tiistai 20. joulukuuta 2016

Komeasti Aleksis Kiven Kanervalasta (1866)



Tiedoksi kaikille Aleksis Kiven runoudesta ja runoudentutkimuksesta kiinnostuneille. Juuri ilmestynyt julkaisu Kanervakankaalla, Näkökulmia Aleksis Kiven runouteen (toim. Päivi Koivisto) on luettavissa Kirjallisuuspankki-hankkeen osoitteessa.

Teoksessa on kirjoittajana edustava joukko kirjallisuuden- ja kielentutkijoita. Itse kirjoitin jutun Kanervalan kokonaisuudesta komposition ja rakenteen näkökulmasta sekä analyysin runosta "Joulu-ilta". Jälkimmäinen menee vaikka hartaustekstinä joulun pyhinä, jos tuntee kutsumusta sellaiseen. Oma lempparini on Heikki Laitisen artikkeli Kiven säkeistömetriikasta.

Mutta käykäähän tutustumassa, kattaus on runsas. Mukavaa joulun aikaa!



Lunastus*




Tyhjän päivän ja tyhjän ajatuksen siedän, ne eivät uhkaa.
Tila täyttyy ja jos ei, sen ei ollut tarkoitus täyttyä.
Tyhjä tulevaisuus menettelee, hetket ennen kuolemaa.
Mutta tyhjää menneisyyttä on mahdoton ajatella.
”En tullut mistään” on järjetön ja merkitsee itsen kieltämistä.
Sanoessani ”Tulin tyhjästä” tunnustan, ettei ollut mitään tuhottavaa
siinä sokissa, joka aika lopulta on.





*Jätin runon pois seuraavasta kokoelmastani Valekuolleet.
Melkein yhtä hauskaa kuin asioiden liittäminen toisiinsa
on valmiiden juttujen saksiminen kauniimmiksi. Sattuuhan
se joskus, kun irrottaa osia, jotka vielä äsken olivat kiinni
ja elivät. 


perjantai 2. joulukuuta 2016

Ajattelen itseni olevaksi





I
Paha mahtava henki
oli Cartesin renki:

puhdas oletus, hypoteesi,
aivan aluksi jotenkin freesi –

ei niin syvä kuin Jumala,
ei niin hyvä kuin humala –

eikä sanonut koskaan "minä",
oli aatosten eetterinä.

Sitten alkoi glamouri karista,
henki muistutti vanhaa varista,

sitä pihalle kutsumatonta,
jota seurailee muitakin monta...



II
Niinpä oletti René:
Jos onkin pettäjä
niin mahtava ja viekas,
et’ minut lumoaa,
niin kuitenkin on minä
se jota petetään.





Joululuukku




Hetket, jotka varastimme ajalta,

ovat elämämme parhaat,

sementoivat pienen ikuisuuden.




torstai 1. joulukuuta 2016

Tyhjällä tiellä II




Kuljen ihmisten valaistujen talojen ohi ja näen,

mitä on olla niin ettei mikään odota.






Tämä aamu kuin van Gogh maalaisi

vain mustalla, harmaalla, valkealla.







Kerran, eräässä museossa, oli nahkainen pussi,

jota isä oli tehnyt tyttärelleen uroskuikan päästä.













tiistai 29. marraskuuta 2016

Tyhjällä tiellä






Olen tyhjällä tiellä:

ohikulkevia hahmoja, keräilyraiteillaan.

Menevät pois, palaavat takaisin,

mutta tie on tyhjä.

Ehkä kuvittelimme itsemme pisteiksi joita ei voi kammeta sijoiltaan

(kuin luonnontieteen museo, ei kansallisen ihmisen

lyhyt historia, kauniita käyttökaluja vitriineissä, kekseliäisyys, kipu ja häpeä).

Silti aika, hetki hetkeltä,

uurtaa meitä yhä enemmän itsemme kaltaisiksi:

Prisma jossa huomaamme maiseman valahtaneen ohi

ja tie on yhä täysin tyhjä.





maanantai 21. marraskuuta 2016

Kaksi ajatusta





Vaikka logos on kaikille sama, elävät useimmat
kuin heillä olisi oma viisautensa.

 
 

Mihin hyvänsä ihmisen mieli on kiintynyt,

on hänen mentävä sinänsä luo.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Jutun juoni


Tässä alku kuin tietoisuus: valtava räjähdys, joka ei seurannut mistään,
kaikki tuloillaan kuin olemassaolo.

Entä jos kaikki seuraa keskikohdasta, jota emme hahmota?

Tai väistämättömästä lopusta: alku kuin jonkin kyllin vanhan pirstoutuminen
pienimpiin, kaiken repiviin osiinsa?


 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Muunnos





kieli tarttuu minussa

suun lakeuteen

mutta luut owat ricki lyödyt


perjantai 21. lokakuuta 2016

Olemme





Emme ole sotureita

emme mitään,

vain musiliinikangas

tai solukuvio

sen huomaa kun sunnuntain joki

tai tiistain

ja multa jonka

kukkuloilla näkee



tiistai 11. lokakuuta 2016

Meditaatio II


 
Kirkas taivas on asettunut nojalleen seinää vasten,
vetää siveltimellään tyhjään kuin rukousta.

Heti aamusta sekoitin taivaan ja tyhjän, olin kuulevinani
sanat: ”En ole tyhjä, olen avoin.”

Mutta tyhjä ei käännä kasvojaan puoleemme, kuiskaa,
itse me tahdoimme näyttäytyä sille näin.

perjantai 30. syyskuuta 2016

There Will Be Time



Aamun avaukseksi Mumford & Sons ja Baaba Maal.

Paino tuntuu heti kevyemmältä.


But in the cold light I live to love and adore you
It's all that I am, it's all that I have
In the cold light I live, I only live for you
It's all that I am, it's all that I have

So open up my eyes to a new light
I wandered 'round your darkened land all night
But I lift up my eyes to a new high
And indeed there would be time

But in the cold light I live to love and adore you
It’s all that I am, it’s all that I have
In the cold light I live, I only live for you
It’s all that I am, it’s all that I have

And in the cold light I live to love and adore you
It's all that I am, it's all that I have
In the cold light I live to love and adore you
It's all that I am, it's all that I have
Why do I keep falling?
Why do I keep falling?

There is a time, a time to love
A time to sing, a time to shine
A time to leave, a time to stay
There is a time, a time to cry
A time to love, a time to live
There is a time, a time to sing
A time to love

And in the cold light I live to love and adore you
It's all that I am, it's all that I have
And in the cold light I live to love and adore you
It's all that I am, it's all that I have
Why do I keep falling?
Why do I keep falling?


Ja iltapäivän ratoksi Of Monsters and Men Black Water...





torstai 22. syyskuuta 2016

Meditaatio


 
Sinä kesänä haavani eivät parantuneet
 
sekin tavallinen, jonka päälle lääkäri
kuroi ihon; ei maailma, vain itseaiheutettu vamma

Mitä on sisäinen?
 
Savua ja kanervia kilometrien kuvastimessa
ja kivet jotka heitimme

haava kuin kidus joka yrittää parantaa itsensä
muttei jaksa hengittää

ja kivet jotka jatkavat putoamistaan

”Kaikki olennot,
jotka ovat elämässään samassa tilassa kuin paholainen
ja siinä kuolevat, saavat Jumalan edessä yhtä vähän huomiota
osakseen kuin itse Saatana.”

Katoaminen, yhtä kuin huomiotta jääminen,
sanoi Juliana, mutta mitä katoaminen on?

Vain se mikä on kadonnut voidaan löytää

Mikään ei katoa molekyylien lingosta
eikä mikään tuo meitä unohduksesta jos emme itse tahdo niin
 
Hiekkaa, vettä, hiekkaa
haavat valkean ihon alla

Emme tule katoamisesta vaan esiintulosta
eikä mikään riistä meitä tyhjän ja pyhän väliltä

Pesen verta kivistä
maailma on ilmestys, se taivuttaa meitä

me katoavaiset emme katoa mihinkään

 

tiistai 30. elokuuta 2016

Runo puhuu meille: Käännösrunoudesta



Helmetin Runo puhuu meille -projektiin on ilmestynyt taas pari uutta juttua.

Tommi Melenderin arvio Fernando Pessoa -käännöksestä ja omani kolmesta Savukeitaan teoksesta (kiinalaista runoutta, Learin limerikkejä sekä e. e. cummingsin Valitut runot).

Käykää tsekkaamassa ja levittäkää sanaa. Syksyn aikana tulee vielä paljon kaikenlaista
kotimaisesta ja käännetystäkin lyriikasta.


perjantai 19. elokuuta 2016

Onton harmaan ja Torson kritiikit Helmetissä


Kaikki runoudesta kiinnostuneet!

Menkäähän Helmetiin lukemaan ajatukseni Olli-Pekka Tennilän
ja Erkka Filanderin uusimmista runokokoelmista. Kovaa kamaa
molemmilta herroilta.

Varsinkin Tennilän teos on mielestäni aivan omalla tasollaan.
Yksi tämänvuotisista suosikeistani Pauliina Haasjoen Planeetan kanssa,
josta siitäkin kirjoitin samassa Runo puhuu meille -sarjassa.

Tähän mennessä olen kirjoittanut siellä Jyrki Kiiskisen, Olli Heikkosen
ja Satu Mannisen tämänvuotisista teoksista, edellisten lisäksi.

Nyt syksyllä seuraa jatkoa muiden muassa käännösrunouden ja esikois-
teosten parissa. Vielä kun saisin WSOY:n, Tammen ja ntamon runokirjat
käsiini, niin esittely olisi kattavampi.

Syksyllä teen myös pari kirjastovierailua. 6.10. olen Sellon
ja 17.11. Rikhardinkadun kirjastossa puhumassa vuoden runosadosta.
Molemmat tilaisuudet klo 18.


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syksy


 

Vanhat mustat lehtikuuset
myrskyävässä harmaassa,
tyhjyys joka puuskan jälkikuvana;

eilen poltetun saven murskaa,
kivun ontto patsas,
joka meille unessa jaettiin.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Merkki





Pieniä, urheita koulumuistoja
kuin kolme kaulansa murtanutta selloa

laulaa vantaalainen oppilaskuoro,
Piacanthiones.





maanantai 23. toukokuuta 2016

Merkintä 24.5.2016




Haalistunut ilmoitus nastoilla lehmuksen kyljessä:
Sinivalkoinen undulaatti kadonnut Louhikkotiellä,
soita 040 583 6599.



perjantai 20. toukokuuta 2016

Muistikirja, 20. toukokuuta 2016


Tänään gradujen lukemista. Kävelin aamulla tutun lenkin, tällaisina
kevätaamuina ei kävelyä voi ohittaa. Metsässä mustarastaiden
soidinmenot, räkättirastaiden sota. Ne ovat samaa sukua, toinen
laulaa, toinen rähisee. Muistin, että jossain rastaita ammutaan
haulikoilla ja syödään rintalihat. Poikkesin kauppaan, ostin kokonaisen broilerin
ja kotiin päästyäni annoin sen lepäillä pöydällä, ruskistin sitten
valurautapadassa ja työnsin uuniin. Pian tapahtuu kaikenlaista:
joku saa arvosanan, linnun vaalea liha kypsyy, minä istun
olohuoneen sohvalla ja luen ja kirjoitan muutaman merkinnän
muistivihkooni. Taustalla kysymys vallasta, hiippailee, jyskyttää.
Joku sanoo, ettei tällainen käy, mutta en saa selvää miten.


(Perjantaina 10:05-10:12, lisäys 13:07)


torstai 19. toukokuuta 2016

Muistikirja, torstai 19.5.2016



Tähtiystävyys (meistä jokainen on aurinko)
ja silloin ymmärrän myös etäisyyden paatoksen.

Nämä tähdet eivät voi parveilla samassa puutarhassa,
se utopia tuhoaisi itsensä.

(Merkintä Nietzschen Iloiseen tieteeseen)

- Voitko astua aivan lähelle ystävääsi menemättä hänen puolelleen? (Nietzsche)
- Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin. (Jeesus)

Jeesus edustaa kohtuuttomuuden etiikkaa, Nietzsche identiteettiä ja järkeä.

Kristus on armon Dionysos, Nietzsche vaistojen Apollo.

Missä me ihmispoloiset olemme?



keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Muistikirja, lauantai 14. toukokuuta 2016


Vaikea sanoa, olemmeko tässä yhdessä.
Etsimme vettä, metsäkangas on kuiva, meissä on vielä nestettä.


Posthumanismin vasemmistolainen näkökulma, ihan kuin lapsi
kiukuttelisi, syytetyn penkillä ei ole tällä kertaa kapitalismi
ja kirkko vaan paha humanismi. Uusinta humanistista tutkimusta...


Sukupuoli tuotetaan lähes huomaamattomin arkisin
yksityiskohdin. Miksei juhlavin? Eilen menin naisten vessaan
vaihtamaan tyttärelleni uimapukua.


Jäsentääkö sukupuoli olemistani? Toisinaan, luultavasti
taajuudella, jota en tunnista. Kuoleman kannalta sillä
ei ole paljoakaan merkitystä. Paitsi että jos olisin nainen,
eläisin pidempään.

Oggy ja torakat, Aku ja Tiku ja Taku, Tipi ja Sylvesteri...
Naapurin kissa jolla on siniset bikinit, Iines ja nyt lyö tyhjää...
Minulle on tärkeää huomioida vastakohtien historiallisuus
samoin kuin rakenne, joka tuottaa ne.


Luen auringosta pimeässä huoneessa, ja ulkona sataa.
Silti taustavalo, päivän hiljainen kohina.


Uni on määrätty mittaan: herään kuin säe olisi juuri nyt
nouseva, kuuden lepotahdin laajuinen (kun yleensä sanotaan:
kuusi painollista tavua kussakin säkeessä). Tuskin huomaan
siirtymää.

Kodin äänet, en saa niihin mitään vierasta, aistini eivät terävöidy
hetkeksikään. Tällaista on olla kotona, ettei olemista huomaa,
että lepää vaikkei nukkuisi.

Pärjäisimme aivan hyvin ilman sellaisia sanoja kuin ontologia
ja armo, mutta miten sitten kuvaisimme kokemuksiamme, miten
sitten kokisimme niitä.

Silti pelkään, että jossakin romahtaa. Eniten, että se osuu meidän
kohdallemme.

Talot on rakennettu kestämään, kulkuneuvojen osat väsyvät. Olen
kulkuneuvo ja toivon, ettei mitään tärkeää hajoa juuri nyt.

Aion siivota ja katsoa jääkiekkoa.
Aion maata sohvalla ja laittaa ruokaa.
Viikonlopun huolto-ohjelma (la).


Pilviä vasten heilahtaa kevään ensimmäinen
vihreä oksa; tuulisilmut.


Kuvassa aurinko tulvii lattialle, purkaa lasin.
Minä luen ja valo on samaa täällä ja ulkona,
ei purkausta, ei varjoja, lempeä puolihämärä,
lentokentän koski, sen katkonainen putous,
lehtikuusen oksa kuin taivaisiin kohotettu
saniainen, ylös valittu.

Äänieristettyjen lasien lävitse melodia,
sähköisempi, terävämpi kuin mustarastaan,
jonka tunnistan aina.

Tällä tavoin olen mieltynyt parhaimpiin.

14.5. aamulla, 7.30-8.20




tiistai 17. toukokuuta 2016

Taas ylös




Alas
hakatut
sanat
jotka
kuitenkin
alkavat
versoa





Olossa





Vuoroin ilmestyksensekainen riemu, vuoroin häpeä.


Pilvet uivat kuin mustat koirat yli taivaan.


Tuhon aatto ja historia.


Joku sanoi, ettei aalto ole vettä vaan ihmisiä.









perjantai 13. toukokuuta 2016

Muistikirja, perjantai 13. toukokuuta 2016



Tämä on muistikirja siitä kun on elämän
aika, kun peilistä löytyy dnata,
lapsen kesäsandaalien läpse, miten se onkin
joutunut pystysuoralle lasille.


Elämä ottaa meistä näytteitä, en tiedä sen
tarkoitusperiä. Tahtoisin ajatella, että vapautta
varten, mutta ei se mene niin.


Jossakin käydään keskustelu vankiloista ja vapauttamisesta,
mutta minä kannatan kuolemantuomiota. Se on ainoa tuomio,
joka kohtelee meitä yhtäläisesti. Kuolemantuomio kaikille.


Tänään on perjantai 13.5., minulla on taas ajatuksia.
Söin aamulla pähkinöitä, istun vessassa ja kirjoitan.
Taakse jää, taakse jää, laulaa tytär, mun sieluun piirtyy
jäiset huurreruusut kylmät niin, on menneet päivät nää,
uutta voimaa saan, myrsky raivotkoon.


Paljon tekemättömiä töitä, mutta
kirsikkapuu kukkii; se on ikuista.


Meillä on eettisiä velvollisuuksia, mutta käytännössä
vain erilaisia konkreettisia töitä, kuten marsujen ruokkiminen,
istutuspenkin reunakiilojen vaihto.


Ruusut lakastuvat sitä mukaa kuin imupinnat unohtuvat leikata.
Kenelläkään ei ole varsinaisia juuria, kasvatus tapahtuu toisaalla,
paikassa jota emme tiedä. Näkyvillä on pelkkiä imuputkia.


Mikään ei voi tehdä meistä huonoa tutkijaa. Vain tämä yksikkö.


Ajatus, ettei reaalinen voi olla kaikille sama = ettei reaalista
todellisuudessa ole, että se on tulkinta siitä, miten olemisen
kokonaisuus pakenee (olemassaolon salaperäinen X).


Pitäisi viedä matto vintille olohuoneen kirjahyllyn edestä.
Matto, ollut siinä käärittynä jo toista viikkoa.


Sanojen evoluutio tai nimien: mikä on joskus ollut
merisika, on nyt marsu (marsvin). Niitä on ollut
lemmikkeinä Euroopassa jo 1900-luvun alussa.
Merisika, kapybara, ensin muistin karyabi, se todella
ui, raskas ruskea turkki liimautuu sen jäseniin, kun
se nousee altaasta. Marsin viini, mantereiden välinen
sota, marsut joita perulaiset paistavat, eläimet jotka
lämmittelevät heidän savisten uuniensa pankoilla.


Rastas joka lentää aivan niityn ruohojen ja pioneiden
suuntaan, kun saavun kukkulalle ja saan uuden horisontin.


Jäljet muistikirjassa kuin olisin raaputtanut
hyväksyvästi itseäni ja maailmaa: onnen arpa.


Kaikki superteoriat ovat hyvin pieniä ja vartioivat
mustasukkaisesti tarkoin rajaamaansa tonttia
päässään mustat lasit ja kolkkahatut, joihin
niillä ei ole varaa.


En ollut nähnyt planeettaa aikoihin, sitten
luin siitä ja tajusin jo eläväni sillä.


Kuusien kyljet hapettunutta kuparia. Vaivaiset
oksat, tiheän metsän atraimet ja varjoruodit -
ei se ollut kuiviin juossutta pihkaa vaan sientä.


Vaikka tie on lohkottu, minä ylistän.
Vaikka pelisysteemimme mättää, ylistän.
Vaikka ero ensinnä kulkevaan on suuri.


Juna näyttää maiseman sellaisena kuin se on
ylipyyhittynä, kuin Rooman keisari olisi vaihtanut
vanhan jumalan kuvan paikalle omansa.
Vain laasti on tuoretta.


Meissä on paikkojen pelko ja välttely, mutta
myös paikkojen ilo. Tarkoitamme tietenkin ihmisten,
mutta ne vaihtuvat ja ovat vaihdettavissa.
Silti ne jättävät paikkaan merkin, jäljen, paikan
hengen, joka on riidoissa itsensä kanssa.


Meillä kullakin on tonttimme tämän yhteisen tontin yllä.


Rakkautta on harjoiteltava jatkuvasti,
mutta ei koskaan etukäteen.


Eilen oli Snellmanin päivä, tänään on perjantai 13. Ei vielä
yhtään mustaa kissaa. Ratapihalla postikontteja kontillaan,
jalustoilla, pyörät lytyssä. Ehkä joku yöpyi avokontissa
matkalla elämänsä avokonttoriin.


(Muistikirjasta perjantaina 13.5. klo 7.58-9.35)

torstai 12. toukokuuta 2016

Tässä




Ja silti en ollut siellä, vain samassa ilmakehässä, osallisena
samoista molekyyleista

Kun käänsin lehteä, kun nukuin ihmettelin muiston suuntaa,
Gondin metsä, ei, ensimmäisenä oma kuolemani

en voinut jättää tätä maailmaa
niin kuin lahdissa meri tuulee maahan tai profetoiminen lakkaa


maanantai 9. toukokuuta 2016

Tulevat vuodet



Yön
uni
on
kaunis,
mutta
aamulla
tulevat
vuodet
ajavat
vastaan
ja
syytävät
solvauksiaan.




perjantai 29. huhtikuuta 2016

Leuka





Musta leuka jää ilmeettömänä kadulle.




Varjojen liikkeet kuin kaikki suurkaupungit ympäri maailman.



Huulten turpoava epätasapaino, superpallot.



Kastemadot kuin kaduille suolistettu aamu.



Tyttö, joka hyppii pakoon matoja, näkee ilmassa jänispuvun turvasataman.




torstai 28. huhtikuuta 2016

Puhde




Kerta toisensa perään hän viiltää kurkkuni auki, mutta minä nielen veitset
ja ompelen haavan.



Pyydä anteeks kunnolla



Poliitikon anteeksipyyntö.

Ei: Pyydän anteeksi, että valehtelin teille.
Vaan: Pyydän anteeksi, jos ymmärsitte sanani väärin siinä ja siinä asiayhteydessä.

Valehtelemalla ihminen tunnustaa,
että on vastuussa teoistaan.

Syyttämällä toista valehtelijaksi todistaa,
että on itse varmasti asianosainen.





keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Unikuvan sitaatti



Eräs kirjailija siteerasi minua seuraavasti: Kirjailija ja kirjallisuudentutkija X sanoo haastattelussaan: ”Kirjallisuus on petosta, se on tunnustuksia asioista, joita ei ole tapahtunut.”
    Minä olen kirjoittanut nämä sanat, mutta en ole koskaan vastannut näin, kun minua on haastateltu. Sanat lausuu yksi romaanini sivuhenkilöistä, kirjallisuudentutkija, jonka olen itsekin jatkuvasti sekoittaa romaanini toiseen sivuhenkilöön, nuoreen ja lupaavaan yleisen kirjallisuustieteen luennoitsijaan, joka uhkasi hypätä yliopiston viidennen kerroksen luentosalin parvekkeelta, mutta on nykyisin TBWA\Helsinki -mainostoimiston varatoimitusjohtaja.
    Juuri näin meille käy unessa. Olemme vastuussa kaikesta minkä olemme tuottaneet, jopa siirtymistä ja unikuvista. Teoriassa voimme väittää vastaan, todistuksemme kelpaa oikeudessa, mutta todellisuus on jo tuominnut meidät sekoittamalla kaiken.
    Ja unikuvat jatkavat elämäänsä päätyen varatoimitusjohtajiksi ja entisten poliittisten henkilöiden siipoiksi. Ne eivät puhu petoksesta, vaan hehkuvat onnea iltapäivälehdissä, kunnes sammuvat olemattomiin tai ottavat toisen hahmon.


Viesti



Unessa tahdon puhua kaikille, mutta suustani pääsee vain loputtomiin hiottuja lauseita,
jotka päättyvät aina samalla tavalla:
-- Elämä teki minusta tällaisen.
   Tunnen sanojen raapivan kieltäni, mutta yleisö katsoo ohitseni lavalle
ja odottaa, että joku avaisi tilaisuuden.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Linjapuhe




Ainoa linja, jota en muuta, kulkee minusta kuolemaan.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Still haven't found



Kirjoitusmusiikkia selatessa.
    Vaikka U2 on parhaat päivänsä nähnyt ja mielessäni 80- ja 90-luvuilla, on I Still Haven't Found... nuoruuteni lempilauluja ja vieläkin pystyn tuntemaan, en vain muistamaan, sen minkä silloin.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tulevaisuus




Tulevaisuus -- mitä odotin?

Että toteutan asiat, jotka olen jo kuvitellut päässäni, ylimitoitettua suunnitelmataloutta, aika, jona maksan toteutuneet unelmani korkoineen. Onko tämä tulevaisuutta?

Kalpea varjo-olento astuu paikalleni.

Ja sitten ovat he, joille koko ajatuksella ei ole tilaa.
Tulevaisuus, syöminen suoraan tästä hetkestä, lattialta.

Entä seikat, joissa epäonnistun? Entä jos epäonnistun?
Onko tulevaisuuteni ainoa mittari se, mitä en voi hallita?

Ehkä siinä on ilon mahdollisuus.







torstai 14. huhtikuuta 2016





Pelkojen välistä näen vähän tarkemmin

koivuissa naivat harakat, kottaraiset

ja mustarastaan, joka vetää matoa

mustasta maasta, ja peippokin on siinä.



Suunnitelma iltapäiväksi



Tapan iltapäivän
vitosen pizzalla,
makaan illan tuskissani
ja mietin: m o t,
ei Italia millään
mahdu yhteen mieheen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Aamu




Vihdoinkin lumet haihtuivat, valuivat kaduilta ja pöly paljastui, piirsi hahmomme aamun valoon, niin kuin tähän, jossa yhdessä lähdemme kahta tietä kahden viileän ilman alla.

Minä kuljen kivien kirjomaa katua ja hyräilen: No flame burns forever...

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Selfie





Mitä ovat nämä hahmot keppeineen toreilla, kaduilla? Maanmittaajia kaukaa linnasta, tähän maailmaan eksyneitä? Ei, he etsivät sopivaa etäisyyttä ja kulmaa. Juuri heidän vuokseen kameroiden asetukset ovat minusta minuun. He avaavat keppinsä kaapatakseen elämän kasvojensa taustaksi. He asettavat itsensä vaaraan Alpeilla ja moottoriteiden reunoilla, mutta mikään ei tapahdu heille, ei mitään tehtävää tänään, huomenna, milloinkaan. Sudet vain laulavat Oi sinä vaivainen raukka, ja he kuulevat sen.



sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Karhunkiven uusimmat seikkailut

Ihan uusin lukukokemus esitellään Annelin kirjoissa. Annelin luennassa oli minusta erittäin myönteistä se, että lukija oli monin paikoin todella tarkka mutta uskalsi myös sanoa, kun putosi kärryiltä. Minusta Anneli oli silti oivaltanut hyvän matkaa kirjan kahta viimeistä sivua, vaikka sanoikin juuri niiden pudottaneen. Kirjan loppu on kirjoitettu monitulkintaiseksi, ja tämän asiaintilojen epävarmuuden kirjoittaja oli hyvin rekisteröinyt.

Uusimmasta päästä oleva kritiikki on Sanni Purhosen arvio Tukilinja-lehdessä (2/2016). Purhonen nostaa esiin vammaisasiat ja sen, ettei perhedynamiikkaa ole juurikaan kuvattu tällaisesta näkökulmasta suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pekka Jaatisen erittäin myönteinen arvio ilmestyi Kalevassa 11.4. Jaatisen kritiikissä on vahvasti esillä romaanissa korostuva miesnäkökulma sekä teos yhteiskuntakriittisenä ajankuvana - hyvä niin.

Tuomas Juntusen kritiikki uudessa Parnassossa (2/2016) oli osuva ja mukavasti asian ytimessä: pikku hiljaa alkavat lukijat löytää romaanista tulkinnallisia kerroksia. Samaa voi sanoa Juhani Branderin arviosta Turun Sanomissa; jälleen uusia tulkintaelementtejä. Näissä kritiikeissä mennään siis vahvasti sisältö edellä, vaikka etenkään lyhyessä lehtijutussa ei paljon ehdi sanoa.

Kokoava ja ilahduttavan myönteinenkin arvio on Kirjakaapin kummituksessa, tsekatkaa!

Lisäksi teoksen ovat arvioineet Ilkka, Pohjalainen ja Maaseudun tulevaisuus. Huomasin tänään, että Ilkan ja Pohjalaisen kritiikit olivat Ville Hännisen käsialaa eli kierrätystä Aamulehden jutusta.

Kaksi uutta arviota Karhunkivestä löytyy osoitteista http://kaisareetta-t.blogspot.fi/ ja http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/213403-isa-poika-ja-pyha-luonto: taas havaittu joitakin nyansseja kerrontatekniikassa ja "teoreetikolle" annettu synninpäästö.

Hesarissa ilmestyi tänään Hannu Marttilan monipuolinen kritiikki romaanistani. Olin enemmän kuin iloinen, että teokseni sai vakuutettua konkarikriitikon. Tuntuu aina hyvältä, kun arvioitsija on vilpittömän innostunut ja osaa asiansa.

Aiemmin tällä viikolla ilmestyi Liisun blogissa oivaltava ja eläytyvä luenta.

Ihan ensimmäisenä romaanin bongasi Aamulehden Ville Hänninen.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Lorun loppu





kandeloorista kapakka
kapakasta kapiainen
kapiaisesta kapi


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Saaliseläimet



Ei haavoittumista, valppaina, loistaen, kasvaintenkin raatelemina ne lysähtävät suoraan juoksuun tai uneen. Ne maalaavat poskensa terveiksi omalla verellään, teroittavat luunsa hehkuakseen sähköä. Suutaan ne eivät raota edes ystävien keskellä, niiden hengitys on  omaa valkeaa ja mustaa loppuun saakka.
     Älä etsi sääliäsi niiden katseista. Maailma ei ole niiden peili ja rotko, ne eivät käsitä olemassaoloaan, vain sen lakkaamisen, se harso on kaiken yllä.


