maanantai 15. toukokuuta 2017

Saisiosta





Kun olen lukenut Saision trilogian ja kuunnellut monia 1970-luvun loppuvuosina ideologisen vapautumisen kokeneita ihmisiä, alan ymmärtää, että juuri Saisio oli yksi niistä, joilla on historiallista perspektiiviä ja jonka oli pakko sanoa, että olisi vihdoinkin aika katsoa, mitä todella tapahtuu -- ja ennen kaikkea aika keskustella asioista eikä vain leiriytyä ja jupista liturgioita oman nuotion ääreltä.

Ymmärrän toki, että yhteisen (ja joissakin tapauksissa johtavan) mielipiteen vaaliminen on tärkeää ryhmäkoheesion (ja joissakin tapauksissa oman edun) vuoksi, mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tämä logiikka toimii niin itsekritiikittömissä poliittisissa kuin uskonnollisissa ja aatteellisissa yhteisöissä. Mikään yhteisö ei ole sille immuuni.

Olen jo pitkään katsellut lamautuneena maamme infantiilia laumaelämää, ryhmävaistoisesti hetkessä olemista, oman leirin vahvistamista, elämää jossa ei tunnuta näkevän hetkeäkään ulommas tai pidemmälle. Näitä totuuden jälkeisiä leirejä on ollut joka suunnassa.

Erilaiset uskonnolliset yhteisöt vielä ymmärrän, koska niillä on vuosisataiset tai jopa -tuhansiset traditionsa. Erilaisissa ortodoksioissa koko jutun juju on pitäytyä siinä, mikä oli (tulkinnan mukaan) alussa. Mutta mikä kummallisinta, myös oma relativistinen aikamme pystyy tuottamaan mustavalkoisia ihmisiä, jotka luopuvat näkökyvystään ja valitsevat kriittisyyden vain asioissa, jotka kuuluvat heidän vastustamiinsa asioihin ja tulevat perustelluiksi heidän omien premissiensä ulkopuolelta.

On inttäviä ja yhä kapeammin havaitsevia ihmisiä, jotka repivät kuiluja yhteiseen todellisuuteen (useimmiten suhteessa "vastustajiinsa" mutta myös "autettaviinsa" tai muihin sidoksiin), ihmisiä, jotka unohtavat, että jokaisella asialla on monta puolta ja että jokainen ihminen on (intersektionaalinen!) yksilö. On kummallista, että totuuden jälkeinen aika on useimmiten kritiikittömyyden ja totalisoinnin aikaa, jolla ei näytä olevan mitään muuta suuntaa kuin omaksi koetun ryhmän koheesion vaaliminen.

Mitkä sitten itselleni ovat tärkeimpiä asioita elämässä? Tätä mietin luettuani Saision miltei itsestäänselviä ajatuksia, jotka kuitenkin ovat joidenkin mielestä lankeamista siitä hyvästä, johon olisi parasta uskoa. Minulle niitä ovat keskustelu, pyrkimys rakastaa toisia ja sen ymmärtäminen, että me kaikki olemme kesken. Ettei oikeastaan ole olemassakaan täysin meitä eikä täysin toisia, ei täysin hyviä eikä täysin pahoja -- sitä paitsi historia osoittaa meistä jokaisen tavalla tai toisella rajoittuneeksi ja itseään vastaan todistavaksi.

Siinä, miten todellisuutta ylipäänsä voidaan skaalata ja miten siihen voidaan osallistua, on tärkeää tosiasioiden tunnustaminen eli pyrkimys rehellisyyteen. Tällöin ensi askeleisiin kuuluu myös oman ideologisen aseman läpivalaisu ja pyrkimys lukea itseään ulkopuolelta.

Tällaisen reflektion ei tarvitse halvaannuttaa toimintaa tai tekoja yhteisen hyvän eteen. Vähemmän puheita toisia vastaan, enemmän tekoja kaikkien puolesta.


32 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Viisas puheenvuoro, Vesa!

Kaikissa meissä on jotain kaikista meistä, minkä vuoksi me ymmärämme toisiamme, kun vain haluamme.

Erityisen kiitoksen ansaitsee kirjoituksessasi se, että toteat kapeakatseisuuden rajoittavan paitsi suhtautumista eri tavalla ajatteleviin niin myös niihin, joiden puolella haluaa olla.

Saision rehellisyys on harvinaista ja raikasta. Hän on aiemmin mm. näytelmässä Baikalin lapset tarkastellut kriittisesti nuoruutensa poliittista liikehdintää, kun moni on asettunut puolustusasemiin ja vaiennut, ja nyt hän tekee sen taas. Kiitän!

Vesa Haapala kirjoitti...

Hei Marjatta,

kyllä se on juuri niin, että vasta kun päästään keskustelemaan ja tajutaan, mistä toinen ihminen puhuu ja tulee, päästään johonkin. Käytännössä on tietenkin hyvin vaikea keskustella äärimmäisen ideologisten ihmisten kanssa, varsinkin, jos ko. ihmisten maailmankuva on lukittu lujasti polarisoivilla käsitteillä ja niihin liittyy lähtökohtaisesti toisten kontrollointi. Mutta uskon, että suurin osa ihmisistä pystyy keskusteluun, ja jos vain tahtoa on, löytyy myös keinoja elää yhteistä elämää ja elää rauhassa, antaa tilaa erilaisille ihmisille. Kaikki maailmankuvat, jotka estävät ihmistä kohtaamasta toisia, ovat vahingollisia, ennemmin tai myöhemmin. Luulen, että suurin osa ihmisistä tahtoo elää rauhassa ja on myös valmiita auttamaan toisia ja kantamaan vastuuta. Realismi tulee kuvaa siinä, kun pohditaan, miten jokainen kantaa vastuuta ja miten vastuut jaetaan niin etteivät ne käy kenellekään liian raskaiksi. Idealismini sanoo tietenkin niin, että jokaisen meistä pitäisi alkaa tyytyä materiaalisesti paljon vähempään, jos todella tahdomme maailmallemme hyvää, mutta logiikka ei ole aivan näin helppo tai ainakaan tällä hetkellä välity kovin yksinkertaisesti paremmaksi maailmaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustelu jatkui sitten Hesarissa vielä. Mielipidekirjoituksessa sanottiin Saision menneen populistien "ansaan." Ihmisoikeuksissa ansioutunut ihminen olikin nyt sitten harhautunut.

En yleensä lue lehtien kommenttipalstoja, mutta nyt heti tuon mielipidekirjoituksen perässä oli minusta muutamia ansiokkaita vastauksia ja kommentteja.
Niissä oli vähemmän pinttyneitä ajatuskulkuja kuin tuossa Saision ojennuksessa.
Oikeastaan tuo mielipidekirjoituksen väite että on vain yksi leiri, yksi ääripää, vahvisti juuri niitä olettamia, mitä kirjoittaja yritti purkaa.

Itse heilun sen väliä koko ajan voiko näistä asioista keskustella asiallisesti vai ei voi.
Vastaavia yhtä voimakkaita ja varmoja henkisiä asentoja muistan vasta niinkin kaukaa kuin 80-luvun alusta, risteilyohjukset, rauhanmarssit, Reagan, ydinsodan pelko.
Silloinkin dikotomia oli ihan selvä.
On ikään kuin ihmisen nytkin pitäisi todistaa oma ihmisyytensä näiden asioiden kautta. On kuuluttava epäilyksettä k o k o n a a n oikealle asialle.
On kuuluttava s e l v ä s t i meihin. Hakemista, huojuntaa, tiedon odottamista, ei sallita.

Minä luottaisin kuitenkin edelleen enemmän ihmisten kykyyn tietää mitä he eivät kannata, missä kulkee (pahan) raja ja vetäisin vähemmän varmoja johtopäätöksiä kannanottojen, ajattelun, sanojen ja niiden painotusten ja järjestyksen perusteella. Se kaikki on liikkeessä kuitenkin.
Parasta olisi jos ajattelumme olisi liikkeessä tosiasioiden perusteella. Koko ajan tulee uutta tietoa, senhän pitäisi vaikuttaa siihen mitä olemme.
Kun asenteet alkavat perustella itsensä asenteilla, pohja putoaa alkeelliseltakin ajattelulta. Ei ihminen ole kivi.

Kumman puolella nyt siis sitten olen?
En tiedä, koska en tiedä kumpi on kumpi. En koe voivani kuulua s e l v ä s t i
näissä asioissa johonkin ryhmään.
Rasisti on tietenkin rasisti, mutta ei tämä siitä huolimatta ihan niin yksinkertaista ole: tunnista paha ja eliminoi se, pistä se edes boikottiin.

Ymmärrän kyllä ko. mielipidekirjoituksen hakemat asiat, mutta yksinkertaistus ei tällä kertaa nyt toiminut.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, HS:n ketjussa oli erittäin hyviä puheenvuoroja!

Minua ärsyttää juuri se, että minkäänlaista dissonanssia, joka todellisuudessa selvästi on, ei sallita. Ei sallita sitä, että todellisuus ei mahdu omaan totuuteen. Rasistit puhuvat maailmasta niin isoina klöntteinä, ettei sellaisia ole olemassakaan. Kun taas tämä nähdyn tyyppinen Hesarin kommentoija kohtaa jotain, joka ei sovi premisseihin ja puheenparteen, hän menee sekaisin ja tekee puhdistuksen: sulkee todellisuuden pois tai syyttää asian esittänyttä populismista, hyvä ettei rasismista.

On selvää, että tiettyjen ikävien tosiasioiden esittämisellä saadaan aikaan joko rasismia tai sitten ei. Riippuu asenteesta ja siitä, miten tietoa käytetään. Rasisti leimaa esimerkiksi koko ihmisryhmän tiettyjen yksilöiden rikkeiden vuoksi, sinisilmäinen maailmanparantaja glorifioi kokonaisia ihmisryhmiä siksi, että se kuuluu ohjelmaan. Kumpikin on aivan yhtä metsässä, tai vain osittain oikeutettu tulkintaansa.

Koko tämä keskustelu on välillä yhtä sekaannusten soppaa. Argumentteja ei mietitä loppuun saakka - ei oikeastaan missään leirissä - lätkäistään vain kiireesti leimoja ja kerrotaan omista (yleensä kovista) asenteista.

Ajattelen, että tällainen metakeskustelukin on tavallaan turhaa (ei toki se mitä Saisio sanoi, koska hän oli konkreettinenkin). No, itsepähän aloitin.

Ja samalla näen kuitenkin pikku hiljaa jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Se lisääntyy mitä enemmän aikaa kuluu ja tietty vouhotus vaihtuu realismiin vähän joka nurkalla, näin uskon. Toivottavasti saataisiin tällä välin jotain hyvää aikaan maailmassakin.

juha saari kirjoitti...

Milloin tuo saision juttu on julukastu? Kyllä siitä Aivastuksessaki puhuttiin mutta kysyn nyt täällä.

Vesa Haapala kirjoitti...

Moi Juha, se oli Hesarissa, tais olla viime lauantaina.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Joo, haastattelu oli lauantain kulttuuriosassa, löytyy netistäkin, kuten myös siihen viittavia juttuja.
Kävin nyt silmäilemässä kommentointia. Hirveä hämmennys on vallannut porukan, kuuluukos hää nyt heikäläisiin vai meikäläisiin.
Näin siinä käy, jos nykyisenä älämölö-aikana haluaa olla kriittinen.
Saision haastattelua seuranneet kirjoitukset ja kommentit muistuttavat taistolaisaikoja ja 80-luvun rauhanmarssien aikaa. Osittain syynä tähän kohuun on jutun provosoiva otsikko, joka ei edes välttämättä ole jutun laatineen Suvi Aholan itsensä, vaan muun toimituksen kehittelemä.
Minä olisin otsikoinut jutun näytelmän mukaan "Koivu ja Tähti" ja alaotsikossa jotain Saision näkökulmasta.

Hyvää mainosta valmisteilla olevalle näytelmälle! Toivottavasti nyt erilaisen mielipiteen asioista omaavat tapaavat teatterissa ja KESKUSTELEVAT väliajalla kahviossa.
On varmaan varattava liput ajoissa. Lähden katsomaan, joko on myynnissä.

Vesa Haapala kirjoitti...

Marjatta, otsikkoehdotuksesi on huomattavasti parempi! Valitettavasti nykyisin myös HS on kiinni klikkauskulttuurissa - klikkauksia on kerryttävä, ja siksi otsikot ovat usein sitä mitä ovat.

juha saari kirjoitti...

Joo, löysin. Ja luin myös sen kommentin.

Olen yrittänyt Aivastuksessakin määritellä omaa 'tolkkuuttani'. Minua kiusaa se, että ilmaisu määritellään heti moraaliseksi valheellisudeksi ja vastuun pakoilemiseksi. Minulle se on episteeminen käsite, joka tarkoittaa ilmaisullista läpinäkyvyyttä, joka pyrkii välttämään liiallisia yleistyksiä ja filosofista eklektismiä (huonossa merkityksessä). Ja tähän keskustelijat myös ns. suvaitsevalla puolella minusta kyllä helposti ja tahattomastikin syyllistyvät, eli käsitteiden suhteen ollaan tarkkoja vain yhteen suuntaan.

EpIsteeminen tolkkuus on eettinen velvoite, jota ei voi edes vetoamalla ääriaineksien kanssa keskustelun mahdottomuuteen ohittaa. Satre kutsuisi tuollaista vastuunsa ohittamista vihollisen perusteella huonoksi uskoksi (vilpilliseksi tietoisuudeksi). Täytyy myös muistaa etä itsnsä reflektointi ja läpinäkyvyys voi tuottaa pehmentymistä vastapuolessa (itse olen tätä Seinäjoen kantapaikassani jopa kokenut).

Tämä aika on tehnyt keskustelusta valikoivaa puolin ja toisin. Ja on totta että keskustelu tulee usein mahdottomaksi, sitäkään pidä kieltää, mutta tolkkuisuus on siis minulle oman ajattelun ja puheen aktiivista reflektioia, ei reaktiivisuutta vastustajan suuntaan. Niin. Se "suvakkienkin" ääripää kyllä sieltä sis löytyy, jos ajattelee sen valikoivaksi ja reaktiiviseksi puheeksi.

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha, enpä voi määrittelyihisi vastaan väittää. Koen itseni tolkun ihmiseksi siinä merkityksessä, että pidän suhteellisuudentajua suuressa arvossa. Se on eri juttu kuin loputon relativismi.

Vesa Haapala kirjoitti...

Sanoit Sartreen viitaten hyvin: juuri huono usko kuvaa hyvin monenlaista valikoivaa ajattelua. Mielestäni olisi parempi vaikka sanoa, että tämä on minun lähtökohtani ja yrittää perustella sitä jos halua riittää kuin sitoa itsensä toisiin näkökulmiin reaktiivisesti ja keksiä falskisti fantasmaattisia olentoja ja periaatteita, joihin vetoaa. Tässä kohden ja kaikissa muissakin kohden olen enemmän Saision kuin esim. Tervon miehiä.

Anonyymi kirjoitti...

Huumorintajuton ironikko ja suhteellisuudentajuton tosissaan olija ovat nykyajan ihmistyyppejä.
Saision kimppuun käynyt itsenäsä aktivistiksi nimittänyt oli jälkimmäistä laatua.

Huumoorintajuton ironikko joka nauraa kylmästi kaikelle huolehtii siitä ettei huumoria ei ole oikeastaan enää missään.
Ihan samalla tavalla kuin se että jos kaikki on samanarvoista, on tasa-arvo mahdotonta.

Vilpittömyys on Juha muuten hyvä sana. Ja olemme siitä samalla kaukana. Mutta kukapa ei haluaisi olla vilpitön? Mies vailla vilppiä. Se ohittaa kaiken sen mikä nyt aiheena. Minusta vilpittömyyttä edustaa jokainen joka näkee tosiasian x ja uskoo mitä näkee ja sanoo että katsokaa, tuossahan se on. Epäkohtia ei voi rajoittaa. Kaikki epäkohdat tulee kohdata sellaisinaan. Niitä ei itsesensuroida silloinkaan kun ne eivät osu omaan maailmankuvaan. Ironikko voi ohittaa sen mikä hänet haastaa välinpitämättömyydellään, suhteellisuudentajuton keksii aina selityksiä. Esimerkiksi pohjoismainen kansankoti. Nukkekoti jonka ideaa ei saa rikkoa huomautuksilla ja huomioilla, mitä nukkekodissa tapahtuu.

Tolkun ihminen katsoo mitä on, ja ajattelee sen mukaan. Ja on valmis vaihtamaan kantaansa heti kun saadaan tarkempia ja oikeampia tosiasioita. Se on muuten hyvää tosissaan olemista: katsotaanpa nyt rauhassa mitä tällä on.

jope

Anonyymi kirjoitti...

vesa: "ajattelen, että tällainen metakeskustelukin on tavallaan turhaa.....no, itsepähän aloitin."

eikä vain tavallaan, vaan onkin, ihan oikeasti. metakeskustelu on se isoin perkele, koska siitä niin syntyy suunnaton yleisen mielettömyyden varasto someen. alussa on puutarhatonttu, joka kritisoi putarhatonttuilua. hänelle ilmaantuu puutarhatonttuuden kriitikko, joka kritisoi puutarhatonttua. lopulta puheeseen puuttuu puutarhatontun ja puutarhatontun kriitikon yhteinen ylikriitikko, joka katsoo omistavansa avaimet koko puutarhatonttukeskustelun kritisointiin ja vetää puutarhatonttukriitikon oikeuteen.

yksi on keskustelussa viileä, toinen tulinen, kolmas tuhahtelee avoimesti, neljäs itkee ja viides ilkeilee. tämän melodraaman tiimellyksessä hukataan itse asia, kun se niin sanottu keskustelu banalisoidaan juupas-eipäs -leikiksi. erimielipiteiset käyttävät konetta lähinnä pönkittämään omia tarkoitusperiään.

tätä voidaan harrastaa maailman tappiin saakka, silti viisastumatta lainkaan. somekeskustelu tuottaa loputtomasti tyhjää sen sijaan että suunnattaisiin voimavirrat oikein.

minulla on ehdotus: keskustellaan sellaisista asioista, joita ei voi googlata.

meri

Vesa Haapala kirjoitti...

meri, erinomainen puheenvuoro, ja erityiskiitos rakentavasta ehdotuksesta! mistä juteltais? lupaan etten kirjoita enää ko. aiheesta tämän keskusteluraidan ulkopuolella.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, just näin!

Anonyymi kirjoitti...

vesa

en millään muotoa halunnut ohjeistaa sinun kirjoituksiasi, vaan omiani. olen perin pohjin kyllästynyt sarviin ja hampaisiin niissä, ja haluaisin ihan tietoisesti muuttaa sanottavani luonnetta. äkäillä vähemmän ja ottaa onkeen enemmän.

on hirveän masentavaa, että provokaatio ja muu yleinen reaktiivisuus tuntuvat niin hallitsevilta asenteilta kirjoittamisessani. on siis ihan pakko yrittää vähin erin pyrkiä sellaisesta poispäin. huomaan jo pientä edistystä; saan kiksit siitä, kun huomaan kumun vaimenevan.

meri

juha saari kirjoitti...

Ei me taideta kuulkaa siitä eroon päästä metasta jos yleensä halutaan jotain arvoihin ja niistä puhumiseen liittyvästä sanoa. Ellei pitäydytä ihan omassa maailmassamme. Vetäydytä. Ei kuulkaa, meta on tullut jäädäkseen tai ainahan se täällä on ollutkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mä laitan tähän konkretiaa tuoreeltaan.

Juuri Ylen uutisissa (tiistai, 20.30) oli juttu jonka päähenkilö oli rehellisen oloinen, mukava, fiksu kokki jolla oli oikein miellyttävä filippiinäläisperhe.
Tuollaisia ihmisiä minäkin haluaisin naapurikseni! Tai vaikkapa perheystävikseni!
Mies opiskelee Manilassa nyt suomea, on tehnyt sopimuksen kokkina toimimisesta suomalaisessa ketjuravintolassa. Kun hän on muuttanut Suomeen, hän aikoo tuoda tänne kauniin perheensäkin. Tietenkin. Niin toimii vilpitön kunnon mies, ei jätä perheettään taakseen. Tuollaisia ihmisiä voisi mun mielestä tulla Suomeen puoli miljoonaa. Tai enemmän.

Tämän filippiinäläiskokin tekemässä sopimuksessa on takuupalkka. 1300 euroa kuukaudessa. Hän on siitä valmiiksi iloinen, se riittää, Manilassa se olisikin iso palkka.

Olen kritisoinut maapalloistumista. Ja tämänkin kaverin vuoksi aion jatkaa.
Tämä on juuri sitä, tämä on sen ison liikkeen alkua mikä tulee muuttamaan maailmamme todennäköisesti hyvin kielteiseen suuntaan.
Pitääkä sanoa...?
1300 euroa.
En voi oikein ymmärtää niitä, jotka eivät osaa laskea ja nähdä mihin tämä maapalloistuminen juuri tällä talouden mekanismilla johtaa, ja on johtamassa koko ajan. Meistä jenkkilä on karmea maa paikka (niin onkin), kun siellä työväenluokka ja köyhät joutuvat tekemään vähintään kahta työtä selvitäkseen perusmenoista eikä sekään aina riitä.

On helppo laskea ketkä tuonkin filippiiniläiskokin fysiikasta, työn armottomasta painovoimasta, käärivät mammonan taskuunsa. Hänellä on kymmeniä miljoonia kohtalotovereita, pian satoja miljoonia. Koko maailma on muokkautumassa juuri tuollaiseen suuntaan. Kaikkien meidän elintaso tulee laskemaan selvästi tällä palkkahuijauksella.

Kuinka kauan täytyy odottaa saisioita jotka tajuavat tämän maailman Ison Liikkeen?
Uuden orjaluokan siirtämisen länsimaihin. Ja täällä jo asuvien ihmisten valuttamisen
alapäin taistelemaan rahasta jolla tässäkään maassa ei selviä.
Vasemmisto on rakastanut oneworld-ideologiaan yhtä paljon kuin porvaristo.
Maapalloistuminen on sotateollisuutta moninkertaisesti suurempi superrikkaiden ja rikkaiden rahasampo, mutta ketä kiinnostaa? Päivän trumpista saa nenäkkäämmänm somen.

Tämä oli mun karvapallo.
Olen vittuuntunut tuon mahdollisen ihannenaapurini puolesta. Katsotaan miten se perhe sillä tonnilla Suomessa pärjää, ihmisarvoista elämää.

Oodi ilolle tähän nyt soimaan, ja kaikkien maapalloistujien iso ja kaunis särötön smile!

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha, metailu jatkuu muttei suoraan tämän aiheen tiimoilta. Kirjoittelen mieluummin runoja blogiini. Toki aihe on tärkeä, koska se käsittää niin suuria ihmisryhmiä ja säteilee meitä kaikkia määrittävään yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Sitä ihmettelen, miten helposti historia toistaa itseään ja miten tietyt aatteelliset positiot jaetaan niin nopeasti ja miten varmoja ollaan omien ajattelujen l o p p u t u l o k s i s t a, kun niistä ei voida olla mitenkään varmoja, ainakaan missään toivottavassa merkityksessä. Tilanne, jossa elämme on uusi ja vaatisi hieman toisenlaista lähestymistapaa kuin aiemmin, jolloin kaivauduttiin välittömästi poteroihin ja jumituttiin tiettyihin iskulauseisiin miettimättä mitä ne tarkoittavat.

Olen sitä mieltä, että Suomessa on rasismia, niin suoraa kuin piilotettua. Onko sitä enemmän kuin jossakin muualla maailmassa, enpä usko. Tämä ei tietenkään tee mistään kiintiörasismista oikeutettua. Kaikkea rasismia on vastustettava. Uskon kuitenkin, että Suomessa on huomattavasti vähemmän muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia kuin on tahdottu esittää. Rasistien jahtaaminen on mennyt siihen, että jopa järkevä, kriittinen ajattelu, joka pystyy itsearviointiin ja erilaisten tasojen ja vivahteiden erotteluun, on joutunut tulilinjalle. Tämä hyväntahtoinen typeryys on minusta miltei yhtä vaarallista kuin rasismi. Tätä tahdon sanoa.

Jope, erittäin hyvä pointti. Maapalloistuminen, joka tekee ihmisistä globaalisti liikuteltavia orjia, on erittäin kielteinen ilmiö. Ihmisten siirtely ja riistäminen sellaisin ehdoin, jotka ovat alkuunsakin mahdottomia ja usein myös tuhoavat maapalloa planeettana, ei kiitos.

Pidän Trumpia vaarana ilmastolle ja normaalille järjenkäytölle, mutta aivan yhtä isona pahana pidän esimerkiksi lentoliikennettä ja hyvien ihmisten tavaran ja elämysten perässä juoksemista. Nuo kaikki pitäisi saada kuriin.

Vesa Haapala kirjoitti...

meri, en kokenut sanojasi opastamisena, ne olivat ihan totta.

minusta tuntuu, että on parempi kirjoitella vaan runoja ja väläyttää aina jotain muuta, mitä pitää tärkeänä.

koko tuo keskustelu, johon saisiokin linkittyi, on minulle liian iso, varsinkin noin metana. tavallaan tuntui falskilta edes osallistua siihen omassa blogissa, mutta hetken tunsin tarvetta sanoa, että kuulen ääntä, jota olen tahtonut kuulla. järkevän ja itsekriittisen ihmisen puhetta (toki olen sitä kuullut toistuvasti esim. juhan blogissa, ei siinä mitään).

olen myös osallistunut muutamaan keskusteluun, joissa on mukana valtaosin rasistisia (tai sydämettömiä) ihmisiä. se on aivan toista puhetta kuin se, mistä hyvin suvaitsevaiset ihmiset puhuvat rasismina. niin yksittäisten tapahtumien yleistäminen sosiaalisiksi (luonnon)laeiksi kuin todellisuuden sensurointikin estävät kaiken järkevän puheen mahdollisuuden, mutta myös empatian.

Anonyymi kirjoitti...

"Pidän Trumpia vaarana ilmastolle ja normaalille järjenkäytölle, mutta aivan yhtä isona pahana pidän esimerkiksi lentoliikennettä ja hyvien ihmisten tavaran ja elämysten perässä juoksemista. Nuo kaikki pitäisi saada kuriin."

Juuri n o i n h a n ei käytännössä kukaan ajattele. Trump on todellakin vaaraksi mutta onko se enemmän vaaraksi kuin koko ajan täydellä voimalla etenevä ihmis- ja luomakunnan maapalloistuva kulutusjuhla?

-

Multa meni ironia niin tuon TV-jutun vuoksi, ja siis sen kaverin psta myös, että laitoin tuon kommenttini myös Juhan sivulle.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, varmaan Trump on osa samaa ongelmaa, mutta epämiellyttävään ääliöön on helpompi tarttua kuin omaan ahneuteen ja elämystenhaluun.

