torstai 29. maaliskuuta 2018

Idealistinen puheenvuoro



Olen naureskellut muutamissa kohdin tiettyjen suomalaisten puolueiden idealismille ja sinisilmäisyydelle. Paljastan nyt vuorostani oman idealismini, joka nousee taustastani ja elämänkokemuksestani. Pyydän, ettette tyrmää idealismiani suoralta kädeltä vaan mietitte mitä sanon.

Metoo-kampanja on ilmeisesti parasta, mitä tämä aika saa itsestään irti. Tämä voidaan todeta ilman ironiaa, sillä kampanjan avulla on päästy keskustelemaan sukupuolten välisistä jännitteistä, vallasta ja väärinkäytöksistä, liittyivätpä kielteiset ilmiöt sitten seksuaaliseen ahdisteluun, huonoon käytökseen, valta-aseman väärinkäyttöön tai mihin hyvänsä negatiiviseen ja heikommassa asemassa olevan ihmisen sortamiseen.

Keskusteluissa, ainakin akateemisemmin värittyneissä keskusteluissa, on noussut esiin toksisen maskuliinisuuden käsite. Toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan kaikkia niitä kielteisiä seurauksia, joita on patriarkaalisesta yhteiskunnasta eli yhteiskunnasta, jossa miehet ovat vallassa.

Ajatuskulku on seuraavanlainen: Patriarkaatti vahingoittaa miehiä, ja opettaessaan miehille vääriä käyttäytymis- ja ajattelutapoja ja ihanteita se vahingoittaa kaikkia muitakin. Yleensä vahingot ja väärinkäytös kohdistuvat hegemonisessa asemassa oleville miehille alisteisiin ihmisiin eli esimerkiksi naisiin ja homoseksuaaleihin. Myrkyttävä miehisyys ilmenee muiden muassa misogyniana ja homofobiana sekä kovuuden, aggressiivisuuden ja yksin selviämisen ihannointina. On ajateltu, että "naiselliset piirteet", kuten pehmeys, toisten huomioon ottaminen ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ovat miehelle häpeäksi ja ne tulee sulkeistaa pois miehisestä identiteetistä. Tämä on siis feministien määritelmä patriarkaalisuudesta, patriarkaatista ja sen ylläpitämästä toksisesta mieheydestä.


*

Kerron nyt hiukan oman idealismini taustoja. En usko suoraan patriarkaattiteoriaan ongelmiemme selittäjänä ja alkusyynä enkä varsinkaan näin yksisilmäiseen patriarkaattiteoriaan ylipäätään. Tällaista patriarkaattia esiintyy harvoin puhtaana ja kaiken kattavana todellisuuden ylärakenteena, mutta toki postulaatti on hyvä ja aivan oikeansuuntainen. Oli miten oli, tuon nyt esiin oman kokemukseni ja menen sitten laajemmin yhteiskuntamme surkeaa tapakäyttäytymistä vaivaaviin ilmiöihin ja syihin.

Voidaan sanoa, että olen kasvanut erittäin patriarkaalisessa perheessä, ainakin jos katsotaan ulkoisia tunnusmerkkejä. Patriarkaalisuudellahan tarkoitetaan suppeassa merkityksessä isänvaltaa. Käytännössä tämä näkyi omassa perheessämme siten, että muutimme paljon ympäri maata isäni työn vuoksi. Isä teki paljon töitä, ja kun olimme pieniä, äiti hoiti meitä lapsia kotona. Isä jäi minulle tiettyinä ikäkausina etäiseksi, mutta toisaalta kun hän oli kotona, hän otti meidät veljekset mukaan hommiinsa ja järjesti meille mukavia juttuja siinä mitassa kuin se 70- ja 80-luvuilla oli mahdollista. Hän huolehti aina siitä, että asiat kotona olivat hyvin. Emme eläneet yltäkylläisyydessä, mutta mitään olennaista ei puuttunut - tämä ei tarkoita sitä, että meillä olisi ollut kaikkea sitä mitä naapureissa oli. Voidaan myös sanoa, että isäni teki olennaiset päätökset perhettämme koskevissa isoissa asioissa.

