tiistai 13. helmikuuta 2018

Kiintiöruno II




Tiedän

kyllä

miten

kirjoitetaan

oikeaoppinen

vasemmistolainen

runo

taiteilija-

runo

mitä

siinä

sanotaan

ja mitä

jätetään

sanomatta


[unohdetaan

ihmisen

olemus

pahuus

ulkoistetaan

suurvalloille

virastoille

presidenteille

instituutioille

ja typerille

valkoisten

miesten

suomalaisten

joukoille

ja "ne"

ovat parempia

kuin "me"

ensijaisempia

kuin "me"

enemmän

elämässä

paikkamme

ansainneita

vaikkei

mitään

todellisia

perusteita

olisi

vaikkei

olisi

rikkaa ristissä

oikeastaan

edes "meitä"

ei ole

ja silti

ihmisen

hyvyys

"meidän"

hyvyys

ja oikeudenmukaisuus

on kaiken

mitta

somalimaan klaanit

ovat parempi

poliittinen järjestelmä

kuin suomalainen

demokratia

tietynlainen

väkivalta

on parempaa

kuin toisenlainen

ja silti kaikki

on tehty

virastojen

suojeluksessa

ja

mieluummin

kuollaan

luovutaan

annetaan

pois

kuin

tajutaan

jotain

omaksi

että me

kaikki

erotuksetta

olemme

samaa kultaa

samaa paskaa

että kohtuus

kaikessa]



[sympatiani

vasemmistolaiselle

runolle

sen menestykselle

se edustaa

hyvää ihmisyyttä

aplodit

kaikuvat jo

myönnytys:

ei ehkä

ole edes

periaatteessa

hyvää

oikeistolaista

runoa

en ainakaan

muista

lukeneeni

ideatasolla

voin uskoa

hyvin

paljon siitä

mitä

vasemmistolaisuuteen

kuuluu

työväenliikkeestä

paljonkin

ihmisten

välisestä

solidaarisuudesta

työn

arvosta]



Tiedän vain

ihmisen

runo

todistaa

pois-

saoloa

pois-

pyyhkiytymistä

surua

joka

rikkoo

hyviä

aikomuksia

ne

peittivät

maailmaa

liian

kauan




Raskain moite

vasemmistolaisella

runolla

ei voi kertoa

maailmanlopusta

kuvata

miten päädyimme

tähän





3 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Runo antaa anteeksi enemmän kuin proosa.

Vesa Haapala kirjoitti...

Kalevi, näin on - sekä kirjoittajalle että lukijalle.

Runo voi olla hapuileva, töksähtelevä, katkera ja kitkerä kuin päästä tiettynä hetkenä valuva ajatus. Sen ei tarvitse olla aforismin tapainen kultakimpale.

Vesa Haapala kirjoitti...

Materiaalisesta tasa-arvosta ja luokkasolidaarisuudesta puhuminen sen jälkeen kun planeetta on viety siihen pisteeseen, että nämä "parannukset" lähinnä viimeistelevät luonnon tuhon ja sitä myötä ihmisen tuhon, ovat täysin jälkijättöisiä. Tämä retoriikka on houkuttelevuudestaan huolimatta irti siitä mitä tapahtuu. Nyt pitäisi korjata kiireesti olennaisimmat vauriot eli lopettaa materiaalisen hyvinvoinnin tankkaus ja saada ihmiskunnan väkimäärä pienemmäksi. Tosin oikeisto on vähintään yhtä hukassa. Ihminen pitäisi keksiä uudelleen... Ihan sellainen yksinkertainen perushemmo, jolla olisi käsitys siitä, mitä tapahtuu ja joka olisi valmis luopumaan saavutetuista eduista.