tiistai 22. huhtikuuta 2014

Silmuja



Työnnän tytärtäni tarhaan ja sanon: katso tuonne eteen, puissa on jo silmut.

Tässä yksinkertaisessa hetkessä on suurta toivoa. Paju ja kirsikkapuu kertaavat lapsuuteni kevätaamut, lehdet jotka yhä näkyvät vaikka ovat aikapäiviä sitten murtuneet.

Toivo: että tämä tuhkainen kirja jauhaa meidät itseensä
ja me näemme sen palavan vihreällä ja keltaisella liekillä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen ajatellut tälläistä usein että "älykköinä" täällä toistemme silmissä räpistellään, blogisti puolivirallisena sellaisena kirjailijuutensa kautta yms. ja me lukijat kotitekoisina teosten ja ajatusten hajottaja-bakteereina, tipsaamme lukemaamme, korotamme samalla itseämme, joskus tulee brassailtuakin, harrastamme ironiaa ja ironian ironiaa MUTTA loppujen lopuksi homma on siinä että työntää lastaan tarhaan, näyttää silmut ja linnut, tekee jauhelihakastiketta, yrittää jaksaa, jaksaa yrittää olla tavallinen isä, tavallinen ihmiskuoriainen koska sitä loppujen lopuksi sitä kuitenkin on. Perusjätkä.

En tiedä onko tuttu tunne siellä se että tuntee itseään pettävän, kun kertoo jostakin lukemastaan, taideanalyysistä taas kerran tms. ja putoaa siihen rankistelevaan todisteluun omasta näkemyksestä joka aika usein on vain ajatuskopio joltakin muulta.

Uskon että ajatus on tuttu. Sen verran tervettä synnintuntoa ( ha ha ) olen rivien väleistä lukenut.

Mutta summa summarum: tuhkainen kirjahan "tämä" on mutta siinä tuhkassa viedään tyttö tarhaan. Oma kvasiäly vie harhaan.( Siitä en nyt blogistia mene syyttämään, päin vastoin. )

Hyvä päivitys.

t. jope

juha saari kirjoitti...

tämä blogiini viikko sitten pistämä runoni sopii oikeastaan tähän, varsinkin jopen kommentin kautta:

HUONON YLITTÄMÄTÖN VOIMA

Laadukkuus on enimmäkseen voimaistavaa lumetta,
harvemmin olemassaoloa ja kohteettomuutta.
Suorapuheinen ystäväni lukee runoni ja sanoo,
etten ole vielä löytänyt omaa ääntäni.
Sitten hän poistuu ja maailma tuntuu hiljaiselta.
Veri oikein kohisee korvissani.


Vesa Haapala kirjoitti...

Mitäpä näihin lisäämään, rehellistä puhetta!

Vesa Haapala kirjoitti...

Vielä Jopelle: sitä peruskuoriaisen elämäähän tämä on, mutta niin että aivokuori on aktiivisesti mukana, ottaa vastaan aktuaalisia ja fiktiivisiä iskuja.

Poden kyllä syyllisyyttä monista asioista, mutta ne ovat henkilökohtaisempia, omaan ajatteluun ja omiin ajattelutapoihin ja muuhun liittyviä, mutta tuosta kopioimisesta en tunne syyllisyyttä - matkimallahan me opimme. Minusta vaan tuntuu, etten kaikessa kiireessä ehdi lukea suurinta osaa siitä mistä vouhkataan, joten varastelukin kohdistuu vanhempiin, jo unohtuneisiin asioihin, joten ei se taida edes niin varastamista olla, kun kukaan ei tunnu niitä kaipaavan ja minäkin olen jo unohtanut, että ne ovat jonkun muun (kirjoittajan venyvä moraali). Mutta synnintuntoa, joo, sitä varmaan on säteilynä moneltakin suunnalta.

Hyvä riimipari tuo (kvasiäly) harhaan / (tyttö) tarhaan!

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha, Huonon ylittämätön voima, tuossa runossa on vangittuna vuosien tunne (sellaisena kuin sen itselläni muistan); tuntuja siitä tulee aika ajoin takaisin, mutta ne voi selättää.

Oma ääni, mitä se sitten onkaan, löytyi omalla kohdallani, kun tuli tarve purkaa yhtä isoa turhaumaa ja paskakasaa ja löysin tietyn kirjallisen idean, jota aloin pommittaa. Turhauma vaihtui vähitellen kirjoittamisen iloksi eikä siitä polttoaineesta lopputuloksessa näy luultavasti edes jäämiä.

Anonyymi kirjoitti...

Jope. Kyllä! Kiitos.