perjantai 29. marraskuuta 2013

Löydetty II


Lenkkari, tiilikivetyksellä nilkka, ja aina se on mielessä, sama valkoisiin sortseihin pukeutunut nainen, hiukset nutturalla, taksikuski valoista lähtiessään katsoo, kaksi kolmesta katsoo, minäkin, kun odotan bussia ja vien tyttäreni tarhaan.

Rikotun pysäkin läpi tuuli, aurinko on selän takana, on jo hiukan yli etelästä, sinisellä kartoittamattomalla äärellä, ohi ajaa autoja, niiden äänistä voi lukea yhtä ja toista, valo polttaa kun hetkeksi tyyntyy.

Mitä kaikkea kaupungissa pitää osata, olen kyllästynyt siihen, käy niin kuin aina kun väsyn ja tympäännyn ja kaikesta yrittämisestä jää vain paskan maku ja löydän itsestäni pettäjän, luovuttajan, annan olla kun järki niin sanoo, annan olla vaikka joku jatkaisi, en näe mieltä pyrkimyksissäni, olemme aina liian etäällä.

Catepillar, se on tarkoitus, mielenterveyden hauta tai viiden kerran kuntoutusohjelma homeisessa kellarissa, mutta sitä en sure, että oli kesä ja kuulin Jumalan äänen tai melu jäi pois.

Mitä tarkoittaa, että joku kuulee Jumalan äänen, ei mitään muuta kuin että tulee hiljaista eikä muuta tarvita, on kuin kirjoittaisi jotakin jatkuvasti huojuvaa vasten, joku tulee ja ryöstää kotiovella, noin nelikymppinen nainen, joka vetää aseen käsilaukustaan ja tähtää rintaan piippu heiluen (tämä voi osua mihin tahansa).

Jos elämässä on yksikin tällainen hetki, jolloin melankolia ja itsetehostus eivät riehu ja olet vastaanottajan asemassa. . . tuli sitten luoti tai sana. . . Minä rakastin sitä hiljaisuutta. Unohdin itseni ja perheeni ja tein työtä kuin hullu, kuin maanikko, jolla ei ole tarkkaa kuvaa kokonaisuudesta.

Olen miettinyt niitä loputtomia retriittejä ja hiljentymisiä ja painonpudotusohjelmia -- kuka hyötyy siitä, että muuttuu hetkeksi ja saa esimerkin palatakseen taas syyllisenä.

Se joka on likainen, liatkoon itseään edelleen, ja se joka on puhdas, tulkoon yhä puhtaammaksi, niin kuin Johnny Cash.

Jos rukoilen ilmansuuntien tai vuorokauden tukemana, jos rukoilen pohjoisen enkeliä, vuodenaikoja tai varjelusta, kaikki keinot reilusti käyttöön, kaikki on lopulta samaa psykologista manipulaatiota, rukoilet tai kuntoilet, maalaat tai asennat, syöt snickerseitä tai nussit, aina sama.

En pidä pahana elämänjanoa, sillä me olemme se itse, siinä on meidän halumme ja on vain harvoja jotka osaavat olla toisin, ja yleensä he ovat kuolleita. . .

Suurin osa kaikesta on typeryyttä, ja Jumala puhuu kun kukaan muu ei, ja tämä puhe on hiljaisuutta.

Miksi se on nimitettävä Jumalaksi? Ei ole muuta nimeä hiljaisuudelle, ei elävälle, jossa ei ole mitään odotusta tai pelkoa, joskus väsyneinä hetkinä.

 On parasta kätkeä tämä aarre peltoon ja jättää pelto ostamatta.

Ihmismieli luo nämä determinismit, mutta niihin on helppo nojata, ja silti vain tällainen laadullinen muutos on mahdollinen eikä ole muuta muutosta, on oltava piste, jossa sisäpuolesta tulee ulkopuoli, kaikki kääntyy tai tuhoutuu.

Rahat ovat loppumassa mutta olen saamassa yhtä ja toista, myöhemmin.

Jos menetän otteeni, ei tapahtumalle ole yhtä silminnäkijää, ei  pistettä, jossa putoaminen alkoi, ja vaikka putoaisin, pidän kiinni siitä minkä olen saanut.

Joku on sanonut että kirjoittamista on harjoitettava ja siltä minusta tuntuu, ei ole oikotietä sille onnettomalle uralle, jota kirjailijaelämäksi kutsutaan.

Teen työtä, jolla ei ole päämäärää. Minun työni päämäärä on että se loppuu, ei nyt mutta lopulta, ja minä istun yksin ajatuksineni ja luovutan kaikesta siitä mitä minulta on odotettu.

Kuin kiipeäisin korkean savupiipun syrjää ja tiilet alkaisivat sortua, tai kuin juna joka lähtee Kajaanista ja Tampereen lähellä tulee konduktööri -- sellaista junaa ei ole, juttu on sinänsä ihan hyvä, mutta sellaista junaa ei ole. . .

Hush hush, se rap mitä mä nyt, mitä mä nyt, vedän tähän malliksi, win win tai been there, nyt tähän jotkut pohjat, biitti, mä teen siihen tyylin, ihmiset hei, älkää pälyilkö toisianne.


Ei kommentteja: