perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pelottavaa persurunoutta



Jos olisin hovipersurunoilija, joka saa tehtävän kirjoittaa sankaripatsaan vierelle

pystytettyyn rappiokulttuurin rauniomuistomerkkiin pari kuolematonta säettä,

ehdottaisin seuraavaa:



         Ylitse kaiken vihreän, ylitse punaisen

                                     soi laulu virran:

         Vain sarja kuplia, jotk' joen pintaa soutaa.



7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Politrukki, ajatuspoliisi, täältä taas päivää. Huomaatko veli, nyt sulle persu on juuri sitä mitä persu aina on kaikkialla joka paikassa. Nyt tuo rappiotaide. Niin kuin: persu = ne inhoaa rappiotaidetta = ne pelkää mustaa miestä = ne ei ole enää me.

Toisaalta ajatus persurunoilijasta on hyvä. Varsinkin kun ajattelee sitä todella pitkää listaa, mikä Suomen kirjallisauuden historiassa on ollut vasemmiston hovirunoilijoita, ja on edelleen.
Harmi ettei Hännikäinen ole käsittääkseni persu, vaan vapaa sielu.

Ranskalla on Houellebecqinsa.
Sekään ei ole Front National.
Suomessa sellainen olisi kuitenkin ajatusmahdottomuus. Ajattele, mitä Suomessa tapahtuisi tunnustetulle, palkitulle, luetulle, hyvät kritiikit saaneelle kirjalijalle X, joka sanoisi että islam on maailman typerin uskonto...!
Ranskassa jatkettiin keskustelua siitä, mitä se mahtoi tarkoittaa ja miksi se sanoi noin jyrkästi. Mitähän meillä? Tervo heitti Uutisvuodossa Raamatun olan yli lattialle, siinä ei olekaan mitään, ei ole suoritus eikä mikään, miehuuskoe tms. typerää, mutta entä jos Tervo olisi heittänyt...?

jope


Vesa Haapala kirjoitti...

No niin, Jope, niinhän siinä kävi, että mun piti ironisoida myös persurunoilijaa, vaikka pidänkin hänen säkeitään kauniina (tulee ihan Koskenniemi mieleen ja hautajaisvärssyt).Odotas vaan kun kirjoitan sen varsinaisen muistopatsaan marssilaulun...

Mutta esittämäsi kysymys on kutkuttava. Niin, mitä tapahtuisi... Jos sanoisi. Hypoteettisesti: Minusta tuollainen ihminen olisi hyvin lähellä oikeutta ja kohtuutta, jos ajatellaan uskontoja koskevaa keskustelua yleisenä ajattelun laatuun kohdentuvana pohdiskeluna. Aivan oikeutetusti joku voisi varmasti sanoa, että kristinusko on mieletöntä ja olisin samaa mieltä, ja joku sanoa, että islam on typerintä mitä keksiä saattaa. Itse sanoisin, että se on ajattelullisesti samanarvoista esimerkiksi mormonien jne. ajattelun kanssa, uskontoa joka voi syntyä vain tietyssä paikassa, aavikolla jne... Se ei voi olla universaali uskonto. En ylipäänsä pidä uskonnoista, joiden kannattajat uskovat, että Jumalaa tai profeettaa voi loukata ihmisräksytyksellä. Minusta sellaiset uskonnot ovat pelottavia ja heikkoja yhtä aikaa. Mutta itse en pidä tarpeellisena lähteä loukkaamaan ihmisiä suotta, varsinkin jos uskontoon kuuluvat kaikenlaiset koston ja väkivallan muodot. Mieluummin kannattaa puhua asioista, jotka pitävät elämää yllä. Kuten armo ja anteeksiantamus.

Anonyymi kirjoitti...

Vesa, se itse runo, se mukaelma, parodia, se oli loistosuoritus!

Kristinuskoa sanotaan, kirjoitetaan, teilataan vahingolliseksi, mielettömäksi, typeräksi joka ainoa päivä suurin piirtein kaikkialla. Maassa makavaa uskontoa potkitaan surutta ja nauretaan pääälle. Se ei hätkähdytä enää ketään, se on vapaa-ajattelua, eräänlaista statuksen päivitystä ja "kritiikkiä" ja kuuluu ikään kuin asiaan. Itse (surkeana) kristittynä olen tottunut ja ei se edes loukkaa, päinvastoin, tulee vain mieleen että noin sen kuuluu mennäkin (toistaiseksi..).

MH:n toin esiin sen vuoksi että muualla käydään usein keskustelua asioista suoremmin kuin meillä olisi edes ajatusleikkinä mahdotonta ajatella. Se kertoo niistä meidän kuplistamme (otsissamme) paljon. Tosin hypnoosissa oleva Ruotsi on vieläkin tarkempi pol.korrektin suhteen - hulluuteen ja mielettömyyteen saakka.

Mutta. Totta. Ei kannata keskittyä kenenkään loukkaamiseen. Jos ei ole mistään esim. uskonnosta mitään hyvää sanottavaa, kannattaisi olla kaiketi hiljaa. Kaikki eivät osaa. Jos osaisivat, olisi meillä kirjojakin vain ihmisten välisistä uskottavista psykologisista suhteista ja elävää ajan ja paikan kuvausta, hah ha.... Onneksi on muutakin. Kuten sanoja vain sanojen vuoksi, ja sitten MH:n kaltaiset rääpijät.

jope







Vesa Haapala kirjoitti...

Minusta kristinuskon vahvuus on se, että se on muovautunut juutalaisista juurista osittaisena protestina ja edennyt myös protestina ja ollut vuorovaikutuksessa rationalismin kanssa monet vuosisadat. En tiedä, että islamille (ainakaan laajassa mittakaavassa olisi käynyt näin), ainakaan siltä asia ei näytä. Joka tapauksessa sen kyky ottaa vastaan kritiikkiä muistuttaa suunnilleen katolisen inkvisition aikaa... Voiko islam kehittyä suhteessa rationalismiin ja sananvapauteen siihen mittaan kuin kristinusko on kehittynyt? On vaikea nähdä tällaista tilannetta, vaikka islamille annettaisiin satoja vuosia aikaa. Se ydin on yhteiskunnallisempi ja poliittisesti aggressiivisempi (samoin kuin juutalaisuuden) ja siksi se on maailmanuskonnoista näin länsimaiselle ihmiselle kaikkein luotaantyöntävin. Juuri sen itsensä ylläpitämän jäykän aggressiivisuuden vuoksi. Toisaalta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa niistä islaminuskoisista joita olen Suomessa kohdannut. Mutta tämä kohtaaminen onkin tapahtunut vapaassa demokratiassa.

MH on jättänyt minuun jonkinlaisen ideologisen jäljen (aito kokemus syyllisyydestä), mutta en pidä siitä, ettei hän aina jaksa kirjoittaa teoksiaan ihan loppuun saakka. Toisaalta hän toistaa itseään - samat teemat yhä uudestaan. Mutta ihmisen raadollisuuden kuvaus on perin kristillistä, radikaaliakin. Tosin sitä sovituksen mahdollisuutta ei näy, ja minusta se on tarkka kuva ihmisestä, joka on hylännyt jumalan.

Nämä Tervon Raamatun heittämiset ja muut. Hohhoijaa... Joku Uutisvuoto... Eipä voisi typerämmäksi mennä. Pelkkää sanaleikkiä koko äijä, varmistaa aina, että on oikealla puolella. Tällainen on tietenkin täysin ennalta-arvattavaa ja kovin laskelmoitua.

Muuten, millaisia muita kristittyjä onkaan olemassa kuin surkeita kristittyjä, jos aivan rehellisiä ollaan? Kyllähän se niin on, ettei kannata mennä naapurin virheitä kummastelemaan, kun omassa talossa on ruumis. Se mitä kristinuskolla olisi annettavaa itse kullekin on nimenomaan kokemus oman hyvyyden suhteellisuudesta ja siitä, että asiat eivät ole omissa käsissä. Harmi, että ihmiset eivät tajua tätä lohdutusta. Tämän tajuaminen ei tee kenestäkään surkimusta tai latista olemassaoloa, päinvastoin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Surkeita, pelastuksesta omin voimin, teoin, uskoin osattomia ovat kaikki. Itse pidän myös siitä ettei myöskään millään surkeuden ja heikkouden tunnustamisella, voi manipuloida Häntä. Siinä mielessä lujassa uskossaan paistatteleva amerikkalainen kultahammas-evankelista (karsein kuva mulle kristitystä) on yhtä kaukana Jumalasta kuin omassa heikkoudessaan ja uskonsa mitättömyydessä käänteisesti paistatteleva körttikin, joka ei saa "rehellisestä uskostaan" puristettua Jumalalle kuitenkaan timanttia, jolla ostaa mitään. Kaikki olemme yhtä kaukana, ellei joku tule väliin. Kristinuskossahan, kuten uskon sinun tietävän, tulee. Meneepä nyt uskoksi tämä kommentointi... Mutta meillä on silti Jumala joka tekee meille mitä haluaa millä perusteella haluaa tai ilman mitään perustetta. Jumalasta ei käsittääkseni voi valittaa Haagan rauhantuomioistuimeen. Ja samalla on kuitenkin se Väliintulija jonka nimeä tässä on turha kirjoittaa. Ja siksi ison armon toivo. Rationalismista olen kanssasi samaa mieltä. Olemme kaikki myös enemmän tai vähemmän relativisteja halusimme tai emme. Paatuneinkin arvokonservatiivi. Hassua muuten miten uskovatkin ovat polarisoituneet. On stadin vihertävät kristityt ja reuna-alueiden porukat. Ovat yhtä kaukana toisistaan kuin persut ja vasemmistoliitto. Luin juuri C.S.Lewisin suomennetun elämäkerran (McGrath). Lewis puhui "pelkän kristinuskon" puolesta, jossa ei sitouduta mihinkään kuppikuntaan tai tunnustukuntaan, ja jos mukana jossakin ollaan niin siitä ei tehdä numeroa. Vain ydin on se juttu. Omassa outsider-seurakunnassani mennäänkin juuri noin.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Niin, jos jotakin voimme ymmärtää Jumalasta, niin se on se, että suhteemme häneen on epäsymmetrinen. Jos ymmärrys on tässä edes käsite, jota voidaan soveltaa. On kaiketi niin että kristinuskon ydin on ihmisen ja Jumalan välisen epäsymmetrian sovittamisessa - vaikka on vaikea käsittää tai selittää käsitteellisesti (tai edes historiallisesti) mitä se tarkoittaa.

