Viisi suojapäivää, en avaa konetta, luen lehdistä vain sen mikä on pakko, jätesaaret, sarjakuvat, joulusta jäljellä sianrasvaa, kuusenneulaset, kuvat Matti Nykäsestä kädessään aamutakinnyöri ja veitsi, taas jouluyö, juhlayö laulettiin väärin, oli kova pakkanen. Aforismeja kirsikkasuklaarasiaa tuijottamalla: "Amore Mio - kun elämä lyhenee, sitä vääjäämättä kuvittelee kasvavansa ihmisenä."
Lumisade kuului räminän lomassa, ensimmäiset raketit taivaan nieleminä. Päiväkirjoissa merkintä: Enää yksi yö alennusmyynteihin.
Kuluttanut, kutsunut, kantanut, kasannut, kolissut, luonut.
Scha-fe in himm-licher Ruh_______
Bensa loppui, se on meille arkea.
Jo kolmatta päivää piispan puheilla.
Joruba-boruba-ourobouro-ros!
Tä? Juuri kun hän sai pallit käteensä…
Kauhea kakkahätä!
maanantai 28. joulukuuta 2009
perjantai 18. joulukuuta 2009
Päiväkirjan epätäydellisyys
Tänä aamuna muistan kahvin mausta tulipalot. Jouluaatto, taas huomenna kun ajamme ohi, on siinä vain musta reikä, jäätynyttä rautaa ja hiiltä, tuo ajaminen on kahdenkymmenenviiden vuoden takana ja valuu veden kuljettua paahtuneiden jyvien yli alas vatsaani. Taivas syljetty nokeen, hanget noruvat kauemmaksi, me kaarramme takaisin, joulupöytään, ne maut yhä tässä jauhatuksessa. Ehkä jotakin oli lehdissä, en lukenut jälkeenpäin. Pitkät voimakkaat takajalat ja puoleen selkään yltävä häntä, viisitoista miljoonaa vuotta sitten olisin saattanut tehdä jotakin tuolla tiedolla, nyt kävelen ulos ja otan sängyn paloina varastosta. Kittaan sen tänään, vien osat saunalle. Huomenna hion, ylihuomenna maalaan. Kolot, joita täytän, joskus ilahdun melkein enemmän lommoista kuin niiden kadottamisesta ja kutsun sitä muistamiseksi, sanon että muistan, mutta syytä ei ole. Typerä analogia, typerä lyhyt muisti. Tähän sänkyyn tulee lapsi. Kun avaan koneen, on siellä viesti kaukaisilta mailta kuin olisin seuraava kuningas. Ratsastan materialisoituvaa aasinsiltaa mielikuvituksen paikkoihin kuin Herodes murjaanien kuningasta vastaan:
Greetings,
Please excuse me for all the inconveniences my mail could cause you. I have the pleasure to expose to you my predicaments. Please even if we never knew before, I believe firmly that on the basis of the right of humanitarian assistance that a real confidence and love can arise from our communication. I was told by the doctor few days ago that my liver was damaged beyond control as a result of poisonous food my step mother served me and can only live for some months.
I believe my step mother out of her selfish greed wanted me dead by all means because she did not have a child for my late father and that was why he willed his deposited treasures to me as the only daughter.
Because of her plight, I have decided to donate a reasonable part of this treasure to churches, mosques and charitable organizations. The reason is that my late father never wanted me to live in Africa that was why he instructed them never to release this treasure to me here.
As soon as I receive your response I will explain further and send you my personal documents legalizing the treasures; on the other hand if I don't hear from you within two or three days, I will be left with no option than to look for another person who is willing to execute my wish.
Remain blessed as I wish you accomplish my wish. Pray for me always.
Sincerely,
Janet Cohen
Ha, myrkyttävä äitipuoli! Tällaiset jouluviestit... Ehkäpä tartun tilaisuuteen. Tuo perintö veisi minut kieltämättä itäisten maiden moskeijoihin, kirkkoihin, synagogiin... Paljonkohan vastaaminen maksaisi, pääsisinkö pohjoiseen Afrikkaan lahjoineni... Tahtoisin nähdä kaikki kylät, joiden virrat ovat täynnä abortoituja poikalapsia ja talleihin ammuttuja äitejä ja suolakaivosten liepeillä heitä on lisää...
Greetings,
Please excuse me for all the inconveniences my mail could cause you. I have the pleasure to expose to you my predicaments. Please even if we never knew before, I believe firmly that on the basis of the right of humanitarian assistance that a real confidence and love can arise from our communication. I was told by the doctor few days ago that my liver was damaged beyond control as a result of poisonous food my step mother served me and can only live for some months.
I believe my step mother out of her selfish greed wanted me dead by all means because she did not have a child for my late father and that was why he willed his deposited treasures to me as the only daughter.
Because of her plight, I have decided to donate a reasonable part of this treasure to churches, mosques and charitable organizations. The reason is that my late father never wanted me to live in Africa that was why he instructed them never to release this treasure to me here.
As soon as I receive your response I will explain further and send you my personal documents legalizing the treasures; on the other hand if I don't hear from you within two or three days, I will be left with no option than to look for another person who is willing to execute my wish.
Remain blessed as I wish you accomplish my wish. Pray for me always.
Sincerely,
Janet Cohen
Ha, myrkyttävä äitipuoli! Tällaiset jouluviestit... Ehkäpä tartun tilaisuuteen. Tuo perintö veisi minut kieltämättä itäisten maiden moskeijoihin, kirkkoihin, synagogiin... Paljonkohan vastaaminen maksaisi, pääsisinkö pohjoiseen Afrikkaan lahjoineni... Tahtoisin nähdä kaikki kylät, joiden virrat ovat täynnä abortoituja poikalapsia ja talleihin ammuttuja äitejä ja suolakaivosten liepeillä heitä on lisää...
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Nakke
tänään kaduilla kuin Nakke
- - - - - - - - - 37% tutkituista yhdysvaltalaisista
miehistä oli saavuttanut jonkinasteisen orgasmin
ollessaan kontaktissa toisen aikuisen miehen kanssa*
pakkanen -19 °C, itätuulta 3 m/s
pediatria jonka rukkanen maailma on
maailma jonka kiertopalkinto voittaja on
voittaja jonka rakastama pediatria on
nämä todellisuudennälkäiset vanhukset
jotka ahtaavat sisuksiinsa
Häränlihaa & Maksaa
Kalkkunaa & Kananpoikaa
Riistaa
- Raakarasva 19.1% - Raakavalkuainen 9.6%
- Kosteus 7.5% - Hehkutusjäännös 3%
- Raakakuitu 2.4%
pitäisi juoda enemmän ja huolella
pitäisi pureskella mustikat paremmin
"sä.. sä et vaan kestä totuutta..." Tyttö sopersi lattialta.
Poika kyykistyi, ja löi tyttöä. Uudestaan, ja uudestaan.
Tytön kasvot olivat veriset, ja silmät täynnä kyyeleitä.
Poika meni avaamaan oven, ja raahasi tytön ulos.
Ulkona oli kylmää, ja pimeää.
ON OLLUT MUISTOJA MONIA,
ON LAUSUTTU SANOJA KOVIA.
MUT UUSIA MUISTOJA KEKSITÄÄN ,
JA UUSIA NAPOJA LÖYDETÄÄN.
VAIN NOITA EN UNHOITTAA SAATA ,
KUN YHDESSÄ LAPSUUDEN MAALTA ,
NE KIMPUIKSI POIMIA SAIMME
JA TALLETTAA KANSIOOMME.
NYT HETKELLÄ TÄLLÄ NUORUUDEN,
JA KUKKIMISHETKELLÄ RAKKAUDEN
ON MUISTOT RIKKAITA KIRKKAITA.
JA VANHUUDENPÄIVINÄ,HARMAINA
SÄ NIITÄ MUISTELLA SAATAT.
joskus assonansseista saa syyttää vain itseään
joskus koira on pahempi vaihtoehto kuin katumaasturi
Illalla kun tyttö oli vihdoin menossa nukkumaan, hänen äitinsä avasi oven ja sanoi: "se poika... josta puhuit. Hän on nyt mieli sairaalassa."
Tyttö nyökkäsi, ja nukahti. Kaikki oli nyt paremmin.
ja sit tuntuu tasan et menee peräluukut kiinni eikä mitää enää tuu ulos rojahdat takasin sohvalle kattomaan Voittopottia sit vähän ajan päästä tulee taas olo et on pakko päästä
mutta kuin partateriä ja kaktuksia
*Tutkimustulos osoittautui yleistettävyydessään vääräksi -
Otoksessa oli n. 65% vankeja
ja joukko alaikäisiä tyttöjä
ja Göbel ja Kelju K. Kojootti
myös koiranmuonan jälkeen pitäisi malttaa huuhtoa kurkkunsa
kuin Hansu ja Mikki samassa persoonassa ja Gabriel Van Helsing
bensaa ei voi juoda
- - - - - - - - - 37% tutkituista yhdysvaltalaisista
miehistä oli saavuttanut jonkinasteisen orgasmin
ollessaan kontaktissa toisen aikuisen miehen kanssa*
pakkanen -19 °C, itätuulta 3 m/s
pediatria jonka rukkanen maailma on
maailma jonka kiertopalkinto voittaja on
voittaja jonka rakastama pediatria on
nämä todellisuudennälkäiset vanhukset
jotka ahtaavat sisuksiinsa
Häränlihaa & Maksaa
Kalkkunaa & Kananpoikaa
Riistaa
- Raakarasva 19.1% - Raakavalkuainen 9.6%
- Kosteus 7.5% - Hehkutusjäännös 3%
- Raakakuitu 2.4%
pitäisi juoda enemmän ja huolella
pitäisi pureskella mustikat paremmin
"sä.. sä et vaan kestä totuutta..." Tyttö sopersi lattialta.
Poika kyykistyi, ja löi tyttöä. Uudestaan, ja uudestaan.
Tytön kasvot olivat veriset, ja silmät täynnä kyyeleitä.
Poika meni avaamaan oven, ja raahasi tytön ulos.
Ulkona oli kylmää, ja pimeää.
ON OLLUT MUISTOJA MONIA,
ON LAUSUTTU SANOJA KOVIA.
MUT UUSIA MUISTOJA KEKSITÄÄN ,
JA UUSIA NAPOJA LÖYDETÄÄN.
VAIN NOITA EN UNHOITTAA SAATA ,
KUN YHDESSÄ LAPSUUDEN MAALTA ,
NE KIMPUIKSI POIMIA SAIMME
JA TALLETTAA KANSIOOMME.
NYT HETKELLÄ TÄLLÄ NUORUUDEN,
JA KUKKIMISHETKELLÄ RAKKAUDEN
ON MUISTOT RIKKAITA KIRKKAITA.
JA VANHUUDENPÄIVINÄ,HARMAINA
SÄ NIITÄ MUISTELLA SAATAT.
joskus assonansseista saa syyttää vain itseään
joskus koira on pahempi vaihtoehto kuin katumaasturi
Illalla kun tyttö oli vihdoin menossa nukkumaan, hänen äitinsä avasi oven ja sanoi: "se poika... josta puhuit. Hän on nyt mieli sairaalassa."
Tyttö nyökkäsi, ja nukahti. Kaikki oli nyt paremmin.
ja sit tuntuu tasan et menee peräluukut kiinni eikä mitää enää tuu ulos rojahdat takasin sohvalle kattomaan Voittopottia sit vähän ajan päästä tulee taas olo et on pakko päästä
mutta kuin partateriä ja kaktuksia
*Tutkimustulos osoittautui yleistettävyydessään vääräksi -
Otoksessa oli n. 65% vankeja
ja joukko alaikäisiä tyttöjä
ja Göbel ja Kelju K. Kojootti
myös koiranmuonan jälkeen pitäisi malttaa huuhtoa kurkkunsa
kuin Hansu ja Mikki samassa persoonassa ja Gabriel Van Helsing
bensaa ei voi juoda
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Katkelma n:o 1
saapuminen johonkin kaupunkiin (helsinki / decamerone / vaselin) hän pesi vanhassa vedessä ja meni ulostamaan koivujen viereen pankin eteen kylvetty kiinalainen ollaan kukkia simppeleitä suomalaisia kuin viinanhimoisen lappalaisen periksi ei anneta jumissa jälkilestadiolaiset jouluvalot kahen kilon siikahan se siellä got-kansan mätiä ota siika pois hän oli ylpeä savulohen hajusta housuillaan hän pyyhki lapasella mikä itsenäisyys foxtrot with dogs ei edes yritystä kuin vaijeri jäätyneeseen nurmeen jeah rispaantunut äidin pää varttunut epävarma akhenat'n akhanjati jolla on suuria unelmia jumalan keuhkosta mika waltarin sekundapainos kai hän menestyy tytöt nyt taksi alle mennään kymmenen kaljan kautta turussa on syvä kurkku älkää astuko siihen
perjantai 4. joulukuuta 2009
Donne 4.12.2009
ei kukaan ole saari täysi itsessään myös täällä lokit ja tölkit ja huuhdomme rinnettä päin vanhaa vuotta varpaiden ravut jokainen pikku paakku mannerta moreeni kuolemassa arkkipelaago joka tähän puhkesi ajaa veden läpi kallioiden juuri kun luulit tietäväsi kenelle kellot kenen tölkit kun ne avataan ovat rinnoillasi taas ja päivä kuin tulinen laiva ja pascalin miete jossakin syvyydessä ja yhä lukossa hukkuminen ensin ja ne jotka aaltoon palavat
will thou forgive that sin where i
which is my sin done before
will thou forgive that sin
i have want others to
a year or two but wallowed in
for i have more
my last thread i
shall perish
shall shine as shines
and sin heretofore
will thou forgive that sin where i
which is my sin done before
will thou forgive that sin
i have want others to
a year or two but wallowed in
for i have more
my last thread i
shall perish
shall shine as shines
and sin heretofore
perjantai 27. marraskuuta 2009
Nyt n:o 2
Jos kuolisin tänään ei väliä kuinka yö oli lämmin satoi tuhannet lohikäärmeet jokin kokous ei tärkeä kahvi croissant Valintatalon hyllyt täynnä muovia siellä täällä räjähtäneitä ruoan tähteitä sade ylitin kadut puistossa ajattelin naista "tanskankieliset" keskustelut jumppakopin patjakasassa kun sivuseinä murtui ja ylemmät olennot vuosikymmeniä siellä piilotelleet
te typykät siellä patjoissa näytätte uppoavalta saarelta vuosisatoja loimme lajeja ja planeettoja harjoitellaksemme olemista ja nyt todellakin on niin että Laila Hirvisaaren Laatokka-sarja on parasta mitä tällä laboratoriolla on tarjota ja Panu Rajala esittelee Lailaa Anni Sinnemäelle tuomioksenne saatte kokea mitä on galaksinen viha ja jos yritätte vielä jotakin luemme samat pätkät uudestaan
äkkiä he ovat tavallisen oloisia miehiä avaruusaluksen näköisen baarin vessassa muna kädessä pisuaarin edessä laskeutuessaan alus oli räjäyttänyt valtavan kraatterin esikaupunkeihin tämä tapahtuu yhä jossakin maaseudulla missä Valintatalo on unelmieni ainut kehto
te typykät siellä patjoissa näytätte uppoavalta saarelta vuosisatoja loimme lajeja ja planeettoja harjoitellaksemme olemista ja nyt todellakin on niin että Laila Hirvisaaren Laatokka-sarja on parasta mitä tällä laboratoriolla on tarjota ja Panu Rajala esittelee Lailaa Anni Sinnemäelle tuomioksenne saatte kokea mitä on galaksinen viha ja jos yritätte vielä jotakin luemme samat pätkät uudestaan
äkkiä he ovat tavallisen oloisia miehiä avaruusaluksen näköisen baarin vessassa muna kädessä pisuaarin edessä laskeutuessaan alus oli räjäyttänyt valtavan kraatterin esikaupunkeihin tämä tapahtuu yhä jossakin maaseudulla missä Valintatalo on unelmieni ainut kehto
torstai 26. marraskuuta 2009
Kasvatus n:o 2
Kuusi kuulaa tai kuusi aukkoa ja molemmat, kaikki meidän hyönteiselämämme alkeet samalla pinnalla. Ensimmäisen kolmannen ja viidennen ruokailutapahtumat vähittäisinä tunkeutumisina, toinen neljäs ja kuudes liikkeinä, kun aikamme autot, volkswagen kuplat hakkuuaukot ohittaneina, voimalinjat ohittaneina ja kohdikkain tässä lumen kattamassa rinteessä, sivullaan kättään heilauttava I. Mustonen. Kaikki ennustaa lamaa, on vuosi -72 ja meidät syödään suoraan palloistamme, alastomina, aivan samaan aikaan kun kyse on liikenteestä.
Mitä tahdoin sanoa? Täällä kiinnitä huomiosi seinäpaperin kosteuteen, tämä on tarkoitettu nähtäväksi. Kuula numero kolme: Vielä hetken valkosaappainen nainen ruskeassa hihattomassa mekossa kyyristyy, punertavat hiukset ja reidet hymyssä, kuin spanieli haistelen kenkien nahkaa. Hänen kuulansa pintaa jyrsitään jo. Pitääkö nyt edetä vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, ne lentävät kaikkialla missä vaha kelluu, on kuin niiden hihnat jo kuoriutuisivat vaikka marraskuu vasta kohoaa unesta?
Olen katsojan paikalla. Tämä ranskalainen pienatuoli, luonnosmaisesti minut on nostettu ojentuvien käsien ylle ja rajattu niin että perspektiivin voi lukea. He tulevat maasta. He konttaavat. Vuorten vierellä he kumartavat. Heidän kätensä kaartuvat. He ovat lopettaneet puheensa avantgardesta. Ja kahdesta kuulasta nähdään ilottomat hahmot, joku on tukehtua, työntää hartiansa esiin, kehittymätön iho, silmien rävähdys ennen kauhua, taivaan mekaaniikka on muodostanut heille kuusi aukkoa, joilla he kiitävät kuun luista pintaa.
Mitä tahdoin sanoa? Täällä kiinnitä huomiosi seinäpaperin kosteuteen, tämä on tarkoitettu nähtäväksi. Kuula numero kolme: Vielä hetken valkosaappainen nainen ruskeassa hihattomassa mekossa kyyristyy, punertavat hiukset ja reidet hymyssä, kuin spanieli haistelen kenkien nahkaa. Hänen kuulansa pintaa jyrsitään jo. Pitääkö nyt edetä vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, ne lentävät kaikkialla missä vaha kelluu, on kuin niiden hihnat jo kuoriutuisivat vaikka marraskuu vasta kohoaa unesta?
Olen katsojan paikalla. Tämä ranskalainen pienatuoli, luonnosmaisesti minut on nostettu ojentuvien käsien ylle ja rajattu niin että perspektiivin voi lukea. He tulevat maasta. He konttaavat. Vuorten vierellä he kumartavat. Heidän kätensä kaartuvat. He ovat lopettaneet puheensa avantgardesta. Ja kahdesta kuulasta nähdään ilottomat hahmot, joku on tukehtua, työntää hartiansa esiin, kehittymätön iho, silmien rävähdys ennen kauhua, taivaan mekaaniikka on muodostanut heille kuusi aukkoa, joilla he kiitävät kuun luista pintaa.
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Omakuva 25.11.
Kun nyöri viimein on uponnut kaulaan, minä virtaan sivulle. Tai hän, oikeammin hän, niin kai voin sanoa tästä ruskeasta hetkestä. En enää kutsu itseäni, ainoastaan tuijotan. Silmälasit luonnollisesti, kaikki muu valahtanut, nöyrtyy vaikka tarkkailee. Huulet melkein naisen, sössöttävän sosiaalinaisen, ruumis epämuotoisia pyörteitä kuin kääntäisi vessaharjaa viraston pöntössä. Käsien sijalla maneetit, kiinteärintaiset meduusat, koska jonkun kliseen oli jäätävä. Nyörin toisessa päässä toinen mies, laseitta, ei nenää, kampelan naama, jalat vatkaavat suoraan hartioista. Ei virtauksia, tämä on ajattomuutta, olemme poikittain vääntyneillä pinnoilla. Koko kolmas hahmo ui päälläni, selvemmin selällään kuin koskaan, joskaan en näe sitä, rustottuneet hampaat kelluvan ihon alla. Ruumiimme kuin suuri parveutunut kives, joka odottaa uutta raekuuroa sisältä.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Kasvatus
Kun äitini ruokki minua, hän söi kuolleita ihmisiä. En välittänyt tuotiinko minulle miestä vai naista, lasta vai vanhusta. Liha oli raastettu ja kaikkialla ympärillä oli tympeää vaaleanpunaista, myös hänen vaaleassa takaosassaan ja ostereiden turvottamissa lanteissaan, joissa maailma kumisi - se riitti minulle. Hän nylki karvaiset osat ja sulatti ne oksennuksellaan. Olin punainen raatta, silmissä mustat temppelit, kolmikynteni harasi tukevasti kallioon, josta lähti syöpäläisten kaluaman kasvin varjo läpi hänen vatsojensa. Huone kuhisi hyönteisiä. Jotkut verhoissa, jotkut mietteliäästi muurissa meditoiden. Rukoilijasirkoista äitini oli suurin, tuntosarvien, värekarvojen peitossa hän kurotti päätään vähät suvustaan välittämättä, kun he kokoontuivat valmistamaan meille uutta uhria, osa vaatteissa, osa rauhoitusnesteiden peitossa. Vedessä kahlaten, vedessä maaten hän liikkui niin kuin lautalla, virta kannatti häntä. Jäsenet oli helppo repiä pois. Oli vuosipäiväni ja kaulapussini voimistui.
Oikeastaan ei tuntunut miltään. Kaikki oli nyt kuivaa. Vaikka lattialla mateli naisia enemmän kuin koskaan, en ollut aikoihin ollut lihan perään. Ilman minua tästä paikasta tulisi suunnaton jätekasa, jonka rituaalit olisi purettava.
Astuin ulos ja olin hoikanpuoleinen, tavallinen, silmälasipäinen kaveri, joka pukeutuu farkkuihin ja beigeen. Astia, jota olin kutsunut huoneeksi, oli täyttynyt bakteerikasvustosta, ja maalaus sen yllä oli alkanut vetäytyä.
Minusta ei jäänyt ruumiinavausraporttia. He istuivat baarissa ja valittivat, ettei kukaan Suomessa osaa kirjoittaa. Suurin osa porukasta ei osaa edes määritellä, mitä on language. Nauroin itsekseni, ääneen, sillä olin lukenut heidän räpellyksiään. Joensuulaiset kuvataidekerhotkin ovat enemmän kuin he, jos sillä nyt on mitään merkitystä.
Oikeastaan ei tuntunut miltään. Kaikki oli nyt kuivaa. Vaikka lattialla mateli naisia enemmän kuin koskaan, en ollut aikoihin ollut lihan perään. Ilman minua tästä paikasta tulisi suunnaton jätekasa, jonka rituaalit olisi purettava.
Astuin ulos ja olin hoikanpuoleinen, tavallinen, silmälasipäinen kaveri, joka pukeutuu farkkuihin ja beigeen. Astia, jota olin kutsunut huoneeksi, oli täyttynyt bakteerikasvustosta, ja maalaus sen yllä oli alkanut vetäytyä.
Minusta ei jäänyt ruumiinavausraporttia. He istuivat baarissa ja valittivat, ettei kukaan Suomessa osaa kirjoittaa. Suurin osa porukasta ei osaa edes määritellä, mitä on language. Nauroin itsekseni, ääneen, sillä olin lukenut heidän räpellyksiään. Joensuulaiset kuvataidekerhotkin ovat enemmän kuin he, jos sillä nyt on mitään merkitystä.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Uusi maailma
Meitä oli ensin Uusi maailma, lohkeaminen, lumisateesta tuleva Hän katseli tanssivaa peilikuvaansa Kyllä hän tulikin Kuin Kansallisen kokoomuksen johtaja Käymme neuvottelun asiasta jossa minä käytän kaikki järjettömyyden Muodostumat kun piikki saa olla auki
Uusimmissa runoissaan he olivat kuvanneet taivaan talikynttilät. Joku hyppi raivoissaan pusikoista, joka niistä jäi. Kuviteltiin myös mäyrä. Nähtiin että olen tekojeni mies.
Jos täällä on joku vastarangan vänkä niin minä. Siitä ei pitäisi olla selvyyttä. Halkopinossa tuuraa cityihminen. Sen kokoisesta oli puhe. Peruukki on Bretagnesta. Uusimpien tutkimusten mukaan hänellä on aksentissaan ranskalainen rakastajatar, Céline-Céline.
Uusimmissa runoissaan he olivat kuvanneet taivaan talikynttilät. Joku hyppi raivoissaan pusikoista, joka niistä jäi. Kuviteltiin myös mäyrä. Nähtiin että olen tekojeni mies.
Jos täällä on joku vastarangan vänkä niin minä. Siitä ei pitäisi olla selvyyttä. Halkopinossa tuuraa cityihminen. Sen kokoisesta oli puhe. Peruukki on Bretagnesta. Uusimpien tutkimusten mukaan hänellä on aksentissaan ranskalainen rakastajatar, Céline-Céline.
Omakuva 23.11.
Kaikki kertyy samaan. Liikun punatiilitalon sisävarjoissa ja tunnen, että tämä tapahtuu juuri minulle, irtoaminen ja sen sellainen. Siitä lähtien kun aloin puhella elämäni kanssa on kaikki ollut moitteettomampaa tai ehkä se on vain epävarmuus, jokaiseen ponnistukseen vaadittava aika. Kaupungilla tavataan mekaanisia laitteita, joskin vielä esitetään ihmistä. Ne joilla on ihmisen jalat liikkuvat ketterimmin. Koneiden yksivakaisuus ei miellytä minua, kun on kyse elimistä. Epäilemättä kansa huumataan, jotta sähkön ja metallin suhteen olisi oikeampaa. On enää yhteisöllinen haave ruumiillisesta mekaniikasta, tarkoitan miten se toteutuu kun maailmalle luodaan irtiotto säädetyistä pyöristä. Kyse on markkinoinnista. Näin muutamat kirjailijakuvat huvittavat minua. Tapojen kannalta ei ole valittamista. Siellä ne ovat banaanien vieressä Prismassa. Mielikuvitus on kadonnut, mielivaltainen kopioiminen kukoistaa, en ole entiseni. Silti tunnen elämäni, kun painelen polkimia ja käännän vipuja. Ainutkertaisuus. Vaikka se puuttuu, se kuuluu minulle. Hautajaisiin on viikko aikaa. Vantaalla sitä ei näe mitenkään. Ei tullut puheluita lumiseen autoon. Voi pyyhkiä rauhassa liidun käsistä. Hankalinta on käsittää kasvaminen. Minä kukin tässä ympärilläni. Kolme lasta. En muista mitään heidän lapsuudestaan ja vielä vähemmän omastani. Soitan ihmisille kuin väläyttäisin järjettömiä linkkejä. On mahdoton sanoa, minkä arvoinen tulevaisuuteni on. Joskus tarvitaan paniikki, jotta arvo ei olisi lyömätön, sitä tässä yritän puhua. Ei ole nappia, osittain kuljetan tätä taskuissani, pidän yhä sellaisista sanoista kuin avohakkuu, niin nyt on maailman laita.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Anders Portin: Millaista on?
Millaista on, kun on munat? En tiedä, on myös munanvarsi, tahdosta riippumaton, alempia reaktioita ja aistiärsykkeitä, niin sisäisiä kuin ulkoisia seuraileva paisuvaiskudos, sen voi viedä paikkoihin. Millaista se on? Se on miehekästä. On myös munia, jotka eivät laskeutuneet. Ne jäivät liian lähelle ruumista jäätymiskuolemaa peläten, piiloutuivat vatsan onteloon, se oli virhe - pelkkää kastraatin kieuntaa ja loputonta ramppaamista lääkäreissä. Isäntäolennon pahin vahingoittaminen. Millaista munien kanssa on? Mukavaa, niitä voi hypistellä, kiertää, väännellä pusseissaan. Karvoista voi heristää, nostella ja laskea. Voi harjoittaa tahdonvoimaa, hilata vuorotellen oikeaa ja vasenta, ylös alas kuin hissipoika. Kankea ei nosteta tahdonvoimalla, vaikka jotkut sitä munaksi kutsuvat (ehkä haalenneen suuren terskan vuoksi tai punaisen joulumunan tai muuten vaan läheisyyden vuoksi). Sillä on oma elämänsä. Mutta munat ilman kankea tai kanki ilman munia, mieluummin jälkimmäinen vaihtoehto, ei talviaamu yhtä talipalloa kaipaa, ei edes kahta. Millaista on ilman munia? Luultavasti korkeita ääniä, aavekipuja, pettymystä kun lähdön tunne ei kehity, apatiaa. Munien heilunta paneskelun tai juoksun tahtiin, kun ne rikkoutumatta liikkuvat, kireinä tai raskaina, karvat tahmassa tai paljaiksi ajeltuina, saksanpähkinän tai lingon kaltaisina, mielessä kauppakassi ja mies, jonka vasen kives leikattiin. Ilmassaolon, keinun tai heilurin tie on korvaamaton. Kuin bändi ilman lyömäsoittimia, marakasseja on mies ilman kasseja. Näen käen munan, näen munat kädessä, se saa laulamaan typerästi: "Lenni nauttii kesästä kuin muna pesästä..." Siinä voi olla suonia - voiko siinä olla suonikohjuja? Muna on ollut aina olemassa, kaiketi jo silloin kun Aatami lankesi, kun miesnainen halkesi. Silloin munat heitti volttia. Ne tiesivät kaiken elämän tarkoituksesta. Minä vain kysyn, millaista on. Niinpä kun tarkastelen munia, tarvitsen peilin, kuten nämä kirjaisimet, jotka väittävät, että jotkut meistä hairahtuivat sivuteille, pakkasivat mukaansa vain tyhjää puhetta...
- Mihin tämä kaunopuheisuus tähtää?
- Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut häiritä. Ajattelin jälleen kerran huomaamatta ääneen aihetta, johon aion syventyä tieteellisemmin. Näiden tammien alla on niin... Ja pyörätuolissa sitä... No, tämä oli vain runollinen puuskahdus suuntaan, josta todellakin aion ottaa selvää.
- Kaikin mokomin, mutta jos voin tunnustaa, minullakin on harrastuksia.
- Niinkö, tekin siis puhelette itseksenne, kun ulkoilette?
- En nyt aivan. Tahdotteko kuulla?
- Sen päätätte te. Minulla ei tosin ole syytä tuntea teitä, joten voitte yhtä lailla kertoa kuin olla kertomatta.
- Olen ammatiltani autonasentaja.
- Vai niin, siitä en tiedä paljoakaan. Tosin kerran vuodessa pyörätuolini viedään huoltoon, mikä tarkoittaa lähinnä laakereiden voitelua. Vanhasta mallista uusittiin sähköjärjestelmä, kun tuolini jäi kerran sateeseen...
- Minulla on kolme lasta ja vaimo.
- Mutta hyvä niin, onnea. Itse vietän vanhanpojan elämää, kuten ehkä saatoitte arvatakin. Lapsena kärsimäni polio on näet aiheuttanut sen että...
- Sanalla sanoen pakkomielteeni kohdistuu miesten peniksiin. Erityisesti suuret ja suonikkaat kanget saavat minut kiihkoon. Niitä tapaa usein iäkkäämmillä herrasmiehillä kuten teillä. Päällepäin ikävätkin ruumiit saattavat kantaa mukanaan mitä uskomattomampia aarteita.
- Saanen sanoa, etten ole ajatellut asiaa tuolta kannalta. Oleskeltuani joitakin aikoja Khao Lakissa ja nautittuani joitakin annoksia paikkallista häränkivessatayta ymmärsin selkeästi, miten ainutkertainen elämämme on ja samoin ruumiimme, jonka elämä meille lahjoittaa. Olen päättänyt tutkistella tätä kallisarvoista temppeliä, ja tänä aamuna satuitte kuulemaan ajatukseni kiveksistä, jotka kieltämättä ovat todelliset rubiinit, joita ilman ihmiskunnan historia... No, huomasitte varmasti, että viittasin puheeni lopuksi ohimennen Platonin esittämään myyttiin sukupuolten synnystä. Hänen tavassaan kuvata eros sekä mies- ja naispuolikkaan hakeutuminen vastinkappaleensa luo on monia yhtymäkohtia myös kivesten suhteen...
- Olen houkutellut jopa juoppoja hallilleni kuvatakseni heitä ja jotta he, tuota, olen lahjonut myös narkkareita, jotta saisin seurata heidän reaktioita kun he, no, ymmärrät varmasti selittämättäkin mitä...
- Luulenpa, että olen kuullut tarpeeksi.
- Ei, korjaamoni takahuone on täynnä mitä eksoottisimpia dildoja. Piireissä, joissa pyörin, on suosittua muovailla niitä savesta ja muovista ja arvannet, että tuollaisessa seurassa...
- Kuten sanoin, me kuljemme monia teitä. En voi kuin toivoa, että saatte voimaa salaisista harrastuksistanne kohdata ammattinne harjoittamisessa eteenne tulevat hankaluudet. Löydän varmasti keskustelustamme yhden juonteen selvitykseeni, kunhan pääsen sinne saakka.
- Jätän sinulle joka tapauksessa käyntikorttini, jos joskus hankit auton ja se kaipaa huoltoa.
"GEWALT, Koivuhaka", luki kortissa. Hän ei voinut aavistaa, miten suhtaudun pakkomielteisiin. Hänen ei olisi pitänyt jättää korttiaan.
JATKUU...
- Mihin tämä kaunopuheisuus tähtää?
- Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut häiritä. Ajattelin jälleen kerran huomaamatta ääneen aihetta, johon aion syventyä tieteellisemmin. Näiden tammien alla on niin... Ja pyörätuolissa sitä... No, tämä oli vain runollinen puuskahdus suuntaan, josta todellakin aion ottaa selvää.
- Kaikin mokomin, mutta jos voin tunnustaa, minullakin on harrastuksia.
- Niinkö, tekin siis puhelette itseksenne, kun ulkoilette?
- En nyt aivan. Tahdotteko kuulla?
- Sen päätätte te. Minulla ei tosin ole syytä tuntea teitä, joten voitte yhtä lailla kertoa kuin olla kertomatta.
- Olen ammatiltani autonasentaja.
- Vai niin, siitä en tiedä paljoakaan. Tosin kerran vuodessa pyörätuolini viedään huoltoon, mikä tarkoittaa lähinnä laakereiden voitelua. Vanhasta mallista uusittiin sähköjärjestelmä, kun tuolini jäi kerran sateeseen...
- Minulla on kolme lasta ja vaimo.
- Mutta hyvä niin, onnea. Itse vietän vanhanpojan elämää, kuten ehkä saatoitte arvatakin. Lapsena kärsimäni polio on näet aiheuttanut sen että...
- Sanalla sanoen pakkomielteeni kohdistuu miesten peniksiin. Erityisesti suuret ja suonikkaat kanget saavat minut kiihkoon. Niitä tapaa usein iäkkäämmillä herrasmiehillä kuten teillä. Päällepäin ikävätkin ruumiit saattavat kantaa mukanaan mitä uskomattomampia aarteita.
- Saanen sanoa, etten ole ajatellut asiaa tuolta kannalta. Oleskeltuani joitakin aikoja Khao Lakissa ja nautittuani joitakin annoksia paikkallista häränkivessatayta ymmärsin selkeästi, miten ainutkertainen elämämme on ja samoin ruumiimme, jonka elämä meille lahjoittaa. Olen päättänyt tutkistella tätä kallisarvoista temppeliä, ja tänä aamuna satuitte kuulemaan ajatukseni kiveksistä, jotka kieltämättä ovat todelliset rubiinit, joita ilman ihmiskunnan historia... No, huomasitte varmasti, että viittasin puheeni lopuksi ohimennen Platonin esittämään myyttiin sukupuolten synnystä. Hänen tavassaan kuvata eros sekä mies- ja naispuolikkaan hakeutuminen vastinkappaleensa luo on monia yhtymäkohtia myös kivesten suhteen...
- Olen houkutellut jopa juoppoja hallilleni kuvatakseni heitä ja jotta he, tuota, olen lahjonut myös narkkareita, jotta saisin seurata heidän reaktioita kun he, no, ymmärrät varmasti selittämättäkin mitä...
- Luulenpa, että olen kuullut tarpeeksi.
- Ei, korjaamoni takahuone on täynnä mitä eksoottisimpia dildoja. Piireissä, joissa pyörin, on suosittua muovailla niitä savesta ja muovista ja arvannet, että tuollaisessa seurassa...
- Kuten sanoin, me kuljemme monia teitä. En voi kuin toivoa, että saatte voimaa salaisista harrastuksistanne kohdata ammattinne harjoittamisessa eteenne tulevat hankaluudet. Löydän varmasti keskustelustamme yhden juonteen selvitykseeni, kunhan pääsen sinne saakka.
