torstai 21. huhtikuuta 2016

Tulevaisuus




Tulevaisuus -- mitä odotin?

Että toteutan asiat, jotka olen jo kuvitellut päässäni, ylimitoitettua suunnitelmataloutta, aika, jona maksan toteutuneet unelmani korkoineen. Onko tämä tulevaisuutta?

Kalpea varjo-olento astuu paikalleni.

Ja sitten ovat he, joille koko ajatuksella ei ole tilaa.
Tulevaisuus, syöminen suoraan tästä hetkestä, lattialta.

Entä seikat, joissa epäonnistun? Entä jos epäonnistun?
Onko tulevaisuuteni ainoa mittari se, mitä en voi hallita?

Ehkä siinä on ilon mahdollisuus.







24 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Kuinka ollakaan. Silmiini sattui eilen kun selailin muistiinpanojani, että suurmestarimme Nietzsche piti epäonnistumisia ja ikävyyksiä paljon parempina kuin onnistumisia ja iloja. Hän sanoi kannattavan toivottaa huonoja aikoja ja ikäviä sattumia ystävilleen onnen sijaan, sillä onnettomuudet ja ikävyydet yms. kasvattavat ihmistä enemmän kuin yksikään onnenpotku.

Melkein uskon tuota omalla kohdallani sattuneiden tapahtumien perusteella.

Mutta tuo runosi on hieno. Johtaa ajatukset tämän hetken politiikkaan.

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitos, Liisu!

Nietzsche ei tosiaan ole onnellisuuden helppoheikki, joka vetää homman kotiin "ilon kautta" tms., hänelle ilo pitää mukanaan aina traagisen tunteen ja on pikemminkin ylevää iloa (järkytyksen, rikkomisen, ikuisen tulemisen iloa) kuin iloa pelkästään ristiriidattomana tunteena - se on iloa kuilujen äärellä (tai ehkä jopa niiden pohjalla). Luulen, että Nietzschellä oli kokemusta myös mielenterveyden järkkymisestä. Samoin ajattelen, että hän ei ole ihan paras psykologi, vaikka onkin retorisesti taitava ja suostutteleva. Hän tanssii tyhjän ja hulluuden päällä.

En kyllä ajatellut yhtään Nietzscheä kun kirjoitin tämän. Sen sijaan olin lukenut Horace Engdahlin mainiota suomennosvalikoimaa Sen jälkeen savuke. Jyrki Kiiskisen hieno käännös HE:n aforismin ja esseen välillä seilaavista fragmenteista.

Vesa Haapala kirjoitti...

Vielä: tuo mun postaukseni taisi olla vähän pessimistisempi kuin Nietzschellä, mutta samansuuntainen, myönnän kyllä. Realismista en osaa sanoa, mutta luulen, että hitusen verran vähemmän siinä on hurmahenkisyyttä kuin parahalla filosofilla, joka toisaalta puhui juuri siitä, miten "tarvitaan onnellisia sattumia" tahdon lisäksi, että jotain hyvää tapahtuisi tulevaisuudessa. Yksi ero vielä: minua ei kiinnosta tulevaisuuden ihminen (saati yli-ihminen), ihan riittää tämä ihminen, joka nyt on, mutta toki vastuullisempana jne. En tiedä, mitä Nietzsche ajattelisi jos eläisi nyt: kauhistuisi varmasti demokratian aikaan saamaa rappiota läntisissä yhteiskunnissa, mutta mitä hän sanoisi muusta maailmasta, sitä en osaa sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Nietzschestä olen jonkin varoittavan(?) intuition vuoksi aina pysytellyt etäisyyden päässä, olen tutustunut häneen hieman vain välikäden, Strindbergin, kautta. Hänessähän puhalsi noin vuosikymmenen sama henki niinkuin niin monessa noina aikoina.
Eräänlainen melankolisempi vastine mulle on ollut tilalle Spengler, jonka kulttuuripessimismin ostan helpommin kuin N:n ihmis/uskonto/-ja yhteiskuntakritiikin. Ja voiman. Melankolia ikään kuin voittaa reippauden?
Kaikki me olemme jollakin tavalla aina hedonisteja ja relativisteja (vaikka muuta väittäisimme)mutta mm. Spenglerin osoittamana olen ymmärtänyt jotain nykymaailman ja ajan hengen romahtavasta luonteesta ja siitä niin sanotusta isosta kuvasta. Jopa USA:n vaalit on luettavissa tästä romahduksesta käsin.
Tästä minulle hyvin epämieluisasta kehityksestä, arjen konservatiivina, olen alkanut käyttää sanaa vulgääriliberalismi, hah, ikään kuin sumuverhona sille mistä on kysymys. Tuota sanaa voi käyttää ja keskimääräinen keskustelukumppani vielä nyökyttää että joo, ihan totta, mutta jos sen kääntää sille kielelle mitä "alaluokka" tai muuten vain sisäiseen ajatuskontrolliin tottumaton väestönosa käyttää samasta aihepiiristä, ottaa tämä keskustelija vakavan hämmästyneen ilmeen ja otsalle ilmestyy epämieluisaa yllätystä ilmaisevia ryppyjä. Kuplaan on sisälle päässyt väärää tietoisuutta kantava bakteeri!