torstai 31. maaliskuuta 2016

Enkeleistä ja rukoilijasirkoista





Se, mitä uskomme rukoilijasirkoista ja enkeleistä, pitää vain osin paikkansa, sillä ennen kaikkea ne ovat sukupuoliolentoja. On totta, että kookas sirkkanaaras saattaa syödä koiraan jonka spermaa janoaa, mutta enkeleiden sukupuolettomuus on pelkkä otaksuma: enkelit pariutuvat ikuisuudessa rakastavaisista ja kaikista eläimistä mutta eivät hävitä sukupuolta. Ne sisällyttävät itseensä kaikki rakkauden mahdollisuudet, myös niiden lihalliset ulottuvuudet. Eikä merkitse paljoakaan, että sirkkanaaras repii kumppaninsa pään parittelun tiimellyksessä: päättömänäkin koiras jatkaa siemennesteen pumppaamista naaraaseensa ellei sitten ole onnistunut yllättämään siippansa takapäätä, kun sen leuat jauhavat syönnöstään. Niin sirkat kuin enkelit ovat lihatunneleita. Niiden tarkoitusperät ovat aineellisia ja kohdistuvat ominaisuuksista jumalallisimpaan: lajin säilymiseen, lajin ikuisuuteen. Me ihmiset emme mahda tosiasioille mitään.





Unenkertoja



 

Uni, jonka kertoo minulle melkeinpä vieras ihminen, koska olen tullut hänen uneensa. Olen matkannut hänen kanssaan huvipuistoon. Olemme maanneet vuoristoradan juurella New Orleansin esikaupungeissa ja tunteneet kasvojamme pyyhkivien vaunujen nitinän; nälkään nääntyneiden koirien haju, joka kuristaa perimmäisten junien takimmaisissa vaunuissa. Enempää hän ei muista. Tämä ihminen tarvitsee transsin lumeen kalikoista, niin se vain on. Ehkä hänessä asuvat mustat aineet, jotka karkottavat yön valheen. Ehkä hän on kone, joka on lähetetty luojansa mukana hautaan. Hän on kysymys, jota kumpikaan ei tee mutta josta raportti kertoo: On mahdotonta sanoa, olenko ystävä vai tunkeutuja, sillä madonreikä on yhä madonreiässä. Muistan vain taivaiden kaivoksen, avolouhoksen.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Metsähavainto



Metsän lyhyt peitto

ja pehmyt alaston rinne

viettävän polun kaulalla

on kolmas silmä.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Runo puhuu meille -hanke avautunut Helmetissä



Tiedoksi kaikille kiinnostuneille.

Pääkaupunkiseudun kirjastojen sivuilla Helmetissä toimiva runokritiikkihanke on avattu tänään kritiikilläni Jyrki Kiiskisen uudesta runokokoelmasta Äänen murros (Teos, 2016).

Tutustukaa hankkeeseen ja jääkää seuraamaan yhtätoista muuta laajaa kritiikkiä tämän vuoden runokirjoista. Hanke täyttää osaltaan sitä aukkoa, joka on syntynyt suurten sanomalehtien vähennettyä marginaalisille kirjallisuudenlajeille, kuten runoudelle, jaettavaa tilaa.

Seuraava kritiikki on Olli Heikkosen kokoelmasta Regional-Express (Teos, 2016). Ja jatkoa seuraa: käännösrunoutta, Pauliina Haasjoen Planeetta jne.

Jos innostuit, voit jakaa tietoa hankkeesta somessa ja muualla sydämesi kyllyydestä.


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Chisua tulevaisuuden virsikirjaan



Tässäpä hyvä ehdokas johonkin tulevaisuuden virsikirjaan,
Chisun "Viekää minut hänen luo", ja miksei sinne sopisi myös Auroran "Kulkijan laulu".

Ä, viisinäytöksinen kamarinäytelmä


Julkaisen tämän vielä kerran, muistona menneiltä ajoilta.
Mihinkään muualle tämä ei mahdu, mutta tänne.

 

Ä
Viisinäytöksinen kamarinäytelmä

 

I
DÄNKKÄ & PÄR

 
Dänkkä Väärälä.

Pär Fält.

Pär, säg pärl! Lägg ägg!

Nää. Växt ärt är Pärs ärr. Där äng, älggräs, älg, ävl...

     Pär pälättää. Päsmääjä. Päärällääjä. Vähänläntä, länkkä.

Nämä krääsät? Tällä säästät? Dänkkä ärähtää.

Älä härnää jätkää. Nämä säästän. Vältän äläkät. Päämäärään, määränpäähän tärvään vähän.

Käläkälä, näärännäppä. Täällä pärjätään! Tästä tärähtää ässä!

     Säväkkä pläts, läts-läts. Dänkkä määllää päällään.

     Pär älähtää, läsähtää. Häntä närästää. Vääntää, ääntää, sähähtää "ässää".

Täällä määrään mä, hä? Mä ässä, sä lättä, Dänkkä räkättää.


 

II
MÄNTTÄ

 

Ärhäkkä Träns Äm männät mäsänä. Määrättä räkkää.

     Dänkkä vääntää rähmällään, ährää.

– Älä jätkä vänkää. Mänttä män. Älä rääkkää mäntää, tärväät rämäks.

– Jäätävä tähän.

     Jääräpää. Ärmäkkä. Ärähtää ärräpäät! Sälää, päällä ränttätänttä-hässäkkä.

