perjantai 28. lokakuuta 2016

Muunnos





kieli tarttuu minussa

suun lakeuteen

mutta luut owat ricki lyödyt


9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve Vesa.

Runosta toisiin.
Satuin Vesa näkemään kommenttisi Ylessä Dylanin Nobel-palkitsemisesta äsken kun tuolla netissä surffailin.
Omassa levyhyllyssäni minulla on eniten Dylania, niin on ollut 80-luvun alusta saakka, kirjahyllyssä puolisen tusinaa siitä kirjoitettua kirjaa ( ja sen oma Kronikka) ja pari kertaa olen nähnyt livenänkin. Tietty myös leffat on nähty, Renaldo ja Clara ja I am not there ja ne muut. Lisäksi vierailen säännöllisesti Expecting Rain-sivustolla katsomassa eri juttuja. Siellä on kaikki. Voit jopa lukea mitä se sanoin jossakin vuoden 1978 konsertissa, joo, ja sanasta sanaa. Kaikki lausahdukset konserteissa on tallella. Siis jokainen sana. Siinä sitä suun lakeutta kerrakseen. Eikö ole sekoa?
Dylania olen kuunnellut ja seuraillut siis 30 vuotta. Kuulun niihin jotka pitävät Dylanin lauluäänestä erityisesti, tai siis sen äänistä, niitähän on monia erilaisia. Joidenkin levyjen lauluääni tuottaa melkeinpä fyysistä mielihyvää korvassa. Lapseni ovat kuulleet tuntikausia Dylan-imitointejani autossa. No niin.
Tämän sanoin siksi että Dylan-historiani tulee selväksi.

Mutta sitten kommenttiisi. Olen siitä iloinen. Sanoit totuuden tästä tapauksesta.
Siis siitä että halusit erottaa vastoin vallitsevaa nykyistä käsitystä ainakin tuossa kommentissasi laululyriikan muusta lyriikasta. Minäkään en olisi antanut Nobelia tuolle suosikilleni jonka neroutta olen aina todistellut, mutta Nobel?, ei kirjallisuudesta. Siihen ei mielestäni ollut mitään kirjallista välttämätöntä syytä. Siellä olisi ollut palkitsemisen arvoisia paljon muita. No, itse toivoin sitä viimein Peter Handkelle.
Biisien sanat ovat arvokkaita biisien sanoina, ne ovat lyriikkaa, Dylanin kohdalla usein mestarillista laululyriikkaa (vaikka roskaa on joukossa paljon), mutta eivät kirjallisuuden ylennysmerkillä varustettua maailman kirjallisuutta, maailman runoutta. Joitakin yksittäisiä runoina toimivia tietysti on, mutta Dylanin tuotanto ei ole kirjallinen tuotanto, ei edes lyyrikon tuotanto, se on ääntä ja pohjimmiltaan musaa. Vain musaa? Kyllä. Vain-määreen ollen tässä vain kunniaksi sille musalle.
Taitaa muuten Bob itsekin olla samaa mieltä itsekin kun ei ole palkintoa noteerannut millään lailla. Itse olin myös pettynyt kun kuulin uutisen asiasta. Ensimmäinen reaktio, että nyt siltä menee maine. Ja eihän Dylan mitään "maallista" tunnustusta enää tarvitse eikä muutenkaan. Cohenhan sanoin Dylanin palkinnosta että se olisi sama kuin Mount Everestille antaisi mitalin siitä että se on maailman korkein vuori.
Mutta tämä vuori ei ole kirjallinen vuori. I said that. Siis hyvä että uskalsit olla tässä hieman vastarannan kiiksi, kunnioitan.

jope

Siinä vaiheessa kun Paleface ja Tuomioja kommentoivat iloisina Bobbyn pystiä...arvannet tuntemukseni.


Anonyymi kirjoitti...

