maanantai 22. lokakuuta 2012

Kirje vanhalta ystävältä


Kumara nainen kadun päässä, siinä mitä muistan hänellä ei ole kasvoja, ei ääntä, liikkuu horjahdellen, nopeasti.

-- Pois ikkunasta, äiti sanoo, heti valot pois! Mennään olohuoneeseen, ihan hiljaa.

Koti on kolmannessa kerroksessa, lukkojen takana, mutta äiti pelkää.

Pian nainen on oven takana ja huutaa luukusta:

-- Päästäkää sisälle! Minä tiedän, että te olette siellä!

Luukku menee kiinni, ja askelet siirtyvät rappuihin. Äiti itkee.

Joku hakkaa peltiä keittiössä. Nainen on kiivennyt palotikkaita ja kirkuu:

-- Päästäkää sisään tai minä hyppään tästä! Ymmärrättekö, minä en pääse omiin ylioppilasjuhliini vaan omiin hautajaisiini!

Kolme viikkoa aiemmin hän on hoitanut meitä kokonaisen illan ja ottanut unilääkettä. Hän on selittänyt kuinka kadehtii meitä ja jäänyt sitten makuulleen lattialle, ja ehkä jo matkalla sairaalasta kirjoittanut hourien sen mitä nyt luen junassa, kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin.

Anteeksi kun painokkaasti (2 kertaa) valehtelin käyttäväni huumeita, vuosia sitten. Puhelin tuli mykäksi, kun vastasit ja sitten soitit, sen takia katkaisin, en keljuillakseni. Anteeksi kun aikoinani käyttäydyin huonosti, teitä lapsia kohtaan. En tarkoittanut pahaa, monesti se oli vain huomion hakemista. Anteeksi kun kävin niin usein ja kaikki mikä on anteeksipyydettävää, esim. väärässä olemiseni ja yritykseni hypätä. Kerroin lääkäristä, vika oli kokonaan minun. Saatoin puhua muutoinkin väärin kuvauksen osalta. Tämä on vuosia sitten tapahtunut, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ei siinä mitään vikaa, puhuin muutoinkin väärin lääkäristä. Ent. Salla Jääskeläinen, nyk. Päivä.

Ps. Sanoin, että minulla on sydämelle vaarallisia lääkkeitä. Eivät ne välttämättä ole vaarallisia, ainakaan mun annoksella, unelle ehkä. Olen vain hoitoselostuksesta saanut omat käsitykseni ja mahdollisesti ymmärtänyt lääkärin puheen väärin. Puhelimessa. Oma vikani se on, että määrättiin lääkkeitä. Saatoin puhua sairaanhoitajastakin väärin. Zeldox on siis lääkärin vaatima (ehdottama, ehdottomasti hänen). Unilääke on sen sijaan sellainen, jota mielestäni tarvitsen ja olen aina tarvinnut. Levozin tällä hetkellä, sekin lääkärin kautta. Vielä yhdestä lääkäristä aikoinaan puhuin vaillinaisesti. Omaa vikaa sekin oli.

Jos teillä (lapsilla) on jotakin vaatimuksia, jotain minua vastaan, niin annan osoitteeni sen varalta. Päivä Jääskeläinen, Kevättie 2 B 15, 0150 Vantaa. Ilmoittakaa rohkeasti.

Omantunnon vuoksi vielä oikaisen yhden asian. Taisi syntyä teillä käsitys, että olisin kirjoittanut laudaturin. Ei se ollut muuta kuin aineesta. Kirjoitin myös improbaturin, hylätyn, englannista, ja yleisarvosana oli ainoastaan B. Ymmärrättekö, että minä olin jo silloin hylätty, vanhempani jäivät asumaan korpeen ja minä uhkailin teitä, koska kadehdin sitä, miten äitinne piti teistä huolta! Laudatur korvasi improbaturin ja siksi pääsin ylioppilaaksi.