- Jätän sinulle joka tapauksessa käyntikorttini, jos joskus hankit auton ja se kaipaa huoltoa.
"GEWALT, Koivuhaka", luki kortissa. Hän ei voinut aavistaa, miten suhtaudun pakkomielteisiin. Hänen ei olisi pitänyt jättää korttiaan.
JATKUU...
tiistai 10. marraskuuta 2009
Vaatimaton ehdotus (II)
Olen väliin hiukan masentunut ja hävettää
mutten osaa sanoa tarkkaa syytä
Lisää vaikeusastetta vähennä maisema-analogioita
siinä psykiatrini neuvo
Tuskin kukaan voi sanoa olevansa elämänsä herra
mutta jos Britney ja Vincent Black Shadow niin Okei
Kaiken taiteen tarkoitusperä on yhtä lailla
kaupallinen kuin minun tarkoitusperäni
ja kritiikin tarkoitusperät
mistä muusta voimme edes puhua
No millaisilla nahkahameilla
tämä yhteiskunta on kansoitettu Haluaisin
että Suomella on ydinase
ja että sitä myös käytetään Meillä kaikilla
on paljon oppimista
Jyri Jukka Häkämiehen periaatteista
Niin onni että palikat jotka meille tarjotaan
putsataan yksi toisensa perään
Kauanko siis luulette
että kannattaa performoida
Alepassa on aina jono
kurkkaa myös maitohyllyjen taa
Aina löytyy naapuri jota kantaa
mutta on muistettava myös nostella jalkojaan
jotta syntipukin pallit näkyvät
muuten kukaan ei kerro mikä tilinumero
Kiitos näistä Saamme lupauksia
aamu aamun perään taivas kuin eetteröity preeriamyyrä
Presidentin todellisuudessa
on yksitoista ulottuvuutta Vieläkö minun täytyy todistaa
että on näitä rakkaudellisia yhteisöjä Kriitikot
esittävät tähtiroolia
kirjallinen pohjasakka pelastuu imelästi hymyillen
Kukaan ei pääse sanomaan että heidät on lahjottu
Kulta paistettaisko mekin verilettuja kun pääsen kotiin
ajan juuri tasoristeykseen ja nenä
olen erittänyt tänään dopamiinia
ja arvostelukykyni Tulet vaan portaille vastaan kulhon kanssa
Ajetaan illalla Jumboon
ostamaan puolukkahilloa ja vanutuppoja
lapset saavat katsella eläinten paloja
ja uutta adoptiokeskusta ”Kun kuluttajan luottamuksen
on kerran kadottanut jää ainoaksi mahdollisuudeksi ostaa
se takaisin” Ja kun käymme höyryävälle aterialle
voimme kerrankin tuntea kiitollisuutta ja ylpeyttä
itsepyydystetystä riistasta
Onhan se mahtavaa kun ei anemia Sitä jaksaa
kun on mitä Juuri rautaista mystistä parrua
tässä kaivattiinkin Sellaista kuin huvipuistojen teltoissa
ennustajaeukkojen hivellessä kristallipalloja
ydinten liike ja joka pöydällä
sinisenä pölynä swift Ottaisit varmaan
toisenkin munuaiseni Ne koirat oli hakattava
elävältä Nautinto sinänsä
mutta kyllä vegaaninkin elämä
voi olla rikkaampaa Perinteisin menoin
En muuten ikinä ymmärtänyt
mihin ihmiset tarvitsevat veripalvelua
kunnes meditoin Kluuvin Mäkkärissä
ja oksensin kaiken syömäni rasvan Silti ajattelen
että elämä voi olla
yhtä vakaumuksellista ja ahdistunutta
kuin Helvi Juvosella
niin helppo järkyttää kasviksia raastavia ystäviä
Kyllä minä tiedän on virhepäätelmä lisääntyä
kuin keskiluokkainen mies ja vitsailla
heistä joita kivitetään Olen vainunnut
päiväkausia tätä kysymystä
Löytyykö vielä Jumala joka käskee
Ota poikasi ja valmista minulle hänestä
palapaistia harjoitusta sinulla kyllä on
Ehkä absurdi on hätäratkaisuista paras
Matti Kyllönenkin kykenee siihen
vaikka tahatta mutta uskotko mieluummin
Kiinan vankiloiden kuin formuloiden lumoon Tässä
synkkyydessä päämäärä Ei hän kysyisi poikaa
Palat yli laidan Kivenmurut silmiin Hän laskee kätensä
olkapäälleni Poikani tämä teksti
on vieläkin ihan paska mutta minä rakastan sinua
Ruumiillistu siinä Ennen kuin huomaatkaan
on typeryytesi tuhonnut aivan kaiken
mutten osaa sanoa tarkkaa syytä
Lisää vaikeusastetta vähennä maisema-analogioita
siinä psykiatrini neuvo
Tuskin kukaan voi sanoa olevansa elämänsä herra
mutta jos Britney ja Vincent Black Shadow niin Okei
Kaiken taiteen tarkoitusperä on yhtä lailla
kaupallinen kuin minun tarkoitusperäni
ja kritiikin tarkoitusperät
mistä muusta voimme edes puhua
No millaisilla nahkahameilla
tämä yhteiskunta on kansoitettu Haluaisin
että Suomella on ydinase
ja että sitä myös käytetään Meillä kaikilla
on paljon oppimista
Jyri Jukka Häkämiehen periaatteista
Niin onni että palikat jotka meille tarjotaan
putsataan yksi toisensa perään
Kauanko siis luulette
että kannattaa performoida
Alepassa on aina jono
kurkkaa myös maitohyllyjen taa
Aina löytyy naapuri jota kantaa
mutta on muistettava myös nostella jalkojaan
jotta syntipukin pallit näkyvät
muuten kukaan ei kerro mikä tilinumero
Kiitos näistä Saamme lupauksia
aamu aamun perään taivas kuin eetteröity preeriamyyrä
Presidentin todellisuudessa
on yksitoista ulottuvuutta Vieläkö minun täytyy todistaa
että on näitä rakkaudellisia yhteisöjä Kriitikot
esittävät tähtiroolia
kirjallinen pohjasakka pelastuu imelästi hymyillen
Kukaan ei pääse sanomaan että heidät on lahjottu
Kulta paistettaisko mekin verilettuja kun pääsen kotiin
ajan juuri tasoristeykseen ja nenä
olen erittänyt tänään dopamiinia
ja arvostelukykyni Tulet vaan portaille vastaan kulhon kanssa
Ajetaan illalla Jumboon
ostamaan puolukkahilloa ja vanutuppoja
lapset saavat katsella eläinten paloja
ja uutta adoptiokeskusta ”Kun kuluttajan luottamuksen
on kerran kadottanut jää ainoaksi mahdollisuudeksi ostaa
se takaisin” Ja kun käymme höyryävälle aterialle
voimme kerrankin tuntea kiitollisuutta ja ylpeyttä
itsepyydystetystä riistasta
Onhan se mahtavaa kun ei anemia Sitä jaksaa
kun on mitä Juuri rautaista mystistä parrua
tässä kaivattiinkin Sellaista kuin huvipuistojen teltoissa
ennustajaeukkojen hivellessä kristallipalloja
ydinten liike ja joka pöydällä
sinisenä pölynä swift Ottaisit varmaan
toisenkin munuaiseni Ne koirat oli hakattava
elävältä Nautinto sinänsä
mutta kyllä vegaaninkin elämä
voi olla rikkaampaa Perinteisin menoin
En muuten ikinä ymmärtänyt
mihin ihmiset tarvitsevat veripalvelua
kunnes meditoin Kluuvin Mäkkärissä
ja oksensin kaiken syömäni rasvan Silti ajattelen
että elämä voi olla
yhtä vakaumuksellista ja ahdistunutta
kuin Helvi Juvosella
niin helppo järkyttää kasviksia raastavia ystäviä
Kyllä minä tiedän on virhepäätelmä lisääntyä
kuin keskiluokkainen mies ja vitsailla
heistä joita kivitetään Olen vainunnut
päiväkausia tätä kysymystä
Löytyykö vielä Jumala joka käskee
Ota poikasi ja valmista minulle hänestä
palapaistia harjoitusta sinulla kyllä on
Ehkä absurdi on hätäratkaisuista paras
Matti Kyllönenkin kykenee siihen
vaikka tahatta mutta uskotko mieluummin
Kiinan vankiloiden kuin formuloiden lumoon Tässä
synkkyydessä päämäärä Ei hän kysyisi poikaa
Palat yli laidan Kivenmurut silmiin Hän laskee kätensä
olkapäälleni Poikani tämä teksti
on vieläkin ihan paska mutta minä rakastan sinua
Ruumiillistu siinä Ennen kuin huomaatkaan
on typeryytesi tuhonnut aivan kaiken
torstai 5. marraskuuta 2009
Hegel ja pullo
minä olen ruumiini ja siksi ihminen
samalla sekä luonnostaan että refleksiivisesti
tapani mukaan eli itsessäni
niin kuin luonto < pitää sisällään, ei ole syy >
läpi sydämeni kylmiä pulloja
sikäli kuin omassa erityisessä sisällössään minä olen
tapojeni vanki pysyvyyteni orja sikäli
kuin pulloja on ne tahdotaan
rikkoa lihaksin on luontaista lujuutta ymmärtää
että väkivallalla on kaksi tapaa
suhtautua jatkuvaan hakatuksi tulemiseen
neljä tuntia unta tunti meditaatiota
loput ajasta kuin kone hengittäisi hegeliläistä aukkoa
döner kebab im fladenbrot ja majoneesi
joka leviää ensin paidalle sitten housuille pilkkiteltat
metrotasanteella ei enempää
berliinistä tämä itseensä kääriytynyt refleksio törmäät
siihen ennemmin tai myöhemmin
a) sudanilaisessa hökkelikylässä
maitojauheen vuoksi tapetut naiset
b) muslimi ja joukko tanskandogeja ja chilipaprikoita
c) teksasilainen majuri päivittäisissä töissään
Fort Hoodissa nippu parsaa
mikä ei ole sydämestä on tämän tietämisen ja ruumiin asia
yleensä fanaatikko ei epäile jumalaa
äärioikeistolainen oikeusfilosofiaa vegaani veren logiikkaa
mahdotonta ajatella samaa asiaa toisin
paha on juuri tässä
paitsi kun se pitäytyy vastakohtaansa
eli virtaa yleisyyteensä
kun se ottaa kaljaa kaapista
ja tarkistaa panosten määrän
ennen niiden pesään työntämistä
nyt alamme puhua
nyt iskuri viritetään
sanonpa vain
tähän tarvittaisiin konkreettinen kuva
he asuivat kerroksissa joissa lattia hikoili
rikkinäisten putkien kohdalta
ojista he saivat vetensä heihin osuttiin ilmakivääreillä
oi suvanto avatar
tässä tavarassa näemme kerron
siinä ui paljon enemmän
he saavat
nyt putosin kärryiltä
sanon siis jos jumala on kaikkivaltias
on olemassa psykiatreja
mitä tarkoitat tarkoitan että ehdimme
huomisenkin lähetykseen
kadulla seisoo mies studiosta ja tuijottaa
meitä maanisesti kuin althusser
mitä kuuluu kouluun mitä kotiin
mitä koulukotiin missä mättää
mättääkö missään
hän seisoo kadulla kuin mättäällä
ja tuijottaa meitä yllään teräsmiehen asu
rinnassa iso Ü sellaista on julkisuus
sydämeni läpi putoaa kylmä
tarvitsee ajatella myönteisesti
jotta näkee tämän sankaruuden
tulee syödä riittävästi pähkinöitä
aluksi riittää tunti vuorokaudessa
mutta lapsena uskoin
muistiinpano merkitään aivoihin
aivot ovat suuri kaupunki
jota ohjaa kirppu hurraakakkua
parempaa ei ole mikään näistä
samalla sekä luonnostaan että refleksiivisesti
tapani mukaan eli itsessäni
niin kuin luonto < pitää sisällään, ei ole syy >
läpi sydämeni kylmiä pulloja
sikäli kuin omassa erityisessä sisällössään minä olen
tapojeni vanki pysyvyyteni orja sikäli
kuin pulloja on ne tahdotaan
rikkoa lihaksin on luontaista lujuutta ymmärtää
että väkivallalla on kaksi tapaa
suhtautua jatkuvaan hakatuksi tulemiseen
neljä tuntia unta tunti meditaatiota
loput ajasta kuin kone hengittäisi hegeliläistä aukkoa
döner kebab im fladenbrot ja majoneesi
joka leviää ensin paidalle sitten housuille pilkkiteltat
metrotasanteella ei enempää
berliinistä tämä itseensä kääriytynyt refleksio törmäät
siihen ennemmin tai myöhemmin
a) sudanilaisessa hökkelikylässä
maitojauheen vuoksi tapetut naiset
b) muslimi ja joukko tanskandogeja ja chilipaprikoita
c) teksasilainen majuri päivittäisissä töissään
Fort Hoodissa nippu parsaa
mikä ei ole sydämestä on tämän tietämisen ja ruumiin asia
yleensä fanaatikko ei epäile jumalaa
äärioikeistolainen oikeusfilosofiaa vegaani veren logiikkaa
mahdotonta ajatella samaa asiaa toisin
paha on juuri tässä
paitsi kun se pitäytyy vastakohtaansa
eli virtaa yleisyyteensä
kun se ottaa kaljaa kaapista
ja tarkistaa panosten määrän
ennen niiden pesään työntämistä
nyt alamme puhua
nyt iskuri viritetään
sanonpa vain
tähän tarvittaisiin konkreettinen kuva
he asuivat kerroksissa joissa lattia hikoili
rikkinäisten putkien kohdalta
ojista he saivat vetensä heihin osuttiin ilmakivääreillä
oi suvanto avatar
tässä tavarassa näemme kerron
siinä ui paljon enemmän
he saavat
nyt putosin kärryiltä
sanon siis jos jumala on kaikkivaltias
on olemassa psykiatreja
mitä tarkoitat tarkoitan että ehdimme
huomisenkin lähetykseen
kadulla seisoo mies studiosta ja tuijottaa
meitä maanisesti kuin althusser
mitä kuuluu kouluun mitä kotiin
mitä koulukotiin missä mättää
mättääkö missään
hän seisoo kadulla kuin mättäällä
ja tuijottaa meitä yllään teräsmiehen asu
rinnassa iso Ü sellaista on julkisuus
sydämeni läpi putoaa kylmä
tarvitsee ajatella myönteisesti
jotta näkee tämän sankaruuden
tulee syödä riittävästi pähkinöitä
aluksi riittää tunti vuorokaudessa
mutta lapsena uskoin
muistiinpano merkitään aivoihin
aivot ovat suuri kaupunki
jota ohjaa kirppu hurraakakkua
parempaa ei ole mikään näistä
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Perheenäidin suru
Lyhyenä, kauhistuttavana hetkenä hän on käsittää miten armoton elämä on. Tulet kotiin, on sota, sunnuntai, tiskiä paljon, klassiset tunteet. Hän on pyhä! Kun ei enää voi mitään tehdä, ei mitään, referaattia ei edellä johtoilmaus, kypsät miehuusvuodet on myytävä rahasta. A dull head among windy spaces! Mut se oli kaikkein huolettominta aikaa. Liikkumattomana minä makasin, vain oman itseni seurassa. Vinttikomeroa en jaksa muistaa ollenkaan. Olen katsellut asiaa. Olen täs ajatellut kuinka se oli kuin painajaisunta. Kun Einon luona asuttiin, siellä se vasta olikin virkku. Vain sarja liikkeitä. Niin leikkisä, olisin tykännyt siitä. Miehen tukka oli hiessä ja kuurassa. Vielä ihan kaista, välitä mistään, kello tulee seitsemän. Joskus tuntuu, jäisin siihen, arkipäivänä, mut eikös: ”Täytyy meidän olla vähän arvokkaampia.” Mikä on musta? Missä ovat kivet? Hoiti itse lompsansa, Liisa hommas huoneet, koira natustanut rytkyä. Jokainen saa mitä tahtoo. Toisin kuin metonyymisesti rakentuvassa persoonapäätteessä - kylän ämmiä. Poika parka! Kun se ei tahdo edistyä öisin ja kysyn hoitajalta ”Joko se nyt seisoo?” sanoo vaan: Tuolla elopellon kuhilaita puidaan.
tiistai 3. marraskuuta 2009
Perheenisä
Mitä perheenisät nyt puuhailevat omalla ajallaan - potkivat varpaansa paskaksi seinään ja huutavat Jumala on kuollut vaikka kynnet vain irtoavat. Hän ottaa vauhtia huoneen toisesta päästä ja lennähtää kylki edellä takan reunaan. Seuraavaksi vuorossa nilkat, ne hän murtaa helposti. Nauravia nakkeja - hän konttaa työtilaan ja kiinnittää oikean ranteensa ruuvipenkkiin. Sähkösaha. Viisi nauravaa nakkia, verta kaikkialla. Hän iskee naulat nakkeihin ja päättää marinoida ja paistaa sen mitä kädestä on jäljellä. Marinol, Miranol. Possu, naulat rasiaan. Tasohöylä, filettä. Katsokaa häntä! Hän tekisi mitä tahansa, mutta on täysin valtavirtaa. Hänen tilataiteensa - sama kuin nussisi maailmankaikkeutta silmään. Pingo, pupu, pingo!
Gyproctalo, koko kevytrakentamisen huippukonsepti, ei terveysriskejä, allergiaturvallinen, ei mitään mihin ripustautua. Totta kai hän käyttäisi hyväkseen ikkunoita, mutta ne ovat panssarilasia. Ja tällaiset pikku reklamaatiot menevät taloyhtiön piikkiin, vakuutusaika kymmenen vuotta. Sankarimme kaatuu omaan ansalankaansa.
Niinpä. Hetkessä siinä on taas kolme sisääntulon herättämää, liian nopeasti vanhentunutta kaunotarta kuin tyhjän kloonaamina, käsissään Centrumin kulmikkaat kassit vuodelta -76:
- Lopultakin, missä oikein viivyttelit!
Nyt he jo puhuvat maisematapeteista, kokolattiamatoista, halvoista tammiviilutetuista kulmahyllyistä. Ja täälläkin kasvaa rinteittäin kanadalaista vaahteraa ja palmunlehvien kattamia rantoja, meren hioma kalkkisora vyöryy tuulikaappiin saakka...
- Kultaseni, oletko loukannut sormesi?