Tämä aamu tämä päivä tosiaan on se tulevaisuus Vesa ja Liisu, eikö, tässä se on jos on (Spengler: On jo myöhäistä rappio on jo täällä), ei auta muuta kuin alkaa keräillä arjen asioita kasaan ja elää niistä vaikka mitään totetuneita unelmia ne eivät ehkä olekaan. Jokapäivä on uus, yritän opetella sitä ettei lahjasta pitäisi aina valittaa vaan siitä voisi jopa kiittää.

jope

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran vielä sanaselitystä, että sana vulgääri juuri siksi että ajattelen, että aikamme arvoliberaalit perusväitteet heitetään tiskiin itse itsensä perustelevina, ne on pakko ottaa (jos et ota, olet tabu), ne jyräävät omalla voimallaan ja yleisyydellään klassisen, perinteisen älyllisen, inhimillisen ja rationaalisen matalaksi ja koulutettujenkin ihmisten suusta kuulee nykyään perustelun: kato, se on nyt tätä päivää.

Juuri tässä mielessä liberalismista on nykyään tullut moukkamaista ja torihuutelu-tason arvopolitiikkaa. Ja jotta tämä hulluus olisi täydellistä siihen soppaan sekaan vielä se itsepetos, että samalla kun nämä vulgääriliberaalit/extreme-relativistit vaativat minua, sinua, meitä taipumaan totaaliseen eruooppalaisen tradtionalismin hylkäämiseen ja pelottomaan (fobiattomaan, hah!) muodonmuutokseen kaikessa kulttuurisessa niin samalla kuitenkin he hyväksyvät liberalismille äärimmäisen vastakkaisten voimien toiminnan sitten tämän eurooppalaisen viitekelhyksen ulkopuolella.
Yksi lukuiista esimerkeistä, helpoin: kristinusko hylätään ahdistavana paimentolaisuskontona mutta eräs toinen uskonto, x, nostetaan taas uuden globalismin luonnolliseksi ja kyseenalaistamattomaksi muutosvoimaksi jonka kanssa pitää tehdä kaikki mahdolliset kompromissit.
Ugh, on tää mieletöntä jos sitä alkaa tosissaan ajatella. Älkää alkako. Pääsee helpommalla. Opportunismilla pärjää parhaiten vielä ehkä seuraavat viisi vuotta. Sen jälkeen voi tapahtua mitä tahansa. Voi käydä hyvinkin.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Nietzschen lukeminen eettisenä ajattelijana on yksi yritys pelastaa hänet, ja mielestäni hän tarjoaa aineksia sellaiseen, mutta mikään humanisti Nietzsche ei ole. Hänessä on myös destruktiivinen puolensa, joka yhdistää itse kuvitellun aristokraattisuuden, tahdon ja kuvitelmat. Nietzschen asenne elämään on esteettinen, lopulta olemassaolo on hänelle voimaa ja makuarvostelmia. Mitenkään enempää diagnosoimatta sanoisin, että on hieman kyseenalaista perustaa ajattelua psyykkisesti epävakaisen ihmisen kuvitelmille. Jos Nietzschessä olisi yhtään enemmän melankoliaa ja syyllisyydentuntoa, hän luultavasti kolahtaisi minuun. Nyt hänen ajattelunsa näyttää pitkälti suuruudenhullulta kohkaamiselta; sanoilta, pelkiltä sanoilta, jotka nousevat kokemusmaailmasta, joka on itselleni vieras.


Kun kirjoitin tuon tulevaisuus-mietteeni, kirjoitin sen hetken päähänpistona ja hyvin subjektiivisesti, omaa mahdollista tulevaisuuttani ajatellen. Totta puhuakseni minun on hyvin vaikea ajatella tulevaisuutta kovin konkreettisesti. En osaa nyt analysoida mistä se johtuu. Ehkä en vain tahdo. Jos ajattelen omaa tulevaisuuttani historian mittakaavassa, olen varma, että olemassaoloni on pian pyyhkäisty unohduksiin. Jos ajattelen maapalloa, Suomea, Eurooppaa, ei hyvältä näytä, voi tapahtua ihan mitä hyvänsä 30 vuoden säteellä. Totta kai minä yritän istuttaa omenapuuta ja uskoa, mutta samalla olen sitä mieltä, ettei kovin kummoiselta näytä. "Rauhan aikaa" on kestänyt liian pitkään, jännitteitä syntyy. En tosin osaa ajatella, mitä kaikkea tulevat sodat pitävät sisällään, mutta aivan varmasti jännitteet alkavat purkautua - kohta on niin monista resursseista pulaa tai ainakin on ongelmia niiden jakamisessa.

Vesa Haapala kirjoitti...

En osaa oikein ajatella omaa kuolemaanikaan, joka tavallaan on tulevaisuuteni varmin päätepiste. Minua lohduttavat tietyt uskon ajatukset, mutta ne ovat henkilökohtaisia ajatuksia. Niistä ei saada aikaan poliittista vaikuttavuutta yhteiskunnan isossa mitassa. Sellainen olisi suunnilleen sama kuin uskoisi avaruusolentojen tulevan ja ratkaisevan asiat suuntaan tai toiseen. Voin hyvin laulaa "I believe in the Kingdom Come / Then all the colours will bleed into one" ja tuntea, että siinä on ilmaistu jotain tärkeää toivosta ja että vain tällä spirituaalisella tasolla kansat voivat yhdistyä ja olla veljiä keskenään, mutta yhteiskunnallisesti se on utopia. En usko uskontojen dialogiin, koska esimerkiksi islam ei ole dialoginen uskonto, eivätkä oikeastaan juutalaisuus tai kristinuskokaan, ne ovat kaikki yhden Jumalan uskontoja, poissulkevia uskontoja. Ne voivat toki sietää toisiaan, mutta eivät käydä todellista vuoropuhelua, niiden sekoittamisessa ei ole mitään mieltä. Islamissa ei ole käsitystä ihmisten tasa-arvosta, mikä taas kristinuskossa on, ainakin periaatteessa, mutta kristinuskon ajatukset sitovat ihmisen niin radikaalisti, ettei sellainen sovi enää yhteiskuntaamme, joka perustuu toisenlaisille valtasuhteille. Idän uskonnot eivät tarvitse dialogia, sillä ne toimivat aivan omalla logiikallaan, niissä ei olennaista ole dialogi vaan yksilöllisyyden häviäminen.

Minulla ei ole mitään eriuskoisia ihmisiä vastaan, koska kaikissa ihmisissä yksilöinä on hyvyyttä, mutta se, että nyt islam nostetaan joksikin tärkeäksi yhteiskunnalliseksi viitepisteeksi, johtuu vain ja ainoastaan sen poliittisesta voimasta ja geopoliittisista seikoista - ei siinä itsessään ole mitään sellaista, mistä meidän länsimaalaisten tulisi oppia - emmehän ole tahtoneet oppia näitä asioita kristinuskostakaan, joka sentään on paljon rakentavampi ja sallivampi uskonto ja arvostaa ihmiselämää, niin miestä kuin naista.

Islam ei pelaa yksillä korteilla, sen kyky tulla osaksi sekulaaria yhteiskuntaa on olematon. Islam on Nietzschen kuvaama heimouskonto, jonka Jumalan ensisijainen tehtävä on osoittaa voimaansa ja alistaa uskovat tahtoonsa, asettaa uskovat etusijalle epäuskoisiin nähden, hallita ja vähät välittää muusta. Islam ei ole demokraattinen uskonto eikä se voi olla siksi missään myönteisessä merkityksessä maailmanuskonto. Kristinusko taas on nietzscheläisittäin universaali ja heikko uskonto, mutta juuri sen heikkous eli sen kyky asettua tulkinnalliseksi perinteeksi on mielestäni erittäin arvokasta: sen heikkous ei vie mitään sen ytimen voimasta. Toki islamissakin on tulkintaperinteensä, sitä en kiellä, mutta sen lähtökohdat ovat ennen kaikkea paikalliset ja poliittiset, kun taas kristinuskon lähtökohta on universaalisti henkinen ja kahtiajakautunut maailma, jossa olennaisinta on yksityisen ihmisen eksistenssi ja sen sovittaminen suhteeseen Jumalan kanssa.

