tiistai 20. joulukuuta 2016

Komeasti Aleksis Kiven Kanervalasta (1866)



Tiedoksi kaikille Aleksis Kiven runoudesta ja runoudentutkimuksesta kiinnostuneille. Juuri ilmestynyt julkaisu Kanervakankaalla, Näkökulmia Aleksis Kiven runouteen (toim. Päivi Koivisto) on luettavissa Kirjallisuuspankki-hankkeen osoitteessa.

Teoksessa on kirjoittajana edustava joukko kirjallisuuden- ja kielentutkijoita. Itse kirjoitin jutun Kanervalan kokonaisuudesta komposition ja rakenteen näkökulmasta sekä analyysin runosta "Joulu-ilta". Jälkimmäinen menee vaikka hartaustekstinä joulun pyhinä, jos tuntee kutsumusta sellaiseen. Oma lempparini on Heikki Laitisen artikkeli Kiven säkeistömetriikasta.

Mutta käykäähän tutustumassa, kattaus on runsas. Mukavaa joulun aikaa!



Lunastus*




Tyhjän päivän ja tyhjän ajatuksen siedän, ne eivät uhkaa.
Tila täyttyy ja jos ei, sen ei ollut tarkoitus täyttyä.
Tyhjä tulevaisuus menettelee, hetket ennen kuolemaa.
Mutta tyhjää menneisyyttä on mahdoton ajatella.
”En tullut mistään” on järjetön ja merkitsee itsen kieltämistä.
Sanoessani ”Tulin tyhjästä” tunnustan, ettei ollut mitään tuhottavaa
siinä sokissa, joka aika lopulta on.





*Jätin runon pois seuraavasta kokoelmastani Valekuolleet.
Melkein yhtä hauskaa kuin asioiden liittäminen toisiinsa
on valmiiden juttujen saksiminen kauniimmiksi. Sattuuhan
se joskus, kun irrottaa osia, jotka vielä äsken olivat kiinni
ja elivät. 


perjantai 2. joulukuuta 2016

Ajattelen itseni olevaksi





I
Paha mahtava henki
oli Cartesin renki:

puhdas oletus, hypoteesi,
aivan aluksi jotenkin freesi –

ei niin syvä kuin Jumala,
ei niin hyvä kuin humala –

eikä sanonut koskaan "minä",
oli aatosten eetterinä.

Sitten alkoi glamouri karista,
henki muistutti vanhaa varista,

sitä pihalle kutsumatonta,
jota seurailee muitakin monta...



II
Niinpä oletti René:
Jos onkin pettäjä
niin mahtava ja viekas,
et’ minut lumoaa,
niin kuitenkin on minä
se jota petetään.





Joululuukku




Hetket, jotka varastimme ajalta,

ovat elämämme parhaat,

sementoivat pienen ikuisuuden.




torstai 1. joulukuuta 2016

Tyhjällä tiellä II




Kuljen ihmisten valaistujen talojen ohi ja näen,

mitä on olla niin ettei mikään odota.






Tämä aamu kuin van Gogh maalaisi

vain mustalla, harmaalla, valkealla.







Kerran, eräässä museossa, oli nahkainen pussi,

jota isä oli tehnyt tyttärelleen uroskuikan päästä.