maanantai 16. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Tiina Lehikoisen Multa



No niin, luentani Tiina Lehikoisen hienosta runoteoksesta Multa löytyy nyt Runo puhuu meille -sivuilta.

Ensi viikoksi yritän saada sinne arvion Harri Nordellin Hajosta.

Lisäksi tulee nippukritiikki tai ainakin lukulista vuoden 2016 niistä keskeisistä runokokoelmista, joista emme ehtineet kirjoittaa isompaa juttua.

Jossakin kuulin puhetta, että viime vuosi ei olisi ollut runon osalta kovin kummoinen, mutta kun vuonna 2016 julkaistiin esimerkiksi sellaiset teokset kuin HajoMulta, Ontto harmaa ja Planeetta, niin kyllä se oli hyvä vuosi.

Jos joku projektissa jäi harmittamaan, niin ehkä se, että ntamon ja Tammen kirjat jäivät arvioimatta. Niitä en saanut pyynnöistä huolimatta. Toinen juttu: olisi ollut mukava saada vähän keskustelua sivuille. No, vielä sinne ehtii kommentoida, jutut jäävät näkyviin.

Kohta mennäänkin sitten vuoden 2017 asioihin, kun projekti jatkuu ja alamme käsitellä aforismia, autofiktiota, esseetä, fragmenttia, novelleja ja runon ja proosan rajailmiöitä.

Mukana touhussa: Antti Arnkil, Kristian Blomberg, Päivi Koivisto, Tiina Lehikoinen, Juhani Sipilä ja mä. Tästä myöhemmin lisää.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo valitsemasi kohdat kyseisestä Lehikoisen teoksesta olivat todella...vaikuttavia. Poikkeuksellisen syviä, osuivat omaan kuvastoon, asioihin joita ajattelen paljonkin, tai siis osuivat sillä tavalla että sanoivat sen mitä itse en osaa sanoina sanoa ja sitten runoina olivat tietenkin vielä sitäkin enemmänkin. Kysymys on tietenkin kaikesta muustakin kuin muistisairaudesta. Mutta että taustalla on samalla jotakin tuollaista kiintopistettä todellisuuteen ja samalla sanotaan kaikkea muutakin sekä suoralla että todella epäsuoralla runokielellä, niin sehän on...isoa runoutta??
Tuo sipulin päällä...juttu ja koko tuo multa-kuvasto: Multaa yleisempää konkretian ja vertauskuvan liittoa ei ole, mutta tässähän jo, noissa muutamassa esimerkissä, tuo kaikki on kirjoitettu ihan uudella tavalla. Runojen satunnaiselle lukijalle, eli mulle, tarkoittaa että tämä teos on ehdottomasti luettava kokonaan. Jos koko teos on noin puhutteleva niin tämähän on ihan klassikko jo nyt.
jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, pidin kovasti Mullasta. Se on ehdottomasti hieno teos. Sanoisin, että suomalaisessa nykylyriikassa tulee vuosittain vastaan muutama kielellisesti yhtä hieno teos, mutta edes ihan joka vuosi ei aihe ja kieli ole yhtä koskettavasti läsnä. Kannattaa lukea, ja jos on omakohtaista taustaa teemalle, niin varmasti kokemus syvenee entisestään.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope,

muuten: voisinko siirtää tämän lyhyen keskustelumme Helmetiin jutun alle, koska siellä kaivattaisiin myös puhetta runoteoksista? Keskustelua on ollut valitettavan vähän, joten pienikin avaus saattaisi auttaa. Laittaisin sinut Jopena sinne. Ymmärrän myös, jos ei käy.

Anonyymi kirjoitti...

Laita vaan. Sopii mun puolesta.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitos, Jope!