Taide ja uskonto ovat itselleni oikeastaan ainoita asioita, jotka lohduttavat, ja luonto. Mutta niissä onkin paljon. En osaa ajatella paljoakaan hyvää maailman tulevaisuudesta ja se on hieman ristiriitaista ja surullista siihen nähden millainen maailma voisi olla. Toki silti toivon, että kaikki menisi parhain päin, mutta ei tästä planeetasta mitään jehovien paratiisia tule, se on varma, ellei se sitten ole rottien ja torakoiden paratiisi, ihmisen jälkeen. Raamatussa ennustetaan jopa niin positiivisesti, että maailma tuhoutuu tuleen, kun se kerran tuhoutui veteen. No, saa nähdä, jäädään odottelemaan ja toivotaan, ettei tämä dystopia toteudu.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos näinkin rohkeasta henkilökohtaiseesi menevästä kommentistasi. Liikutuin melkein, niin samassa veneessä olemisen tunne syntyi. Usko tulevaan tässä alkaa mennä. Ja olen kateellinen (!) niille joiden tulevaisuuden usko menee "vain" esimerkiksi "ilmastonmuutoksen" tai kauhean juonikkaan Putinin tms. vuoksi. Minusta täällä tapahtuu paljon pahempia asioita. Asiat menevät sillä tavalla ristiin ja sekaisin, että kaipaan melkeinpä sitä vanhan kunnon rautaesirippu-aikaa. Silloin saattoikin laulaa Bonon mukana tulevasta uudesta alkutilasta ja kaiken yhteydestä, joka koittaa vielä ehkä jopa meidän aikanamme like peace in our time kunhan "paha" on tunnistettu ja opetettu uusille tavoille ja ihmiset ovat löytäneet oikean tietoisuuden kuin Mandela, Bono, Peter Gabriel ja muut hyvät ihmiset. Berliinin muurin kaatuminen ei taannutkaan mitään lopullista ratkaisua. Eivätkä muut hyviksien polittiset voitot.
Itselleni eräs naula kulttuurioptimistin arkkuun/silmien avaaja on ollut se muutos mikä on nyt tapahtunut ihmisten mielissä ihan viime vuosina.
Kollegasi Joonas Konstig, professori Timo Vihavainen ja toimittaja Hamilo ovat koonneet tästä hyvän kirjan, Mitä mieltä Suomessa saa olla. Sen julkaisemisen jälkeen on menty mielestäni vieläkin pidemmälle.
No, ehkä sitä ei kannata murehtia, elää vaan.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Korostan vielä sellaista seikkaa, että kristinusko on muuttunut historiallisesti ja se on ollut myös länsimaissa liki "islamilaisessa" roolissa (vrt. keskiaika jne.), mutta reformaatio ja sen jälkeen demokratisoitumiskehitykset ja modernisoituminen ja maallistuminen jne. ovat palauttaneet kristinuskon tilanteeseen, jossa se on valinnan asia, ei pakon asia (kuten islam ja vieläpä tietynlainen islam käytännössä islamilaisissa valtioissa on). Onko tämä yksin kristinuskon ansiota, jääköön pohdittavaksi, mutta se on myös rakentanut länsimaita ja muokannut niiden demokratioista huomattavasti parempia kuin esimerkiksi antiikin Kreikassa ja Roomassa.

Mitä tulee yhteiskunnalliseen tilanteeseemme en usko muurien pystyttämiseen, joskin uskon, että jos eläisimme järkevästi maailmassa, se ei olisi näin globaali, tällä tavoin rajaton. Se olisi paljon paikallisempi. Se voisi toki olla avoin maailma, mutta se olisi paikallisempi ja rajojen merkitys ymmärrettäisiin paremmin. Se olisi varmasti heikompi maailma. Vaikka tahdon kaikkea hyvää Euroopalle ja muulle maailmalle, pelkään, että lähivuosikymmeninä nähdään mahdotonta sotkua. Rajat tulevat vastaan (luonto, taloudellinen kestokyky, ideologiat), mutta sitä ei tahdota tunnustaa. Tulee sotkua, kaikki merkit viittaavat siihen. Mutta eletään nyt parhaamme mukaan sitä elämää, joka kaikille on annettu. Keinot ajatella toisin näyttävät kuitenkin olevan vähissä. Se ei ole globaalisti valtaa pitävien intressipiirissä.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, pitääpä lukea jossakin vaiheessa Konstigin, Vihavaisen et co:n toimitus. Varmasti tärkeää.

Jotenkin vaan kyllästyttää koko tämä suvaitsevaiset vs rastistipopulistit -asetelma. Fiksut ihmiset osoittautuvat äärimmäisen tyhmiksi / sinisilmäisiksi, yleensä vielä todella yllättävästi jne. Aivan tyhjänpäiväistä ajanhukkaa suurin osa.

Itselläni tulee vaan halu tarrata siihen, mitä jotenkin osaa, kirjoittamiseen, puheeseen siitä elämästä jota on elänyt ja jolla ei tarvitse spekuloida sekä puheeseen ihmisistä joiden elämää ja kamppailua on seurannut ja jossa on jotakin kirjaamisen arvoista. Totta kai tämä on myös jonkinlaista puolestapuhumista aivan kuten suvakeilla, mutta heidän puheisiinsa enkä myöskään muukalaisvihaajien puheisiin tahdo osallistua.

Anonyymi kirjoitti...

