perjantai 29. huhtikuuta 2016

Leuka





Musta leuka jää ilmeettömänä kadulle.




Varjojen liikkeet kuin kaikki suurkaupungit ympäri maailman.



Huulten turpoava epätasapaino, superpallot.



Kastemadot kuin kaduille suolistettu aamu.



Tyttö, joka hyppii pakoon matoja, näkee ilmassa jänispuvun turvasataman.




torstai 28. huhtikuuta 2016

Puhde




Kerta toisensa perään hän viiltää kurkkuni auki, mutta minä nielen veitset
ja ompelen haavan.



Pyydä anteeks kunnolla



Poliitikon anteeksipyyntö.

Ei: Pyydän anteeksi, että valehtelin teille.
Vaan: Pyydän anteeksi, jos ymmärsitte sanani väärin siinä ja siinä asiayhteydessä.

Valehtelemalla ihminen tunnustaa,
että on vastuussa teoistaan.

Syyttämällä toista valehtelijaksi todistaa,
että on itse varmasti asianosainen.





keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Unikuvan sitaatti



Eräs kirjailija siteerasi minua seuraavasti: Kirjailija ja kirjallisuudentutkija X sanoo haastattelussaan: ”Kirjallisuus on petosta, se on tunnustuksia asioista, joita ei ole tapahtunut.”
    Minä olen kirjoittanut nämä sanat, mutta en ole koskaan vastannut näin, kun minua on haastateltu. Sanat lausuu yksi romaanini sivuhenkilöistä, kirjallisuudentutkija, jonka olen itsekin jatkuvasti sekoittaa romaanini toiseen sivuhenkilöön, nuoreen ja lupaavaan yleisen kirjallisuustieteen luennoitsijaan, joka uhkasi hypätä yliopiston viidennen kerroksen luentosalin parvekkeelta, mutta on nykyisin TBWA\Helsinki -mainostoimiston varatoimitusjohtaja.
    Juuri näin meille käy unessa. Olemme vastuussa kaikesta minkä olemme tuottaneet, jopa siirtymistä ja unikuvista. Teoriassa voimme väittää vastaan, todistuksemme kelpaa oikeudessa, mutta todellisuus on jo tuominnut meidät sekoittamalla kaiken.
    Ja unikuvat jatkavat elämäänsä päätyen varatoimitusjohtajiksi ja entisten poliittisten henkilöiden siipoiksi. Ne eivät puhu petoksesta, vaan hehkuvat onnea iltapäivälehdissä, kunnes sammuvat olemattomiin tai ottavat toisen hahmon.


Viesti



Unessa tahdon puhua kaikille, mutta suustani pääsee vain loputtomiin hiottuja lauseita,
jotka päättyvät aina samalla tavalla:
-- Elämä teki minusta tällaisen.
   Tunnen sanojen raapivan kieltäni, mutta yleisö katsoo ohitseni lavalle
ja odottaa, että joku avaisi tilaisuuden.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Linjapuhe




Ainoa linja, jota en muuta, kulkee minusta kuolemaan.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Still haven't found



Kirjoitusmusiikkia selatessa.
    Vaikka U2 on parhaat päivänsä nähnyt ja mielessäni 80- ja 90-luvuilla, on I Still Haven't Found... nuoruuteni lempilauluja ja vieläkin pystyn tuntemaan, en vain muistamaan, sen minkä silloin.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Tulevaisuus




Tulevaisuus -- mitä odotin?

Että toteutan asiat, jotka olen jo kuvitellut päässäni, ylimitoitettua suunnitelmataloutta, aika, jona maksan toteutuneet unelmani korkoineen. Onko tämä tulevaisuutta?

Kalpea varjo-olento astuu paikalleni.

Ja sitten ovat he, joille koko ajatuksella ei ole tilaa.
Tulevaisuus, syöminen suoraan tästä hetkestä, lattialta.

Entä seikat, joissa epäonnistun? Entä jos epäonnistun?
Onko tulevaisuuteni ainoa mittari se, mitä en voi hallita?

Ehkä siinä on ilon mahdollisuus.







torstai 14. huhtikuuta 2016





Pelkojen välistä näen vähän tarkemmin

koivuissa naivat harakat, kottaraiset

ja mustarastaan, joka vetää matoa

mustasta maasta, ja peippokin on siinä.



Suunnitelma iltapäiväksi



Tapan iltapäivän
vitosen pizzalla,
makaan illan tuskissani
ja mietin: m o t,
ei Italia millään
mahdu yhteen mieheen.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Aamu




Vihdoinkin lumet haihtuivat, valuivat kaduilta ja pöly paljastui, piirsi hahmomme aamun valoon, niin kuin tähän, jossa yhdessä lähdemme kahta tietä kahden viileän ilman alla.

Minä kuljen kivien kirjomaa katua ja hyräilen: No flame burns forever...

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Selfie





Mitä ovat nämä hahmot keppeineen toreilla, kaduilla? Maanmittaajia kaukaa linnasta, tähän maailmaan eksyneitä? Ei, he etsivät sopivaa etäisyyttä ja kulmaa. Juuri heidän vuokseen kameroiden asetukset ovat minusta minuun. He avaavat keppinsä kaapatakseen elämän kasvojensa taustaksi. He asettavat itsensä vaaraan Alpeilla ja moottoriteiden reunoilla, mutta mikään ei tapahdu heille, ei mitään tehtävää tänään, huomenna, milloinkaan. Sudet vain laulavat Oi sinä vaivainen raukka, ja he kuulevat sen.



sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Karhunkiven uusimmat seikkailut

Ihan uusin lukukokemus esitellään Annelin kirjoissa. Annelin luennassa oli minusta erittäin myönteistä se, että lukija oli monin paikoin todella tarkka mutta uskalsi myös sanoa, kun putosi kärryiltä. Minusta Anneli oli silti oivaltanut hyvän matkaa kirjan kahta viimeistä sivua, vaikka sanoikin juuri niiden pudottaneen. Kirjan loppu on kirjoitettu monitulkintaiseksi, ja tämän asiaintilojen epävarmuuden kirjoittaja oli hyvin rekisteröinyt.

Uusimmasta päästä oleva kritiikki on Sanni Purhosen arvio Tukilinja-lehdessä (2/2016). Purhonen nostaa esiin vammaisasiat ja sen, ettei perhedynamiikkaa ole juurikaan kuvattu tällaisesta näkökulmasta suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pekka Jaatisen erittäin myönteinen arvio ilmestyi Kalevassa 11.4. Jaatisen kritiikissä on vahvasti esillä romaanissa korostuva miesnäkökulma sekä teos yhteiskuntakriittisenä ajankuvana - hyvä niin.

Tuomas Juntusen kritiikki uudessa Parnassossa (2/2016) oli osuva ja mukavasti asian ytimessä: pikku hiljaa alkavat lukijat löytää romaanista tulkinnallisia kerroksia. Samaa voi sanoa Juhani Branderin arviosta Turun Sanomissa; jälleen uusia tulkintaelementtejä. Näissä kritiikeissä mennään siis vahvasti sisältö edellä, vaikka etenkään lyhyessä lehtijutussa ei paljon ehdi sanoa.

Kokoava ja ilahduttavan myönteinenkin arvio on Kirjakaapin kummituksessa, tsekatkaa!

Lisäksi teoksen ovat arvioineet Ilkka, Pohjalainen ja Maaseudun tulevaisuus. Huomasin tänään, että Ilkan ja Pohjalaisen kritiikit olivat Ville Hännisen käsialaa eli kierrätystä Aamulehden jutusta.

Kaksi uutta arviota Karhunkivestä löytyy osoitteista http://kaisareetta-t.blogspot.fi/ ja http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/213403-isa-poika-ja-pyha-luonto: taas havaittu joitakin nyansseja kerrontatekniikassa ja "teoreetikolle" annettu synninpäästö.

Hesarissa ilmestyi tänään Hannu Marttilan monipuolinen kritiikki romaanistani. Olin enemmän kuin iloinen, että teokseni sai vakuutettua konkarikriitikon. Tuntuu aina hyvältä, kun arvioitsija on vilpittömän innostunut ja osaa asiansa.

Aiemmin tällä viikolla ilmestyi Liisun blogissa oivaltava ja eläytyvä luenta.

Ihan ensimmäisenä romaanin bongasi Aamulehden Ville Hänninen.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Lorun loppu





kandeloorista kapakka
kapakasta kapiainen
kapiaisesta kapi


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Saaliseläimet



Ei haavoittumista, valppaina, loistaen, kasvaintenkin raatelemina ne lysähtävät suoraan juoksuun tai uneen. Ne maalaavat poskensa terveiksi omalla verellään, teroittavat luunsa hehkuakseen sähköä. Suutaan ne eivät raota edes ystävien keskellä, niiden hengitys on  omaa valkeaa ja mustaa loppuun saakka.
     Älä etsi sääliäsi niiden katseista. Maailma ei ole niiden peili ja rotko, ne eivät käsitä olemassaoloaan, vain sen lakkaamisen, se harso on kaiken yllä.