tiistai 20. joulukuuta 2016

Lunastus*




Tyhjän päivän ja tyhjän ajatuksen siedän, ne eivät uhkaa.
Tila täyttyy ja jos ei, sen ei ollut tarkoitus täyttyä.
Tyhjä tulevaisuus menettelee, hetket ennen kuolemaa.
Mutta tyhjää menneisyyttä on mahdoton ajatella.
”En tullut mistään” on järjetön ja merkitsee itsen kieltämistä.
Sanoessani ”Tulin tyhjästä” tunnustan, ettei ollut mitään tuhottavaa
siinä sokissa, joka aika lopulta on.





*Jätin runon pois seuraavasta kokoelmastani Valekuolleet.
Melkein yhtä hauskaa kuin asioiden liittäminen toisiinsa
on valmiiden juttujen saksiminen kauniimmiksi. Sattuuhan
se joskus, kun irrottaa osia, jotka vielä äsken olivat kiinni
ja elivät. 


9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"En tullut mistään", eli tulin tyhjästä, palaan tyhjään ja olin täälläkin tyhjää.
Aikamoinen käänteinen arvonanto, vaikka olemassaolossa oleminen, kokeminen ja sen havaitseminen on täsmälleen päinvastaista. Tyhjyys tuolla tavalla valittuna on ikään kuin kosmista vastarintaa: olen, mutta jankutan että en ole (olen tyhjää).
Jännää että kauhistumme kaikki elämätöntä elämää, menneisyyttä, pidämme sitä elämän hukkaan heittämisenä, mutta silti tyhjästä tuleminen ja tyhjään palaaminen on ihan okei, jotain miten asioiden kuuluukin olla.
No, mä ajattelen toisin, mutta helposti törmää juuri tuohon itsensä kieltämiseen esim. kuolevaisuudesta puhuttaessa, ikään kuin tyhjyys, tyhjyyteen raukeneminen, olisi kunniallisempi ja nöyrempi vaihtoehto kuin muut mahdollisuudet.

(Tuleeko Valekuolleet jo keväällä?)

jope

Anonyymi kirjoitti...

"Aikamoinen käänteinen arvonanto, ..."

Niin, tää ei tarkoittanut tuota sun runoa, siinä, koin, oli juuri päinvastainen idea. Sellainen mikä inspiroi pukemaan omat ajatukseni asiasta (hah, niin kuin runon voisi purkaa asiaksi a ja asiaksi b, ei tietenkään...) tuohon edelliseen kommenttiini.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Jope!

ja kiitos pohdinnoista. Pitää palata tähän tyhjyyden tematiikkaan vähän virkeämmällä päällä! Käytännössä runokokoelmani on viittä vaille valmis, mutta ilmestyminen on suunniteltu syksyksi, luultavasti tarkoittaa elokuuta. Sellainen kevyt välityö:) ennen seuraavaa proosajuttua (joka on ihan alkutekijöissään).

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, tyhjä on hyvä juttu tässä elämässä, sitä tarvitaan moneen asiaan.

Tyhjästä tuleminen ja tyhjään palaaminen ovat mahdottomuuksia, paitsi ehkä inhimillisen tietoisuuden kannalta. Tämä elämä muuntaa tyhjän merkeiksi ja merkityksiksi, ajateltiinpa tyhjää miten hyvänsä.

Mitä "olimme" tai mitä meistä "tulee" tämän inhimillisen olemassaolomme rajojen ulkopuolella, sitä voimme vain aavistella. No, ainakin palaamme fyysisesti elonkehän kiertoon. Muu sen ulkopuolella on ymmärryksemme saavuttamattomissa ja uskon varassa, sen varassa miten rakennamme olemassaoloamme nyt merkityksinä.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä sen verran, että mulla on ollut niin kauan kuin muistan tunne, että minun sisälläni, siellä missä pitäisi olla alitajuntaa sun muuta mielen kuormaa ja uloketta, on nimenomaan tyhjää, että siellä ei ole oikein mitään ja ulkopuolellani, siellä missä moni kokee nimenomaan tyhjyyden merkitystä tai sitten merkityksettömyyttä, on kaikkea, kaikkea miljoonakertaisesti liikaa.
Näin jopa metsässä. Se tunne jopa lähes sattuu. Puut ja kaikki se on niin paljon että pää humisee niistä eikä tule mitään metsän antamaa rauhaa tms. - tulee ennemmin vain tunne että tätä paljoutta täytyy saada lisää. Sama rannalla. Jos jossakin on tyhjää, niin sisällä minussa. Siellä on aukko. Valatava pudotus ei-minnekään.

En osaa tuota ilmaista tarkoin filosofisin termein, enkä tiedä onko kenenkään teoreettisessa ajattelussa samansuuntaista, mutta itse tulkitsen, että ehkä se aineeton ja tyhjä, mutta samalla hyvin painava aukko on juuri sen kiven paikka, jossa on sitten se uusi, varsinainen nimi. En etsi siis tyhjyyttä tai tyhjentymistä, sehän on jo tuossa rintalastan takana. Ja haluan nimenomaan että se täyttymällä täyttyy. En taitaisi siis sopia oppilaaksi zen-luostariin. Kaikki on niin täynnä merkityksiä etten saa niistä merkityksettömyyksiä millään.

No niin. Hyvää merkitystäyttä joulua sulle ja koko perheellesi.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Tyhjä on meissä se on selvä: itse olen niin täynnä asenteita ja intentioita ja suuntia, että tyhjän tuntu on usein tipotiessään. En minä silti sitä pidä huonona juttuna, kun ei tunnu mitään ja on vaan. Se on levollista. Aivan liikaa prosessori työstää asioita taustalla jatkuvasti. Ehkä se on tämä vaihe elämää. Omaa tiedostamatonta en ole jaksanut enää aikoihin ajatella. Ehkä olen saanut sublimoitua sitä kirjoittamalla pois. Muutoinkin esim. psykoanalyyttinen tapa nähdä ihminen tuntuu niin reduktiiviselta, että ei hirveästi innosta. Ehkä ei kirjoittajalle sovikaan tiedostaa kaikkia ristiriitojaan, ettei sitten tule riisuttua itseltään kaikkea käyttövoimaa. Toki tiedostan omat ongelmani riittävästi muutoinkin, tai ainakin siihen mittaan, että niiden kanssa pärjään. No, ei niissä kyllä mitkään psykoanalyysit auttaisikaan... Oikein hienoa joulua sinulle ja perheellesi myös!

Anonyymi kirjoitti...

P.s.
Tää: "Tyhjä on meissä se on selvä: itse olen niin täynnä asenteita ja intentioita ja suuntia, että tyhjän tuntu on usein tipotiessään. "
Sama tietty mussa, kuin vaivana, kuten olet nähnytkin kommentteissani, hah, mutta tuo on musta nimenomaan myös sitä ihan pintaa.

( Mutta nyt on edessä todellinen ratkaisu, lähteäkö tästä ostamaan rahavarojen mukainen 15 euron bauhauskuusi vai kuusenmyyjän neljänkympin. Tätä se on se oikea elämä:)

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, päädyin omaksi surukseni Plantagenin kolmenkympin kuuseen (olin siis siinä välillä): onhan tämä outo traditio... Ja kuusi on vuosi vuodelta yhä kalliimpi ja valikoima alle kolmessakympissä yhä surkeampi. Lähikaupan pihasta olisi irronnut viidelläkympillä ihan nätti kuusi, mutta en taipunut siihen. Olisi varmasti ollut ekologisempi vaihtoehto ja kaikkea muuta sellaista. Viime vuonna tuotin kyllä kuivuneella kuusella lämpöä: paloittelin, kuivasin ja poltin sen takassa. Pihkainen puu palaa kyllä hyvin (ja tuottaa niitä pienhiukkaspäästöjä)...

Tuosta tyhjyydestä: varmaan se siellä ihan pohjalla on, kaiken pinnan alla mutta pintakin voi olla yllättävän syvä...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että joku kirjoittaa vielä runoja!

Suositut runoblogit ovat hiljentyneet niin paljon, että uutta tekstiä ei tahdo löytää kuin humalanhuuruisista open mic-tapahtumista, vaikka mieluummin lukisi ruudulta kaikessa rauhassa kotona.

Kiitos.