tiistai 17. toukokuuta 2016

Olossa





Vuoroin ilmestyksensekainen riemu, vuoroin häpeä.


Pilvet uivat kuin mustat koirat yli taivaan.


Tuhon aatto ja historia.


Joku sanoi, ettei aalto ole vettä vaan ihmisiä.









7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lievää interdialogisuutta havaittavissa erääseen keskustelukerhoon...

Tranströmeristä vielä sen verran että kun se iso kootut Nobel-palkkinnon jälkeen tuli, vai oliko se jo ennen sitä, niin ostin sen ja luin koko paksun "kirjan" parilla kerralla putkeen kuin romaanin. Uskomaton kokemus vaikkakin runouden väärinkäyttöä. Lukea Kootut Runot kuin jotain dekkarijärkälettä. Mutta kyllä se toimi niinkin, jos ei tee ongelmaa siitä mitä on toimia.
Aiemmin kirjastoissa selaillen lukuhuoneessa lukenut TT:n ohkaisempia niteitä. Mulla meni pitkään Aspenström ja TT sekaisin. Runoutta olen pääasiassa lukenut nimenomaan kirjastoissa, mikä on oikein hyvä paikka lukea. Tosin viereisessä pöydässä lääkiksen pääsykokeisiin tankkaavat poninhäntä-neidot saattavat lukuhuonessa vilkaista että mikä irvokas ja inha tyyppi, keski-ikäinen ukko ja lukee jotain tollasta, apuu mä en voi keskittyy enää...

Runous on mulla sellainen että siihen pitää erikseen tarttua. Rintalan kautta innostuin mm. Celanista. Runoihin tartun yleensä juuri vihjeiden kautta. Yhden runokirjan olen varastanutkin yli 20 v. sitten, kun rahaa ei silloin ollut ja ko. kirja oli saatava. Toki olen hyvittänyt tekoni käyttämällä kyseisen kauppaliikkeen palveluja runsaasti. Valikoima oli Mikkolan(?) suomennos Dylan Thomasia. Olen kadottanut kirjan mutta se oli ihan mieletön. Sisälsi mahtavia sanakehitelmiä. Ekelöf sitten, siinä on toinen ruotsalainen joka kirjoittaa niin että pää saa ruokaa vaikka ei ole varma siitä mitä syö.

jope

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Musta tuntuu... ett' tummain pilvein romantillisen uhkan taustalla ei häämötä mutta piilee kuitenkin joku väkevämpi ja/tahi hienovarahisempi tunteen paljous...

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, hyviä lukemisia sinulla kirjastoissa (myös mun lempilukupaikkoja), listalta ei puutu kuin Göran Sonnevi!

Jonimatti, tuo mustat koirat -lause tarttui pienenä muunnoksena Mukalta, maailmanlopun meininkiä muuten, ihmistsunamia ja sellaista, kuten Jope huomasi hyvin.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Luen levottomasti ja huomaan mitä huomaan, ja höpisen sitten, en kuitenkaan siitä, mitä en huomaa, siitä sitten ehkä kiusaantuu. Ts. voi olla, että runoutta on ihan ok ja hyväkin lukea kuin romaaneja, joskus. Ja romaaneja kuin runoja (hitaasti, epälineaarisesti).

Vesa Haapala kirjoitti...

Kun tuli puhe noista Tranströmereistä, niin ainakin tuon Eläville ja kuolleille voi lukea kertaistumalta. Mutta Jope on ylittänyt jonkin suuren kipurajan, mulla aivot alkavat muussaantua jos yritän kerralla vetää jotain massiivista, vaikkapa Sonnevin Valtamerta tms. Sitten on runoilijoita, joilta tarvitsee lukea vain lähinnä metodin ja yksittäisiä hienoja tekstejä (taitaa olla yleisin lukutapani ellen lue tutkimuksellisia tarkoituksia varten).

Jäi eilen kommentti vähän lyhyeksi, kun katsoin Suomi-lätkää. Ihme peli sekin, mutta hienosti Leijonat sen hoitivat. Toki poloisen Talbotin avustuksella. Oli vähän hörppy päällä.

juha saari kirjoitti...

"...pää saa ruokaa vaikka ei ole varma siitä mitä syö."

Kuuntelen cecil taylorin conquistadoria. Toi jopen lause sopii siihen täydellisesti.

Vesa Haapala kirjoitti...

Tuollainen ruoka, jota Jope kuvaa, on sopivissa määrin herkkua - yleensä parhaat annoskoot runoudessa.