Gyproctalo, koko kevytrakentamisen huippukonsepti, ei terveysriskejä, allergiaturvallinen, ei mitään mihin ripustautua. Totta kai hän käyttäisi hyväkseen ikkunoita, mutta ne ovat panssarilasia. Ja tällaiset pikku reklamaatiot menevät taloyhtiön piikkiin, vakuutusaika kymmenen vuotta. Sankarimme kaatuu omaan ansalankaansa.
Niinpä. Hetkessä siinä on taas kolme sisääntulon herättämää, liian nopeasti vanhentunutta kaunotarta kuin tyhjän kloonaamina, käsissään Centrumin kulmikkaat kassit vuodelta -76:
- Lopultakin, missä oikein viivyttelit!
Nyt he jo puhuvat maisematapeteista, kokolattiamatoista, halvoista tammiviilutetuista kulmahyllyistä. Ja täälläkin kasvaa rinteittäin kanadalaista vaahteraa ja palmunlehvien kattamia rantoja, meren hioma kalkkisora vyöryy tuulikaappiin saakka...
- Kultaseni, oletko loukannut sormesi?
Pikku Linnea
Sinä aamuna Linnea tuli itkien opettajattaren luo.
- Opettaja-rakas, Iida kertoi juuri, että hänen äitinsä oli sanonut eilissäillalla, miten minä näytän ihan mulkulta.
- Linnea-hyvä, älähän nyt. Mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi, en usko että Iidan äiti...
- Mutta kun Iida oli näyttänyt sitä toverikuvaa, jossa me yhdessä keikistämme valokuvaajalle tuon seinävaatteen edessä...
Linnea ojensi kyynelten hiertämän, nihkeän suorakaiteen opettajattarelle, joka nosti sen varovasti lähemmäs lasejaan.
- Siinäs näet, mitä Iidan äiti sanoi.
- Mutta kultaseni, sinähän olet niin sievä, opettajatar sanoi lohduttavasti mutta hätkähti välittömästi kuin olisi jäänyt kiinni valheesta. Vasta nyt hän käsitti, ettei ollut nähnyt aikoihin mulkkua saati saanut sellaista sisäänsä. Hän katsoi Linneaa, joka tapitti häntä suurin, kostein silmäterin ystävänsä Iidan viereltä tummat saparot ohimoillaan. Enää hän ei ollut varma.
Linnean posket punoittivat. Opettajattaren vatsa kääntyi.
- Ummm, hän äännähti.
Samassa hän ymmärsi, että Iidan äiti näki mulkkuja illat pitkät. Häneen oli täytynyt kaivertua jokin keskimääräinen aavistus. Sitäkin kiivaammin hän pakotti sanat suustaan:
- Kulta, sinä olet todella sievä tuossa kuvassa, ja se on kaikkein tärkeintä.
Hän kietoi tytön hätäisesti syliinsä ja vältti katsomasta tätä kasvoihin.
- Opettaja-rakas, Iida kertoi juuri, että hänen äitinsä oli sanonut eilissäillalla, miten minä näytän ihan mulkulta.
- Linnea-hyvä, älähän nyt. Mistä sinä olet saanut tuollaista päähäsi, en usko että Iidan äiti...
- Mutta kun Iida oli näyttänyt sitä toverikuvaa, jossa me yhdessä keikistämme valokuvaajalle tuon seinävaatteen edessä...
Linnea ojensi kyynelten hiertämän, nihkeän suorakaiteen opettajattarelle, joka nosti sen varovasti lähemmäs lasejaan.
- Siinäs näet, mitä Iidan äiti sanoi.
- Mutta kultaseni, sinähän olet niin sievä, opettajatar sanoi lohduttavasti mutta hätkähti välittömästi kuin olisi jäänyt kiinni valheesta. Vasta nyt hän käsitti, ettei ollut nähnyt aikoihin mulkkua saati saanut sellaista sisäänsä. Hän katsoi Linneaa, joka tapitti häntä suurin, kostein silmäterin ystävänsä Iidan viereltä tummat saparot ohimoillaan. Enää hän ei ollut varma.
Linnean posket punoittivat. Opettajattaren vatsa kääntyi.
- Ummm, hän äännähti.
Samassa hän ymmärsi, että Iidan äiti näki mulkkuja illat pitkät. Häneen oli täytynyt kaivertua jokin keskimääräinen aavistus. Sitäkin kiivaammin hän pakotti sanat suustaan:
- Kulta, sinä olet todella sievä tuossa kuvassa, ja se on kaikkein tärkeintä.
Hän kietoi tytön hätäisesti syliinsä ja vältti katsomasta tätä kasvoihin.
torstai 29. lokakuuta 2009
Anders Portin Khao Lakissa
Tahtoisin sanoa jonkin sanan Aki Sirkesalosta. Hän oli hyvä mies ja laulaja, sisältä kultaa, "kimpale kultaa", kuten Lauri Tähkä laulaa. Kun ajattelen häntä, ajattelen pakastinta. Ruostunut, lommoinen arkku palmua vasten, moottorissa hiekkaa, tuuletusritilällä rapuja, kuoriutunut sähköjohto ilmajuurien kietomana. Istun pyhässä lehdossa ja kuuntelen tuulen jupinaa buddhanpatsaiden eteen jätetyissä riisikupeissa ja muovipusseissa. Jossakin humisee meri. Nostan kynän tekojalkaani vasten ja tapailen paperille sisältäni hiljaisen aallon lailla nousevia rytmejä.
Sukunimensä ollut ol' Heimohyssä,
äidin puolelta rannikkoryssä.
Oi millaisen oikun kohtalo antoi,
naamaa punaista poika kun kantoi.
Roolimalleja hain,
vatsahaavoja keuhkooni sain.
Mutta Johtaja oli mulle kuin veli,
kelpo führer, virkaepeli.
Aina korvasi orvolle paikkaa isän,
antoi henkisen ravinnelisän.
Alkusarkani luvannut paljonkaan ei,
luulon varassa elämä minua vei,
kotipolttoa otin, astuin haavoihin
sekä koiruuteen, tuttuihin kaavoihin,
jotka unelmat toisilta sorsi -
turvapaikkani köysi tai orsi.
Silti unelma vieläkin lensi,
silosäkeitä syömmeeni ensi:
Aapo Kalypti, Egypti, Kalypso,
peron, aperos, apereon.
Oli rakkaus niin vaikeita sanoja,
etten avatuks' saanut mä hanoja.
Tähän asti horjahdeltuani olen hiessä ja varma, että tarvitsen juuri muusikon apua. Jonkun hyvän ja pyhän ihmisen on pidettävä minusta huolta. Minulla ei ole minkäänlaista mantraa, johon nojautua. Mielessä pyörii takavuosien iskulauseita: Kaamea kapula. Elämä on. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä...
Silloin kutsun ensimmäistä kertaa Akia, minä poloinen, kuntoutuva mies Khao Lakin tummuvassa yössä. Ehkä hän voi sovittaa tangoyritelmäni Naispaholaisen rytmeihin. Siksi aloitan ystävällisesti:
- Aki, mitä Katra sulle merkitsee? Seuraatko Euroviisujen karsintoja siellä taivaassa? Mulle hän merkitsee tosi hyvää kaunis äänistä laulajaa, mulle hän on ulkoisesti henkinen ihailun kohde.
Tämä meidän vastenmielinen Anderssimme, mitä ihmettä hän vielä saakaan päähänsä...
Sukunimensä ollut ol' Heimohyssä,
äidin puolelta rannikkoryssä.
Oi millaisen oikun kohtalo antoi,
naamaa punaista poika kun kantoi.
Roolimalleja hain,
vatsahaavoja keuhkooni sain.
Mutta Johtaja oli mulle kuin veli,
kelpo führer, virkaepeli.
Aina korvasi orvolle paikkaa isän,
antoi henkisen ravinnelisän.
Alkusarkani luvannut paljonkaan ei,
luulon varassa elämä minua vei,
kotipolttoa otin, astuin haavoihin
sekä koiruuteen, tuttuihin kaavoihin,
jotka unelmat toisilta sorsi -
turvapaikkani köysi tai orsi.
Silti unelma vieläkin lensi,
silosäkeitä syömmeeni ensi:
Aapo Kalypti, Egypti, Kalypso,
peron, aperos, apereon.
Oli rakkaus niin vaikeita sanoja,
etten avatuks' saanut mä hanoja.
Tähän asti horjahdeltuani olen hiessä ja varma, että tarvitsen juuri muusikon apua. Jonkun hyvän ja pyhän ihmisen on pidettävä minusta huolta. Minulla ei ole minkäänlaista mantraa, johon nojautua. Mielessä pyörii takavuosien iskulauseita: Kaamea kapula. Elämä on. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä...
Silloin kutsun ensimmäistä kertaa Akia, minä poloinen, kuntoutuva mies Khao Lakin tummuvassa yössä. Ehkä hän voi sovittaa tangoyritelmäni Naispaholaisen rytmeihin. Siksi aloitan ystävällisesti:
- Aki, mitä Katra sulle merkitsee? Seuraatko Euroviisujen karsintoja siellä taivaassa? Mulle hän merkitsee tosi hyvää kaunis äänistä laulajaa, mulle hän on ulkoisesti henkinen ihailun kohde.
Tämä meidän vastenmielinen Anderssimme, mitä ihmettä hän vielä saakaan päähänsä...
tiistai 27. lokakuuta 2009
Isäpappa
Jos olet nuori kirjoittaja, voit olla varma, että kohtaat ennemmin tai myöhemmin isäpapan. Ei, isäpappa ei ole sukulaisesi. Hän on julkisen sfäärin henkilö, jonka tapaa sanomalehdissä tai muilla aukeilla paikoilla. Varmimmin hänet tunnistaa niukasta, näennäisen tarkasta lauseesta sekä työkalupakista, joka muistuttaa IKEAn versiota ruuvimeisseleiden, vasaroiden ja jakoavainten laajasta universumista. Pakki on oranssi, työkalujen kahvat halvinta kumia. Kolmella vaihtokärjellä varustettu isäpappa keplottelee kuitenkin pitkälle firman tuotantoon kuuluvien standardikalusteiden kanssa, eikä muulla ole merkitystä.
Mikäli satut olemaan urosmerkkinen kirjoittaja, on lähes varmaa, että joudut kohtaamaan isäpapan raivon hänen inventoidessaan osiasi. Jo ensitapaamisessa - usein se jää muuten viimeiseksi - kannattaa palauttaa mieleen, että suhteenne on kaikkea muuta kuin geneettinen. Suhteenne ei perustu myöskään tietyn sukupolvikokemuksen tai estetiikan jakamiseen, ja miten se voisikaan. Silloin kyse olisi ystävien, mahdollisesti samanmielisten välinen kohtaaminen, jossa ristiriidat voidaan sietää ja ratkaisut ovat mahdollisia. Isäpappa on siis asema, jossa pidempään tontillaan pyörinyt yksilö performoi julkisuuttaan tietyssä instituutiossa välittämättä muusta kuin siitä, että on jo siinä missä on.
Isäpapan tunnistaa ennen kaikkea siitä, että hän muistaa nostaa esiin kirjoittajan - debytantin tai hieman varttuneemman kirjoittajan - nuoruuden. Nuoruus ei liity mitenkään arvioitavaan kirjalliseen tuotokseen - kaikki kirjathan ovat ilmestyessään enemmän tai vähemmän nuoria, aivan samaan tapaan kuin isäpapan työkalut ovat kuluneita. Isäpappa ei huolestu nuoruusvirhepäätelmästä, jonka hän tekee kirjoittajan biologisesta iästä, vaan ottaa sen osaksi argumenttiaan, usein sosiologisena tosiona ja retorisena suuntavalona, jolla tähdentää yleistä osaamattomuutta ja aloittelijamaisia virhearvioita. Toisin sanoen nuoruuteen viittaavilla epiteeteillä isäpappa liittää kirjoittajan "nuorelle ihmiselle" tyypilliseen vertaisryhmään. "Nuori runous", "nuorehkot runoilijat" ja kaikki tämänkaltaiset ilmaisut vakiinnuttavat kriitikon asemaa isäpappana. Ne eivät suinkaan määrittele tekijää, vaikka juuri se on isäpapan ajatusmaailmassa kaikkein ilmeisintä ja samalla hänen olemiselleen helpottavinta.
Isäpapan suhde tyttäreen on arvaamattomampi kuin suhde poikaan. Aina hän ei asetu poikkiteloin, ei ainakaan silloin jos vahva äiti puolustaa kapinoivaa tytärtä eikä isäpappa satu löytämään lepoasennossaan sanoja, joilla iskeä väliin. Rohkea tytär saattaa olla isäpapan mielestä jopa seksikäs. Jotakin vitaalista ja kiihottavaa tyttäressä kieltämättä on toisin kuin pojassa, joka muistuttaa sitä pinnalta nokkelaa runkkaavaa öykkäriä, joka isäpappa itsekin joskus on ollut. Tosin voi olla niinkin, että isäpappa on ollut kilteistä kiltein, ja silloin hänen äänessään kuuluu rehellinen ja ansaittu moraalinen äreys. Tosielämässä tällaisia isäpappoja kutsutaan yhä useammin persoonallisuushäiriöisiksi sadisteiksi. Heistä saattaa löytyä kuitenkin yllättävää laajakatseisuutta ja ymmärrystä, kunhan kyse ei ole aivan lähimmistä yrittäjistä.
On myös paatuneita isäpappoja, joille aate on persoonaa tai sukupuolta tärkeämpi. Tällainen isäpappa ei anna armoa edes affektiivisiä säkeitä lataaville tyttärelle, mikäli haistaa, että kaikki ei mene kaavan mukaan. Oudot tyttäret saavat jäädä puuhailemaan omia juttujaan, jos vielä ripityksen jälkeen ilkeävät. Hoitakoot asiansa eli tunteenpurkauksensa ja subjektin rakentamisensa naisten kesken. Oikeastaan suurimmassa osassa tapauksia isäpappa ja tytär eivät edes kohtaa. Ja mieluusti isäpappa hoitaakin asiat olankohautuksella, sillä se ei kuluta energiaa: - No, tuommoinenhan siitä tuli, kyllä se kovasti yrittää, mutta ei se vielä oikein osaa... Modernistisen taiteen nimeen vannoville isäpapoille kelpaavat ainoastaan modernistisiksi puleeratut tyttäret. Mieluusti 1950- ja 60-lukujen malliin. Tosin heidänkin kohdallaan tapaa säännöllisiä muistutuksia kasvoihin tai ruumiinrakenteeseen jääneistä epäpuhtauksista, kuten luomista tai selän pituudesta: "Edes meikkaaminen ei peitä riippuvia yläluomia", "Itse olen pitänyt aina pitkäsäärisistä ja pitkäselkäisistä tytöistä, joilla on pistoolitissit, mutta menee se tuolla perusrungollakin, kun naama on nätti."
Pahimman luokan isäpappa ei anna koskaan anteeksi, ei ennen eikä jälkeen. Ensinnäkään hän ei anna anteeksi itselleen omaa epäonnistumistaan. Herra yksin tietää mikä tuo onnettomuus on ollut tai mikä se yhä on - ehkä epäonnistunut romaani tai epäonnistunut ura romaanin tai runon kirjoittajana. Joka tapauksessa se on isäpapan kasvualusta. Juuri tämän vuoksi isäpappa ei anna anteeksi myöskään itse nimeämälleen pojalle tai tyttärelle sitä, että nämä ovat mitä ovat - suhteessa häneen itseensä ja siihen, että hän hädintuskin myöntää lapsiaan. Surullista on, että samainen isäpappa ei tiedä, että hän ei ole isäpappa, vaan itseensä pettynyt, omaan epäonnistumiseensa fiksoitunut olento, joka kostaa omalle muistolleen tai, mikä on yhtä lailla totta ja vähemmän keittiöpsykologista, että hän on asemaansa sysätty hyypiö, jota ei nyt kerta kaikkiaan kiinnosta, mitä hänen biedermeiertontilleen osuneet pihatontut puuhaavat.
Paras tunnustus, jonka isäpapalta voi saada, on penseä myöntö. Se vastaa kouluarvosanaa tyydyttävä. Silloin isäpapan on täytynyt myöntää itselleen, että pojankloppi tai tytönhupakko on mennyt tekemään tekosensa tahallaan, täysissä sielun ja järjen voimissa ja kenties onnistunutkin siinä. Tässä isäpappa muistuttaa itseään saman tien: ei ole minun tehtäväni myöntää julkisesti mitään. Isäpapan kannalta turvallisempi reaktio onkin lausua viileästi ja penseästi, ettei hän itse edusta noita arvoja, mutta olkoon, kaikki käy, mikäli kanssamatkaajia ei vahingoiteta.
Onneksi isäpapoilla on vertaistukiryhmänsä, luultavasti heidän elämänsä olisi muutoin sietämätöntä. Niissä saa kuulla yhtenään tällaisia lausumia: - Mitä ne taas mussuttaa, kaikkihan me olemme joskus menneet tuosta läpi. - Ei minunkaan isäni kutsunut minua muuksi kuin onnettomaksi runkkariksi, jonka tulevaisuus oli ohi ennen kuin edes alkoi. Niinpä, juuri tämän vuoksi heistä tuli isäpappoja. Jossakin oli tilaa.
Kukaan ei voi valita isäpappaansa, vain kieltää hänet. Se on tässä analogiassa kaikkein kiusallisinta. Miten suhtautua olentoon, joka on ehkä jossakin suhteessa minuun olematta sitä luonnollisesti, vastavuoroisesti? Tuo objektiivisuudessaan pitäytyvä hahmo, joka ei edes tahdo kuunnella, mitä hänelle sanotaan, ettei hänen asiallinen ja kiihkoton asemansa kärsisi.
Mikäli satut olemaan urosmerkkinen kirjoittaja, on lähes varmaa, että joudut kohtaamaan isäpapan raivon hänen inventoidessaan osiasi. Jo ensitapaamisessa - usein se jää muuten viimeiseksi - kannattaa palauttaa mieleen, että suhteenne on kaikkea muuta kuin geneettinen. Suhteenne ei perustu myöskään tietyn sukupolvikokemuksen tai estetiikan jakamiseen, ja miten se voisikaan. Silloin kyse olisi ystävien, mahdollisesti samanmielisten välinen kohtaaminen, jossa ristiriidat voidaan sietää ja ratkaisut ovat mahdollisia. Isäpappa on siis asema, jossa pidempään tontillaan pyörinyt yksilö performoi julkisuuttaan tietyssä instituutiossa välittämättä muusta kuin siitä, että on jo siinä missä on.
