torstai 30. maaliskuuta 2017

Runo yhdellä otolla*




Tämä on rakkausruno

tämä on hautausruno,

runo siitä kuinka jänikset juoksevat autojen valoissa.

Tämä on tunnustusruno,

tämä on muistutusruno,

runo siitä kuinka kastemadot kiemurtelevat asfaltilla.

Olen kävellyt suoria pölyisiä teitä

ja laskeutunut metroasemille,

olen leikannut ihmisjoukot huterin askelin

ja pimeyden tunneleissa

löytänyt uudet hautausmaat, rakkausmaat,

tarinat siitä kuinka rotat valtaavat

Aleksis Kiven patsaan ja norjalaisturistit

katsovat kuinka jyrsijälauma hyökkää

siipensä loukanneen pulun selkään:

rakkauden poissaolo on aina toista,

rakkauden poissaolo on aina samaa.




*Tällainen synkkä runo syntyy, kun istuu alas ja näpyttelee menemään.
  Se vie noin minuutin elämästä. (Sitten kävin veskissä ja luin Beckettiä:
nappasin häneltä pari säettä ja muunsin ne runon lopetukseksi.)




Mustavalkoinen






Valkoinen aamu, mustat autopaikat, valkoinen taivas, mustat rungot,

silmän valkea kehä, musta syvyys, johon verisuonet pakenevat

mustaa musiikkia valkean aksentein.




Landet*




"Jag längtar till landet som icke är,


till landet som icke längre finns,
till landet som Doggerland…"

Vem är du, vad är ditt namn?

"Jag hör ett rop ur ett skog
det är mitt namn."

Vem är du, vad är ditt namn?

"Ett namn som var

outsägligt vild."

Vem är du, vad är ditt namn?

"I ekotemplet bor
dess genklang än;

jag längtar till landet som icke är."

Är dina ögon slutna eller öppna?

"Det finns frid bortom,
bakom, inne i..."

Ge mig ditt svar!

"Jag är en lantbrevbärare,
som går i snö och is...


och intet är mig kärare
än gå på detta vis...

Jag längtar till landet som icke är..."



* Ensimmäinen ruotsiksi "kirjoittamani" runo.



Päivän merkintöjä





Jokin karhea: unohdan hengittää ja täytän tilan

vain äänillä, joita en päästä.


*



Kirjoitan pölyisessä aulassa kymmeniä metrejä maan alla.

Täällä Chopinin nocturnet ovat ainoa luonnonmaisema.



*



Muistan kun ajoimme ohi pihkaisen puupinon ja tyttäreni sanoi:

Isä, tuollaiset verhot sinä halusit, ne olisivat olleet ihan hienot.




*


Joskus on aloitettava, vaikka laulaisi aivan muiston vierestä

ulkona kylmässä, pölyisen päivän sihdillä.



*


Ehkä huhtikuu oli kuukausista julmin 1900-luvun alussa,

mutta kiitos ilmaston lämpenisen, tuo julmuus on maisemassa

pikemminkin jo maaliskuussa, ainakin näin etelässä. Odotan

vihreän ilmestymistä pihoille ja metsiin, pölylauttojen, roskien

ja koiranpaskojen vähittäistä huuhtoutumista menneen horisonttiin.

Luulen kylläkin, että T. S. Eliot tarkoitti mentaalista maisemaa

kirjoittaessaan "April is the cruellest month..." Kevätvalon sekä luonnon

äkillisen kasvuun puhkeamisen myötä hyökkää monen itsensä elottomaksi

tuntevan kimppuun masennus, mutta minuun kevätkuukaudet lataavat

vielä toistaiseksi odotusta: kohta on kesä, pistän koneet kiinni ja alan elää

kuin ihminen "mixing memory and desire".