perjantai 22. elokuuta 2014

Hiljaiseloa



Blogissa hiljaiseloa, näpyttelen proosaa. Vähän kuin opettelisi uutta kieltä.

Lehdistä huomaan, että Paasonen ja Kangaskoski ovat menneet samaa tietä ja tietty moni muukin.

Mikä siihen proosaan vetää? Kai se että siten voi sanoa muita asioita kuin runoudessa. Ainakin toisella tapaa. En usko, että kovin moni breikkaa. Breikkasi tai ei, se ei tarkoita näissä oloissa juuri mitään. No ehkä varmempaa apurahaa, se on ihan hyvä diili. Ja jos jatkaa yhä kovempia vaatimuksia.

Lajien välillä hyppelyssä on etunsa. Sen tajuaa, kun lukee runoilijaa, joka kirjoittaa kuudennen kokoelmansa, jossa ei ole minkäänlaista näkemisen tai runoilemisen intohimoa. Tulee ikävä vanhoja aikoja ja niitä, jotka eivät julkaisseet kuin kolme, korkeintaan neljä kokoelmaa. Tekivät sitten muuta tai vaikenivat.

Miksi kirjoittaa runoja, jotka eivät toimi kahta säettä pidempään? Miksi joku ottaa sellaista kustannettavakseen? Palkkiona saatavan satasen tai tuhatlappusen voisi ansaita huomattavasti huomaamattomamminkin. Kai siinä yhtälössä sitten on jotakin kiintymyksen kaltaista.

Jos et osaa enää lentää, opettele hyppäämään, kyllä se siitä.

Ensi vuosi on proosaa, jos opin sinne saakka. Olo on jo proosallinen.




2 kommenttia:

Tommi Melender kirjoitti...

Hyvää matkaa!

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitos, Tommi, pientä totuttelua tämä vaatii, ei käy kiistäminen. Vähintäänkin joutuu istumaan tavallista enemmän!