En ole itse tahtonut toistaa läheskään kaikkia niitä päätöksiä, joita isäni teki. Mutta en ole myöskään koskaan saanut kokemusta siitä, että perheeni patriarkaaliset elämänvalinnat olisivat olleet myrkkyä sille, millaisen kuvan miehisyydestä sain. Yleisesti ottaen sain erittäin hyvän kuvan siitä, mitä miehenä oleminen on. Sen voin hyvin myöntää, että jatkuvat muutot ja elämäntilanteiden muutokset eivät olleet psykologisesti ajatellen kaikkein tasapainoisin valinta. Muutto oli äidilleni usein kova pala, eikä se meille lapsillekaan ollut herkkua, kun kaveripiiri vaihtui usein ja sidokset kotipaikkaan katkesivat.

Mutta näistä ulkoisista puitteista siihen, mitä perheessäni opin. Ja tahdon sanoa, että patriarkaalisuudesta ja perinteisestä perhemallista ei seurannut minun kohdallani esimerkiksi väkivallan, kovuuden ja aggressiivisuuden sallimista ja ihannointia tai ajatusta siitä, että kaikkea sitä mikä jää heteromiehen oikeuksien ulkopuolelle ei tarvitse kunnioittaa ainakaan yhtä paljon kuin heteromiehen omia oikeuksia. Tämä siitäkin huolimatta, että perheemme oli hyvinkin heteronormatiivinen, mitä sillä nyt ylipäätään 70- ja 80-luvuilla tarkoitettiin.

Eli omalla kohdallani olennaista oli, millaisen miehenmallin sain patriarkaalisen perhekuvion sisällä. Tässä, niin kuin kaikessa, on mielestäni keskeistä se, millaisia arvoja ja millaista suhtautumistapaa ihmisille opetetaan. Isäni korosti oman vakaumuksensa pohjalta uskollisuuden, toisista huolehtimisen ja toisten rakastamisen sekä auttamisen merkitystä. Hänen lempisanansa oli vähän hassusti "palvelualttius". Kun hän sanoi jostakin ihmisestä, että tämä on "palvelualtis", hän tarkoitti arvostavansa tällaista ihmistä siksi, että ihminen ei ajattele ensisijaisesti omaa napaansa. Palvelualtis ihminen ottaa toiset huomioon eikä mieti, mitä kuluja hänelle itselleen koituu siitä, että auttaa toisia. Isäni ei antanut esimerkkiään ainoastaan sanoillaan vaan myös teoillaan. Lisäksi hän kunnioitti ja rakasti äitiäni ja osoitti sen niin hyvin kuin osasi. Hänen ajatuksensa oli, ja hän myös sanoi sen suoraan: "Miehet rakastakaaa vaimojanne niinkuin Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä." Kun nuoruudessa kotona asuessani tapailin vauhdikkaasti useampia tyttöjä, hän ei puuttunut asiaan muutoin kuin sanomalla kerran: "Vesa, naisille täytyy olla kiltti." Asia nolotti minua silloin, mutta se on jäänyt mieleeni.

Isäni ei ollut missään nimessä täydellinen persoona, eikä varmasti jakaisi vieläkään kaikkia niitä feminismin ja edistyksen hyviä periaatteita, jotka itse jaan. Hän oli välillä melko kiivas ja saattoi joutua sanaharkkaan. Mutta hän osasi pyytää anteeksi. Hän ei vain soittanut puhelimella anteeksipyyntöään vaan hyppäsi autoonsa, ajoi vaikka kymmenen kilometriä sen ihmisen luokse, jota oli keskustelussa loukannut, ja pyysi anteeksi kasvotusten.


*

Elin siis patriarkaalisessa perheessä. Väittäisin kuitenkin, että perheemme patriarkaalinen taustaideologia ei sisältänyt myrkyllistä maskuliinisuutta, ei ainakaan siinä määrin, että se olisi vahingoittanut minua tai estänyt näkemästä niitä hyviä asioita, joita jatkuvasti tapahtui sen viitekehyksen ulkopuolella - eikä myöskään sellaista maskuliinisuutta, joka olisi estänyt itsekritiikin mahdollisuuden. Isäni onnistui iskostamaan minuun ihmisten kunnioittamisen riippumatta siitä, mitä he ovat.

Yleisempi ajatukseni onkin: parempaa maailmaa rakentaessamme kyse ei ole pelkästään niistä ideologioista ja rakenteista, joita kritisoimme ja puramme, ja niistä joita rakennamme uusista lähtökohdista. Tämä työ on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, mitä on ihmisen sydämessä ja ajatuksissa.

On liian yksinkertaista väittää, että länsimaissa patriarkaatti on niiden ongelmien ydin, joita nyt esimerkiksi metoo-kampanja sinänsä ansiokkaasti purkaa. Väittäisin, että yhtä lailla länsimaissa vallitseva yleinen hedonismi ja uusien kokemusten tavoittelu, esimerkiksi seksuaalinen vapautuminen myös kaikissa sen kielteisissä muodoissa ja käytösmalleissa, samoin kuin yleinen piittaamattomuus niistä ihmisistä, joihin olemme sitoutuneet esimerkiksi parisuhteen solmimisen tai lasten saamisen kautta, ovat aiheuttaneet aivan yhtä paljon niitä haitallisia ilmiöitä, joita metoo-kampanjassa nyt selvitetään. Aivan yhtä lailla itsensä vapaaehtoinen huumaaminen ja kemiallinen lääkitseminen alkoholilla tai muilla aineilla on ollut aiheuttamassa vääränlaista estottomuutta ja huonoa käytöstä. Huonoa käytöstä ja ongelmia on syntynyt silloinkin kun niitä ei olisi selvinpäin syntynyt.

Meillä on ollut vuosikymmenet toksista vapautta ja ensisijaisena ideologiana yksilön oikeuksien korostaminen ja piittaamattomuus seurauksista. Itse asiassa me korjaamme tämän toksisuuden haitallisia seurauksia nyt niin ihmisten kuin luonnon suhteen.

On selvää, että ahdas patriarkaatti vahingoittaa miehiä ja sitä kautta muita. Mutta tämä ei ole ainoa ongelmamme. Voimme vain odottaa sitä traumapommia, joka räjähtää lähimmän vuosikymmenen aikana käsiimme, kun kannamme seurauksia ihmisten vastuuttomasta alkoholin käytöstä, seksiseikkailuista ja sekavista perhekuvioista, jotka ovat syntyneet miesten ja naisten huonosti pidäteltyjen hedonististen impulssien vuoksi. Alistavan ja huonon käytöksen oireilun ja oikeuttamisen taustalla ovat myös varhaislapsuuden kiintymyssuhteisiin liittyvät yksilöpsykologiset syyt, jotka ovat heijastusta siitä, että lapset eivät ole saaneet turvallisia lähtökohtia ja oppineet toisten kunnioitusta perheiden sisällä. Lapset ovat seuranneet isien ja äitien riitoja, huoltajuuskiistoja, olleet pelinappuloina ja psykologisesti turvattomina paikasta toiseen siirtyjinä. Tällä toksisuudella ei ole välttämättä mitään tekemistä patriarkaalisuuden kanssa, vaan usein on kyse nimenomaan vapaudeksi kutsutun toksisuuden seurauksista. Siinä syypäinä ovat olleet niin miehet kuin naiset sukupuoliseen suuntautuneisuuteen katsomatta.

Tosiasia on, että ilman vastuuta omista teoistamme ja ilman kestävää rakkautta, joka osaa sitoutua ja pyrkii täyttämään ei vain jonkin minimivaatimuksen vaan myös hyveet, ei pelkkien valtarakenteiden purkaminen saa aikaan todellista muutosta, niin tärkeää kuin toisia vahingoittavan käytöksen ja ajattelutapojen sanktioiminen onkin.


*

Tämä on minun pääsiäissaarnani ja idealismini, jota voi aivan hyvin kritisoida. En tarkoita tällä puheenvuorolla, että meidän tulisi palata kristilliseen patriarkaattiin tai mihinkään muuhunkaan patriarkaattiin. Mutta yksilötasolla, minulle, isäni opetukset rakkaudesta ovat olleet erittäin vapauttavia eikä minun ole siksi tarvinnut enää vapautua uudelleen, ei seksuaalisesti eikä ideologisesti tai muutoinkaan, niin paljon kuin omat ajattelutapani monin paikoin ovatkin eroanneet isäni ajatuksista. Ainakin omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että erilaisissa patriarkaateissa kasvaneet miehet ovat pääosin erittäin asiallisia ihmisiä, joskin tunnen myös pettäjiä ja vaimonhakkaajia.

Ymmärrän, että ihmiset tulevat erilaisista lähtökohdista. Kaikilla ei ole hyviä käytöstapoja eikä lähtökohtaisesti turvallisia elämänmalleja saati että olisi jokin kokoava ajatus siitä, mikä elämässä on merkityksekästä ja miten toisia kohdellaan.

Näitä hyviä tapoja ja elämännäkemystä on sitten myöhemmin rakennettava niistä tarvikkeista, joita ympäriltä löytyy ja joita tarjotaan, esimerkiksi tämän metoo-kampanjoinnin tai feminismin tai jonkin muun emansipatorisen ja tiedostavan mallin puitteissa.

Yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuminen onkin aina tärkeää työtä. Mutta yhtä tärkeää on miettiä omia ratkaisuja ja omia tekoja, sillä yhteiskunnalliset rakenteet eivät voi koskaan taata kaikkea - rakenteet ovat aina vain puitteet hyvälle elämälle, tosin tarpeelliset sellaiset.


*

Toivoisin, että kun olemme vaikkapa metoo-kampanjan ansiosta oppineet tapakäytöksen alkeet ja saaneet purettua epäterveitä valta-asetelmia, voisimme pureutua syvällisesti maailmanlaajuisiin ongelmiin. Osin ne liittyvät intersektionaalisesti metoo-kampanjan piiriin, kuten naisia ja lapsia alistaviin uskonnollisiin ja kulttuurisiin käytäntöihin, osin ihmisten vääristyneisiin luontosuhteisiin ja ennen kaikkea väestöräjähdyksen tuhovoiman pysäyttämiseen.


Hyvää pääsiäistä!




19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vesa, voit siis olla kiitollinen lähtökohdistasi.

Omasta puolestani vaikka sinun blogissasi tahtoisin julistaa avatuksi Määtoo-kampanjan.

Tämä mää menisi itseensä ja sisäisessä katselussa tutkisi itseään ja tutkisi itseään katumuksen kanssa. Tämä mää voisi hiljentyä oikein pitkäksikin aikaa. Ei osallistuisi julistamaan mitään näkemyksiä vaan katsoisi itseensä.

Katsoisi hiljaisuudessa sitä esimerkiksi mitä sanoo tekevänsä ja mitä todellisuudessa tekee.

Mää voisi miettiä kaiken toimintansa perusteita.

Mää voisi miettiä toisten arvostelemistensa perusteita.

Mää voisi miettiä kuka hän oikein on ja mistä tulee ja mitä tavoittelee.

Mää voisi päivittää itsensä ja pysäyttää itsensä sitä tehdessään.

Sitten kerran mää kohtaisi sään ja kuuntelisi sääuutiset.

Oltaisiin kaikki erehtyväisiä Jumalan lampaita. Määki ja sääki.

HYVÄÄ JA SIUNATTUA PÄÄSIÄISTÄ!

Jari Ranta.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä, Vesa!

Ihminen ei ole yhtä kuin taustansa. Jos niin olisi, niin ihmisen kehittäminen olisi yksinkertaista. Joillekin tausta toimii jopa käänteisenä mallina, noin en ainakaan tee.

Plavelualttius on hyvä lähtökohta ihmisen toiminnalle.
Jos kaikki lähtisivät siitä, niin ei tarvittaisi moniakaan kampanjoita.

Jos myös metoo-kampanjoijat lähtisivät liikkeelle humaanimmin, he valitsisivat toisenlaisia menettelytapoja. "Aina roiskuu kun rapataan" on huono lähtökohta, kun on kyse ihmisten kohtelusta missä ja milloin tahansa. Palvelualttius estää kostamismotiivin käytön.

Ei miesten tarvitse eikä pidä kasvaa pois miehisyydestä, päinvastoin. Minä toivon, että nostettaisiin tarkasteluun hyvät miehen arvot, eikä painettaisi siihen suuntaan, että mies on hyvä, kun hän on kuin nainen.

Mieheni on opettanut pojille samaa kuin isäsi sinulle sekä puheillaan että omalla käyttäytymisellään minua kohtaan. OLen aivan varma, ettei heille voisi koskaan tulla mieleen vahingoittaa naisia.

Marjatta Mentula kirjoitti...

"Mää voisi miettiä kaiken toimintansa perusteita." (lainaus Jarilta)
Juuri noin. Kannatan!

Vesa Haapala kirjoitti...

Kiitos, Jari ja Marjatta!

Fiksuja puheenvuoroja. On tärkeää opettaa lapsille toisten kunnioitus ja osoittaa sitä myös omassa elämässä. Kenenkään ei tarvitse kasvaa joidenkin uusien normien mukaan. Mikään ideologia tai ismi tai sääntöviidakko ei meitä pelasta. Selviämme aivan hyvin normaaleilla käytöstavoilla: toimi toisten kanssa niin kuin toivoisit itsesi kanssa toimittavan. Tämän kun pitää mielessä, jää aikaa maailman hyvinvoinnin rakentamiseen, joka kieltämättä edellyttää myös haitallisten valtarakenteiden purkamista.

Anonyymi kirjoitti...

Tuhon haluan minäkin ilman muuta pyrkiä omassa pienessä perheessäni mitä Vesan isä elämällä opetti.

Mun oma koti oli osin rikkinäinen, isäni ensimmäinen vaimo kuoli ja hän jäi yksin lasten kanssa ja se homma ei oikein toiminut lainkaan, taustalla myös kolme vuotta etulinjassa ja seurauksena noista syistä ehkä alkoholin tuoma kemiallinen ilo ja vapautus (jonka hänelle jälkikäteen ajatellen soin, koska ei kyennyt itseään eheyttämään); äitini oli levotonsieluinen evakko, asui monissa paikoissa ennen syntymääni ja rinnassa aina kaipaus paremman ja täydemmän elämän puoleen, kumpikaan ei uskonut Jumalaan ja olin siitä harvinainen kuuskytluvulla syntynyt ettei mua lapsena kastettu (itse vasta armeijassa menin kasteelle). Kotonani oli yhtä aikaa sekä tavattoman lämmintä, fyysisestikin hellää sekä samalla myös arvaamatonta ja epävarmaa. Itse asiassa tunnen sen edelleen solumuistissani ja kun multa tulee ylilyöntejä, tiedän mistä se johtuu.
Silti olen joskus miettinyt että jos tasapainoisempi lapsuus olisi tehnyt musta tasaisemman luonteen, vaihtaisinko. Enpä taitaisi. Taidan mieluummin pitää vanhemmiltani perimäni kiihkeyden, kunhan se vain pysyy aisoissa Vesan päivityksen sisällön suuntaisesti.

Kotonani nyt meillä ei ole minkäänlaisia tasajakoja tasa-arvoisuuden nimissä. Joissakin asioissa tietyt roolit menevät itsestään sekaisin. Vaimo hoitaa meillä mm. tietotekniikan, koska sen tekninen puoli ei kiinnosta mua pätkääkään, mä puolestani tykkään käydä esim. ruokakaupassa ja meillä useimmiten minä käynkin.
Itse olen myös vapautunut miehen roolista sillä tavalla etten sen enempää pyri olemaan mikään mies-mies kuin nykynormien mukainen pehmomieskään.
Monissa asioissa olen toki reippaan konservatiivinen, mutta osaan olla sotkematta omia käsityksiäni silloin kun esim. olen tilanteessa, joka on mulle ei-yksityinen, esim. duunissa.

Kristillisyyteni ja konservatiivisuuteni eivät perusteiltaan liity toisiinsa. Olen konservatiivi niissä asioissa missä olen maallisin perustein, Jeesus ei ole mulle millään tavalla poliittinen. Se kaikki on isompaa.

Ihminen on loppujen lopuksi myös aina paradoksaalinen ja itsensäkin kanssa ristiriitainen olento. Ehyttä ihmistä ei olekaan. Vähän aina levällään olevan kasan kanssa on mentävä ja siksi juuri myötätuntoisesti ihmisiin on suhtauduttava. Ja se mitä minä kodistani sain mukaani onkin ehkä juuri eräälainen itäsuomalainen joustavuus ihmisten suhteen. Onkohan yksikään jo ennestään harvoista periaatteistani käytössä, kun tapaan ihmisiä. Ei taida olla.

Miksi naisen tulisi olla aina vahva? Miksi miehen?
Minä en ainakaan aina jaksa. Tietyt tilanteet pitää hoitaa, mutta kuten äitini (!) sanoi: On aina parempi olla vähän huonommassa maineessa kuin onkaan, sillä niin ei putoa koskaan niin korkealta.
Hän oli siis varma, että kaikki putoavat yksi kerrallaan, ennemmin tai myöhemmin.
Niin se muuten onkin.

Tuo palvelualttius riittää ainoaksi periaatteeksi melkein kaikissa asiossa. Kun se on selkäytimessä, muuta ei tarvita.

(Ja eräänlaista palveluahan tämä suuri pitkään käyty väestökeskustelukin on ollut! Olemme tarjonneet :) :) hyvin todennäköistä tietoa tulevaisuudestamme. Saa ottaa itselleen omaa ajattelua varten kuka tahansa.)

jope

Vesa Haapala kirjoitti...

jope,

on ihan totta, että kenelläkään ei ole ylpistelyn aihetta tässä maallisessa vaelluksessa. itse kukin tulemme alas, tavalla tai toisella, ja pian olemme myös maan multaa.

kiitos sinulle tuosta hyvästä avautumisesta! toki voisin itsekin avautua monin tavoin ja syvällisemmin ja ristiriitaisemmin, mutta katsoin nyt tarpeelliseksi tällaisen, kun pelimerkit ovat jossakin päin niin yksinkertaisesti jaetut. että vähän avaisin ihmisten silmiä, mistä kaikista vinkkeleistä asioita voi lähestyä.

Anonyymi kirjoitti...

On näistä ennenkin puhuttu, ja totta kai on selvää että ihan jokaisella on sekä ehyet asiat että rankemmat asiat soluissaan mukana lapsuudestaan.
Minun lapsuuteni parhaan kaverin koti oli taustoiltaan (myös hengell.) ihan samanlainen kuin tuossa kuvauksessa, ja aiemmissa, sulla. Meillä oli vielä ikkunat vastakkain kadun yli. Rautatieläisten työsuhdetalo (meidän perhe) ja kaverin osaketalo. Kadehdin lapsena useinkin hänen vanhempiensa tasapainoa ja rauhaa, toki silloin tajusin, etten ehkä näe kaikkea. Kaverin isä varsinkin oli sellainen hyvän miehen malli.
jope

juha saari kirjoitti...

Kuuntelin eläintiteilijän juttua simpanssien ja kongonsimpanssien (ennen sanottiin kääpiösimpanssien) eroista. Nehän ovat melkein kaksi eri lajia. Olemme sekoitus niistä. Meissä on sotivan simpanssin patriarkaattia ja kongonsimpanssien matriarkaattia. Simpansseilla urokset hallitsevat laumaansa uholla ja kongolaisissa naaraat liittoutuvat ja pistävät uhoavat urokset kyykkyyn ja niillä riidat selvitetään lempeydellä ja seksillä. Aina kun kuulen keskusteltavan tästä toksisesta aiheesta ja etsittävän syitä siihen, tuumaan että tämän käyttäytymisemme ydin on jo tavoittamattomissa mutta kulttuurievoluutiomme on nyt uutta linjaavassa vaiheessa. Eteenpäin siis.

Yksi asia täytyy muistaa. Työssäni muodostan itselleni suppean kuvan huonosti käyttäytyvästä ihmislajista, enemmistönä miehet. Pitää olla tarkkana, etten yleistä liikaa. MeToon kanssa sama juttu. Herkistyminen häirintään värittää kokonaisuutta. Narsisteja, psykopaatteja, sosiopaatteja, vihanhallintaongelmaisia, traumatisoituja, työnarkomaaneihin, addikteja, egoisteja kaikkialla; "kulttuuri on sairas!"; epäilemme kaikkea ja häpeämne jo tömän epäilymme epäilyä. Ollaan ystävät tarkkoina.

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha,

niin, olemme myös eläimiä, mikä usein unohtuu liiaksi, jos painotetaan liiaksi tätä diskursiivista todellisuutta ja siihen piirrettävissä olevia valta-asetelmia. Toki tässä on ollut aikaa jonkinlaiseen kulttuurievoluutioon ja sosiaalisia asetelmia voidaan hyvin ohjailla tietoisestikin ja näin jouduttaa esimerkiksi tasa-arvoa. Mutta kyllähän ne biologiset jutut taustalla pyörivät. Vähän vierasta feministien lacanilaisia postulaatteja muistuttavia jaotteluita (vrt. Isän nimi - Patriarkaatti), joiden parissa sitten operoidaan ikään kuin puhuttaisiin joistakin itsestään selvistä asioista.

Sanoisin, että esimerkiksi huono käytös, seksuaalinen ahdistelu jne. löytävät syynsä paljon lähempää kuin jostakin patriarkaattipostulaatista, vaikka on ihan totta, että meidän yhteiskunnissamme on paljon rakenteita, jotka mahdollistavat väärinkäytökset ja toisen sukupuolen valta-aseman. On paljon sairauksia, joita luettelitkin, mutta kyllä kai taustalla on ennemminkin yksilöpsykologiset syyt kuin kokonainen patriarkaalinen kulttuuri. Tavallaan tämä on sellainen oletus, jolla ei voida selittää täsmällisesti kaikkea mikä asiaan liitetään eikä toisaalta oikein mitään kovin yksiselitteisesti.

Tosiaan, minäkin tunnen joitakin miehiä, joihin patriarkaattiteoria pätee. Mutta en sen pohjalta olisi muuttamassa kaikkea kasvatusta, koulutusta ja instituutioita - ei kulttuurimme mene kokonaisuutena pieleen, vaikka tasa-arvoa pitääkin kehittää edelleen.

Varsinaista patriarkaattia on jokin uskontoon ja sen sukupuolia koskeviin arvostelmiin kytketty poliittinen yhteiskuntajärjestelmä niin kuin joissakin islamilaisissa maissa, joissa nainen todellakin on kategorisesti miehen alapuolella ja hänen käskyvaltansa alla ja armoilla niin kuin oli Euroopassakin vuosisatoja sitten.

Anonyymi kirjoitti...

..."kongolaisissa (simpansseissa) naaraat liittoutuvat ja pistävät uhoavat urokset kyykkyyn ja niillä riidat selvitetään lempeydellä."

Monet suomalaiset uuden imperatiivisen vallan- ja kumouksentunnossa olevat alfa-naaraat toimivat kyllä tuon virkkeen alkuosan kertomalla tavalla, mutta voisivat oppia ottamaan mallia myös tuosta jälkimmäisestä simpanssien keinosta. Miesten kuolleisuus, rikollisuus, yksinäisyys, sairaudet, lyhyempi elinikä ovat toksiinia miehille kyllä, mutta erittävätkö he tosiaan ihan kaiken myrkyn itse itsestään? En tarkoita että naisten syy, ei, vaan sitä että yhdessähän täällä eletään. Mun määritelmä avioliitollekin oli: yhteinen katastrofeista selviytymisyritys.
jope

juha saari kirjoitti...

"Mutta kyllähän ne biologiset jutut taustalla pyörivät. Vähän vierasta feministien lacanilaisia postulaatteja muistuttavia jaotteluita (vrt. Isän nimi - Patriarkaatti), joiden parissa sitten operoidaan ikään kuin puhuttaisiin joistakin itsestään selvistä asioista."

Vesa. Jotenkin osut ytimeen. Just tuo itsestäänselvyys mua v i t u t t a a! Just siksi en jaksa kaltaisiani.

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha, kritiikki ei tässä kyllä kohdistunut sinuun! Sinä selvität rauhallisesti muotoilusi, jos jotakin epäselvää on ja kysytään.

juha saari kirjoitti...

Haluan T-paidan jossa lukee: OLEN TOKSINEN MASKULIINI

(Näin teeveestä kun Mokoman laulajalla oli hieno keltainen Rambo-paita. Siitä mahtavasta nelosesta jousiammuntakuva. Toivoin tyttäreltä synttärilahjaksi.)

juha saari kirjoitti...

Ei hätää. Omillani tarkoitan sitä, että minukin pitäisi kutsua itseäni varmaan viheriäksi ja vasemmistolaiseksi jne. (kun lacankin niin kiinnostaa). Toisaalta nykyään tuntuu, ettei ole kotonaan oikein missään nurkassa.

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha, hieno lahjatoive!

Pitää varmaan miettiä itsekin joku hyvä meemipaita:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Juhan maskuliinipaita on hauska idea. Mutta se on sisäpiirijuttu, joka ei aukene Peräkylän mummolle. - Tässäkin eräs ongelma. Maailma koostuu erilaisista sisäpiireistä ja sisäpiirikieliopeista. Kielipeleistä, joista mikään ei nappaa kaiken summaa, joka edelleen päivästä päivään on ihmistsunami.

Mitkä voisivat olla sellaisia yleisiä ja yksinkertaisia merkkejä, jotka voisivat johtaa jokaisen osallisuuteen retkikunnassa nimeltä ihmiskunta eräällä planeetalla kaikkeudessa?

Toksinen maskuliini on varmaankin hokema, joka kiertää planeetan ympäri ja sen luona kieputaan ja kohistellaan. Ja juuri tällainen ei edusta askeettista jylhyyttä, johon olen viitannut.

Toksinen maskuliini on eräänlainen aivoloinen monen muun ohessa.

Jos pitäisi määritellä missä elokuvassa eniten on askeettista jylhyyttä niin se on nimenomaan Rambo nelonen.

Jari Ranta.

Vesa Haapala kirjoitti...

Jari,

eläköön mielipeli nimeltä Ihmistsunami! Odotamme kaikki sitä ja joudutamme sitä niin kuin Kristuksen päivää!

Seistään sitten kaikki Inarinjärven jäällä, kun sinne mahdutaan, ja katsellaan jättiscreeneilta Rambo nelosta, kunnes jää keväällä pettää ja hukumme!

Köys katkes, huuto kuultihin: Niin syvä on kuin pitkäkin!

juha saari kirjoitti...

Totta. Pitää tyytyä Rambopaitaan. Nelosen jylhyys on hyvä huomio. Häikäilemättöttömyys, militanttius, manipulatiivisuus, eksploitaatio, suora ja karkea ja pateettinen viha vääryyttä vastaan, kärjistykset, manipuloiva pasifismin kyseenalaistaminen, muodon ja kerronnan tiukkuus ja lopulta kysymys: miten se toksinen maskuliini tässä nyt sitten oikein asettuu? Rambo nelonen on sellainen elokuva, joka on liian helppoa hylätä, mutta myös sellainen, että sen tekijä ei poaskaakaan siitä piittaa. Stallone on militantti lukas moodysson. Lilja 4-ever ja rambo 4...

(Vesa, oletko varma ettet menetä vakilukijoitasi näillä meidän kommenteilla?)

Vesa Haapala kirjoitti...

Juha,

te olette vakilukijoitani - olen ilolla huomannut että täällä on teidän lisäksenne ollut viime aikoina tuplasti lukijoita, ainakin mikäli nuo laskurit paikkansa pitävät.