  Jätä tää tähän… Äkkääks?

     Dänkän läpässä särähtää. Väsää vähän ääntä:
– Jätän härän tähän? Bää bää, päkä-Pär. Älä härnää, hännänkääntäjä.

– Tättärää, Kärnän härkä! Pär sähähtää, päättää sännätä:

– Nähdään Mäntsälässä, Häppälässä. Jää sä, mä rällään.

     Dänkkä äkäpäänä:

– Mälläät, jäbä… Rälläät. Jätä jämät, äläkä kärähdä. Ähläm sähläm...

– Zähläm.


 

III
HÄÄT

 

Häät. Säpsäkän äpärän häät. Hän tärkkää, järkkää, mäkättää. Pär tsättää: ”Täällä väsää hämärää, värkkää jäätä.”

Jätä mässääjät, jätä häppä, nää väärät häät, tää läppä – ämmä, sä härdäät!

– Älä sä täällä, tällä säällä, täällä häät päällä, Väärälää, Näätälää kämppä väärällään.

Sä kämmäävä, kännäävä, känäävä ämmä!

– Blää, blää, blääh, Hällä väl… hämähäk… Välttäkää tätä ämmää? Sä hämäät.

     Läävästä Dänkkä:

– Pär, säästä vähän ämmääs, hääs järkkään.

 

Jätkät vääntää hää-ääntä. Bläck Män:

– Tähkä mättää, Hälvä välttää.

– Tähän tämäkkä Kät Kät-plättä! Räp-jäbät & Bläck Jäck näppäämään säärtä: Ääh-ääh-ääh…

– Säätäjä tähän, räähkä!

– Älkääpäs. Mä, Pär, jäävään. Tää lätkäjäbä päättää jäädä…

– Lämääjä-bät, sähän räppäät.

 

Päätä hämärtävää häppää, hämärää läppää. Dänkkä sävähtää, äkkää: Pär ähkää, jäbä säätää säkää, rääkkää ärhäkän Bängt-ämmänsä häkkärää. Kännäävä änkkä... Päällä läjä säärtä, pään äärtä, kättä. Jännää: tässä tägäämässä. Älläkällä pähkään: Nähdä? Jäädä? Hätkähtää?

     Dänkkä äkkää älähtää:

– Pär, älä täällä, Väärälässä! Vältä säätämästä täällä.

     Pär pärjää. Hän päättää: Vähällä säästän tämän. Hämää ääntään, älähtää:

– Kämppä kärähtää, käppänät!

     Säpsähdän. Särkkä särähtää, jäät räjähtää. Pär – thät bäd bät, fäng’d fäg – bängs & ämmänsä Bängt Hägg.


 

IV
NÄÄDÄN HÄÄTÄJÄT

 

Nähkää! Päätä kääntävät näädät! Häätäkää!

     Pär tähtää. Hän räknää. Hän häätää näädät päässään.

     Räppää märkää hämärää, jää väräjää. Dänkkä älähtää:

Säädä. Tähtää säkään, älä päästä tätä! Väärään tähtäät, täsmää.

Säädä ääntäs, täältä lävähtää päähän! Välttämättä räjähtää mä käännän näädät, mätäs mättäältä häädän.

Älä kämmää tätä, mädätä räähkä. Määränpäässä sä mässäät pätäkällä.

     Pärähtää, pämähtää, rämähtää. Pään päällä välähtää. Räkäpäät säksättää. Räkäpäät! Sävähtää Pär, vähänläntä väkkärä.

Ääs, ääts! Rämähän tämä! Tää ÄL-ÄR kääntää päästä vähän. Tärähtää väärään.

Händ’ käpp’d. Älä häärää. Jätkällä räkäpäitä! Näillä näätä mäsänä? Vähänks jäätävää…

Ääh… ääh… ääh… Nämä säästän, Ähtävän Näsä hämäs tänään…

 

Pläkä jää härmässä. Märkää räppää. Jää värähtää. Väkä päässä: Kämpällä ämmät mäkättävät, väpättävät säärtä – jäkättäjät, järkkääjät. Tähän täällä väsähtää: ”Äläkä säästä näädän näätää.”


 

V
NÄLKÄÄ KÄMPÄSSÄ

 

Äpäräällä nälkä, närää. Kämpässä määrättä näljää. Täppää, nälkää, täppää. Äkämät jäässä sählätä. Mä, sä, hän – mäsänä. Tähän väsähtää, tänään?

      – Nälättää, päässä särähtää... Ääh, Ässä-mäx, Ärrä-bäg...

      Säästä päätäs. Päästät äpärät vähällä.

     Hätä, häntä hädättää. Hän änkää, väräjää, vääntää. Päässä läträävät tämäkät määrät näkärää.

           Päästä pälkähästä, päästä täältä. Tätä jänkää, hädän määrää… Äärtäkään jäänä kääntämättä… Tässäpä tämä...

           Päätäntä. Läävässä häkää: määräävät hämärät väkäpäät, lättänät häkkärät… Vähän vähältä, nähkääs, häätää häkä hädän. Häkä: nälän päättäjä, hädältä säästäjä. Häkä: Tänään säätää, jääräpään määränpään päättää.