torstai 28. tammikuuta 2016

Tähän on tultu





Söin iltapalan jälkeen mustikkapiirakkaa ja selailin päivällä kotiin tullutta Pirkkaa: - Myönnä itsellesi, että tuli syötyä mustikkapiirakkaa, mutta pohdi myös, miksi. Olitko iloinen, surullinen, vihainen, väsynyt? Analysoi tunnettasi hetken, ja sen jälkeen voit todeta, että okei, se on nyt syöty ja loppupäivän jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos pystyt tekemään tämän, piirakanpalalla ei ole mitään merkitystä.


Otin toisenkin palan piirakkaa, kaavin sen jälkeen lautasen ja piirakka-astian tyhjäksi ja laskin ne altaaseen. Menin sohvalla ja päätin katsoa Breaking badin viidennen kauden jaksot loppuun. Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan.







11 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Vesa, tuo puheesi piirakoista ja muista tekemisistäsi sopisi mainiosti Gnausgårdin taisteluun hänen kirjoittaessaan proosaansa. Yhtä yksityiskohtaisesti hän kuvaa tekemisiään ja aina jotain asiaa sen takana.

Vesa Haapala kirjoitti...

Liisu,

tässä oli taustalla vaan sellainen pieni huomio, että Jutta Gustafsberg oli päässyt Pirkkaan selittämään hyvän olon aakkosia, joissa mm. mustikkapiirakan syöminen rinnastuu suunnilleen katumusharjoituksia vaativaan syntiin tai pikemminkin sen synnin hylkäämiseen. Aivan uskomatonta paskaa. Jos meillä on tässä olemassaolossa sellainen herkku kuin mustikkapiirakka, niin onhan se sairasta, että sellainenkin valjastetaan johonkin syyllisyysdiskurssiin. Ymmärrän toki, että kohtuus pitää olla kaikessa.

Näitten tiettyjen personal trainareiden elämä tuntuu perustuvan sille, että ihminen trimmaa itseään ja kaikki tietoisuus on valjastettu vain elimellisen "hyvän olon" tms. "tasapainon" saavuttamiseen.

Näiden ihmisten olemassaolo lähentelee eläimen ihannetilaa: unta, syömistä, lihastreenejä, korkein henkinen toiminto on sisustuskoti ja positiiviset mielikuvaharjoitukset iltaisin.

Toki nuo kaikki ovat hyviä asioita, mutta ei kuulosta aivan ihmisen elämältä. Että jonkun pitäisi tuntea syyllisyyttä mustikkapiirakasta, mutta sitten ei voida edes ajatella syyllisyyttä siitä, että palvotaan kaikilla maailman tyhjäpäiväisimmillä tavoilla omaa itseä ja omaa ruumista kuin jumalaa, että käytetään koko elämä esim. johonkin niin tärkeään kuin oman ruumiin palvelemiseen (vrt. rakennetaan sisustuskoti). Tämä nyt oli kärjistys, mutta kun tällaiset ovat lähinnä syvällisimmät roolimallit joka paikassa.

Knausgård on kyllä verrattoman hyvä, myös silloin kun poseeraa, pidän kovasti.



Anonyymi kirjoitti...

"Näiden ihmisten olemassaolo lähentelee eläimen ihannetilaa: unta, syömistä, lihastreenejä, korkein henkinen toiminto on sisustuskoti ja positiiviset mielikuvaharjoitukset iltaisin."

Eih, hah ha, juuri noihan se menee. TV:kin täynnä näitä "hyvän olon" maksimoijia kymmenissä eri ohjelmissa. Näitä fiilistelijöitä jotka etsivät tasapainoa ja tervettä täysipainoista iloista elämää elämän kustannuksella. Toi sisustuskoti oli myös oikein hyvä. Kuuluu settiin. Meidän perhekin on siinä mukana, keräämme Ikea-damage -sarjaa (eli ei mitään välii) aina kun on rahaa.

Mutta onhan meillä myös noiden henkinen tasapaino/hyvä kondis -jengin korrelaatio meidän älymystössämmekin (hitto, mikä sana aina vaan)ja keskiluokassa. Kirjahyllyssä pitää olla tuhat kirjaa, samoin levyjä, mieluummin vinyylejä, teatterissa pitää käydä säännöllisesti, juhlaviikkonen teltassa, kirjamessuilla, kaupunkilomilla edes kerran vuodessa Europessa, oikeita asioita tulee kauhistella ja syödä "uusia" ruokia ,mielenkiintoisissa" uusissa ravintoloissa, eräänlaisia juttagustavsbergejä eikö ole nuokin? tuokin on eräänlaista lihasta jota pullistella?...mutta ei mennä nyt tähän. Taidanpa paistella siippani kanssa huomenna pari peltiä mustikkapiirakkaa.

jope

Liisu kirjoitti...

Outoa, mustikkahan on yksi parhaita ravintoarvoltaan, ja piirakka parasta leivonnaisista.

Mutta en ole selvillä mistään asioista. Me eletään ihan omaa elämää. Me ollaan kasvissyöjiä.
Mutta joskus meidät valtaa lihanhimo. Silloin me hypätään autoon ja ajetaan vauhdilla lähimpään valintamyymälään ja mennään juosten lihatiskin ääreen ja ostetaan broileria tai mehukasta siankylkeä.
Lämmin paketti kainalossa välittämättä mutkista ja nopeusrajoituksista me huristetaan sitten jonnekin, mieluummin johonkin yksinäiseen paikkaan, johonkin korkealle, oikein korkealle, missä tuulee.