Isäpapan tunnistaa ennen kaikkea siitä, että hän muistaa nostaa esiin kirjoittajan - debytantin tai hieman varttuneemman kirjoittajan - nuoruuden. Nuoruus ei liity mitenkään arvioitavaan kirjalliseen tuotokseen - kaikki kirjathan ovat ilmestyessään enemmän tai vähemmän nuoria, aivan samaan tapaan kuin isäpapan työkalut ovat kuluneita. Isäpappa ei huolestu nuoruusvirhepäätelmästä, jonka hän tekee kirjoittajan biologisesta iästä, vaan ottaa sen osaksi argumenttiaan, usein sosiologisena tosiona ja retorisena suuntavalona, jolla tähdentää yleistä osaamattomuutta ja aloittelijamaisia virhearvioita. Toisin sanoen nuoruuteen viittaavilla epiteeteillä isäpappa liittää kirjoittajan "nuorelle ihmiselle" tyypilliseen vertaisryhmään. "Nuori runous", "nuorehkot runoilijat" ja kaikki tämänkaltaiset ilmaisut vakiinnuttavat kriitikon asemaa isäpappana. Ne eivät suinkaan määrittele tekijää, vaikka juuri se on isäpapan ajatusmaailmassa kaikkein ilmeisintä ja samalla hänen olemiselleen helpottavinta.
Isäpapan suhde tyttäreen on arvaamattomampi kuin suhde poikaan. Aina hän ei asetu poikkiteloin, ei ainakaan silloin jos vahva äiti puolustaa kapinoivaa tytärtä eikä isäpappa satu löytämään lepoasennossaan sanoja, joilla iskeä väliin. Rohkea tytär saattaa olla isäpapan mielestä jopa seksikäs. Jotakin vitaalista ja kiihottavaa tyttäressä kieltämättä on toisin kuin pojassa, joka muistuttaa sitä pinnalta nokkelaa runkkaavaa öykkäriä, joka isäpappa itsekin joskus on ollut. Tosin voi olla niinkin, että isäpappa on ollut kilteistä kiltein, ja silloin hänen äänessään kuuluu rehellinen ja ansaittu moraalinen äreys. Tosielämässä tällaisia isäpappoja kutsutaan yhä useammin persoonallisuushäiriöisiksi sadisteiksi. Heistä saattaa löytyä kuitenkin yllättävää laajakatseisuutta ja ymmärrystä, kunhan kyse ei ole aivan lähimmistä yrittäjistä.
On myös paatuneita isäpappoja, joille aate on persoonaa tai sukupuolta tärkeämpi. Tällainen isäpappa ei anna armoa edes affektiivisiä säkeitä lataaville tyttärelle, mikäli haistaa, että kaikki ei mene kaavan mukaan. Oudot tyttäret saavat jäädä puuhailemaan omia juttujaan, jos vielä ripityksen jälkeen ilkeävät. Hoitakoot asiansa eli tunteenpurkauksensa ja subjektin rakentamisensa naisten kesken. Oikeastaan suurimmassa osassa tapauksia isäpappa ja tytär eivät edes kohtaa. Ja mieluusti isäpappa hoitaakin asiat olankohautuksella, sillä se ei kuluta energiaa: - No, tuommoinenhan siitä tuli, kyllä se kovasti yrittää, mutta ei se vielä oikein osaa... Modernistisen taiteen nimeen vannoville isäpapoille kelpaavat ainoastaan modernistisiksi puleeratut tyttäret. Mieluusti 1950- ja 60-lukujen malliin. Tosin heidänkin kohdallaan tapaa säännöllisiä muistutuksia kasvoihin tai ruumiinrakenteeseen jääneistä epäpuhtauksista, kuten luomista tai selän pituudesta: "Edes meikkaaminen ei peitä riippuvia yläluomia", "Itse olen pitänyt aina pitkäsäärisistä ja pitkäselkäisistä tytöistä, joilla on pistoolitissit, mutta menee se tuolla perusrungollakin, kun naama on nätti."
Pahimman luokan isäpappa ei anna koskaan anteeksi, ei ennen eikä jälkeen. Ensinnäkään hän ei anna anteeksi itselleen omaa epäonnistumistaan. Herra yksin tietää mikä tuo onnettomuus on ollut tai mikä se yhä on - ehkä epäonnistunut romaani tai epäonnistunut ura romaanin tai runon kirjoittajana. Joka tapauksessa se on isäpapan kasvualusta. Juuri tämän vuoksi isäpappa ei anna anteeksi myöskään itse nimeämälleen pojalle tai tyttärelle sitä, että nämä ovat mitä ovat - suhteessa häneen itseensä ja siihen, että hän hädintuskin myöntää lapsiaan. Surullista on, että samainen isäpappa ei tiedä, että hän ei ole isäpappa, vaan itseensä pettynyt, omaan epäonnistumiseensa fiksoitunut olento, joka kostaa omalle muistolleen tai, mikä on yhtä lailla totta ja vähemmän keittiöpsykologista, että hän on asemaansa sysätty hyypiö, jota ei nyt kerta kaikkiaan kiinnosta, mitä hänen biedermeiertontilleen osuneet pihatontut puuhaavat.
Paras tunnustus, jonka isäpapalta voi saada, on penseä myöntö. Se vastaa kouluarvosanaa tyydyttävä. Silloin isäpapan on täytynyt myöntää itselleen, että pojankloppi tai tytönhupakko on mennyt tekemään tekosensa tahallaan, täysissä sielun ja järjen voimissa ja kenties onnistunutkin siinä. Tässä isäpappa muistuttaa itseään saman tien: ei ole minun tehtäväni myöntää julkisesti mitään. Isäpapan kannalta turvallisempi reaktio onkin lausua viileästi ja penseästi, ettei hän itse edusta noita arvoja, mutta olkoon, kaikki käy, mikäli kanssamatkaajia ei vahingoiteta.
Onneksi isäpapoilla on vertaistukiryhmänsä, luultavasti heidän elämänsä olisi muutoin sietämätöntä. Niissä saa kuulla yhtenään tällaisia lausumia: - Mitä ne taas mussuttaa, kaikkihan me olemme joskus menneet tuosta läpi. - Ei minunkaan isäni kutsunut minua muuksi kuin onnettomaksi runkkariksi, jonka tulevaisuus oli ohi ennen kuin edes alkoi. Niinpä, juuri tämän vuoksi heistä tuli isäpappoja. Jossakin oli tilaa.
Kukaan ei voi valita isäpappaansa, vain kieltää hänet. Se on tässä analogiassa kaikkein kiusallisinta. Miten suhtautua olentoon, joka on ehkä jossakin suhteessa minuun olematta sitä luonnollisesti, vastavuoroisesti? Tuo objektiivisuudessaan pitäytyvä hahmo, joka ei edes tahdo kuunnella, mitä hänelle sanotaan, ettei hänen asiallinen ja kiihkoton asemansa kärsisi.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Salamaki
tänään pakonomaisesti "salamaki" sen isku kaksi terävää leukaa kyljessä kilsan miniribs devitaatiotahan esiintyy tässä jo neljällä tasolla kiasma ottaisitko salmiakkia aki kertoisitko mistä tuulee kuola merisuola miten ne voivat välttää tapani kiertää kaikki eläimiin viittaava siksikö sisiliskon kaarena sätkivä häntä ei anna rauhaa sekasikiö maakala minä aavistan kuoleman varjon tällaisia lauseita ei ole ollut yhdeksäänkymmeneen vuoteen otatko vielä tätä mustaa suolaista herkkua chileläinen kvartsi ruususuola jää vaikka runoilija ystävänä häviää ja muuta salaista paskaa yhteisöllisyyden nimissä mustemakkara niin kuin jättiläinen jonka hopeista kuvaa katsomme irrottaessamme hampaitamme kruunusta ei toffee ei salamanteri ei maki pieni karvainen suhde jossa paljastuu myös jalkoja niin muitakin niin kuin muitakin olisi sushi vaihtolämpöisyys oksennus palvelus tuttu tvstä irrallinen hetki kaiken juuri aristotelee on määritellyt metaforan mutta paavali puhuu tulevasta josta aavistamme vain varjon nykyisin musta on lähinnä korrekti mielipiteen laaki pikkumusta kisa
:alas:
minun dilemmaani ovat yhtä lailla palautetut ääkköset sälämäki alamäki lama salam sälöytyneet liian nopeissa leuoissa amorte malakia kalma salamäkeä liukuneet
:alas:
minun dilemmaani ovat yhtä lailla palautetut ääkköset sälämäki alamäki lama salam sälöytyneet liian nopeissa leuoissa amorte malakia kalma salamäkeä liukuneet
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
On the Road
Matka alkoi Suomen Turkista eli Keravalta. Olimme päättäneet ottaa mukaan peräkärrin, koska tavaraa oli niin uitusti: Turkulainen ja K-P olivat luovineet alkulohkostaan tiensä saunomisen SM-kisoihin ja todennäköisesti poskeenotolla, mikäli minulta asiaa kysytään. Volvossa veti hikeen ilman koivuklapejakin. Väkisin muistin mitä Rahikainen oli sanonut huoltiksella ennen lähtöä; näiden sällien kanssa turneesta saadaan satavarmasti valtioneuvoston letkajenkka. Ison liittymän kohdalla Turkulainen sihautti tölkin auki, pyyhki huuruja ikkunasta ja rupesi selittämään, että taivas on kuin auki viilletty variksen maha. Räpläsin puhallinta kovemmalle ja kuulin, kun K-P höpötti jotain hesburgerin syndroomasta. Mitä se nyt, hesen majoneesihan oli ollut sen herkkua niin kauan kuin muistin. K-P, oletko ihan varma mistä puhut, huikkasin kääntämättä katsetta nelostiestä, sillä sade oli alkanut kuin seinästä. Ilmeisesti se hyökkäsi samaisen variksen vatsanpeitteen alta, jonka kuvailun Turkulainen oli ottanut sydämensä asiaksi.
Tuuliharjan Nesteeltä piti napata uudet pyyhkijänsulat. Turkulainen osti salmiakkiaakkosia ja kertoi pussia avatessaan, että oli joutunut edellispyhänä panemaan multiin kaksi vanhaa luokkatoveriaan, Maken ja Erkin. Merisää ehti tulla kokonaan ennen kuin se jatkoi, ettei tässä nuori ollut enää kukaan.
* * *
(Tämän tekstin ideana on kasvaa korkeintaan 2 virkettä päivässä. Katsotaan mihin lopulta päädytään; toki virke on laajuudeltaan melko väljä lingvistinen yksikkö. Teksti siis päivittyy ja muuttaa jatkuvasti muotoaan tuosta kantalauseesta lähtien. Nämä ensimmäiset ovat "kevyesti tuunattuja" löytölauseita. Lukijat saavat lisäille kommenteissa tähän tekstiä vapaasti, mutta vain edellisen rajoituksen verran. Katsotaan miten masteroin sitten.)
Tuuliharjan Nesteeltä piti napata uudet pyyhkijänsulat. Turkulainen osti salmiakkiaakkosia ja kertoi pussia avatessaan, että oli joutunut edellispyhänä panemaan multiin kaksi vanhaa luokkatoveriaan, Maken ja Erkin. Merisää ehti tulla kokonaan ennen kuin se jatkoi, ettei tässä nuori ollut enää kukaan.
* * *
(Tämän tekstin ideana on kasvaa korkeintaan 2 virkettä päivässä. Katsotaan mihin lopulta päädytään; toki virke on laajuudeltaan melko väljä lingvistinen yksikkö. Teksti siis päivittyy ja muuttaa jatkuvasti muotoaan tuosta kantalauseesta lähtien. Nämä ensimmäiset ovat "kevyesti tuunattuja" löytölauseita. Lukijat saavat lisäille kommenteissa tähän tekstiä vapaasti, mutta vain edellisen rajoituksen verran. Katsotaan miten masteroin sitten.)
lauantai 24. lokakuuta 2009
1352
Siispä kerron teille prinsessasta, jonka nimeen liitetään myöhemmin "balkanin nakki". On vuosi 1352. Daniel Morillo kulkee nummilla ja tähtäilee jousellaan. Rehevistä maalaisnaisista välittämättä hän käyttää tuntikausia rukoukseen ja lisää itselleen kuoletusta ja katumustöitä. Kuluu kolmekymmentä yötä. Ilmestysten kohottamana hän kirjoittaa varoituksen sanoja maailman vallanpitäjille. Ruotsin kuningasta ja saksalaista ritarikuntaa hän uhkaa Jumalan rangaistuksella, joka kohtaa pian molempia. Paavi Innocentius VI:tta hän kehottaa palaamaan Roomaan. Saman nuhtelukirjeen saa Kristuksen nimessä autuas Urbanus V, joka saapuukin vuonna 1367 pyhään porttolaan. Tässä tulemme prinsessaan. Hän elää Balkanilla autuaan tietämättömänä maailman synnistä ja suruista. Sir Farthinder, Morillon etäinen serkku ja pyyteetön viestintuoja, suo hänelle kaiken. Entä sitten, sano jo! Tulee markkinat ja myyntimiesten kyltit:
TERVETULOA PIZZA AAMIAISELLE PASTA
LOUNAS
SILICON CARNE
SATOBRIAN
KEBAB
FALAFEL
JALKIRUUKA
REIPIT
KAPITALISMI POIS -
KAIKKEA KIVAA TILALLE!
AVATTU KASSI ON LUOTTAMUKSEN PASSI,
TYHJENNÄTHÄN KASSISI HIHNALLE.
Myös algerialaiset ovat tulleet. Nuo epäuskoiset puolimaurilaiset vihjailevat prinsessalle täysin tarpeettomasti ja loukkaavaan sävyyn nk. "masturbaatiosta", vaikka heidän kojunsa edessä lukee selvästi "puhumme myös englantia". Silloin Sir Farthinder, joka on juuri syönyt nykyisen tyttöystävänsä, siis prinsessan, tuomaa sushia, haastaa heidät raaka tonnikalafile huulessaan kaksintaisteluun eikä tee minkäänlaista kompromissia. Yksi kaikkia kuutta vastaan. Paljain nyrkein, munasillaan. Minusta se on törkeää, sillä osa heistä on silminnähden vammaisia!
(Historiallisena sivujuonteena: Tuota loukkausta algerialaisten ei olisi pitänyt koskaan tehdä, se tuli määrittämään pitkälle 1900-luvulle Euroopan ja Afrikan suhteita. Sir Farthinder oli uljasta sukua, kutsumanimeltään myös Hüdavendiğar, Jumalan sotilas. Tätä ei tiennyt baltialaiskylässä kukaan, niin täydellinen Farthinderin peitetarina oli. Hän oli Orhan I:n ja Bysantin prinsessa Helenin (Nilofer) poika, joka nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1359. Tämä tuleva Murad loi valtakunnan rakentamalla hienoston juuri valloitettuun Adrianopleen (nykyinen Edirne Turkissa) ja laajentamalla valtakuntaa Eurooppaan asettaen suurimman osan Balkania Ottomaanien vallan alle ja pakottaen Bysantin keisarin maksamaan veroa. Hän teki Osmanlien heimosta imperiumin ja loi sulttaanin tittelin vuonna 1383. Samoin hän keräsi janissaarien joukot sekä perusti devşirm värväyssysteemin. Hän organisoi hallituksen Divan, timarien ja timarinhaltijan järjestelmän sekä sotilastuomarin, kaziaskerin. Hän määräsi rajat Anadolunin (Anatolia) ja Rumilinin (Eurooppa) provinsseille ja oli erilaisissa kabbalistisissa typologioissa Napoleonin ja Himmlerin esikuva röyhkeytensä ja voitontahtonsa ansiosta.)
Miehet häkeltyvät. Heidän islamilainen uskontonsa kieltää taistelun alastomana. Farthinder myhäilee. Hän antaa kaupungin poliisin pidättää väärien profeettojen nimiin vannovat mokkapellet sekä käskee kuohita heidät. Yksi algerialaisista, Mohammad Beliarios nimeltään, ilahtuu. Juuri kun veitsi vapauttaa pallit hänen miehekkään moukarinsa alta, hän vinkaisee historialliset sanat:
- Tiedän sukupuoleni, olen aina tuntenut olevani nainen.
Skalpellia käyttänyt oikeuslääketieteellinen poliisi oksentaa, mutta jotkut virkavallan edustajista huudahtavat ihastuksesta "Edistys ja kunnia!" ja suorittavat leikkauksen loppuun. Historiallisesti katsoen tämä onkin ensimmäisiä tunnettuja todisteita queerteoreettisesta performoinnista, jossa muuttuva ruumis on aktiivisesti mukana.
Koko toimituksen ajan prinsessa on istunut sidukalla ystävineen. Illalla linnaan palatessaan hän sanoo maireasti flirttaillen:
- Voi kun nyt hiukoo. Tekis niin mieli nuoresta possusta jauhettua potkanakkia, järjestettäiskö, sir, peijaiset?
Palveluskunta ajetaan ylös vuoteiltaan. Farthinderin käskystä paikalle tuodaan valtavat käsikäyttöiset jauhimet, lampaansuolenpesijänaiset, ryynit ja verenhöyryinen liha. Loppu on historiaa: Tästä lähtien prinsessan nimi on Viviene-Balkanin Nakki-Heloise. Hetkessä hän on koko itäisen kulttuurialueen kantaäiti - hänen kunniaansa kantavaa makkaraa aletaan valmistaa meillä Suomessakin monin reseptein. Kuin kiitokseksi äitinsä neitseellisestä viattomuudesta valkoisen naisen herkkupojalle syntyy yhä uusia nimiä, esim. balkkani, palkkani, balggani, palggani, balgani, balakani jne.
TERVETULOA PIZZA AAMIAISELLE PASTA
LOUNAS
SILICON CARNE
SATOBRIAN
KEBAB
FALAFEL
JALKIRUUKA
REIPIT
KAPITALISMI POIS -
KAIKKEA KIVAA TILALLE!
AVATTU KASSI ON LUOTTAMUKSEN PASSI,
TYHJENNÄTHÄN KASSISI HIHNALLE.
Myös algerialaiset ovat tulleet. Nuo epäuskoiset puolimaurilaiset vihjailevat prinsessalle täysin tarpeettomasti ja loukkaavaan sävyyn nk. "masturbaatiosta", vaikka heidän kojunsa edessä lukee selvästi "puhumme myös englantia". Silloin Sir Farthinder, joka on juuri syönyt nykyisen tyttöystävänsä, siis prinsessan, tuomaa sushia, haastaa heidät raaka tonnikalafile huulessaan kaksintaisteluun eikä tee minkäänlaista kompromissia. Yksi kaikkia kuutta vastaan. Paljain nyrkein, munasillaan. Minusta se on törkeää, sillä osa heistä on silminnähden vammaisia!
(Historiallisena sivujuonteena: Tuota loukkausta algerialaisten ei olisi pitänyt koskaan tehdä, se tuli määrittämään pitkälle 1900-luvulle Euroopan ja Afrikan suhteita. Sir Farthinder oli uljasta sukua, kutsumanimeltään myös Hüdavendiğar, Jumalan sotilas. Tätä ei tiennyt baltialaiskylässä kukaan, niin täydellinen Farthinderin peitetarina oli. Hän oli Orhan I:n ja Bysantin prinsessa Helenin (Nilofer) poika, joka nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua vuonna 1359. Tämä tuleva Murad loi valtakunnan rakentamalla hienoston juuri valloitettuun Adrianopleen (nykyinen Edirne Turkissa) ja laajentamalla valtakuntaa Eurooppaan asettaen suurimman osan Balkania Ottomaanien vallan alle ja pakottaen Bysantin keisarin maksamaan veroa. Hän teki Osmanlien heimosta imperiumin ja loi sulttaanin tittelin vuonna 1383. Samoin hän keräsi janissaarien joukot sekä perusti devşirm värväyssysteemin. Hän organisoi hallituksen Divan, timarien ja timarinhaltijan järjestelmän sekä sotilastuomarin, kaziaskerin. Hän määräsi rajat Anadolunin (Anatolia) ja Rumilinin (Eurooppa) provinsseille ja oli erilaisissa kabbalistisissa typologioissa Napoleonin ja Himmlerin esikuva röyhkeytensä ja voitontahtonsa ansiosta.)
Miehet häkeltyvät. Heidän islamilainen uskontonsa kieltää taistelun alastomana. Farthinder myhäilee. Hän antaa kaupungin poliisin pidättää väärien profeettojen nimiin vannovat mokkapellet sekä käskee kuohita heidät. Yksi algerialaisista, Mohammad Beliarios nimeltään, ilahtuu. Juuri kun veitsi vapauttaa pallit hänen miehekkään moukarinsa alta, hän vinkaisee historialliset sanat:
- Tiedän sukupuoleni, olen aina tuntenut olevani nainen.
Skalpellia käyttänyt oikeuslääketieteellinen poliisi oksentaa, mutta jotkut virkavallan edustajista huudahtavat ihastuksesta "Edistys ja kunnia!" ja suorittavat leikkauksen loppuun. Historiallisesti katsoen tämä onkin ensimmäisiä tunnettuja todisteita queerteoreettisesta performoinnista, jossa muuttuva ruumis on aktiivisesti mukana.
Koko toimituksen ajan prinsessa on istunut sidukalla ystävineen. Illalla linnaan palatessaan hän sanoo maireasti flirttaillen:
- Voi kun nyt hiukoo. Tekis niin mieli nuoresta possusta jauhettua potkanakkia, järjestettäiskö, sir, peijaiset?
Palveluskunta ajetaan ylös vuoteiltaan. Farthinderin käskystä paikalle tuodaan valtavat käsikäyttöiset jauhimet, lampaansuolenpesijänaiset, ryynit ja verenhöyryinen liha. Loppu on historiaa: Tästä lähtien prinsessan nimi on Viviene-Balkanin Nakki-Heloise. Hetkessä hän on koko itäisen kulttuurialueen kantaäiti - hänen kunniaansa kantavaa makkaraa aletaan valmistaa meillä Suomessakin monin reseptein. Kuin kiitokseksi äitinsä neitseellisestä viattomuudesta valkoisen naisen herkkupojalle syntyy yhä uusia nimiä, esim. balkkani, palkkani, balggani, palggani, balgani, balakani jne.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Peili
peili en onnistu koskaan näkemään itseäni kun lasken ohjiin simpanssin aivot päivä päivältä lattioilta kohoava kauneus bran flakes hautojen pöly pala kirjolohta vaimoni luottamus liikkeitteni edetessä syvemmälle legotraktorit hiukset neliö neliöltä ansaitsen ne kaikki tänä yönä rakennamme diplomatiaa supo lentää afrikkaan social pact on poetic licence ja kaikille käy hyvin tämän näkymän edessä toinen silmäni kuin vasikka kutoisi takajalkojaan sokerista tulisaaret kermassa soutaa rutiinit on tuhottava rangaistusten uhalla hän kieltää väestönlaskennan antaa saatanan johtaa kuninkaan harhaan käännän sinut kontilleen talebaanit ja heimopohjainen roskaväki nyt he äänestävät joukosta eteen levitettyjä perseitä visuaalis-spastisia kramppeja okei tissit puss och kram kuivana lataus keskeytyneet konetulisarjat näiden laaksojen liepeillä missä yksilöllinen tunne-elämä on harsittu kasaan juuri näistä muutamasta kuvasta voimmeko vieläkään tietää kenties joku paha demoni vääristää kaiken se vaalenpunainen teoria sormet keskiaikaa sokeria oli sentään koko toppa sydämessä seunalan anna ja lapsi jolle lauletaan ikävää että se nykyisin sekoitetaan vereen eivät kaikki pitäneet tästä lopputulemasta hän raivostuu myöhemmin sinä otat paperia ja pyyhit jalkovälin romanttisesti huokaisten ei jälkeäkään murheesta aivan kuin lyijyhapolla kirjoittaisi seitsemän vuoden jälkeen olen siirtynyt sisäruokintaan sen verran turhamaisuutta minussakin on kuin se entinen orava joka jemmaa kaikenlaista pihalle myöhemmin mitään löytämättä syvyys tuli minuun jo alussa juuri se on vammani he nauravat itselleen ja samalla nauran kaikelle tälle häpeä tunnen sen korvissa nyt junassa tytöt sanovat kaikki on ohi hyvyyskin ruokkoamaton ruokki ruokkii ruokoja wiki-kiwin kirnutessa kiiviä löytäkää kirpeä opetus arkielämän psykopatologiaa ylärakenne ennen oli vielä halkotalkoita jälki-istuntoja kaksi ammuttua sorsaa kumma kyllä uskoin tunnustaneeni kaiken jos tutkisitte vähänkään urheilijoiden urakehitystä nå ja det är fråga om en intim upplevelse liksom att gå på toaletten meillä sellaista ei edes ole tällaista wanna be -estetiikkaa riittää mikä tina suurentaa poskien huokoset noin hetki rakastelun jälkeen tuntui kuin kaikki olisi samaa hyvää aikaa jenni kivessilta ja keijo leppänen tämä elämä johon tulemme äitimme vaginan kautta ja poistumme läpi arpikudosten viisainta olisi poistaa kivekset kokonaan eniten minua häiritsee niissä tietty huumorintajuton yksivakaisuus
silti voi käydä miten tahansa siipi valaisee pihat jumppakerho voittaa näissä illoissa raskaana vain ajatus perheestä parisuhteesta yksinolosta imuroinnin kaltaisesti hitaasti mutta varmasti etenevä pamela anderson
joko nyt työnnän vatkaimen töpseliin vaikeinta niissä harhoissa oli että luulin ilahduttavani meitä niillä
silti voi käydä miten tahansa siipi valaisee pihat jumppakerho voittaa näissä illoissa raskaana vain ajatus perheestä parisuhteesta yksinolosta imuroinnin kaltaisesti hitaasti mutta varmasti etenevä pamela anderson
joko nyt työnnän vatkaimen töpseliin vaikeinta niissä harhoissa oli että luulin ilahduttavani meitä niillä
maanantai 19. lokakuuta 2009
Rekuperaatio
ab urfabriken otsani tikitti kotkat eivät laulaneet toin sateenvarjoni vessaan jokin aukko oli oltava kellot kenelle tapulit olin mitannut vaaksiaisen jättämää hopeaa suurin ongelmamme ei ole kuolema vaan kuolemattomuus tässä valintatalon mies huutaa siwan miehelle ja siwan mies valintatalon miehelle nyt on sopiva hetki tässä aika on oikea rekuperoikaa minut pestäisiin viinillä ja öljyllä ehkä pieksämäki olisi ratkaisu hyvä mies me puhumme nyt ikuisuusasioista monet turhautuvat poliittisesti en saanut kiinni tarkoitan jo lapsena olin aikaani edellä menetin tajuntani minulle tulivat tutuiksi sanat kronos ja kairos en tosin ymmärtänyt niiden merkitystä aika aikaansa kutakin ja kukin kutakin ja kuti kuti luultavasti se meni juuri noin hilfinger palfinger golden finger aika paha elämme pahoja aikoja ellemme viimeisiä viimeistä edellisiä antakaa pelastaa itsenne tästä kieroutuneesta sukupolvesta onko se hyvä noin takauman voi aina sopia muistoksi entä ennakoinnin auringon pisto muurahaiskeon kyljessä sen käytävien luhistuminen aina on rytmi temporaalinen itse tuntisinpa edes jalkani niillä sijoilla laavakenttä asettui tasangoksi tarkoitan kyse on varmasti samoista kaloista jotka matkasivat aroilta ylös vuoristoon me kohtaamme kauniilla soralla kuin kaksi huchoa tämä on elämäni parasta aikaa laaksoon rynnistävä tuhkakiila kannukset valkeaksi kalutun hevosenruhon kyljillä metsästyshaukka hauikseen pureutuneena hän kuoli viime viikolla en tiedä enempää ihmiset kuolevat useimmiten yhdellä nykäisyllä yö tamman ja jakin maidosta käytettyä viinaa jurtan edessä saattoi vain oksentaa edellisvuonna juntta oli pannut tuomiot täytäntöön juuri tässä te pyydätte että kertoisin teille aika oli jättänyt hänet olin unohtanut kelloni en osaa sanoa mitä on nukun huonosti kyllä minäkin tahtoisin nähdä mitä jumala aikoo sommitelmillaan ehkä 30 miljoonan euron varastolle vain on käyttöä ehkä hän sanoo kaikki saa olla annetaan jatkoaika tämä happy hour peräkärry mikäli mahdollista otan sen mukaan tahdon sanoa tämä on juuri minun aikaani en ollut siellä huomenna tiedämme enemmän niin ajattele se on tikittänyt se on käynyt ranteessani vuosikaudet kuka hyvänsä näyttelee junassa nämä kärsimyksen kasvot burberryn huivi kun kommunikaattori kehystää kommunikaattoria lagerfeld i felt lager in the fields the filth of the files sanon miltei innostuneena hän on siis kuollut se on totta viimeinkin jotakin todellista ystäväni se on tapahtunut meille kaikki ihmiset ovat lyhyempiä kuin muistan oikeastaan heissä ei ole lainkaan siemeniä niin kauan kuin olen tuntenut varpaani olen ollut kunnollinen pikkutyttö myös tunnollinen perheenisä
ja silti aivan eri asia kaunotaide
ja sitä tutkivat tiedonalat jo pitkään hän on soittanut harppuunaa ollut porvareiden ja marxilaisten lähetystehtävä mennään pimeälle ojalle lokakuussa koukuissa elävät hiiret odotetaan tärppiä sinä yönä minusta tuli vasemmistolainen plagiarismia harjoittava hyvällä kaupallisella menestyksellä saalistava rap-muusikko muut nauttivat maidosta tislattua hopeavodkaa oli tietenkin mahdollista että osa kokemusta meni ohi nuotion meillä suomessa tämä korkeakulttuuri kirjailijaliiton tehtävä legitimoida meillä tämä viisikielinen kitaraksi kutsuttu d-molli voitto kotiin vaikka verta jotkut pitävät myös karjalanpaistista
saippuasarjoja ja supertähtiä
rekuperoidaan
mikä kierous alateitse
osaksi hegemoniaa niin turha viiltää perhosta
vatsaan roikkua lihakoukuissa
kun kaiken saa muutoinkin edistyksen huumassa
jää useimmilta huomaamatta taide
ei lopultakaan muuta kuin halvalle paperille tuhrittu
referaatti freekshowlogiikasta
ja silti aivan eri asia kaunotaide
ja sitä tutkivat tiedonalat jo pitkään hän on soittanut harppuunaa ollut porvareiden ja marxilaisten lähetystehtävä mennään pimeälle ojalle lokakuussa koukuissa elävät hiiret odotetaan tärppiä sinä yönä minusta tuli vasemmistolainen plagiarismia harjoittava hyvällä kaupallisella menestyksellä saalistava rap-muusikko muut nauttivat maidosta tislattua hopeavodkaa oli tietenkin mahdollista että osa kokemusta meni ohi nuotion meillä suomessa tämä korkeakulttuuri kirjailijaliiton tehtävä legitimoida meillä tämä viisikielinen kitaraksi kutsuttu d-molli voitto kotiin vaikka verta jotkut pitävät myös karjalanpaistista
saippuasarjoja ja supertähtiä
rekuperoidaan
mikä kierous alateitse
osaksi hegemoniaa niin turha viiltää perhosta
vatsaan roikkua lihakoukuissa
kun kaiken saa muutoinkin edistyksen huumassa
jää useimmilta huomaamatta taide
ei lopultakaan muuta kuin halvalle paperille tuhrittu
referaatti freekshowlogiikasta
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Äänenmurros
- Jukka Petäjälle, peränpitäjälle
imaginäärisen kritiikin myrskyissä
Mikä nyt on julkinen tunnustus,
riittääkö kaksi vai viisi ihmistä
vai jokin erityinen jälkeenjääneisyys?
niitä aikoja
kun helsingin sanomat
tahtoi olla 7 päivää
muttei osannut
ottaa ratkaisevaa
askelta
kahdelta haaralta
saimme uhkaavia
muistutuksia:
simeonin kummallisen henkinäön
ja laurin merkittävän
uneksunnan kautta
käki muutaman vuorokauden vanhana
oli irronnut äitinsä ruumiista
imettäjän huomaan
iso nukkainen jukka
kuivausrumpusilmäinen runkkari
kellahti nurinniskoin
sylkäisi vastatuuleen
ei jäänyt sijoilleen vartomaan
popkorniannostaan
imaginäärisen kritiikin myrskyissä
Mikä nyt on julkinen tunnustus,
riittääkö kaksi vai viisi ihmistä
vai jokin erityinen jälkeenjääneisyys?
niitä aikoja
kun helsingin sanomat
tahtoi olla 7 päivää
muttei osannut
ottaa ratkaisevaa
askelta
kahdelta haaralta
saimme uhkaavia
muistutuksia:
simeonin kummallisen henkinäön
ja laurin merkittävän
uneksunnan kautta
käki muutaman vuorokauden vanhana
oli irronnut äitinsä ruumiista
imettäjän huomaan
iso nukkainen jukka
kuivausrumpusilmäinen runkkari
kellahti nurinniskoin
sylkäisi vastatuuleen
ei jäänyt sijoilleen vartomaan
popkorniannostaan
perjantai 16. lokakuuta 2009
Lahja
koko lapsuus minulle puhuttiin jumalasta nimeltä yhteiskunta ja minä keuhkokuvissa ei näkynyt paljoakaan joku unipallo isä soitti jatkuvasti vanhasta kellarista harjoitti taulukkolaskentaa vahapaperiin huomattakoon ettei hän käyttänyt negaation tai tarvehierarkian käsitteitä siinä hän oli aikaansa edellä tänään puhun hänelle ja lupaan paistaa silakoita viikon cesiumit no hyvä et löydä kuitenkaan täältä mitään tavallisuudesta poikkeavaa me neljä aloitamme kaiken alusta tarvittaessa insuliinia realitytv:n kaltaiset korvaushoidot hän yrittää saada itseluottamuksensa takaisin viime vuosien jälkeen se on hankalaa tämä on hyvä alku väliin tuntuu vain mahdottomalta hän lähtee liikkelle öisin kapteeni kalsari ja ulkoavaruuden keljut silloin joskus tunnustelin hänen haavaansa callunat jos vain olisimme siirtäneet suolakurkut ylemmälle hyllylle ei kai kukaan halua kuulla siitä tarkemmin en varsinaisesti valehdellut kun sanoin hänen voivan jo paremmin mutta ollaan positiivisia eihän sitä koskaan tiedä mieletön vastuu tästä perheestä ja silti tämä ei ole mitään verrattuna jackon lapsuuteen minä katan pöydän ja sitten on aika pukeutua hän ottaa kaiken irti vintage-tyylistään älä yritäkään ennakoida me emme tuomitse homoja vaan heidän elämäntapansa me emme naura heidän puhetyylilleen vaan myös heidän duran duran -vaatetukselleen tietyistä ongelmista huolimatta meillä on alibi pelkäsinkin jo ettei hän ota esiin näitä seikkoja pizza lihotti häntä lähes koko 80-luvun allergia toisinaan hän ottaa liikaa lepakkojuomaa suola pesii hänessä salakavalasti laulu vai kepponen olen tottunut tähän esiintyminen huomattavasti nuoremmalle yleisölle jännittää yhä hän nauraa nyt ja katsoo minua salakavalasti sellainen lapsuus on taivaan lahja tic hieman hysteerisemmin olinkin juuri sanoa hauska nähdä miten vapaasti me putoamme, aivan kuin kahdessa unessa vastakkain
torstai 15. lokakuuta 2009
Tuntemattomalle jumalalle
jokin hankauma kädessä juuri siinä valossa jonka junan ikkuna heittää ja puhe jumalasta persoonana mietinpä siinä itseäni tai ketä hyvänsä tuntemaani tyyppiä no esimerkiksi tunteet kreikkalaisessa tragediassa tarkoitan että neula silmään jos jumala on persoona insestiset väärintunnistukset ulottuvat varmasti myös tapaamme hyödyntää kriittistä paranoiaa hänen ulkoistettu muistinsa täällä missä transferenssi rakoilee hän kaikkien mahdollisten lähetteiden kirjasto myös kellari asuintilat vintti kolminaisuus tuo mieleen oravat ja niitä häätävän firman kolmikanta asuntovelka jonka lyhennyksinä tapaa jatkuvasti väärintulkittua freudilaisuutta vaikka oikeastaan tytöt yrittivät vain tunkea oravaa siitä tammen rakosesta maiseman toiselle puolelle freud hahmotti psyyken sosiaalista topografiaa seksuaalisuus oli kaiketi joku toinen jumala tiedostamaton mäkien ja laaksojen malli kutakuinkin sama kuin hysteria modernin teollisen yhteiskunnan aamunkoitteessa ehkä id tai ehjee tämäkin väärä ilmaus sallitaan sillä kyse ei ole varsinaisesta pronominista ja vaikka olisikin sen tarkoite on toisaalla meidän puheemme naamio tarkalleen ottaen hän on aina minän puhumaa kieltä hän on siirtänyt kaikki ne metaforat joita emme itse keksi googlata merkitys varmasti hän tämä oksymoron juutalainen areiopagilla jollakin oranssilla valeltu kanankoipi kana joka on täynnä samaa teollista mönjää avasitko sinä hullu sen lukeeko siinä varsinaisesti mausteista mitään korkkaa edes viini niin meidän tapamme käyvät selviksi ja silti kaikesta näkee, että täällä tarkoin pidetään huolta jumalien palvonnasta
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Mekanismi
juuri nyt kun suuri mekanismi uraanipallo ajattelun jääminen kuvallisen tietoisuuden tilaan missä subjektit osoitteetta ja kaikki tarjoukset jotka saatte heti mukaan voitte ottaa ne saman tien ennen myytti valitsi teidät nyt te itse reaalinen miksi kierrellä me itse emme koskaan saa tietää vastausta jeesuksen vasemmalla puolella obama ja merijalkaväen sotilas hänen senegalilainen serkkunsa elämämme muoto mitä te tuijotatte valtion sijasta saamme monarkin kuin navakka koillistuuli soijanviljelijän aamu jäätynyt manner oli kätkenyt punnan merkiksi merkkien joukkoon lavalle kompuroi joku dramatis personae miksi juuri koneet murtavat siionin miksi kaikki kääntyy takaisin näillä sanoilla riistämme työläistä työhönsä uskovaa työtänsä tekevää ihmistä hänen tilaamattaan tulevaisuus öljy sorassa ja tulvat kuivuus ikään kuin tämä kakkosluokan perhedraama jossa jokainen paluu jokainen matriisin uusi lataaminen ja naurettavat takit ja kävely ilmassa puhelimet kieltäkää on olemassa laki joka estää valtio olen minä pihalla valintataloissa kautta maan harakat pyrstöjen mustanpuhuvat sateenkaaret mitä muuta penis on kuin fallinen lapsi harakka miekkavalas poskea vasten juuri kun uskoin löytäneeni jotakin syötävää te sanotte fazer
tiistai 13. lokakuuta 2009
Tyhjä päivä
illuusio että elämämme ideologioiden jälkeisissä olosuhteissa juuri nyt saan kutsua myös sinua ystäväkseni näinä tyhjinä iltapäivinä kun passi ja lentokentän kulma jonka ohi toistuvasti kurvaan todella tylsä keskinkertaisuus radiossa tuntematon ja tutkimaton, lähes tuonpuoleinen ydin robbie williams bodies saatoin silti olla hetken ajattelematta halvimpia tax free -tuotteita ahtaasti ajettavaa for two -kärryäni tarkoitan lähinnä muuttumistani akaattikotiloksi samalla en ollut tuon kyltymättömän loisen kuristama tänä lokakuun iltapäivänä klo 14:38 räntää on niin vaikea havannoida olla kutsumatta eläintä olin sanoa monistua tuntea omat jalat 10 000 metrissä minun tapani tehdä sitä mitä "luonto" nyt itselleen tekee jos olenkin tämän maiseman haava pidän sen steriilinä oi ruumiini yritän jos kuolemasta ei ole pakoreitiksi on kaiketi pakko rakastaa kaikkia sen sukasia tämä puhe enpä tiedä soitan sinulle tyhjänpäiväisen hetken raportin keko valkoisia rakeita turpeessa lasia vasten raatelujalka seison talojen edessä god save me rejection from my own reflection lopulta juuri nuo talot sen oli tapahduttava täällä ei salaisuutta jonka runo tähän artikuloisi ehkä ajatuksen muoto
perjantai 9. lokakuuta 2009
Hyvästijättö (osa Andersin tarinaa)
Vielä sillä hetkellä hän kykeni puhumaan:
- Toivotko minulle blub... onnea, jos tämä blubb... on viimeinen kerta, kun voit minulle toivottaa niin ja blubbh... tähän jää aukko ja sinä olisit voinut sen täyttää. Sen jälkeen mykkyyttä ja thhhrrsss... Ne jotka kävelevät läpi yön tietävät, mitä aamussa lukee; liitäessä ei voi levätä, thrrss... siksi mukana veltto, hajanainen haukan merkki, epäkeskittynyt, aamulla sinunkin blub... onnesi punnitaan, saanko sen toivotuksen, kun vielä olen blubbhh... kaltaisesi...
En tiedä alueen nimeä, ei sitä ennen täällä ollut, hänen ryystämisensä ja kuolaamisensa äänet sekoittivat kaiken, veri, jokin ikimäntykannas jonka päässä korkea, avara saari, kerikansa, pieni, viaton ja kaunis, mantereen puolella kirkko, sen on oltava kirkko tai valtava näköalatorni, koska kyse on vihkimisestä. Alempana pienteollisuutta ja koulutusta alalle, sektorille ominaisia kadunnimiä, Pajatie, Takomo-opiston raitti... Saarella monenkulmaisia kallioita. Yhdellä niistä minun nimeni merkitään papereihin. Leimat ja allekirjoitus, salaiset kokoontumiset ovat minun ansiotani, he kertovat, kymertyneet peikot, ja nauravat sinisille leimoilleen, ne on uutettu jostakin epämääräisestä kasviaineksesta. Kaikki on siis valmista, tämänkin illan orgiat.
Nyt saarta kiertävät vartijat koirineen ja mistä hyvänsä hahmosta voi muotoutua koira. Otukset nousevat poluilta hampaineen yllättääkseen vastaantulijat, ollakseen illan isäntiä. Suuri, harmaa schäfer, joka juuri on ollut viaton tiibetinspanieli, painaa alleen koululaisen. Käsi haroo laseja hiekasta. Todellakin, hätääntyneistä estelyistä huolimatta hänen entinen lemmikkinsä kohottautuu, ei käytä vielä hampaitaan, ohjailee uhriaan järkkymättä tassuillaan ja nousee takajaloilleen kyykkyasentoon. Poika itkee. Vaivalla pääsen heidän johtajansa puheille, erääseen hämärään, hyvin piilotettuun soppeen. Edes katsomatta minuun hän irvistää ja murahtaa:
- Pidä varasi, et poistu täältä tänä iltana.
Näissä olosuhteissa olin noussut juuri hänen eteensä, hänen vuoteensa jalkopäähän. Tuo vankkuritelttaan sijattu laveri ja kitinä. Hänen ruumiinsa kääntyili lakanoissa raskaan peiton alla. Saanen jotakin anteeksi, nyt kun tiedätte, millainen kohtaamisemme oli muistuttaessaan jokaista aiempaa tapaamistamme. Saatoin vain kuiskata:
- Isoäiti, en uskalla vastata sinulle mitään, kun pidät jatkuvasti kasvosi noin. Miksi sinun suusi on noin... romahtanut?
Oli selvää, että susi oli jo mennyt häneen.
- Toivotko minulle blub... onnea, jos tämä blubb... on viimeinen kerta, kun voit minulle toivottaa niin ja blubbh... tähän jää aukko ja sinä olisit voinut sen täyttää. Sen jälkeen mykkyyttä ja thhhrrsss... Ne jotka kävelevät läpi yön tietävät, mitä aamussa lukee; liitäessä ei voi levätä, thrrss... siksi mukana veltto, hajanainen haukan merkki, epäkeskittynyt, aamulla sinunkin blub... onnesi punnitaan, saanko sen toivotuksen, kun vielä olen blubbhh... kaltaisesi...
En tiedä alueen nimeä, ei sitä ennen täällä ollut, hänen ryystämisensä ja kuolaamisensa äänet sekoittivat kaiken, veri, jokin ikimäntykannas jonka päässä korkea, avara saari, kerikansa, pieni, viaton ja kaunis, mantereen puolella kirkko, sen on oltava kirkko tai valtava näköalatorni, koska kyse on vihkimisestä. Alempana pienteollisuutta ja koulutusta alalle, sektorille ominaisia kadunnimiä, Pajatie, Takomo-opiston raitti... Saarella monenkulmaisia kallioita. Yhdellä niistä minun nimeni merkitään papereihin. Leimat ja allekirjoitus, salaiset kokoontumiset ovat minun ansiotani, he kertovat, kymertyneet peikot, ja nauravat sinisille leimoilleen, ne on uutettu jostakin epämääräisestä kasviaineksesta. Kaikki on siis valmista, tämänkin illan orgiat.
Nyt saarta kiertävät vartijat koirineen ja mistä hyvänsä hahmosta voi muotoutua koira. Otukset nousevat poluilta hampaineen yllättääkseen vastaantulijat, ollakseen illan isäntiä. Suuri, harmaa schäfer, joka juuri on ollut viaton tiibetinspanieli, painaa alleen koululaisen. Käsi haroo laseja hiekasta. Todellakin, hätääntyneistä estelyistä huolimatta hänen entinen lemmikkinsä kohottautuu, ei käytä vielä hampaitaan, ohjailee uhriaan järkkymättä tassuillaan ja nousee takajaloilleen kyykkyasentoon. Poika itkee. Vaivalla pääsen heidän johtajansa puheille, erääseen hämärään, hyvin piilotettuun soppeen. Edes katsomatta minuun hän irvistää ja murahtaa:
- Pidä varasi, et poistu täältä tänä iltana.
Näissä olosuhteissa olin noussut juuri hänen eteensä, hänen vuoteensa jalkopäähän. Tuo vankkuritelttaan sijattu laveri ja kitinä. Hänen ruumiinsa kääntyili lakanoissa raskaan peiton alla. Saanen jotakin anteeksi, nyt kun tiedätte, millainen kohtaamisemme oli muistuttaessaan jokaista aiempaa tapaamistamme. Saatoin vain kuiskata:
- Isoäiti, en uskalla vastata sinulle mitään, kun pidät jatkuvasti kasvosi noin. Miksi sinun suusi on noin... romahtanut?
Oli selvää, että susi oli jo mennyt häneen.
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Anders Portin
Olisin tahtonut kertoa elämästäni, mutta äitini ja myöhemmin isoäitini saivat tehdä sen. Niinpä minulle jäi vain kankaan kutominen yhteen, sen jälkeen kun nämä viimeiset ihmiset olivat leikanneet sen.
Olit aina vakavan näköinen ja mietteissäsi. Katsoit jo silloin kuolemaan. Et nähnyt kuolleita, vaan heidän silmänsä sitten kun he ovat kuolleet. Joka päivä sinun oli saatava muistutus vihasta. Nämä ovat omia sanojasi. Sinulla oli toistuvia silmätulehduksia. Sinulla oli sinuiitti, halitoosi. Sinulla oli polio. Edes ne eivät riittäneet. Yskösten ja verenvuodon syyksi paljastui kasvain kurkussa. Lääkäri oli kehottanut meitä varautumaan pahimpaan eli rautakeuhkoon, viruksen infektoimat solut olivat lähteneet liikkeelle. Kouluaikaisissa piirustuksissasi näkyy lähes aina pimeän läheisyys. Ei minkäänlaista valheellista lohduttelua, aurinkoa paperin nurkassa. Suuri musta kivi, vakavat viivat ihmisissä ja koirissa, jotka ovat kokoontuneet yhteen. Maahan pudonneita lintuja. Suuren metsästyksen teema, sanoit. Takapihamme oli sinulle loputon luovuuden lähde. Siellä vietit pitkiä päiviä poliotuolissa, ja minä hieroin jalkojasi. Sait inspiraation kuulemistasi äänistä. Aistit myrskyn vielä kun aamupäivä leikki kirkkain värein kuistilla. Kuvasit vesiputoukset koivuihin. Välillä sisäänpäinkääntyneisyytesi hämmensi. Vältteleviä katseita, päänpudistuksia, hämillisiä ja ironisia hymyjä. Mitä niistä, kyllä naapureissa riitti terveitä, leikkiviä lapsia. Vähitellen tajusin, että kaikki turha, teennäiseen vivahtavakin oli sinusta pois.
Kerran, kun olimme kahden ja kuivasin hikeä otsaltasi aurinkokylvyn jälkeen, sanoit että jokainen meistä haihtuu lopulta hiljaisuuteen, älä siis kanna kaunaa niille joita et tunne. Näillä ympärilläsi olevilla ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Eräänä aamuna aloit tutkia isoäitisi valokuvaa. Vaikka ette olleet koskaan tavanneet, emmekä edes asuneet samalla mantereella, tiesit kaiken samalta istumalta. Hän alkoi jo tyttösenä myydä isoisänsä kaupassa. Hän oli kauppias, joka palveli ja palvoi asiakkaitaan. Vielä silloin kun hän ei enää nähnyt heitä, hän ojensi kätensä juuri oikeisiin hyllyihin ja aina niissä oli tavarat, joita he halusivat, ei pahaa sanaa, päinvastoin. Hän palveli ja kunnioitti täydestä sydämestään heitä, hän rakasti asiakkaitaan ja työtään intohimoisesti, noita kahta lausetta toistit miltei huumaantuneena, kun palasin kuistille äänesi säikyttämänä. Vain siinä osuit väärään, että heillä olisi ollut pysyvä asumus. Isoäitisi kulki vankkureissa isänsä mukana.
Läsnäolo oli vahvuutesi, se oli meidän kaikkien vahvuutemme. Seuraavan kerran huolestuin vasta, kun kerroit pienen mäyrän uskoneen käsiisi liivinkielisen käännöksen slovenialaisen filosofin sosiologisesta tutkimuksesta. Elimme vuotta 1949, olit tuolloin yhdeksän. Unohdin murheeni, sillä en löytänyt sennimistä miestä, Zidlak, se taisi olla hänen nimensä ja teos "Ylevän objektin anatomia". Enemmin löysin aihetta iloon. Sinä vakuutit toistuvasti, että vielä kerran näkisimme sinutkin tiskin takana. Osoittaisit maailmalle, mitä todellinen asiakaspalvelu on, miten se on nykyisin mahdollista.
(Jatkuu...)
Olit aina vakavan näköinen ja mietteissäsi. Katsoit jo silloin kuolemaan. Et nähnyt kuolleita, vaan heidän silmänsä sitten kun he ovat kuolleet. Joka päivä sinun oli saatava muistutus vihasta. Nämä ovat omia sanojasi. Sinulla oli toistuvia silmätulehduksia. Sinulla oli sinuiitti, halitoosi. Sinulla oli polio. Edes ne eivät riittäneet. Yskösten ja verenvuodon syyksi paljastui kasvain kurkussa. Lääkäri oli kehottanut meitä varautumaan pahimpaan eli rautakeuhkoon, viruksen infektoimat solut olivat lähteneet liikkeelle. Kouluaikaisissa piirustuksissasi näkyy lähes aina pimeän läheisyys. Ei minkäänlaista valheellista lohduttelua, aurinkoa paperin nurkassa. Suuri musta kivi, vakavat viivat ihmisissä ja koirissa, jotka ovat kokoontuneet yhteen. Maahan pudonneita lintuja. Suuren metsästyksen teema, sanoit. Takapihamme oli sinulle loputon luovuuden lähde. Siellä vietit pitkiä päiviä poliotuolissa, ja minä hieroin jalkojasi. Sait inspiraation kuulemistasi äänistä. Aistit myrskyn vielä kun aamupäivä leikki kirkkain värein kuistilla. Kuvasit vesiputoukset koivuihin. Välillä sisäänpäinkääntyneisyytesi hämmensi. Vältteleviä katseita, päänpudistuksia, hämillisiä ja ironisia hymyjä. Mitä niistä, kyllä naapureissa riitti terveitä, leikkiviä lapsia. Vähitellen tajusin, että kaikki turha, teennäiseen vivahtavakin oli sinusta pois.
Kerran, kun olimme kahden ja kuivasin hikeä otsaltasi aurinkokylvyn jälkeen, sanoit että jokainen meistä haihtuu lopulta hiljaisuuteen, älä siis kanna kaunaa niille joita et tunne. Näillä ympärilläsi olevilla ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Eräänä aamuna aloit tutkia isoäitisi valokuvaa. Vaikka ette olleet koskaan tavanneet, emmekä edes asuneet samalla mantereella, tiesit kaiken samalta istumalta. Hän alkoi jo tyttösenä myydä isoisänsä kaupassa. Hän oli kauppias, joka palveli ja palvoi asiakkaitaan. Vielä silloin kun hän ei enää nähnyt heitä, hän ojensi kätensä juuri oikeisiin hyllyihin ja aina niissä oli tavarat, joita he halusivat, ei pahaa sanaa, päinvastoin. Hän palveli ja kunnioitti täydestä sydämestään heitä, hän rakasti asiakkaitaan ja työtään intohimoisesti, noita kahta lausetta toistit miltei huumaantuneena, kun palasin kuistille äänesi säikyttämänä. Vain siinä osuit väärään, että heillä olisi ollut pysyvä asumus. Isoäitisi kulki vankkureissa isänsä mukana.
Läsnäolo oli vahvuutesi, se oli meidän kaikkien vahvuutemme. Seuraavan kerran huolestuin vasta, kun kerroit pienen mäyrän uskoneen käsiisi liivinkielisen käännöksen slovenialaisen filosofin sosiologisesta tutkimuksesta. Elimme vuotta 1949, olit tuolloin yhdeksän. Unohdin murheeni, sillä en löytänyt sennimistä miestä, Zidlak, se taisi olla hänen nimensä ja teos "Ylevän objektin anatomia". Enemmin löysin aihetta iloon. Sinä vakuutit toistuvasti, että vielä kerran näkisimme sinutkin tiskin takana. Osoittaisit maailmalle, mitä todellinen asiakaspalvelu on, miten se on nykyisin mahdollista.
