keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Muistikirja, lauantai 14. toukokuuta 2016


Vaikea sanoa, olemmeko tässä yhdessä.
Etsimme vettä, metsäkangas on kuiva, meissä on vielä nestettä.


Posthumanismin vasemmistolainen näkökulma, ihan kuin lapsi
kiukuttelisi, syytetyn penkillä ei ole tällä kertaa kapitalismi
ja kirkko vaan paha humanismi. Uusinta humanistista tutkimusta...


Sukupuoli tuotetaan lähes huomaamattomin arkisin
yksityiskohdin. Miksei juhlavin? Eilen menin naisten vessaan
vaihtamaan tyttärelleni uimapukua.


Jäsentääkö sukupuoli olemistani? Toisinaan, luultavasti
taajuudella, jota en tunnista. Kuoleman kannalta sillä
ei ole paljoakaan merkitystä. Paitsi että jos olisin nainen,
eläisin pidempään.

Oggy ja torakat, Aku ja Tiku ja Taku, Tipi ja Sylvesteri...
Naapurin kissa jolla on siniset bikinit, Iines ja nyt lyö tyhjää...
Minulle on tärkeää huomioida vastakohtien historiallisuus
samoin kuin rakenne, joka tuottaa ne.


Luen auringosta pimeässä huoneessa, ja ulkona sataa.
Silti taustavalo, päivän hiljainen kohina.


Uni on määrätty mittaan: herään kuin säe olisi juuri nyt
nouseva, kuuden lepotahdin laajuinen (kun yleensä sanotaan:
kuusi painollista tavua kussakin säkeessä). Tuskin huomaan
siirtymää.

Kodin äänet, en saa niihin mitään vierasta, aistini eivät terävöidy
hetkeksikään. Tällaista on olla kotona, ettei olemista huomaa,
että lepää vaikkei nukkuisi.

Pärjäisimme aivan hyvin ilman sellaisia sanoja kuin ontologia
ja armo, mutta miten sitten kuvaisimme kokemuksiamme, miten
sitten kokisimme niitä.

Silti pelkään, että jossakin romahtaa. Eniten, että se osuu meidän
kohdallemme.

Talot on rakennettu kestämään, kulkuneuvojen osat väsyvät. Olen
kulkuneuvo ja toivon, ettei mitään tärkeää hajoa juuri nyt.

Aion siivota ja katsoa jääkiekkoa.
Aion maata sohvalla ja laittaa ruokaa.
Viikonlopun huolto-ohjelma (la).


Pilviä vasten heilahtaa kevään ensimmäinen
vihreä oksa; tuulisilmut.


Kuvassa aurinko tulvii lattialle, purkaa lasin.
Minä luen ja valo on samaa täällä ja ulkona,
ei purkausta, ei varjoja, lempeä puolihämärä,
lentokentän koski, sen katkonainen putous,
lehtikuusen oksa kuin taivaisiin kohotettu
saniainen, ylös valittu.

Äänieristettyjen lasien lävitse melodia,
sähköisempi, terävämpi kuin mustarastaan,
jonka tunnistan aina.

Tällä tavoin olen mieltynyt parhaimpiin.

14.5. aamulla, 7.30-8.20




Ei kommentteja: