut, ja moniin kohtiin ne sopisivatkin ihan hyvin, tietäisin montakin hyvää nimeä. Kenties sitten jonakin päivänä, kun olen tarpeeksi rohkea.

Mutta joo, voi olla, että nuoriso ei silloin niin tykkäisi, tai sitten tykkäisi.

Toisaalta näen Tuksun ja muut paljon traagisempina ja ajankohtaisempina henkilöinä kuin Matti Klingen ja Jorma Uotisen, jotka eivät ole enää ihmisen mitoissa; juuri traagisen puutteen vuoksi ne parodioivat itse itseään.

Vai oletko itse koskaan miettinyt, että Tuksun kuolema voi olla lähempänä kuin Matti Klingen tai Uotisen ja että hänen osakseen tulee todennäköisesti häpeä ja unohdus. Kim K pelaa yhden kortin varassa, Tuksulla tuskin on enää kortteja ollenkaan käsissään.

Vesa Haapala kirjoitti...

Vielä sen verran että kaikki nämä kolme runossa mainittua naista ovat runouden (ja miksei elämänkin) kannalta huomattavasti kiinnostavampia kuin JO tai MK. Jotta ei vaikuttaisi siltä, että dissaan vanhoja ukkoja, niin olen kirjoittanut aika tavalla Ruotsin kuninkaasta, joka on malliesimerkki siitä, kuinka pitkälle yhteiskunta voi viedä terapeuttisten tuen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Ja kiitos ajatuksista.

Sulla on runohahmojen suhteen samat "uutiskriteerit" kuin iltapäivälehdillä. Niille ne vain on myyviä hahmoja mutta sulle traagisia.

Koetko sä siis jotenkin puolustavasi runoillasi näitä traagisia hahmoja? Antavasi niihin toisenlaisena näkökulman. Tykkäsin Kaarle Kustaa -runoistasi, mutta ei hänen hahmonsa traagisuus minun silmissäni mitenkään muuttunut, vahvistui vain. Entistä typerämmältä hän tuntui.

Eikö runoilijan tehtävä olisi nähdä traagisuus myös Klingrssä vaikka Seiska ei näe? Kuka tähän pystyy ellei runoilija?

Tai jos haluaa puolustaa traagisia hahmoja, miksi ei sitten kirjoiteta leskistä ja orvoista. Niiden osa on kova! Eikä ne pääse edes Seiskaan! Ne on sekä traagisia että unohdettuja!

Eikö siis tää ole tosi traagista.

Juu, sulla on varmaan hyvät syyt kirjoittaa Tuksusta. Ne ei vaan oikein aukene mulle. No, tämä on ylittämätön kuilu. Silti mä luen sun runojasi.

Vesa Haapala kirjoitti...

Niin, Tuksustakin olen tosiaan kirjoittanut... Mutta jos oikeasti piirtäisin henkilögallerian kaikista niistä hahmoista, joista olen kirjoittanut, niin näitä Seiska-hahmoja olisi kuitenkin melko vähän. Ellei Pekka Himanen ole sellainen jne. Oikeastaan tämän kommenttiketjun alusta löytyvä Nicki Minaj ei ole Seiska-hahmo, eikä J-Lo tai Kim K - populaarikulttuurin ikoneita kylläkin - se että nämä kolme naista päätyivät tähän merkintään johtuu pinnallisesti puhuen ainoastaan siitä, että he jakavat yhden fyysisesti ilmenevän ominaisuuden joka vetoaa näköaistiin sekä joihinkin muihin aisteihin ja vaistoihin, jotka ovat sotkemassa pyyteettömiä / neutraaleja makuarvostelmia kaikesta huolimatta (syvällisempää selitystä voi etsiä tuosta traagisesta).

Totta puhuen miltei kaikkien merkintöjeni taustalle voisi piirtää kokonaisen kaartin monenlaisia tyyppejä (noissa edellisissäkin on kaiken maailman Adornot, Wittgensteinit, Rilket jne. jos ne sinne tahtoo asetella).

Myönnän toki, että Tuksu pomppaa esiin noin nimenä, jokin hänessä minua kai piinaa.

En tiedä onko Klingessä mitään traagista, tietyissä tärkeilevissä piirteissä koomista korkeintaan ja sellaista hengen hätää, johon ei ihan äkkiä pääse käsiksi tekemättä laajempaa analyysia kulttuuri-ihmisestä ja hänen asemastaan melko nuoressa kulttuuriympäristössä (toki Klingen kirjaviisaus on myös arvostettavaa). Jorma Uotista en tunne, kun en ole mikään tanssitaiteen seuraaja eikä noin läpeensä esteettinen tyyppi oikein kiinnosta, en näe hänessä mahdollisuutta säröön ellei mennä ihan banaliteetteihin.

Tuksu, Tuksu, jaa jaa, me uimme syvissä vesissä...

Ruotsin kuningas on kyllä nimenomaan koominen hahmo typeryydessään, mutta toisaalta hänessä tulee esiin loistavasti ruotsalainen tapa- ja terapiakulttuuri, joka antaa kaikenlaisille ihmisille mahdollisuuden jopa kuninkuuteen...

Vesa Haapala kirjoitti...

Ai niin, kysymykseesi: En koe puolustavani näitä hahmoja, mutta jotakin ajattelemisen arvoista heissä näen. He ovat sillä tavalla omituisesti rajapinnalla, että siitä olisi kenen hyvänsä helppo horjahtaa puolelle tai toiselle (yhtä aikaa todella inhimillisiä ja karikatyyrimäisiä hahmoja, joihin toiset voivat projisoida omaa elämäänsä, voih, lienevätkö peräti viihteen osallistumista kulttuuria ylläpitävään syntipukkeiluun).

Vesa Haapala kirjoitti...

Enkä kutsuisi unohtamiseksi sitä, että joku ei pääse Seiskaan / julkisuuteen. Eikö siellä ole helpompi unohtaa monta tärkeää asiaa? Tästä näyttäisi olevan runsaasti esimerkkejä; julkisuus on monessa suhteessa erittäin merkittävä unohtamisen tapa ilmetä, mutta tällaisen havainnoin liiallinen painottaminen olisi myöskin harhaanjohtavaa.