Synnin käsite tulee juutalaisuudesta ja alkaa tarkoittaa kristinuskossa kaiketi sitä, että ihminen ei ole yhteydessä Jumalaan, eikä voi elää sovinnossa tekipä mitä hyvänsä sovittaakseen epäsuhdan.

En ihmettele, että kristinuskon käsitteet, kuten synti ja armo ovat nykyihmiselle vaikeita. Ne olivat jo aikalaisille (roomalaisille ja kreikkalaisille)absurdeja, juutalaisille armo Kristuksessa oli rienausta. Ja kuitenkin saamme joka päivä omassa elämässämme kokemuksia siitä, mitä nuo käsitteet voivat tai voisivat merkitä (mitä on antaa anteeksi ja mitä on saada anteeksi ja hengittää vapaasti).

Usko ei ole minulle teologinen asia. En ymmärrä uskontokuntien keskinäisen taistelun mieltä. Ikään kuin kristinuskossa olisi kyse siitä, kuka parhaiten osaa määritellä jumalasuhteen. Lopulta suhde Jumalaan on kuitenkin armoa pyytävän ihmisen suhde johonkin, jonka uskoo vastaavan tavalla tai toisella. Kierkegaardin sanoin tässä on kyse paitsi absurdista ennen kaikkea ja myös huumorista, jolla ihminen suhteuttaa itsensä olemassaoloon, joka ei palaudu häneen itseensä.

Lisäksi kristinuskossa on ajatus Jumalasta, joka haluaa tehdä hyvää. Minusta se on aika paljon tässä maailmassa.

Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla ei ole uskonnollista elämää tai kokemuksia tai jotka näkevät uskonnon vallankäytön muotona (niin näen itsekin monin osin, valitettavasti myös kristinuskon sisällä). On kuitenkin selvää, että samalla he menettävät jotakin maailmasta ja merkityksestä. Mutta samalla on niin, että usko ei ole vaatimus, jonka joku voisi jollekin osoittaa, se tulee aivan jostakin muualta. Tälle mahdollisuudelle kannattaisi olla avoin ajattelematta liikaa mitä se käsitteellisesti merkitsee. Samaan tapaan kuin taide tai kyky ajatella voi olla voima, voi uskokin olla sitä, tosin aivan toisessa mittakaavassa.

Tämä lähti nyt vähän irti tuosta alkuperäisestä tekstistä, mutta mitäpä siitä.

Anonyymi kirjoitti...

En nyt haluaisi ylikommentoida (persuista lähdettiin, mutta minne päädyttiin...?) mutta pointeissasi uskosta oli niin paljon perää ja sisältöä, että tuli välittömästi mieleen, että sinähän tiedät jo! Tällä en tarkoita että minä tietäisin, vaan sananmukaisesti sitä että oivallan nimenomaan sinun tietävän, näkevän...sinne.

(Myös tuo konkreettinen miten avasit tunnustuskuntien typerän semanttisen kilpajuoksun parhaasta määritelmästä, oli todella hyvin sanottu. En tarkoita ettei oppia, dogmatiikkaa, minimimäärää siitä tarvittaisi, mutta muuten meillä on oman ratkaisuvaltamme ulkopuolelta saatu suhde persoonaan - Häneen - tai ei ole. Meidät tunnetaan tai meitä ei tunneta. Oma epäuskoni ei ole epäuskoa Jumalaan vaan siihen, että suhde onkin yksipuolinen, kuviteltu, "ohdakkeisiin" pudonnut tekosuhde. No, korjausliikettä sen suhteen en kykene itse suorittamaan. Minä en ole hallitus. Olen uskon suhteen 100 prosenttisen toimeentulotuen varassa. Se myönnetään jos myönnetään.)

Epäsymmetria. Totta. Kaikessa. Ihminen pyrkii kumoamaan sen miltei kaikilla alueilla kaikissa teoissaan. Siitä seuraa, no joo, kaikki pyrkimyksemme.

jope