sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Vuonna 2048




Vanhana tutisevana pappana minusta oli hauska mennä jakamaan keittoa, kun Etelä-Helsingin ideologisesti työttömien vapaaehtoisjoukot järjestivät yhdessä monikulttuurisuusihmisten kanssa lämpimiä vastaanottoja maahamme saapuville pakolaisille - tulijat olivat rippeitä valtavista liikehdinnöistä, kaikki lähtöisin Afrikan, Lähi-idän ja Aasian elinkelvottomiksi käyneiltä alueita.

Jaoimme soppaa ja keskustelimme siitä, mitä on hyvä. Minulla oli alzheimer, mutta muistin yhä voimieni päivät. Olin ollut laatimassa YK:n raporttia: "Muuttoliike voi auttaa helpottamaan jotain väestön ikääntymisen kielteisiä seurauksia esimerkiksi Pohjoismaissa."

Rakastin näitä ihmisiä. Me puhuimme tulenpalavasti äärioikeistosta ja rajat kiinni -porukoista. Me vaadimme, että median tulisi opettaa entiseen tapaan oikeamielisyyttä ja kansalaistottelemattomuutta. En ole varma, oliko median rooli sama kuin se oli pari vuosikymmentä aiemmin, mutta paheksuimme sitä, että kaasu, luodit, pulssit ja biologiset aseet olivat ehtineet sanoa sanansa.

Olimme häkeltyneitä siitä, että maahamme saapui vuosittain vain kolmesataatuhatta lähimmäistä. Välimatkat olivat pidentyneet auttajien ja halun vähetessä. Moni jäi tielle. Työtä on vaikka kuinka, maailma hukkuu, huusimme!

Tulijat olivat uuvuksissa, mutta lisääntyivät hyvää vauhtia. Aika oli puolellamme. Se huuhtoi tieltään kaikki barrikadit. Elimme vihdoin yhteisessä maailmassa.







14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos kirjoitit tuon ed. keskustelun viimeisten kommenttien innoittamana, on todettava että tästä eteenpäin meillä on kai myös vastuu sanoa niissä paikoissa, joissa aikuiset ovat hiljaa. Aloitit jo. Ei niille jotka ovat jo kuulleet, mutta muille. En tiedä voiko "keskustelua" asiasta enää edes jatkaa perinteisessä mielessä.
Meidän talossa on paljon pikkulapsia. Nytkin näen kun he laskevat alas pulkilla pikkunyppylää kadun toisella puolella. Monet heistä ovat täällä vielä 2090-luvulla. Minun mielestäni heidän ei tarvitse vielä tietääkään omasta asiastaan mitään, mutta tietämättömistä tai tietämättömyyteen pakenevista aikuisista olen hämmentynyt. Kaikki on ikään kuin ihan tässä edessä, ei tarvitse kuin yhdistää katsominen ja tieto mitä katsoo.
jope

Vesa Haapala kirjoitti...

jope,

ehkä cormac mccarthy ehtii väsätä vielä yhden tulevaisuuteen sijoittuvan romaanin tien lisäksi. mies on syntynyt 1933, joten voi tehdä tiukkaa. jos cormac ei ehdi, niin ehkä sellainen on sitten itse kirjoitettava jossain vaiheessa. ei kuitenkaan vielä. pitää käydä töissä jne. niin kauan kuin vielä sen aika on. näistä asioista on puhuttava. aivan kylmän viileästi ja ilman mitään rotu- tai muita tunnuksia. puhutaan vain ihan ihmisistä ihmisinä ja yhteisestä tulevaisuudestamme. puhutaan vaikka lapsistamme ja heidän lapsistaan, niin kuin esimerkiksi 8-vuotias tyttäreni jo tekee.

Anonyymi kirjoitti...

Itse näen niin, että tulijat ovat suorittaneet todellisuuskaappauksen. Suomi on murtunut paineen alla ja johdossa on uusi eliitti, uusi valta, uudet hallitsijat. - Sinä olet varmuuden vuoksi turvasäilössä minne sinulle tuodaan piirustuspaperia ja lyijykyniä. Sinulle sallitaan kuvioiden piirtäminen paperille ja myös runojen kirjoittaminen. Joskus vankilan lehdessä julkaistaan vankilan johdon hyväksymiä runojasi. Mutta julkaistavien runojen täytyy ylistää uutta valtaa. Sinusta ei julkisesti voi olla näkyvissä enää prosenttiakaan dosentista ja sen sinä vanha ukko sielu väristen käsität. Vankilan 25-vuotias opettaja kimittää sinulle kärsimättömästi opetusta siitä, että etkö sinä tollo yhtään kehity runojen kirjoittamisessa. Vankilan pihassa kävelyllä näet liputuspäivinä lipun, jossa on outoja värejä ja johon sinä sielussasi salaisesti pyrit pesemään sinisen ristin. Joskus rukoilevasti puhuttelet vankilan johtoa ja sopertelet, ettet sinä enää ole vaarallinen. Sinua ei uskota. Ei kaiken sen jälkeen mitä teit ennen vuotta 2048.

