tiistai 31. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Nippukritiikki





Toiseksi viimeinen kritiikkini on pikakelaus kymmenestä vuonna 2016 ilmestyneestä runoteoksesta. Lisäksi listasin kymmenen muuta, joita en ehtinyt tarkemmin arvioida. Tällä viikolla tulee vielä juttu Nordellin Hajosta. Paketti alkaa olla melko lailla valmis. Vuoden aikana hankkeessa tuli arvioitua tavalla tai toisella yhteensä 32 runoteosta ja sitten pienemmät vinkit päälle. Ei hullummin. Onpahan ainakin puhuttu ja pidetty runoutta esillä.




maanantai 16. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille: Tiina Lehikoisen Multa



No niin, luentani Tiina Lehikoisen hienosta runoteoksesta Multa löytyy nyt Runo puhuu meille -sivuilta.

Ensi viikoksi yritän saada sinne arvion Harri Nordellin Hajosta.

Lisäksi tulee nippukritiikki tai ainakin lukulista vuoden 2016 niistä keskeisistä runokokoelmista, joista emme ehtineet kirjoittaa isompaa juttua.

Jossakin kuulin puhetta, että viime vuosi ei olisi ollut runon osalta kovin kummoinen, mutta kun vuonna 2016 julkaistiin esimerkiksi sellaiset teokset kuin HajoMulta, Ontto harmaa ja Planeetta, niin kyllä se oli hyvä vuosi.

Jos joku projektissa jäi harmittamaan, niin ehkä se, että ntamon ja Tammen kirjat jäivät arvioimatta. Niitä en saanut pyynnöistä huolimatta. Toinen juttu: olisi ollut mukava saada vähän keskustelua sivuille. No, vielä sinne ehtii kommentoida, jutut jäävät näkyviin.

Kohta mennäänkin sitten vuoden 2017 asioihin, kun projekti jatkuu ja alamme käsitellä aforismia, autofiktiota, esseetä, fragmenttia, novelleja ja runon ja proosan rajailmiöitä.

Mukana touhussa: Antti Arnkil, Kristian Blomberg, Päivi Koivisto, Tiina Lehikoinen, Juhani Sipilä ja mä. Tästä myöhemmin lisää.


maanantai 9. tammikuuta 2017

Runo puhuu meille -projektissa uusia tekstejä



Käykäähän tutustumassa uusiin Runo puhuu meille -teksteihin.

Oheisessa linkissä juttu Sirpa Kyyrösen Ilmajuurista.

Siellä on myös mm. Penjami Lehdon juttu Koleran kirjoista

ja Anna Tomin juttu Sanasadon viime syksystä.

Lisää tulossa tällä viikolla, ainakin Teemu Mannisen kirjoitus vuoden

neljästä kirjasta (Äänen murros, Torso, Ontto harmaa, Ilmajuuret)

ja mun arvio Tiina Lehikoisen Mullasta. Proggis jatkuu siis tämän

kuun ajan ja vaihtaa sitten hieman muotoa. Siitä enemmän myöhemmin.





Takapihalaulu




Tällaiseen tammikuun päivään sopii Of Monsters And Men ja

BACKYARD.