Touche. Taas.
Ja tuo vielä, että kaiken muun sotkun ja vastakkainasettulen rinnalla mutta myös ulkopuolella! meillä on oma elämämme joka on meidän, ei suvaitsevaiston, ei rasistien, ei politiikkojen, ei Ison Rahan, ei ajan hengen, ei kaiken jyräävän Free Trade, Open Borders -anti-ideologismin joka on todellakin niin monen asian taustalla näkymättömänä liikuttajana.
Siksi minäkään en halua jäädä toissijaisen tason, esim. suvaitsevaiston pedagogisen hyvä-ihmis- opetuksen tai sen toisen laidan äärimmäisten fanaatikkojen manipuloitavaksi. Toisaalta en halua paeta täyteen näennäispuoleettomuuteenkaan, koska historia ei tunne tyhjiöitä ja se saattaa meidät vastuuseen niin teoistamme kuin tekemättömyydestämmekin, mutta kantaaottavuudelle tässä ajassa, joka mun kohdalla on kuitenkin mielestäni maltillista mutta häpeämätöntä klassisen menneen maailman konservatiivisuutta, en myy sentään koko sieluani. Pysyttelen takarintamalla: luen lehtiä... Ensin on selvittävä laskuista ja pyykistä... Vasta sitten illalla jos aikaa jää, katsotaan Spengelerin kanssa loppuuko tämä tosiaan tähän sekavuuteen. Eikä joka ilta mielellään sitäkään kidutusta.
(Ja lopullinen toivohan mulla on suunnassa jossa on kokonaan jotain muuta kuin meidän pessimismiämme tai meidän optimismiamme. En tiedä onko se extremeä nykyään vai ei. Hegemonian mukaista se ainakaan ei ole. )
jope

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin täsmennän hieman ja pyydän anteeksi että vedän tämän taas näin poliittiseksi. Olenko tämän joskus sanonut, mulle se jysäytti paljon asioita uuteen asemaan. Ajatus ihmisten, kansojen, kulttuurien ekologiasta, biodiversiteetistä ikään kuin myös ihmisen kohdalla. On hienoa että on näitä pohjoisia metsiä, sademetsiä, aroa, lehtimetsää,lukemattomia luontotyyppejä, lajityyppejä, on itseisarvo että metsissä on eri lintulajeja omissa ekologisissa lokeroissaan. Jos me näin kannatamme floran ja faunan monimuotoisuutta, lajirikkautta, miksi me sitten haluamme Yhden maailman? Jos joku sanoo, että monikulttuurisuushan nimenomaan tätä lajirikkautta on niin sääli häntä, hän ei taida tietää mistä etnisyydessä on kyse. Jos Pariisin lähiöt, tai Brysselin no-gone -zonet ovat laulava metsä niin siitä sitten vaan.
Tätä tarkoitan mihin johtaa tämän ajan ykkösmotiivi FREE TRADE ja sen työrukkanen OPEN BORDERS. Eli raha ja sen tarvitsema orjatyövoima. Voin ohittaa ksenofobian jne. ja niin pitääkin, mutta tätä isoa taustavirtaa ja perusliikettä, en voi ohittaa ja teeskennellä ja ajatella että mm. Euroopan muuttumisessa on kysymyksessä jostakin inhimillisestä ja hienosta, Oodista ilolle suorastaan. En ole ihan ainoa joka ihmettelee ettei älymystömme juurikaan huomaa että heidän suvaitsevaisuutensa joka on tietenkin kaunis ja arvokas tavoite sinänsä on myös valjastettu tosi isojen poikien tosi isoon peliin. Trump on vaarallinen mies ja toivomme ettei häntä virkaan valira, mutta kuka täällä tajuaa meillä että ison rahan ehdokas on nimenomaan Hillary, ei DT. Nykyään se menee valitettavasti niin päin että siellä missä on kaikkein suurin raha, siellä on myös relativismi-liberalismi ja hokemat länsimaisesta demokratiasta. Mikään ei taidakaan olla hienompaa kuin länsimainen dmeokratia mutta tämä nykyinen versio ei ole sitä orginaalia, tämä on federalistinen ja globalistinen väärennös demokratian perushyveistä- ja tehtävistä, jotka ovat tosiaan myös paikallisia tehtäviä, kansallisia ainakin.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Globalisaatiossa on nimenomaan kyse rahasta ja taloudesta sellaisena kuin me nyt globalisaatioon törmäämme, globaalit markkinat mittaavat ihmisen arvoa ja kilpailuttavat paikat ja tekemiset. Siitä seuraa runsaasti ongelmia, jos hyötyjäkin on. Tiedon globalisaatio ja netin mukaan tulo ovat osin hyviäkin juttuja, koska toki on hyvä tietää mitä missäkin tapahtuu ja vaihtaa tärkeää informaatiota, koska näin voidaan vaikuttaa moneen olennaiseen asiaan.

Itse en näe kuitenkaan mitään järkeä siinä, että ihmiset ramppaavat ympäri maapalloa huvin vuoksi, rahtaavat tavaraa paikasta toiseen vain kuluttaakseen halvemmalla, ja globaali ihmiskauppa (työhön, pakolaisuuteen ja muihin vastaaviin liittyvä) on ihan oma ongelmansa.

Suomeen mahtuu kyllä tännekin väestöllistä, kulttuurista ja rodullista biodiversiteettiä, kunhan se on vain mahdollista ja populaatio kykenee selviämään ja elättämään itsensä.