Vesa Haapala kirjoitti...

No tuohon kuulostaisi sankarilliselta - tuollainen hätä saattaisi pelastaa sieluparkani! Saa nähdä kun elää. Suomi 200 -juhlallisuudet? En jaksa uskoa, että sellaisia vietetään...

Tämä katkelma on, myönnän sen, epäuskottava. Se on sitä siksi, että siinä on mukana ironiaa nykyhetkeä kohtaan. Tosin eihän tulevaisuudessa käydä kamppailuja rodun ja etnisyyden vuoksi vaan ruoan ja juomaveden vuoksi, määrien vuoksi.

Eihän siinä pitäisi olla mitään ironista, jos maalla ei ole sanotaan sadan vuoden kuluttua rajoja tai on sellaiset rajat, että niiden sisällä on ihan toisenlainen valtio. Ei sadan vuoden kuluttua kuitenkaan ole tällaista tilannetta, jossa me nyt olemme jokseenkin itsenäisen valtion sisällä. Ehkä olemme jonkin eliitin suojeluksessa, jos hyvin käy, onhan maamme kuitenkin luonnonvaroiltaan rikas ja ilmastoltaan otollinen - kenties sadan vuoden kuluttua nykyistäkin houkuttelevampi. Sosiaalietuuksia ei tosin jaella.

En osaa sanoa muuta kuin että maailman kartta muuttuu. Ja että väkivaltaa on paljon, jos tahdotaan mitenkään pitää kiinni alueista ja eduista. Ehkä ei haluta, vaan tulee jokin yleinen humaani sekaannus, joka sekoittaa pakan kunnolla.

Saapa nähdä.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraavat vuosikymmenet pakottavat esiin itse kustakin perimmäisen olemuksen. Nyt elämme hyvinvoinnin verhoamina. - Pelkuruus ja sankaruus. Kyllä nekin tulevat näkymään uusine sisältöineen ja tekoineen tai tekemättömyyksineen. - En näe muuta kuin että etenemme kohti käskyvaltaa. Kenellä on käskyvalta niin hän määrittelee hyvät, pahat, rumat ja pelottavat ihmiset. - Lähivuosina runoilijat luovat itselleen toimintaohjelmaa ja velvoitteita ja nousevat ja kaatuvat niiden mukana. Julistava, barrikadille nouseva runoilijan hahmo nousee vaikka tänään runouden kammioissa sitä pidettäisiin naurettavana ja vanhanaikaisena ajatuksena. Mitä tämä itsensä alttiiksi paneva runoilija sitten julistaa - tosiaan saapa nähdä. Huominen on kohta ja vuosi 2048 on kaukaisuutta.

Vesa Haapala kirjoitti...

Nääin se menee. Kun koetaan yhteiskunnan muutoksia, myös runouteen, kuten kaikkeen kirjallisuuteen, syntyy aaltoilua: välillä käännytään sisäänpäin runouden maailmaan ja sen omiin traditioihin ja muovataan niitä ikään kuin valmistettaisiin sopivaa työkalua uusiin tilanteisiin, sitten taas unohdetaan tämä työ ja käännytään ja liitytään isojen yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn.

Tämä voi tapahtua yhden yksilön kohdalla tai isommassa mittakaavassa. Meillä on sellaisia isoja runoilijoita, joiden kohdalla on tapahtunut montakin muutosta, ja jotkut jopa suorastaan elävät eri kausissa (Södergran, Saarikoski, Aronpuro), toki niin että jotain yksityistä säilyy.

