torstai 20. elokuuta 2015

Oivallus







Vapaa tahto: tahto ei kuuntele.







7 kommenttia:

juha saari kirjoitti...

...eikä vastaa.

Tahto on kuin mikä tahansa yliluonnollinnen. Sitä ei voi todistaa olevaksi eikä olemattomaksi. Mutta siihen uskonnottomankin on uskottava jos haluaa ajatella mielekkäästi jotain hyvästä, pahasta ja ihmisen välisestä kanssakäymisestä. Vapaa tahto on perustavin uskomme. Mutta uskomme sitten vapaasta tahdosta mitä tahansa, sitä ohjaavat arvomme. Perustavinta reaalista mitä sisimmästämme löytyy, ovat arvot.

T. Juha

juha saari kirjoitti...

...ihmisTen välisestä kanssakäymisestä tietenkin... (tuossa ei ollut siis mitään omituista filosofiaa...)

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Juha,

niin, voidaanko neurofilosofian aikakaudella vielä puhua "vapaasta tahdosta" - se on vapaata ehkä siksi, että aivojen mallinnukset tulevat ennen tietoista päätöstä, ainakin näin ajatellaan.

Mutta mikä ohjaa aivojen mallinnuksia. Veikkaan että muukin kuin biologia, ehkä juuri nämä nk. "arvot", jotka ovat luoneet tiettyjä mentaalisia edustuksia. Ainakin tietyissä määrin ne ohjaavat.

En silti usko mihinkään sellaiseen tahtoon, johon ehkä jotkut filosofit ja klassiset kristinuskon selittäjät uskovat. Tahto ei ole ikinä "vapaa", "suvereeni", jos sillä tarkoitetaan tietoisesti omista asioistaan, valinnoistaan päättävää subjektia tms.

Niin paljon on kiinni neurofysiologisista seikoista, perimästä tms. että vaikutusta on miltei mahdoton edes arvioida.

Vaikka näin onkin, elämä yhteiskunnassa käy mahdottomaksi, jos ei voida ajatella, että ihmisillä on vastuu tekemisistään. Käyttääkö vastuullinen ihminen vapaata tahtoa valitessaan hyvän (yhteisön normeihin sopivan) vai mistä on kyse? Entä kun hyvää uskalletaan tavoitella normeja vastaan? Mistä silloin on kyse?

"Vapaa tahto: tahto ei kuuntele eikä vastaa" on varmasti totta, mutta meillä (subjekteina) ei ole kokemusta tuollaisesta tahdosta. Nietzschen "kaikki elämä on tahtoa valtaan" voisi olla positiivisesti ymmärrettynä jotain vapaan tahdon kaltaista, subjektin ulkopuolista tahtoa, johon voidaan osallistua ja johon elämä ohjaa onnellisten sattumien ja sopivien fysiologisten edellytysten tietä, toki myös ajattelussa.

juha saari kirjoitti...

Jep. Työpaikassani (Rikosseuraamuslaitos) perustavin aate on usko ihmisen kykyyn muuttua. Jos tuon kieltää, ei kannata hakea meille töihin. Minusta työni ydin on arvojen haastaminen, rajukin. Arvot tulevt ensin ja oikeastaan vapaa tahto on... joo, uskallan sanoa että käytännölisedti merkityksetön. Ihmiset voivat muuttua mutta miksi niin tapahtuu niin älä kysy minulta. Jos kaveri väsyy narkkaamisen tai lusimiseen ja muuttuu, niin onko kyse vapaasta tahdosta vai sitä että organismi alkaa väsyä ja oppia oikeassa suhteessa? Sitten uusi tilanne tuottaa usia arvoja joiden perusteella kannattaa tehdä valintoja (käytän sanaa paremman puutteessa). No, oli miten tahansa, minusta jaksan asennoitua asiakkaisiini paremmin kun perustan työni arvoihin enkä vapaaseen tahtoon. Toisen voimattomutta ymmärtää silloin paremmin. Emmekö turhaudu juuri VAPAAN TAHDON omaavaan subjektiin? (ks. juttuni Vapaan tahdon lumeesta)

juha saari kirjoitti...

(Tabletin näppäimistö on ärsyttävä, kirjaimia jää pois, sorry.)

juha saari kirjoitti...

(Kirjoitin aiheesta jutun.)

Vesa Haapala kirjoitti...

Tällaisiin ajatuksiin voi helposti tulla.

Kyllä minäkin uskon siihen, että ihminen voi muuttua. Tapahtuuko tämä muutos juuri "vapaan tahdon" vuoksi? Kai pikemminkin kyse on suostumisesta siihen mikä on vääjäämätöntä, jotta elämä jatkuisi. Ehkä on niin että ne jotka eivät näe elämässä mahdollisuutta (joiden kokonaisorganismi "tietää jo", että kaikki on mennyttä) eivät muutu. Usein tarvitaan joku nimi / voima, joka kääntää ihmisen muutokseen: Jumala, raitistuminen jne. Tätä kautta muutostarina ainakin kerrotaan. Narratiiveja on rajallinen määrä. Uskon kyllä, että odottamattomia asioita tapahtuu. Sitä en usko, että usko tms. sinänsä tekee ihmisestä kertalaakista paremman, korjaa persoonallisuushäiriöt jne. mutta kolahtaessaan kyllä arvot alkavat pikku hiljaa jäsentää olemista: pelastusrengas jää päälle, usein melko ehdottomastikin, koska muuten organismi ei toimisi vaan vajoaisi takaisin siihen mistä päästiin: tuhoavasta ei olemisesta. Toki monen vangin jne. (miksei kenen hyvänsä) on syytä jättää "entinen elämä", jotta voidaan puhua muutoksesta. Tuollainen on "oppimista oikeassa suhteessa", usein kuitenkin myös elämän suhteellisuus jää sitten sivuun. Ehdottomuus on osa pelastautumispakettia, ja ehkä hyvä niin.