Vähän typerä vertauskuva: luonnon suojelijat eivät ymmärrä ollenkaan esimerkiksi tiettyjen vieraslajien suosimista vaan niitä karsitaan mahdollisuuksien mukaan, monet kalastajat inhoavat istuta ja ongi -tyyppisten kalastuspaikkojen tulemista luonnonvesien tilalle ja esimerkiksi kirjolohien istuttamista esimerkiksi luontaisesti lisääntymiskykyisten ja biodiversiteettiä ylläpitävien taimenten istuttamisen sijaan jne.

Toki ihminen ei ole pelkästään eläin vaan myös sosiaalinen ja eettinen eläin ja hänellä on vastuu heikommista. Mutta joku järki tässäkin, joskaan en suosi myöskään pelkkää luonnonvalintaa ja eloonjäämiskamppailua.

No, nämä puheet ovat kuin tuuli huulia heiluttaisi. Ihmiskunta on kusessa. Väestön lisääntyminen pitäisi saada loppumaan, tilanne rauhoitettua niin että ihmiset voisivat asua siellä mihin ovat syntyneet ja maita tulisi viljellä ja varjella, merien ja ilman roskaaminen lopettaa, metsien hakkuuta suitsia, mutta en usko, että se tässä globaalin talouden maailmassa on houkutteleva vaihtoehto, kun tärkeintä on, että tavara kiertää halvalla ja voitot maksimoidaan.

Liisu kirjoitti...

Harmi, mutta olen täydellisesti kanssanne samoilla linjoilla, Vesa ja Anonyymi.
Pahinta, että minulla on tunne että meitä, ihmisiä, petkutetaan koko ajan. Se johtuu tietenkin siitä, että kukaan ei tunne suurissa asioissa totuutta. Kaikki on vain arvailua ja otaksuntaa. Pienissä asioissa taas jokaisella on oma mielipiteensä ja ne riitelevät keskenään.

Parasta ehkä olla vaan ja elää omalla tavallaan, sillä kaikki neuvot ovat ristiriitaisia.
Kuuntelin radiosta miten nopeasti tieto sitä paitsi vanhenee. Jo kaksi päivää, niin on jo tehty uusia teorioita esim. maailman synnystä. Oppikirjat valehtelevat jo syntyessään. Opetamme lapsille siis valheita.

Samaa mieltä myös siinä, että ainoastaan taiteet pysyvät jollakin tavoin ajanhermolla. Ainakin yrittävät pysyä. Mutta vanhoissakin raameissa olevat säilyttävät arvonsa. Mikään taiteenlaji ei valehtele. Se on aitoa ja pitää yllä ihmisyyttä hyvällä tavalla.



Liisu kirjoitti...

Anonyymi on siis Jope.

Vesa Haapala kirjoitti...

Näin on, Liisu! Taide ei valehtele sillä se on kokonaan ihmiskokemusta, ainoa pysyvä ihmisoikeustuomioistuin ja ilo, siinä ei tarvitse olettaa mitään fysikaalista tai metafyysistä.

Anonyymi kirjoitti...

Liisu, Vesa taiteen ei p i t ä i s i valehdella, tai siis ottaa käskyjä tai opetustehtäviä ulkopuolta tai keneltäkään vastaan, mutta kova on yritys siihen suuntaan. Tsekatkaapa säveltäjä Kari Rydmanin blogista hänen vastaväitteensä taiteen indoktrinoiville tehtäville, joita sille mieluusti nykyään kaulaan ripustetaan. Isoa osaa taitelijoista ei tämä pedagogisuus haittaa. Niin saa varmaa mediatilaa. Eniten tämä onkin näkynyt mielestäni elokuvataiteessa ja miksei jonkin verran kirjallisuudessakin. Mutta kaipa täällä jokainen parhaansa tekee oman katsomuksensa eteen. Siitä ei voi syyttää. Mutta kyseenalaistaa saa:

http://karirydman.blogspot.fi/

Taiteilija saa siis ottaa kantaa. Ja reippaasti. Joka suunnalla, vasemmalla ja oikealla, ylhäällä ja alhaalla. Mutta aina kun taiteessa muodostetaan yhteisrintamia pitäisi kai lähteä pois paikalta. Pahaa saa vastustaa. Mutta hyvä pitää myös osata kyseenalaistaa ja riisua. Kysyä mitä se on juuri nyt? Onko se enää samaa kuin mitä se oli eilen? Onko keisarilla vaatteita, olenko keskellä huijausta sitä itse tajuamatta. Jos tulee kriteerit oikean taitelijan oikealle ajattelulle ja oikean oikeasti koulutetun taiteilijan leimamerkki, ei meillä ole enää sitäkään henkilökohtaista ja hallitsematonta.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että taiteilijan tulee ottaa kantaa aikaansa ja hän tekee sen joka tapauksessa. Mutta jos taiteilija sitoo taiteensa johonkin ideologiaan kovin taitamattomasti / tarkasti, siitä seuraa helposti paskaa taidetta. Mikä oli Suomessa ohjelmallisten taistolaisten / vasemmistolaisten / maolaisten todellinen tavaramerkki? Paska taide ja politikointi, halu valtaan keinolla millä hyvänsä. Sama koskee tietenkin oikeistolaisuutta. Kaikesta fanaattisuudesta paitsi yksilön fanaattisuudesta seuraa surkeaa, ennakoitavissa olevaa ja tendenssimäistä taidetta. Saarikosken Mitä tapahtuu todella ei ole hyvää runoutta runoilijan vasemmistolaisuuden vuoksi. Teos on mennä pilalle sen vuoksi, mutta koska Saarikoski osaa kirjoittaa vasemmistolaisuudesta tulee lähinnä aikaistodistus eikä sen dominanssi teoksen lopussa pilaa kaikkea. Oikea mielipide ja oppi ei ole saanut aikaan yhtään kunnollista taideteosta vaan tekijän taito. Ällöttää ajatella kaikkia poliittisesti laskelmoituja teoksia. Ne on ihan yhtä laskelmoituja kuin kaupallisesti laskelmoidut ja optimoidut jutut. Taide ei osta mitään. No huh, tulipa sanottua. Taide kokemuksena ilmaisee minulle jotain ristiriitaa & käsittämättömän iskua, iloa joka ei palaudu mihinkään yksiselitteiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo uusi vaatimus poliittisesti oikeaoppiselle taiteelle: "avoimen yhteiskunnan puolesta" onkin kauniisti muotoiltu, kukapa tuota vastaan olisi, mutta avoimeksi määritelty voi olla myös suljettu jollekin toiselle, ja onkin.
Meillä on tiettyjä kansankerroksia joiden kokemuksista tai josta kokemuksesta sisältä käsien lähtien ei taidetta juurikaan tehdä. On romantisoituja köyhiä ja syrjäytyneitä, mutta heidän puhettahan, raadollisimmillaan, ei taida kukaan jaksaa (haluta) kuunnella puhumattakaan yrityksestä ymmärtää.

Sanat irtisanoutuminen, nollatolerassi ja vihapuhe ovat samalla nimenomaan tämän "avoimen" yhteiskunnan puolustajien suusta yleisiä ja ehdottomia. En puolusta tietenkään vihapuhetta ja sitä ajatusmaailmaa, mutta kyllähän meidän tulisi yrittää ymmärtää mistä se nousee ja se ei taida onnistua muuten kuin kuuntelemalla mitä ihmiset todella ajattelevat itse (ilman meidän keskiluokkaisia selityksiä puhumattakaan fobia-patologisoinneista josta on tullut iljettävä maan tapa) vaikka ne ajatukset eivät meidän mimosan korville olekaan aina muotoiltuja.

Parempi kuunnella nyt kuin katua myöhemmin,kun tilanne on vielä tätäkin jakautuneempi.

Mutta nythän tendenssi on juuri päinvastainen: sormet korviin, kapula niille toisille vaan suuhun ja päälle paljon oikean tietoisuuden pedagogista mediaa, tiedettä ja taidetta toiveena että meidän roskaväestä (Jari Tervon termi osalle suomalaisista) tulee samalla tavalla ajattelevia kuin me vaikka heidän elinolonsa pysyvätkin radikaalisti heikompina.
Itse asiassa esim. maahanmuutosta pitäisi asiantuntijoina aina olla esillä myös vuokratalojen perusväkeä eikä vain päivystäviä oikea-tietoisuus -dosentteja Kruununhaan jugend-lukaaleista.
Missä hitossa ovat meidän nykyiset työväenluokkaiset kirjailijamme?
Ja tässä työväenluokka ei viittaa, kuten arvaatte, poliittisiin puolueisiin tai asetelmiin vaan elämänkokemukseen sieltä mistä se hiljennettävä kansanosa tulee ja missä se elää.
Naivi kysymys tuo multa oli, mutta menköön.

(Pakko sanoa vielä että vaikka ed. kirjoitinkin, on minulle tärkeästä kirjallisuudesta vain olematon osa millään tavalla poliittista. Yksityiset maailmat, kyllä ne minua kiinnostavat eniten.)


jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Minusta Mathias Rosenlundin Vaskivuorentie 20:ssa on hyvää kuvaa Myyrmäen kerrostaloelämästä, johon kuuluu olennaisesti maahanmuuttajat. Antaa realistinen ja kaunistelemattoman kuvan siitä, millainen elämä on yhteiskunnallisessa limbossa elävillä. Jos sitä vertaa Jari Tervon Koljatin lavastettuun ja oikeaoppisesti kirjoitettuun satiiriseen Kontula-kuvaukseen. MR:n kuvauksessa islamin uskoinen mies kutsuu kertojaa veljekseen ja osoittaa tälle suurta ystävyyttä. Minusta kuva ei ole makeileva vaan uskottava. Kaksi taloudellisesti "pohjasakkaa" olevaa ihmistä ymmärtävät toistensa arvon. Tervon kuvauksessa somali on reipas bussikuski ja suomalaiset juoppoja tai muuten vaan moukkamaisia, reppanoita tai ulkokultaisia teeskentelijöitä.