Tulevaisuus antaa runoilijalle paljon mahdollisuuksia, mutta runoilijan mahdollisuudet saada jotain aikaan ovat olemattomat. Mutta aina voi olla tapahtumien todistajana, ja jos voi todistaa rehellisesti, on sekin jo jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Minne me joudumme? Jossakin vaiheessa ajattelin että Jari liioittelet. Mutta kun olen asioita ajatellut, ja niin kuin aina sanon, numeroita vasten, ja myös faktoissa heikkoja ideologioitamme vasten, nämä tänne kuvatut eivät tunnu miltään apokalypsilta enää, vaan todennäköisimmältä suunnalta minne ollaan menossa.
Tämä "perhe" ei ole hyvän vastuullisen aikuisen käsissä, joka tulee ja poistaa pahan nurkista. Vapaalla pudotuksella tässä mennään ja mikä aisti-ja näköharhaisinta, me emme edes tunne vauhtia.
jope

Vesa Haapala kirjoitti...

jope,

tulevaisuuden ajatteleminen kylmää minua, myönnän sen. olen tyrmistynyt ja sanaton. Enpä tiedä, onko historiassa edes osattu kuvitella - ennen 1900-lukua - lisääntymisapokalypsia. aikaa on toki ollut puhua, ja kuten totesit jo vuosikymmeniä sitten on osattu piirtää tuo kriittinen 4 miljardin ihmisen raja.

alamme nähdä, missä kunnossa planeetta on hyvin lyhyen kuluttavan ajan jälkeen. sanotaan, että 100 vuotta tällä populaatiolla - esim. vuodesta 1918 vuoteen 2018 - ja olemme jo nyt hurjissa ongelmissa elinolosuhteinemme.

silti massiivinen väestönräjähdys, joka hyvin todennäköisesti päättää nykyisen elämänmuodon, on kuriositeetti kaikissa olennaisissa keskusteluissa, ainakin niissä jotka tulevat julkisuuteen. en minä ainakaan huomaa missään, että asia olisi vakavasti esillä.

toisaalta jossakinhan näistä asioista on pakko keskustella jo nyt - tarkoitan jollakin korkealla poliittisella tasolla.

en nimittäin tahtoisi uskoa, että asian annetaan vain olla ja sitten siihen "herätään" 20 vuoden päästä ja panikoidaan näyttävästi - ja pelkään: verisesti...

olisi ehdottoman terveellistä tai oikeastaan välttämätöntä heittää kaikki ideologiat, poliittiset sitoumukset ja uskonnolliset ennakkoajatukset romukoppaan ja kysyä: mitä voimme tehdä konkreettisten lukujen valossa ja milloin alamme toimiin?

on helppo kauhistella historiaa ja puuttua täysin epäolennaisiin kysymyksiin, joita media on täynnä hyvän ja eettisen elämän nimissä, mutta mikään holokausti tai vastaava puhdistus ei vertaudu niihin tapahtumiin, jotka odottavat meitä, mikäli emme nyt pysähdy ihmiskuntana asioiden äärelle.

historia on osoittanut, että ihminen kyllä tappaa toisen ihmisen pelkästään ideologian vuoksi, ja entäpä sitten jos hänen oma henkiinjäämisensä sitä edellyttää. aina löytyy ihmisiä, jotka ovat tähän valmiita jopa massiivisissa mittasuhteissa.

kunpa olisi ajoissa halua sellaiseen väestöpolitiikkaan, ettei pahimpiin vaihtoehtoihin tarvitsisi mennä. sitä pitäisi löytyä globaalisti.

tietenkin pahin on jo tapahtunut, mutta jos edes voisimme loiventaa tsunamia.

mikään rajat auki (valtiot pois) tai rajat kiinni -puhe ei ole relevanttia. massiivisten väestösiirtymien uhka olisi yksinkertaisesti eliminoitava kaikin mahdollisin m y ö n t e i s i n keinoin ennen kuin alkavat kovemmat otteet.







Anonyymi kirjoitti...

Vesa, entä jos se on tosiaan sinun hommasi kirjoittaa? Mieti kuitenkin pitkään ja vapaasti.

Mulle paradoksi on myös se että vaikka tämän omalta osaltani tajuan niin enhän mä missään ryve enkä ole tuhon fiiliksissä. Korkeintaan joskus sellainen ohimenevä taju, surullinen tieto, mihin tämä kehituskulku on ihan väistämättä johtamassa ja jo sillä puolittuneellakin syntyyvellä (kts. edeltävä ketju). Jos maailman väestökasvun räjähdysalueille saadaan Rooman, Berliinin, Barcelonan tasoiset reilusti miinusmerkkiset syntyvyydet tämä ei tapahdu. Silloinkin väestön palautuminen vaikka massiiviseen viiteen miljardiin veisi valtavasti aikaa...
Ja koko homma vaatisi ko. alueiden kulttuurien täydellistä muodonmuuttumista nykyisestä.

Jos olisin pysynyt arvoissani, en tajuaisi tätä. Mutta koska vilkaisin väestömatematiikkaa tämä perkele tuli silmilleni. Väestökasvun hidastuminen mitä nyt evankeliumina jotkut politiikot tarjoavat, ei tarkoita muuta kuin samojen asioiden siirtymistä hieman pidemmälle.

Yksilön valinta tässä tilanteessa on ihan selvä: älä ajattele koko asiaa, liian iso asia, liian ratkaisemattomissa, pidä ittestäs ja läheisistäs huolta. Mutat ihan niin kylmä jätkä en osaa tosiasioiden/numeroiden suhteen olla, vaikka haluaisinkin.

jope

Anonyymi kirjoitti...

Kun tulin noin puoli tuntia sitten iltatöistä kotiin mietin matkalla kaikessa rauhassa, jopa oudon tyynesti, että tämän havahtumisen jälkeen voi olla niin, että arvioin jatkossa kaikkea ihmisen yhteistä toimintaa vain tästä nyt puhutusta näkökulmasta.
Politiikka tulee mulle tuskin olemaan enää samaa. Onko jatkossa ihan sama mikä taho pyrkii edes asiaa hoitamaan, kunhan pyrkii.

Ja tälläisen edessä kovin pieniltä tuntuvat monet yleiset ongelmat joista on keskusteltu ja joista saatoin olla huolissani vielä vähän aikaa sitten.
Tiedän senkin ettei tätä asiaa vielä jaeta eikä koeta sillä tavalla kuin me täällä nyt. Ei vaikka kaikki tapahtuu juuri nyt.
Pitää vain olla kai armelias niille jotka eivät tätä näe. Voiko tätä ketään pakottaa näkemään? En usko. Mulle numerot kaiken jaarituksen takana olivat se korkki joka pullahti ulos.

On varmasti myös tiedemiehiä, myös- väestö, joiden mielestä vähenevä väestönkasvu on asia jonka kanssa voi elää tai suuri muutoksen merkki. Mutta hieman kuin keisarin uusien vaatteiden suhteen jokainen joka osaa laskea, näkee kyllä sen helposti mistä nyt on ollut puhe.
Sitten jos oman elämän päätepiste on paikka jonka takaiseen ei ole kiinnostusta edes omien tai tuntemiensa lasten vuoksi, asian kanssa voi varmaan hyvin elää ilman että se muuttaa käsitystä todellisuudesta valtavalla tavalla.
En keksi millään ajatustyöllä mitään vastaavan kokoista asiaa ihmiskunnalle kuin tämä. Tämä on varmasti suurin ihmiskunnan muutos satoihin vuosiin, ehkä tuhansiin, sillä jutun seuraukset ovat näillä numeroilla totaaliset.

Nyt on tunne, että olen sanonut asiasta kaiken. Nyt tämän kanssa on vain jatkettava tulevaisuutta kohti. Huomenna on ihan tavallinen tiistai. Mutta se ei tokikaan ole ratkaisu että kaikki on huomenna hyvin.

jope

juha saari kirjoitti...

Tämä on niitsen aivastuksessa myös:

Vesa: kirjoita aiheesta nihilistinen romaani ennen kuin Ilkka Remes ehtii. Vaikka ei mulla sitääkään vastaan mitää ole.
Tosin se voitaisiin nonselaarata viihteen tekijänä helpommin kuin sinut. Tuo aihe on tietenkin vaikea, koska se väistämättä viettää tulkintoihin rasismista, natsismista, itsekkyydestä... siinä tekis itsensä sivulliseks kerralla. (Huom: Käytä avantgardistista muotoa niin sivistyneistön on vaikeampaa torjua sinua:0).

Mutta niinhän se on että olen huolissani oikeastaan vain omien mahdollisten lastenlasteni tilanteesta. Tästä olemme kotona puhuneet. Se on ainoa asia, jonka voin todella tehdä: vaikuttaa mielipiteilläni siihen, että he eläisivät lapsettomina sinkkuina itsekkään turvallisesti elämästään nauttien loppuelämänsä. Kuten Tie-jutussani kirjoitan: "Ehkä kyllin viisaalla ja yksinäisellä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse, kuten väitetään. Mutta kuinka saada toinen, se ymmärtämättömämpi, ymmärtämään se?" Tekemättä niitä ymmärtämättämiä pelkäämään ja huolehdittavaksi! Niin se kai on. Tästähän olen blogussani paljon puhunut. Jos tuo lastenlasten tilanne ei tule yhtään mieleen eikä siitä lastensa kanssa puhu, silloin väestöräjähdystä ei aidosti pelkää. Fundamentaalein kysymys siis kuuluu: kuinka puhua lastensa kanssa heidän lisääntymistoiveistaan?

Vesa. Kirjoita romaani, joka kertoo lastemme vanhuudesta kun heidän lapsien tai lastenlasten elämää päivittää jo epävarmuus ja pelko, ehkä jo kauhu. Hard Sun, joka sijouttuu tuohon massojen vyöryyn. Tai romaanin pitää olla jaettu kahteen osaa: ensimmäinen osa 'onko siitä mistä ei halua puhua, vaiettava?' kertoo vanhemmista, jotka tuskailevat sitä, miten puhua lapsilleen näiden lisääntymishalusta, vai puhuako ollenkaan. Toinen osa voisi alkaa: 50 vuotta myöhemmin...

Anonyymi kirjoitti...

Omasta puolestani jäin eilen miettimään, että Vesan rasittaminen ja roolittaminen ei sinänsä ole oikein. - Eikä ainakaan minä sitä hae. Häen itselleni roolia ja rasitusta ja toimin sen mukaisesti mitä mahdollisuuksia nyt on. Eteen tuleville esteille ei sitten pysty mitään. - Jokaisen täytyy itse ponnistautua barrikadeille tai miettiä mitä sellainen ponnistautuminen voisi merkitä uskalluksena ja rohkeutena. - Cormac McCarthyn Tie on eräässä katsannossa hyvä romaani, eräässä katsannossa tympäisevä, siis lattea, siis lopunajan karkki. - Tie ei haasta kirjoittajaansa mihinkään. - Se ei päivitä kirjailijana olemista. - Luulen, että tämänkaltaisille kirjoille on tilaus. Niitä on mukava kirjoitella kammiossaan ja pistää tulemaan markkinoille. Ei tule poliisi pidättämään eivätkä naapurit kivitä. Tiekin on vain osa porvariston hillittyä charmia. Ei siitä seuraa kirjoittajalle harmia. - Tie on kirjallinen temppu. Mutta kärrynpyörät ja tulennielemiset ja muut sirkustemput ovat kiinnostavaakin seurattavaa kunnes niihin kyllästyy. - Varmaan lähivuosina julkaistaan eräänä lajityyppinä JÄLKEEN-kirjoja. JÄLKEEN-romaaneja ja JÄLKEEN-runoteoksia. Tahtoisin kysyä hyvät kirjailevat naiset ja herrat: minkä JÄLKEEN? Mihin JÄLKEEN-tilaan te olette siirtäneet itsenne ohi NYT-tilan?

Vesa Haapala kirjoitti...

jope, Juha, Jari,

on totta että nyt on aika sanoa mitä sanottavaa on. Onhan näitä puhujia ollut Suomessakin: Linkola, Kuusi, Paloheimo. Auttoiko mitään? Eipä sanottavasti.

Ongelma on se, että ongelma on toisaalla, mutta ratkaisun lähtökohdat kuitekin mitä luultavammin täällä, lännessä, jossa asia jokseenkin tajutaan. En usko, että on rasismia sanoa näin. Vai onko Afrikassa herännyt tietoisuus siitä, että heidän tapansa lisääntyä tulee aiheuttamaan planeetalle massiivisen uhkan, ei rodun, uskonnon tai muun sellaisen vuoksi, vaan pelkän määrän vuoksi? Aivan samoin kuin Lännen elämäntapa on kuluttanut luontoa massiivisesti.

Mutta miten asiat hoidetaan sivistyneesti tai siis miten tuhoa loivennetaan sivistyneesti vai mennäänkö sillä kortilla, että on ihan luonnollista, että väestöpoolit silloin tällöin hiukan sekoittuvat, ajetaan järjestys alas ja aletaan sivilisaation rakentaminen alusta, kun ensin kierrätetään reilut pari miljardia ihmistä ympäri planeettaa?

Välillä minusta tuntuu, että sinänsä tulenpalava ilmastoasia ja yksinomaan sen parissa puuhailu täällä Lännessä on tosiaan pelkän hyvän omantunnon ostamista ja oikeutus sulkea silmät joltakin muulta.

Ihminen on niin katala otus, että kun on hätä päällä, se alkaa tappaa. Minun suurin kysymykseni kuuluu: Mitä voitaisiin tehdä sovinnollisesti, ettei maailman tarvitsisi kohdata massiivista holokausti 2.0:aa?

Minä voin samalla hyvin kuvitella avustusjärjestöjen työntekijät ympäristöön, jossa ei osata ajatella väestöräjähdyksen ongelmaa. Miten menee perille ajatus, että nyt lisääntymisen pitäisi loppua ja lapset saada kouluun eikä siittämään lisää porukkaa? Sehän on varmasti monin paikoin hengenvaarallista viestinviejälle, olipa hän sitten avustustyöntekijä, pappi, lääkäri tai paikallinen opettaja tai muu vaikuttaja.

Missä on Pariisin ilmastosopimuksen kaltainen massiivinen julistus väestösopimuksesta?

Mietin näitä kirjoittamisasioita - romaani olisi tehokkain. Jos minulla olisi enemmän aikaa, sen voisin kirjoittaakin. Hyvä ehdotus Juhalta tuosta aikaraamista! En näe mitään rasistista siinä, että kuvaa maailmaa, vaikka tiedän, että asia helposti vedetään siihen. Jos joku tekee rasistisen ongelman siitä, mitä Afrikassa tapahtuu - siis mitä Afrikka tekee itselleen ja samalla muulle planeetalle - niin siihen syytökseen on lupa palata muutaman vuosikymmenen päästä. (Toki Afrikassa on myös erittäin ikäviä Lännen ja Kiinan toimijoita, joten ongelma on monimutkaisempi, mutta turha tästä mitään nykykolonialismia on lopulta syyttää, joskin aidot ihmisoikeuskysymykset - en tarkoita oikeutta lisääntyä järjettömästi - ovat myös pelissä.)

Huom! Mahdolliset muut lukijat: tässä Afrikka yksikkönä vertautuu sellaisiin sanoihin kuin Länsi, Eurooppa, Aasia jne. Kaikki ymmärrämme, että näiden sisällä on paljon diversiteettiä, mutta yleiskuva on ihan oikean suuntainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä. Tuota Pariisin sopimuksen kaltaista olen itsekin toivonut pitkään, mutta tämä outo hiljaisuus. En tiedä enää mistä se kertoo. Puran syystäkin hämmennystäni ilmastonmuutos-juttuun, koska se on kuten olen jo sanonut eräänlainen faktaimuri, sen ulkopuolelta ihmiset eivät jaksa enää kuulla....vielä paljon huonompia uutisia.

Uusimmassa postauksessa esität Vesa jo valmiin toimenpideohjelman sovelluksen tässä asiassa. Olen kohdista kanssasi samaa mieltä, myös pehmeistä keinoista, yksilöt on kohdattava ongelmien keskelläkin vaikka samaan aikaan on totta että ainoaa todellista kehitysapua ja ympäristönsuojelua ja ilmastonsuojelua on väestönkasvun välitön pysäyttäminen ja sen jälkeinen väestöalentaminen jo nykyisistä masssivimiljardeista.
Mikään kondomi-kampanja ei siinä auta. On luotava pakotejärjestelmä jossa väestönkasvuunsa välinpitämättömästi suhtautuvat maat eristetään. Niinhän isetuhoisille tehdään muutenkin yksilötasolla.

On myös tärkeää tiedostaa ja tiedostaa ettei väestönkasvun hidastuminenkaan ole ratkaisu, se siirtää vain loppua jonkin verran eteenpäin. Kampanja mikä tahansa joka laskee syntyvyyttä ei ole ratkaisu, se on vain hyvä merkki ja hyvä alku, mutta jo pienelläkin plusmerkkisellä syntyvyydellä ihmiskunnan määrällisellä kasvulla ei ole minkäänlaisia rajoja.
Sen vuoksi, Jari, tuo esiin jatkuvasti Euroopan tilanteen, jossa miinusmerkkinen syntyvyys on jo! Euroopan maissa väestö kasvaa vain maahanmuuton seurauksena, eli väestönkasvumaiden lisäys siirtyy vain tänne. Globaalistihan se ei mitään "tasoita."

Minusta, puhun nyt itsestäni, on tajuttu vasta nyt viime viikolla miten vakavan asian kanssa me aloimme keskustella. Tilanne onkin pahempi kuin olemme ajatelleet. Plusmerkki, miinusmerkki. Niistä se on kiinni.

jope