Isketään hampaat lihaan! Rasva tirsuu suupielistä. Mäiskytellään hyvämielisinä. Nuollaan sormet.
Ajetaan kotiin tyytyväisinä. Rakastellaan. Keitetään perunoita tai syödään mitä löytyy.

Jotenkin siihen tyyliin se meillä menee. Elämä.
Ilman ohjeita ja käsikirjoituksia.

juha saari kirjoitti...


Mithän syntiä minä sovitan kun katson yön läpeensä Friin murhajuttuja? Ihan koukussa välillä... ja joskus naurattaa ne seksipetistä ensiapuun jutut.

juha saari kirjoitti...

Ja just nytkin olen sikarilla kantapaikassani kaks verimakkaraa mahassa (mut ostin s-marketista ku myyjä oli just viemässä roskiin, eli kieltäymykseni olisi valunut hukkaan ja eläimet kuollut turhaan niiden makkaroiden osalta (mulla on siis lihakiintiö mitä saan syödä vuodessa, korkeintaan 40 kiloo punasta ja siipee). Kauhia ripittäytyminenki tämä!

juha saari kirjoitti...

Siis yhtensä kumpaaki...

Vesa Haapala kirjoitti...

Jaa, tämä meni nyt siis ruokakeskusteluksi, niin kuin kaikki nykyään.

Ruoka ja siitä puhuminen ovat nykyajan vastine uskonnolle (tai vastaavalle elämää perustavalle ajattelulle) ja sen harjoitukselle. Transsendenssin / laajemman olemisen ajatuksen hävittyä näköpiiristä nousee ihmisen ruumis ja sen hyvinvointi keskeiselle sijalle. Siihen palautuvat ja siitä lähtevät liki kaikki olennaiset eettisetkin kysymykset (mikä toisaalta on konkreettisuudessaan erittäin tervetullutkin näkökulma).

Minusta ruoasta, syömisestä ja juomisesta on hyvä puhua. Kaameaa siitä tulee vasta sitten kun ihmisen syömiskäyttäytymisestä tulee moraalinen vedenjakaja, jolla tuomitaan itseä ja toiset, usein toiset itseä huonommiksi. Ruokapuheissa kannattaisi noudattaa samaa mitä Jeesus sanoi rukoilemisesta ja hyväntekemisestä: Jeesus puhuu poseeraamista vastaan. Ihminen joka tekee eettiset tekonsa imagomielessä, kaikkien nähden ja performanssina, on jo palkkansa ansainnut. Tietenkin ansaintalogiikka menee nykyisin juuri näin ja julkisuuden sfäärissä kun transsendentin tai sisäisen palkinnon idea on kadonnut.

Ei voi mitään, mutta pidän säälittävinä ihmisiä, joiden elämä on redusoitunut syömiseen ja juomiseen ja niiden säätelyyn ja oman ruumiin ottamiseen merkityksen lähtökohdaksi. Ruoka, juoma ja terveys ovat suuria lahjoja, mutta elämän merkitys ei redusoidu niihin, vaikka ne em. jutut olisikin otettava kiitollisuudella vastaan.

Mutta jonain päivänä ei ehkä ole ruokaa, puhdasta vettä ja terveyttä. Silloin ruumis ei auta mihinkään.

Liha on jonkinlainen eettinen ongelma minulle. Mutta todellista henkilökohtaista moraalista ongelmaa ja ohjenuoraa en ole siitä vielä pystynyt kehittämään. Mieluiten syön riistan lihaa, metsän eläimiä ja kaloja: ne ovat saaneet elää mahdollisimman luonnollisen elämän, kunnes minä - peto - tulen ja pistän ne suuhuni ja kunnioitan ruokailemisellani niiden menetettyä elämää syömällä ne viimeistä murua myöten.





juha saari kirjoitti...

Riista on hyvä vaihtoehto, varsinkin jos lajia kuitenkin pitää harventaa. Uskonnolla ja lihojensa laskemisella on tietysti se ero, että lihakilon kivihiilipäästön voi matemaattisesti laskea ja sen perusteella kukin tekee valintansa. Tai ainakin niin kauan niin voi ajatella kuin tiedeyhteisö jakaa pääsääntöisesti tuon mallin. Eli siis niin kauan on eettistä valita edes laskea lihojaan. Ja mustikkapiirakasta ja sen yhteydestä tunteisiinhan tämä lähti liikkeelle. Siitä sitten päästin kyljyksen kautta verimakkarasta nauttimiseeni...

Vesa Haapala kirjoitti...

Joo, nopeasti syntyneet reitit. On totta, että uskonnollinen "omaleimaisuus" näyttää perustuvan pitkälti faktisesti kulttuurisin painotuksiin ja eroihin, myös ruokailua ja syömistä ja ruoan valmistusta koskeviin. Ei raja ruokaorientoituneen ja syömistä säätelevän nykymeiningin ja uskonnon ruokadiskurssin välillä ole niin suuri, vaikka merkityshorisontit vaihtuvat.

Riista, varsinkin hirvi, maistuu, kun kantoja pitää joka tapauksessa säädellä. Olipa ihminen uskonnollinen tai ei, on hyvä tiedostaa omien tekojensa vaikutus ympäristöön, se on selvä. Tuo lihansyöntikiintiösi on mainio, kyllä sillä pärjää! Eihän se oo kuin n. 100 grammaa per päivä.

juha saari kirjoitti...

just. ja mielellään vielä vähemmän. Vaimo meinaa joskus tuskastua laskemisiini mutta se on tämän valintani ehkä kipein hinta : )