En tiedä, antoiko äitinne lahjan väärän käsityksen takia, jos luuli yleisarvosanaksi laudaturia tai jos luuli minua paremmaksi, jos ei tiennyt hylätystä kielinumerosta. Toivottavasti kerrotte asian hänelle ja se ei pilaa hänen iloaan. Jos hän tahtoo hyvityksen, kertokaa. (Olen lähettänyt samansuuntaisen kirjeen myös hänelle.) Lähetin rakkaudenlahjaa teille 50 e, se on pieni vastine perheenne vieraanvaraisuudesta. Ruotsista kirjoitin magnan. Yleisarvosana oli noin 6, reaalista approbaturin, n. 5. Jos tahdotte rahahyvityksen niin kertokaa jos tämä antamani summa ei riitä. Minulla ei ole enää sitä korua, en voi palauttaa, se tummui ajan kanssa.

En tiedä pääsinkö ylioppilaaksi oikeutetusti, vai johtuiko se siitä, ettei kaikkea tiedetty koulussa. Olin ollut epärehellinenkin jonkin verran, useana vuotena. En tiedä teinkö puheissani virheen, salasinko jotain äidiltänne jos en esim. halunnut iloa pilata. Vai houkutteliko tarjous. En ole varma, oliko mistään varsinaisesta palkkiosta puhe. Tahallani en usko puijanneeni. Saatoin salata muut arvosanat tai kouluaikaisen epärehellisyyden. Onneksi en kuitenkaan pyytänyt lahjaa. Muistaakseni minulla oli jo vastaanottaessa huono omatunto, myöhemmin taisin ihan iloiten pitää sitä.

Ps. En ollut kahvien ja pullien tarpeessa, sehän on kai sanottava. En tullut sen takia, muistaakseni. Te piditte kovasti pullasta, kastoitte sitä kahviinkin. Olen kiitollinen kuitenkin, huonolla omallatunnolla. Johtuuko sekin väärästä käsityksestä siitä, millainen vakavaraisuus meillä (perheelläni) oli? Tässäkään tuskin aktiivisesti puijasin, olin kaiketi vain niin pelkuri tai heikko ja ymmärtämätön kun en tuonut mitään. Oli hyvät pullat.

Tarkasti ottaen ylioppilaaksi pääsyyn ei vääryydellä voinut vaikuttaa muu kuin käsityö ja kotitalous keskik. aikaan, niissä olisi kuulunut 4. Kotitaloudessa en osannut mitään, ja opettaja ei huomannut sitä, kun olin laiskana (sitä ei huomannut myöskään äitinne, joka otti minua hoitamaan teitä, epähuomiossa arvatenkin). Ei meillä kokeita muistaakseni ollut. Ja käsityötä en osannut lainkaan, sikäli kuin muistan. Sukat, jotka toin teille, eivät olleet minun tekemiäni. Annoin siskoni neuloa kotona niin kuin olisin itse tehnyt. Minulla oli kai siinä vaiheessa siskoja kotona, maaseudulla. Tosin myös musiikissa olin lukiossa epärehellinen ja olisi voinut olla 4, mutta oli 10, kun lunttasin tai otin vastaan toisen arkin. Laulaa en osannut yhtään, huijasin siinäkin. Voi olla tosin niinkin että kun ei ollut kyse lukuaineista, niin olisin nelosillakin päässyt armosta luokaltani ja ylioppilaaksi. Huono omatuntoni (kaikki) on nyt helpottanut teihin liittyen.

Biologiastakin olisi koulussa kuulunut 4, mutta opettaja armahti. Olin vähälahjainen, mutta en niin vähälahjainen, että olisin ollut typerä. Olin silloin rehellinen kylläkin. Keskikoulu meni aika hyvin, muilta osin kuin kerroin, että sain liian hyviä arvioita, lukio meni muistaakseni huonommin, en ole varma kaikesta. Ehkä kaksi ylioppilaskirjoitusta meni hyvin, kaksi huonosti.

Olen saattanut puhua väärin eräästä ihmisestä äidillenne. Mihinkään aikaisempiin puheisiini ei pidä luottaa.

Minä en syytä teitä mistään, mutta älkää ihmetelkö jos tulen käymään. En ole koskaan pitänyt siitä, että minulle virnuillaan, ja varsinkaan en pidä siitä, että pikkupojat tekevät niin ja yrittävät määrätä lääkkeitä ihmiselle, jolle niistä ei ole minkäänlaista apua.




Ei kommentteja: