perjantai 24. marraskuuta 2017

Tsunami





Jalkojen edessä ilmaa

valot ja valojen ympärillä

hiljaisuus jonka kuolleet kerran rakensivat

takana hyökyaalto

kasvoi oli kasvanut jo viisikymmentä vuotta

ei osana todellisuutta

mutta osana maailmaa

niin kuin maailma on

Nyt tämä todellisuus

tuhoaa maan




2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Sanat, joita runoon on sijoitettu tai jotka ovat kuin itsestään siihen lennähtäneet, antavat muodon ja sisällön runolle.

Ensimmäisellä rivillä sana 'ilmaa¨ antaa koko runolle ilmavuutta, ja kun se sana on sijoitettu jalkojen eteen, muodostuu lukijalle näkemys henkilöstä, joka seisoo jossain korkealla, jossa ilmaa on runsaana liikkuvana vallina edessä ja sivuilla.

Toinen rivi antaa runolle valon. Se valaisee laajalti ja saa näkyviin hiljaisuuden, joka muodostuu kuolleista, joiden takana on alati kasvava ja pelättävä hyökyaalto. Hyökyaalto muuttuu, on osana maailmaa, vaikkei osana todellisuutta. Se on tai ei ole, sitä pelätään tai sitä ei tarvitse pelätä. Maailma on todellinen ja hyökyaalto sen kyljessä voi muuttua sanasta todelliseksi ja tuhota hyökätessään suuren osan maata.

Näin kömpelöksi tuo ilmava ja valoisa runo muuttuu, kun sitä yrittää lisäsanoilla selvittää.

Runo on aina jotenkin aistittavissa.
Jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan. Jos ei muuten, niin vaistoamalla.
Ilman runoja maailma voisi olla tunkiollinen sanoja vailla merkistystä.

Kertomus kertoo. Se voi olla hyökyaalto tai kuollut ihminen. Runo kuvaa kertomuksen henkeä, ilmavuutta ja antaa sille sielun.
Runot voivat olla ikkunan takana kasvavan omenapuun lehdettömistä oksista kiinni pitävät, putoamaisillaan olevat vesipisarat, joita tänä aamuna katselin. Ne voivat olla tyhjiä tai sisältää kokonaisia näkymättömiä maailmoja.

Tämä runo on pelottava, mutta kaunis.


Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitos, Liisu!

Hyvin aistittu - tTein tätä runoa mielessäni juuri nuo asiat eli kauneus ja kauhu.

Ajatus maailman ja todellisuuden erosta nousi esiin taannoin, kun luin Knausgårdia; monet asiat ovat olleet maailmassa aina, mutta eivät tietoisuudessamme eli siinä minkä hahmotamme todellisuutena.

Runossani hyökyaalto edustaa väestönkasvua (tämä seikka oli mielessäni kun kirjoitin) - se on ollut jo 50 vuotta sitten maailmassa olemassa oleva todellinen ilmiö, mutta siitä on tullut nyt todellisuutta vasta viime aikoina, kun asiaan on havahduttu laajamittaisesti.

Runossa leikitään myös maan ja ilman ja maailman käsitteillä.

Runo tulee osaksi laajempaa jatkumoa, joten sen paikka ja siihen suodattuvat merkitykset ovat yhä avoimia uusille kytkennöille.