...lisäys

( Mutta kun ajattelee, ei silti ole oikeastaan kovin tärkeää lainkaan kuka sen Nobelin saa ja kuka ei, sen tai vastaavia palkintoja yhtä hyvin ansaitsevista tekijöistä varmaan 99 prosenttia jää palkitsematta, tärkeää on asioiden vaikutukset toisiinsa ja arki, se että siitä selviää.
Me ihmiset taidamme vain ympäröidä itsemme lukemattomilla puheenaiheilla ja mediakeskusteluilla niin että oman tilanteen, ja maailman, kuuntelu jää liian vähälle. )
jope

Vesa HAapala kirjoitti...

Jope,

en tiedä mitään uskalluksesta, Ylen toimittaja soitti minulle, kun olin tulossa töistä ja olin hädin tuskin kuullut koko asiasta (enkä ollut ehtinyt miettiä koko juttua), kun vastasin. Mutta olisin silti vieläkin samaa mieltä.

Ei Dylan tee palkinnolla mitään eivätkä hänen tekstinsä ole Nobel-tasoa. Loistavia biisejä kyllä (esitettynä ja kokonaisuutta loistavasti tukevia) ja sopivat hyvin kuvaan muuttuvasta kirjallisuudesta. Mutta kun rinnalle pistää Tranströmerin tai jonkun muun runoilijan kuten Sonnevin, Haavikonkin tms. tekstejä niin... No joo, vertailu on vaan ihan mahdotonta. Tässä ikään kuin päivitettiin konseptia tietyn ikäisiä ihmisiä miellyttävällä ratkaisulla.

Mutta laulunkirjoittajien Nobelin Dylan voisi hyvin ansaita (en tosin tunne ihan hänen viimeaikaistaan tuotantoa eli en ole varma onko hän esim. suhteessa omaan tuotantoonsa kehittynyt merkittävästi vai ikään kuin päinvastoin...)

Mutta en vaan tykkää sellaisesta Nobel-porukassa heränneestä ajatuksesta, että hyvä kun käsitys kirjallisuudesta laajenee ja annetaan tälle loistavalle idealle palkinto... Ja kun vielä niin moni tuntee Dylanin ja diggailee ja kuuntelee sitä, niin kyllähän siitä saadaan kirjallisuuden puhetorvi ja saadaan legitimoitua ihmisten kirjallinen maku, kun ne on ihan tietämättään diggailleet nobel-tasoista matskua... Hyvä kirjallisuus, hurraa! ja hyvä ihmiset, onpa teillä intuitiivisesti hyvä maku jne. Ja hienoa, kyllä tätä mahtavaa kirjallisuutta on kansienkin ulkopuolella, mitäpä sitä suotta lukemaan noita kyllästyttäviä ja vaikeita tyyppejä...

Kyllä kirjallisuus / käsitys kirjallisuudesta muuttuu paljon olennaisemmin kirjoitetun kirjallisuudenkin sisällä, jos sellaista tahdottaisiin ajatella ja nähdä ja painottaa. Ei siihen tarvita laulajia, räppäreitä jne. Monen hyvän räppärin tekstit ovat paperilla kuraa, mutta esitys ja tapa tuottaa ne puheena / lauluna saa paljon toimimaan. Nämä Paperi-T:t ja muut on kyllä ihan paperia, sori vaan...


Anonyymi kirjoitti...

Joo, muutama vuosi ja joku kultakaulainen gangsta-räppäri saa palkinnon "vahvasti kantaaottavasta lyriikasta ja muotoa uudistavana 2020-luvun Baudelairena."
Itse tunnustan harmittelevani muutenkin kirjallisuuden tason alennusmyyntiä.

Totta kai kirjapiireissä sun muissa saa vapaasti kuvitella lukevansa korkeatasoista nykykirjallisuutta, kun siellä luetaan näitä "tärkeä ajankohtainen aihe"- romaaneja tai "Shakespearea nykymuodossaan", dekkareita. Mutta mutta. Viihteestä tehdään korkeaa ja päinvastoin. Kaikki on muka samaa ilmaisua.
Miksi ei saisi tunnustaa sitä että on olemassa lukemisen- ja ajattelemisen vaivaa vaativaa kirjallisuutta, jota ei voi oikein millään relativistisella hyvällä tahdollakaan oikein pitää viihteenä?

Toisaalta kuvittelemme me mitä tahansa, se on sitten vähemmän tärkeää. Jos jollekin Tom Waitsin tai Jari Tervon tai Mankellin tuotanto ovat korkeaa kirjallisuutta niin olkoon sitten niin. En ole enää siinä iässä että alkaisin tuollaisesta vänkkäämään kenenkään kanssa.
Eli samoilla linjoilla tässä sun kanssa.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, monet kirjallisuusihmisetkin pitävät varmasti hyvänä juttuna Dylanin palkitsemista. Voi tietysti olla, että heillä on perusteensa. Toki kirjallisuus on kautta aikojen elänyt muualtakin kuin kirjan kansien välissä enkä minäkään puolusta kirjallisuutta mistään menneen maailman elitistisestä näkökulmasta. Väittäisin silti, että tänäkin vuonna olisi löytynyt monta laadullisesti parempaa kirjoittajaa kuin Dylan. Mutta kirjallisuus pelaa nykyisin yhtä lailla kuin kaikki muukin vaikutelmien luomisen, instituutioiden "uudistamisen" ja kaikki kelpaa kunhan sillä saa huomiota ja tykätään -peliä. Tämä nyt kärjistetysti. Varmaan me jokainen keksittäisiin monta "oikeaa" kirjailijaa, joille palkinnon olisi voinut antaa. Mutta enää juttu ei mene niin. Ei suinkaan niin, että palkitaan ilman ansioita mutta kylläkin puolivillaisesti ja muistakin kuin kirjallisista syistä.

Vesa Haapala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Vesa Haapala kirjoitti...

Toki varmaan tällaista ulkokirjallista puolivillaisuutta on ollut aiemminkin eli tässä suhteessa muutos ei ole radikaali.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri noinhan se on. Elitismiä on tarpeetonta mitenkään peräänkuuluttaa, Dylanin palkitsemisen voi perustella kuin monen muunkin tasokkaan tekijän.
Itse tunnen Dylanin tuotannon oikein hyvin. Sen ääni vangitsi minut noin 16-vuotiaana ja siitä lähtien minulle se on ollut suurin amerikkalainen. Tosin Liettuasta ja Venäjältä sukujuuret.
Itse asiassa sen lyriikoita olen "lukenut" vasta myöhemmin. Ensimmäiset parikymmentä vuotta kuuntelin sitä lähinnä onomatopoeettisesti, osasin laulut osittan nonsensena (mitä ne muuten osittain todella monessa laulussa ovatkin). Kirjallisena nerona en ole ajatellut sitä koskaan, muunlaisena nerona kyllä sitäkin enemmän. Monet monet tekstit ovat hyvin vakuuttavia mutta en ole ajatellut niitä runoutena, laulettu lyriikka riittää sellaisenaan. Dylanin tekstit ovat alusta saakka olleet intertekstuaalisia, viittauksia mm. Bardiin, Danteen ja Raamattuun on sadoittain, Raamattuun myös ennen 70-luvun lopun gospel-kautta.

Mitä tekijöiden palkitsemiseen tulee niin pidän peukkuja että ne (keitä ne sitten ovatkin) tajuaisivat valita Karhunkiven F-ehdokkaaksi. En ole perehtynyt tämän vuoden kotimaiseen romaanisatoon niin että osaisin sitä arvottaa siinä mielessä vertaillen, mutta luulen kirjasi saama hyvä vastaanotto (varsinkin Marjatalta ja multa, hah!) monissa kriitiikeissä saattaa ennustaa jotakin. No, jäiväthän Rintala ja Pulkkinenkin aikoinaan palkitsematta vaikka tilaisuus olisi ollut, mutta se onkin toinen tarina.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, ehdokkuus olisi tietenkin hauskaa, mutta luulen, että tänä vuonna on ilmestynyt enemmän näkyvyyttä saaneita kirjoja. Nämä ovat aina sellaisia juttuja, että toivossa on hyvä elää sinne 4.11. saakka, mutta en jaksa uskoa romaanini kiilaavan esiin vuoden proosasta. Peter Sandströmin Laudaturin toivon saavan ehdokkuuden ja uskon, että sillä on mahdollisuuksia.