sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Musta tuuli




Musta tuuli ottaa kankaan kerros kerrokselta, koivujen taipuvia jousia, humina kaukaa aukkojen takaa, männyt ja liike joka ei näy vaan työntää; sade repii kaarnaa, rusahduksia ja hetkessä nurin kuoriutuvaa maata, olen jossakin rinteellä, leppiä, puu kaatuu ohi ja toinen kauempana, ääni ja pimeys kuin ylitse kulkisi valtamerilaiva;

kiven takana mehiläispesä on leikkautunut irti, parvi kuhisee asumuksellaan kahtena suppilona, olen siinä ja hyönteiset ovat kadonneet, pesä harmaa, märkä, viikkoja maassa lojunut, huoneet ja sydän kuin leikattu ja syöpynyt rinta,

vaatteeni nopeasti etenevän homeen peitossa, rihmoja, sieniä, kosteus värittää kivet ja neulaset, metsästä juoksee kaksi karhua, liha irtoaa niistä sitä mukaa kuin ne nostavat jalkojaan ja huutavat.

2 kommenttia:

Harry Salmenniemi kirjoitti...

Tästä tulee hieno, erityisen paljon pidin tuosta ensimmäisestä kappaleesta.

Toisen kappaleen alussa on ongelma: "ja äkkiä" tuntuu retoriikalta, tätä sanaparia on runous täynnä. Siihen tilalle jotakin mielenkiintoisempaa, niin jo alkaa kolista. Kolmannen alussa kohdassa "omat vaatteeni" "omat" on turha.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jou! Tässä virittelen aamua, meni taas viikonloppu kaikessa turhanaikaisessa työssä, nyt väsy ja flunssa ja kuume eli kipeys ja teksti ei oikeen irtoo, aamulla lehdessä Matti "Aivoriihi" Mäkelän arvio Neurosta... suomalainen kritiikki, Hesari, jaa jaa, herää joitakin synkkiä ajatuksia siitä, miten pienillä elementeillä arvokkaiden asioiden arvokkuuden voisi välittää...