Sellainen viikko, jolloin kaikki koneet pysyisivät maassa, ja sellainen viikko kun kaikki koneet olisivat kiinni, olisi juhlaa tälle maapallolle. Opettelisimme vain olemaan, ja vain välttämättömimmät asiat hoidettaisiin. Tämä on tietenkin haave, mahdoton, ei onnistuisi sähkön ja ja rahavirtojen varassa elävälle ihmiskunnalle.

Mutta tuota täysin haitallista hupilentelyä ja muuta hupimaapalloistumista voitaisiin rajoittaa heti.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon materiaalien, luonnonvarojen jne. kuluttamisen vähentämisen suunnitelmaan mä lisäisin myös ihmisten kuluttamisen vähentämisen.
Ihmisiä kulutetaan yhtä surutta kuin raaka-aineita, ja se tuottaa inhimillistä kärsimystä koko ajan.

Maapalloistumisen ajama "vapaa liikkuvuus" on myös julma instrumentti, joka ihmisten hukka- ja tehokäytön tekee mahdolliseksi.

Elän odotuksessa milloin tämä tajutaan. Tämä on tuhannesti suurempi asia kuin turvapaikanhakija-kysymys.

En ymmärrä miten sama ihminen voi olla surullinen esim. ilmastonmuutoksen suhteen mutta täysin suruton, miljoonien ja miljoonien ihmisten kohtelemisesta raaka-aineena.

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

Jope, näin se on. "Vapaa liikkuvuus" ei ole mikään kaikkien ihmisten iloksi tehty keksintö.

Minä kyllä ymmärrän sen, että ihmisten päähän ei kerralla mahdu koko kuva tai edes saman ilmiövyyhden osa-alueet. Kriittinen (ja vastuullinen) ajattelu globaalissa mittakaavassa tuntuu utopialta niillekin, jotka asioista päättävät ja niitä junailevat. Pienen ihmisen pää täyttyy paljon pienemmillä murheilla ja iloilla, varsin helpostikin.

Toki ymmärrän pointtisi. Toivotaan, ettei ihmiskunta vallan tuhoa itseään ennen keskeisiä oivalluksiaan, kuten GUTia (Grand Unified Theory), tai sen ymmärtämistä, että planeettamme on hieno paikka tässä toistaiseksi laajenevassa maailmankaikkeudessa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Eiköhän samat ihmiset ole yleensä huolissaan sekä ilmastonmuutoksesta että halpatyövoimasta.

Nämä ovat vain niin mutkikkaita asioita. Kun suomalainen tai muu länsimainen firma vie tehtaansa jonnekin muualle halpojen kustannusten ja työvoiman vuoksi, se monesti on kuitenkin onnenpotku paikallisille ihmisille.
Kun ihmisoikeusaktivistit menevät "vapauttamaan" lapsia pakkotyöstä mattotehtaassa, he ajavat nämä nälkään. Koko perheen elanto saattaa olla kiinni vikkeläsormisten lasten panoksesta, eivätkä he tehtaasta poisajettuina kuitenkaan pääse mihinkään kouluun tai jaksa leikkiä mahat tyhjinä.

Turismissakin on myös se puoli, että monelle köyhälle kaupungille, se on ainoa tulonlähde. Kun ihmiset alkavat karttaa joitain paikkoja maan politiikan vuoksi, he samalla lyövät rätillä silmille matkailusta leipänsä tienaavia mukavia ihmisiä, jotka kärsivät näin moninkertaisesti.

Lentäminen kuluttaa, mutta niin kuluttavat laivat ja maaliikennekin. Olen kyllä viehättynyt ajatuksesta, että siirtyisin näihin hitaampiin matkustusmuotoihin. Kyllä Suomestakin pääsee maailmalle lentämättä, kun ensin menee laivalla Tukholmaan tai Tallinnaan.

Vesa Haapala kirjoitti...

Minun setäni ja hänen vaimonsa matkaavat Yhdysvaltoihin laivalla kaiketi miltei vuosittain. En tiedä tuollaisen matkustustavan ekologisuudesta, mutta ajatus merimatkasta on viehättävä. Paitsi että itselleni on tyypillistä meripahoinvointi - muutama kokemus Ahvenanmereltä ja Atlantilta.

Kuten Marjatta esitit, asiat ovat monimutkaisia: matkailu ja turismi ovat elinkeinoja monella alueella, ja pienikin työ pitää perhettä leivässä alueilla, joissa ei ole ajatustakaan valtiolta tulevista tulonsiirroista.

Itseltäni kauemmas matkustelut ovat jääneet viime vuosina lähinnä siksi, että lapsiperheessä rahat (ja aika) ovat menneet muualle. En minäkään kategorisesti paheksu lentomatkustamista, mutta kyllä sitä tarpeetonta lentelemistä voisi ihan hyvin roimasti rajoittaa, tai siis ihmiset itse voisivat tehdä sen valinnan. Mutta eihän se tietenkään toimi syyllistämällä.

Toki matkailu voi myös avartaa. Itse haaveilen kävelyreissusta eli jonkinlaisesta pyhiinvaellusmatkasta Euroopassa. Sellaisesta hiljentymisestä kävellen, jolloin myös ihmisen mittakaavat ovat konkreettisemmin läsnä.

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on mielessä vaikka kuinka monta Eurooppa-reittiä. Joskus kun aikaa on, suunnittelen reittejä Google-mapsillä. Olen ajatellut autoa (pari pientä, Saksaan, Puolaan suuntautunutta automatkaa tehtykin), mutta kävelyreittejä on myös mielessä.
Sveitsi, Itävalta, Pohjois-Italia, Etelä-Ranska, Etelä-Saksa olisi mun suunta, myös Pohjois-Espanja. Talous estää lähtemisen ainakin lähiaikoina.
Mä taidan olla niin eurooppakeskeinen ihminen ettei oikeastaan muut maanosat vedä puoleensa samalla tavalla lainkaan. Sellaisen kuukauden tai kaksi voisi olla reissussa. Käänteisellä amokilla. Istuskella vaikkapa Luganossa järven rannalla ja katsella, kävellä ja lukea koko päivän.

Marjatta, varmaan samat ihmiset on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja halpatyövoimasta, mutta yleensä ne on myös niitä samoja jotka ovat innokkaita maapalloistujia. Me olemme matkalla myös Eurooppaan joka on täynnä halpatyövoimaa. Ja se koskee myös syntyperäisiä.
En vain tajua miten vasemmisto + grönit voi rakastaa yhdessä porvariston kanssa samaa yhteistä oneworld-ideologiaa kun ei ole epäselvää mikä sen taustalla on. Eikä edes taustalla, vaan ihan avoimena.
Mutta kuten sanoin, olen mosaiikkimaailman ystävä. Euro on esimerkiksi naurettavan pieni, olemattoman kokoinen helpotus, jos vaihtokaupassa saadaan kehitysmaden ja jenkkilän työehdot.
Eurooppa olisi ollut, nyt viimein hieman vapaampana ja libreaalimpana, kauneimmillaan mosaiikkina, vahvoina omina kulttuureina ja vahvoina omina kielialueina. Mulle maapalloistuminen edustaa ikävimmillään köyhtymistä niin monella tavalla, laimentumista, sekoittumista, värien vähenemistä, viihteellistymistä, ja ylipäätään vähenemistä.
Mutta ei tästä kannata kiistellä eikä myöskään olla liian varma lopputuloksesta, tarkoitan itseäni ja muita traditionalismin nostalgiaan lievästi taipuvaisia.

Uskotaan kuitenkin mieluummin että hyvin tässä käy.
Mulle on niin lohdullinen ajatus että silloin kun olen "pessimistisimmilläni" (vaikka toisaalta havainto on aina luonteeltaan positiivinen) kuulun niihin, jotka hartaasti toivovat olevansa johtopäätelmissään täydellisen väärässä ja suorastaan odottavat ajan mukanaan tuomia todisteita omasta väärässä olemisestaan.

jope

( Sori Vesa, että mä nyt täytän täällä sivut jorinoillani varsinkaan kun en ole uttta säveltä lauluuni löytänyt. )

Vesa Haapala kirjoitti...

jope, kone kaatui juuri kun yritin lähettää pitkän kommentin. lähetänpä sen joskus toiste. mukavaa illan jatkoa, mollivoittoinen virtesi ei minua lainkaan haittaa, tunnen sen aika hyvin sisuksissani itsekin tässä korjaamattomassa maailmassa.

juha saari kirjoitti...

Vesa. Kauanko sinne menee laivalla? Ajatus Manhattanin satamaan saapumisesta on lähes maaginen.

juha saari kirjoitti...

Vai olikos se satama Manhattanilla...

Vesa Haapala kirjoitti...

En ole ihan varma, mutta muistaakseni tuo merimatka vie reilusti yli viikon ellei parikin viikkoa. Se ei ole mikään pikareitti vaan käydään satamissa.

Minusta tuollainen merimatka olisi mukava suht. rauhallisessa kelissä. Siinä olisi jotain klassista, vähän kuin vanhaan aikaan. Sedälläni ja hänen vaimollaan on paikka Floridassa. En ole nyt ihan varma, mutta luulen, että laiva seilaa jonnekin New Yorkia etelämmäksi.

jonimatti joutsijärvi kirjoitti...

Kiitos - metaa tai ei, tää oli mun tärkeää lukea.