En usko, että maahanmuuttajista on yksilöinä tai perheyksikköinä paljon rumia kuvauksia revittävissä, joskin voisin itse kertoa tarinan siitä, kuinka eräs reppana pohjoissuomalainen tyttö muutti Malmille ja eli kommuunissa nuorten mustien miesten panoriepuna. Tämä ei kuitenkaan olisi ensisijaisesti tarina pahoista mustista raiskaajista vaan jo lapsena rikki menneestä tytöstä, joka haki itseään mitä tuhoisimmilla tavoilla.

Vesa Haapala kirjoitti...

En väitä, etteikö joku voisi kirjoittaa myös romaania, joka käsittelee kiihkottomasti / kiihkeästi itse maahanmuuttoa ja sen aiheuttamia skismoja ja ongelmia molemmin puolin ja metatasollakin ("suvakkien" ja "rasistisen" "roskaväen" "vuoropuhelu"). Minä en luultavasti sellaista kirjoita, koska minulla ei ole siihen asiaan vielä kovin paljon sanottavaa. Siitä tulisi varmasti kohuteos, kunhan kustantaja löytyisi ja miksi ei löytyisi noin mediaseksikkäälle aiheelle.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, älä vaan kirjoita tuollaista kirjaa:) , se olisi viikon mediatila ja loppuelämän leima otsassa. No niin, et tarkoittanutkaan. Muutenkin luotan kirjailijoihin ettette te etsimällä etsi "rankkoja" aiheita vaan teillä on muut syynne. Jos joku sitten muista aihepiireistä mediaa ja rankaa aihetta haluaa opportunistisesti itselleen niin Venäjähän sitä eri muodoissaan aina meillä antaa. Venäjä on itse asiassa meille se suuri isä. Miten se menee se sanonta: missä kaksi miestä kohtaa, selvitetään muutamassa hetkessä kumpi on isä, kumpi poika. Tuollainen kytkös meillä pojilla itään taitaa olla. Ruotsihan lyödään koko ajan 6-1 nykyään. Niistä ei ole meille enää isäksi.

Itse ajattelen itselleni että kannattaa myös kiihkottomasti odottaa jääkö kirjallisuutemme mitään jälkeä tuosta kansanosasta jonka toin esiin ja joka reagoi ei-toivutulla tavalla näinä hämmennyksen vuosina. Siis kirjoitetaanko ne ihmiset esiin muutenkin kuin streotyyppeinä ja sellaisina millainen ihminen ei saa olla. Alaluokasta jonkun Samuli Parosen malliin ei taida meillä enää nousta tekijöitä. Rosenlundiin pitänee tutustua.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, Rosenlundin kirja on sellainen aikakaistodistus, omaelämäkerrallinen. Ei kirjallisesti kovin ihmeellinen, mutta aito. Kuvaa rujosti mutta myös ymmärtäen nykyköyhyyttä ja elämää vaimon mielenterveyden pettäessä tai pikemminkin heiluessa. Siinä on kokemusta ja särmää, jota on vaikea luokitella pois.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, vielä: tänään kävelin ihan aidosti iloisena aamujunalle ja mietin, millaisia sankareita nämä meidän nuoret kiekkoilijat ovat. Vanha alemmuus ja epäonnistumisen pelko on pyyhkäisty pois ja löytyy voitontahtoa. Jätkät sanovat, että me tultiin tänne vaan hakemaan kirkkainta mitallia. Sitten mietin, että rajatussa boksissa ja yhteisillä säännöillä tällaiset näytöt onnistuvat, mutta maailmassa ei ole mitään vastaavaa, kaikki on epärajaisempaa ja säännöttömämpää. Jääkiekkovoitot kohottavat symbolisesti ison porukan itsetuntoa, mutta entä sitten? Miten tuollainen itsetunto ja yrittäminen siirretään muualle yhteiskuntaan - missään ei ole yhteismitallisia sääntöjä, uurastaminen ei kulminoidu yhden pelin voittamisen kautta tapahtuvaan etenemiseen, kunnon analogioita ei löydy oikein mihinkään. Mutta silti: on mahtavaa, että ainakin jossakin menee hienosti, että on yhteishenkeä ja aitoa osaamista. Sitä alkaa vaivihkaa ajatella: Ehkä tulevat sukupolvet saavat asiat ainakin joltakin osin mallilleen eikä kaikki ole pelkkää pessimismiä. Mutta, että nämä voitot olisivat jonkinlainen kulminaatiopiste, että talouskasvu ja henkinen virkeys ja yhteinen tahtotila blaablaablaa... analogisesti ja muuta sellaista, enpä usko. Kaikki kunnia silti urheiluviihteelle.