(Jatkuu...)
tiistai 6. lokakuuta 2009
Onnellisuus nyt
Jos kysytte minulta olenko onnellinen, kysyn teiltä luuletteko Jeesuksen olleen onnellinen maanpäällisen vaelluksensa aikana tai ameeban olleen sitä. Saanen epäillä, että alkueläimet kuuluivat olennaisesti Palestiinan ilmastoon, myös Gehenna-alueen jätesavuihin, joten suhde oli väistämättä molemminpuolinen. Ei, minulla ei ole hyvä olo, joten tuskinpa tätä voidaan kutsua onnellisuudeksi. Enimmäkseen minulla on kiire, tylsä ja jumalaton kiire, josta itse Saatanakin, sen isä, iloitsisi. Voisinpa sääliä itseäni hiukan enemmän... No varmasti tässäkin taajamassa asuu kymmeniä onnellisia kansalaisia, liki joka toisessa talossa ulkovuorauksesta ja automerkistä päätellen. Paikallisen väestön kohtelu kollektiivisena homo sacerina, kyllä, joskaan en voi tietää seuraisiko siitä koiranpaskaa vai uusi asemakaavoitus, siinä olette oikeassa. Aivan varmasti minun olisi menetettävä joku läheisistäni tai vammauduttava. Mitä pikemmin sen parempi. Sillä hetkellä, kun saisin silmäni auki, tuntisin elämän merkitsevyyden syleilevän koko painollaan rintakehääni ja sitä vähää mikä hiuksistani, ihostani ja raajoistani on jäljellä. Voisin järjestää itseni vankilaan. Siinä olisi jotakin reaalista / mahdollista / selittämätöntä. Ymmärtäisin mistä olen ollut osallinen. Kuten Schelling ilmaisi asian pohjattomuuden yli kaksi sataa vuotta sitten: "Tein sen, koska tein sen!" Tässä tapauksessa viattomalle perheelleni koituvat seuraukset eivät olisi kohtuuttomat. On muistettava, etteivät päällimmäiset ongelmani liity ruumiini rankaisemiseen vaan ajatuksiini. Niinpä Antigonessa, sikäli kuin muistan, ainoa hahmo, johon voin samastua, on Ismere, päähenkilön sisar, ystävällinen, hienoluonteinen, herkkä, aina valmis kompromisseihin ja periksi antamiseen, sanalla sanoen pateettinen ja inhimillinen, aivan kuten... Tarkoitan "Mitä hän todella haluaa" ei ole kysymykseni, vaikka siltä saattaa näyttää, kun paljastan feminiinisen puoleni. Juuri siksi olen miettinyt vankilavaihtoehtoa. Se olisi avain. Askeettinen ympäristö, ei turhia ihmissuhteita: euforian tuudittamana yhä syvemmälle tietoisuuden uumeniin. Palaisin sieltä koko ihmiskuntaa tyydyttävin tuloksin. Toki pelkään myös laitoksen rutiineja ja kirjoittamatonta, säädyttömien lakien alarakennetta, johon en tahtoisi kajota ja jonka en tahtoisi kajoavan minuun. Ei siis mitään sankarillista acheronta moveboa suihkutiloissa... Niin, vakavasti puhuen, rikos jää minun mahdollisuudekseni, sillä vertaudun tämän kysymyksen suhteen Jumalaan ja taksonomisesti määritellen yksisoluisiin aitotumallisiin eliöihin.
Eihän minulla ole parhaita edellytyksiä miestappoihin saati murhiin eikä tämänhetkinen asemani tarjoa suurtakaan edellytystä talousrikoksiin. Jonkin apurahan kavallus, johon yhdistyy joukko omaisuuden vahingoittamiseksi laskettavia manööverejä sekä naapurin koiran rituaaliteloitus... Ellen sitten liity seuraanne. Tämän pidemmälle en uskalla julkisesti laskea, sillä vaimoni ja hyvä yhteiskuntamme ojentavat vastalääkkeensä ja kaikki pitkäaikaisen rauhan edellytykset pyyhkäistään pois. Politiikka, julkinen keskustelu ovat tehneet rikoksesta miltei mahdottoman, puhumattakaan opportunismistani, joka asettaa esteitä kaikelle olennaiselle.
Tuomitkoon siis Jumala kysymykset, jotka minulle esitetään onnellisuudesta. Itse en pysty niihin vastaamaan, ja ameeboiden niskoille ongelmaa on turha sälyttää - voi ja silti ne ovat samaisen onnettoman evoluution ensimmäisiä askelmia ja siten osavastuussa elämäni surkeudesta. Evoluutio... Eikö olisi loogisempaa toivoa, että juuri Jumalan velvollisuus on päästä eroon luomistaan hirviöistä?
Sateen kohina. En pidä lainkaan sen äänestä. Se muistuttaa vanhaa hokemaa: Aina kun hän tunsi itsensä jakamattoman onnelliseksi, hän tiesi jo lohjenneensa mielensä sairaalle puoliskolle.
Eihän minulla ole parhaita edellytyksiä miestappoihin saati murhiin eikä tämänhetkinen asemani tarjoa suurtakaan edellytystä talousrikoksiin. Jonkin apurahan kavallus, johon yhdistyy joukko omaisuuden vahingoittamiseksi laskettavia manööverejä sekä naapurin koiran rituaaliteloitus... Ellen sitten liity seuraanne. Tämän pidemmälle en uskalla julkisesti laskea, sillä vaimoni ja hyvä yhteiskuntamme ojentavat vastalääkkeensä ja kaikki pitkäaikaisen rauhan edellytykset pyyhkäistään pois. Politiikka, julkinen keskustelu ovat tehneet rikoksesta miltei mahdottoman, puhumattakaan opportunismistani, joka asettaa esteitä kaikelle olennaiselle.
Tuomitkoon siis Jumala kysymykset, jotka minulle esitetään onnellisuudesta. Itse en pysty niihin vastaamaan, ja ameeboiden niskoille ongelmaa on turha sälyttää - voi ja silti ne ovat samaisen onnettoman evoluution ensimmäisiä askelmia ja siten osavastuussa elämäni surkeudesta. Evoluutio... Eikö olisi loogisempaa toivoa, että juuri Jumalan velvollisuus on päästä eroon luomistaan hirviöistä?
Sateen kohina. En pidä lainkaan sen äänestä. Se muistuttaa vanhaa hokemaa: Aina kun hän tunsi itsensä jakamattoman onnelliseksi, hän tiesi jo lohjenneensa mielensä sairaalle puoliskolle.
perjantai 2. lokakuuta 2009
Subjektit
Siinä stoorissa suvereeniin subjektiuteen kyllästyneet miehet löytävät sisäisen naisensa ja julistavat subjektin kuolleeksi (Stanley 1992). Aika tylsää, kun kirjoittaja oikeastaan tarkoittaa että fiksutkin miehet, jotka voisivat saada jotakin emansipatorista aikaan eikä vain naisrintamalla, kyykyttää rumaa henkistä kaunotarta yhtä lailla kuin povipommia. Eipä sitten ihme, että nämä naiset haaveilevat allegorisesta hahmosta, kuten kuusikätisestä feminististä, jolla on puuman halut ja Minervan teoreettinen tahtoelämä. Ja mistä mun siinä pitäis nauttia? No, kysyin tätä ihan teoriassa ja kysyn samalla tuosta enonsiaatiosta - koskeeko se myös ruuanlaittoa ja vatsatanssia ja minäkö ne tälle jumalattarelle performoin? Entä se nainen miehen sisällä, miten sille kävi, voisiko sitä pyytää lounaalle, jos puumat ja lesbiset objektisuhdeteoriat ei kiinnosta? Homodiegeettisesti (Y, genetteläisittäin) vastaisin seuraavaa (H, mikäli mahdollista, jopa enenevässä määrin ja yhä genetteläisittäin) Näiden omaelämäkerrallisten ytimien siirtäminen toisten kokemuksiksi vie multa vähäisetkin halut ja huomion pois siitä, ettei jutuissamme ole hidunkaan itua. Subjektit ovat matkalla, käsitteet ovat matkalla. Ei siinä ole mitään vikaa. Tällaista puhetta tarvitaan ylärakenteessa. Istumme seminaarihuoneessa eikä mikään liiku. Tarkoitan, että jos sanon nyt huoraputka, saan välittömästi otteen paviljongin torjuttuun ja pimeään puoleen. Noin kolmasosa kuulijoista sortuu. Kaksi kolmasosaa jaksaa hyökätä ja kutsuu minua sydämettömäksi. Se on jo jotakin, kiitos siitä! Onko valta siis dispositioasemassa? Yhtä lailla voisin todeta, että normaalisti vierustoverin poistamiseen riittää 15 väitettä formalismin ylivoimasta tutkimustyössä. Historia tuomitkoon: Yhteisösubjektin nimiin vannoneet kommunistit olivat tuskin erityisen innostuneita formalismista kiinnostuneista homoseksuaaleista tai edes heteroista formaldehydikommunisteista. Entä nämä naiset? Takariviin. Kuokkijoiksi me kelpaamme. Asiassa ei tietenkään ole vain yhtä ydintä. Jos siis nyt vertaamme tämän pedagogiikan astetta kommunismin ideaan, ei paikalla voi puhua pelkistä makuasioista. Suunnilleen siinä kohtaa jätkä nauroi ihan hulluna. Tämä itsekseen hihittely herätti epäluottamusta. Nyt oli oikeasti hätä. Nootti tuntui todella typerältä ja analogiat nykyisiin vähemmistöihin ja vessamurhiin erinomaisen lapsellisilta.
Okei, tarkastellaanpa hieman tarkemmin "poikatyttöyden" motiivia kyseisessä tapauksessa Judith Halberstamin seksuaalipoliittisen Female Masculinity -reaktioteorian (1998) valossa. Sanon tämän vain siksi, että oksettaa ja soitan kohta hierojalle. Yksi ainut kerta. Hän ei erota autofiktiota romanista! Nuorelle Jaanalle se oli liikaa ja tiedän mitä ajattelet - lopeta nyt, ehdit vielä. On ymmärrettävää, että subjektin kuolemasta puhuminen ei ole lainkaan yhtä houkuttelevaa sinulle, joka olit elämäntapasi ja syntyperäsi vuoksi 1990- ja 2000-lukujen taitteessa "vasta vakiinnuttamassa paikkaasi yhteiskunnassa ja siis ponnistamassa subjektiksi", kuten Kosonen (sic, Kosonen) asian elegantisti muotoilee. Monet puhuivat valkoisesta terrorista. Tiedät että pohdin pääni puhki ja että uskaltaisinko jo sanoa. Halu väljähtää kuin Cokis. Siksi Grece Kellyn on siirryttävä pihan toiselle puolelle, toiseen ikkunaan. Näin Stew hänet haluaa. Tästähän lopulta kaikessa on kyse, ja siksi näistä asioista on hankala puhua pieteetillä ja muu on vieläkin hankalampaa.
No jos yritettäisiin vielä kerran siitä subjektista. Oikeestaan mun ei tartte käyttää hirveesti ruutia näitten juttujen ruotimiseen. Arjen kuvat muuntuvat taiteellisiksi konstellaatioksi, kun näky vaan saatetaan pihaan. Kässäätkö? Kai tällaisessa luokassa nyt syntyy äkkiä komplikaatiota. Ei sun tartte oikeestaan yhtään tilkitä, siitä tulee vaan loputon polemiikki. Ääh, hihhihhih, kannattais nyt vaan lähtee. Vähempikin ois ihan normaalia. Sellaset 30 laacania / irigayta päivässä. Kannattais lähtee. Ota paperisi. Se on todella heterodiegeettinen juttu. Mene vielä kun ehdit.
Okei, tarkastellaanpa hieman tarkemmin "poikatyttöyden" motiivia kyseisessä tapauksessa Judith Halberstamin seksuaalipoliittisen Female Masculinity -reaktioteorian (1998) valossa. Sanon tämän vain siksi, että oksettaa ja soitan kohta hierojalle. Yksi ainut kerta. Hän ei erota autofiktiota romanista! Nuorelle Jaanalle se oli liikaa ja tiedän mitä ajattelet - lopeta nyt, ehdit vielä. On ymmärrettävää, että subjektin kuolemasta puhuminen ei ole lainkaan yhtä houkuttelevaa sinulle, joka olit elämäntapasi ja syntyperäsi vuoksi 1990- ja 2000-lukujen taitteessa "vasta vakiinnuttamassa paikkaasi yhteiskunnassa ja siis ponnistamassa subjektiksi", kuten Kosonen (sic, Kosonen) asian elegantisti muotoilee. Monet puhuivat valkoisesta terrorista. Tiedät että pohdin pääni puhki ja että uskaltaisinko jo sanoa. Halu väljähtää kuin Cokis. Siksi Grece Kellyn on siirryttävä pihan toiselle puolelle, toiseen ikkunaan. Näin Stew hänet haluaa. Tästähän lopulta kaikessa on kyse, ja siksi näistä asioista on hankala puhua pieteetillä ja muu on vieläkin hankalampaa.
No jos yritettäisiin vielä kerran siitä subjektista. Oikeestaan mun ei tartte käyttää hirveesti ruutia näitten juttujen ruotimiseen. Arjen kuvat muuntuvat taiteellisiksi konstellaatioksi, kun näky vaan saatetaan pihaan. Kässäätkö? Kai tällaisessa luokassa nyt syntyy äkkiä komplikaatiota. Ei sun tartte oikeestaan yhtään tilkitä, siitä tulee vaan loputon polemiikki. Ääh, hihhihhih, kannattais nyt vaan lähtee. Vähempikin ois ihan normaalia. Sellaset 30 laacania / irigayta päivässä. Kannattais lähtee. Ota paperisi. Se on todella heterodiegeettinen juttu. Mene vielä kun ehdit.
tiistai 29. syyskuuta 2009
Odotus (Tärkkipalttina, osa II)
- Ei vieläkään mitään, pelkkiä mainoskuvia ja kotimaan tiedotusta.
- Hyvänen aika, mitä tulee Dick Darwiniin, jos saan sanoa, minusta tämä ainoastaan tukee turvallisuusskenaariota, jota hän niin usein moitti. Samat tappiot päivästä toiseen, sikäli kuin voimme uskoa sektorien vaihtelun oikeellisuuteen. Tosin tuskin välittäisin tulla mainituksi muussakaan kehityslinjassa, kun tilanne on mikä on: he hermostuvat ja murtavat linjaa entistä aggressiivisemmin.
- Tiesitkö, että myös Jane kuoli? Tuolloin he uutisoivat paria kymmenen vuotta vanhaa tapahtumaa siten että oli mahdotonta tietää kummasta oli kyse. Sivut keräsivät kuivumatonta mustetta ikään kuin läikkätestin kaltaisuus olisi ollut ratkaisu. Vasta kun mustetta ei riittänyt kylliksi kirjoittamiseen, he lopettivat.
- Tapahtuuko näin myös taloudessa? Entä urheilu ja kuolinilmoitukset? Tämä autismi...
- Pysyvyys on suurimpia saavutettavia etuja. Oletko koskaan ajatellut asiaa niin? Ajankohta ei merkitse paljoakaan, sen seuraaminen ei ylipäänsä ole vaihtoehto.
- Uskot siis yhä olevasi siellä. Olen saanut jostakin sen kuvan että osa sinusta on, tarkoitan nuo ulokkeet, eivätkö ne olekaan kiinni kyljissäsi, olin jo niin tottunut niihin?
- Nyt en ymmärrä mistä puhut...
- Nuo kaksi kirjavaa sienentapaista, nehän syntyvät ylijäämänä työstä, jossa reflektoimattomasta aineksesta - viattomuus nimittäin jättää lopulta kuonaliekkiä, joka saattaa muodostaa vastaavaa rasvakudosten alueella.
- En ole varma tunnistanko ääntäsi...
- Katso, joku kirjoittaa tuolla. Ehkä nimemme risteytyvät ja ratkaisevat kaiken uudestaan.
- Älä viitsi. Voimme vihdoinkin myöntää, että pelkäämme.
- Hyvänen aika, mitä tulee Dick Darwiniin, jos saan sanoa, minusta tämä ainoastaan tukee turvallisuusskenaariota, jota hän niin usein moitti. Samat tappiot päivästä toiseen, sikäli kuin voimme uskoa sektorien vaihtelun oikeellisuuteen. Tosin tuskin välittäisin tulla mainituksi muussakaan kehityslinjassa, kun tilanne on mikä on: he hermostuvat ja murtavat linjaa entistä aggressiivisemmin.
- Tiesitkö, että myös Jane kuoli? Tuolloin he uutisoivat paria kymmenen vuotta vanhaa tapahtumaa siten että oli mahdotonta tietää kummasta oli kyse. Sivut keräsivät kuivumatonta mustetta ikään kuin läikkätestin kaltaisuus olisi ollut ratkaisu. Vasta kun mustetta ei riittänyt kylliksi kirjoittamiseen, he lopettivat.
- Tapahtuuko näin myös taloudessa? Entä urheilu ja kuolinilmoitukset? Tämä autismi...
- Pysyvyys on suurimpia saavutettavia etuja. Oletko koskaan ajatellut asiaa niin? Ajankohta ei merkitse paljoakaan, sen seuraaminen ei ylipäänsä ole vaihtoehto.
- Uskot siis yhä olevasi siellä. Olen saanut jostakin sen kuvan että osa sinusta on, tarkoitan nuo ulokkeet, eivätkö ne olekaan kiinni kyljissäsi, olin jo niin tottunut niihin?
- Nyt en ymmärrä mistä puhut...
- Nuo kaksi kirjavaa sienentapaista, nehän syntyvät ylijäämänä työstä, jossa reflektoimattomasta aineksesta - viattomuus nimittäin jättää lopulta kuonaliekkiä, joka saattaa muodostaa vastaavaa rasvakudosten alueella.
- En ole varma tunnistanko ääntäsi...
- Katso, joku kirjoittaa tuolla. Ehkä nimemme risteytyvät ja ratkaisevat kaiken uudestaan.
- Älä viitsi. Voimme vihdoinkin myöntää, että pelkäämme.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Anders Portinin elämä ja rekrytointi
Teemulle, mittatohtorille
Harrylle, urheilusankarille
- runouden piripäille
NÄYTÖS I.
[Asetussanat eräälle kohtalolle.
ANDERS. Yksin, itsekseen,
kuitenkin seuran toivossa.]
Oon rullatuolini vanki,
ei kohtalo irti mua päästä.
Mun selkääni kuristaa kanki,
mä nauttisin vaikka räästä.
Mon amie, ihanin Anki,
mua katseilta kuumilta säästä,
oon sullekin pelkkä manki.
Näin elin ja kiljua litkin,
ja päätin: jo vuoteni itkin.
Kun portaikkoon tuolilla rullasin,
ilmalennossa kaiken viel tullasin:
- Et tunne sukusi juurta,
et aavoja reittejä sen,
siks polvikronikkaa suurta
käy laatimaan, onnellinen
- jos selviät lennosta tästä.
Nyt kuihdut vain pullosi kera,
ei menolla tuolla hera
voi hersyä nivusissas.
Sua, varjoa, aaveetkin dissas,
ota kiinni taas elämästä.
Ambulanssissa kokosin itseni.
Niin vierivät vuoden päivät,
mä verta uutta sain,
Old Invalid -portteriviina
oli oivana apurinain.
Ja mä tutkin talvet, kesät,
auki kääntelin haudat, kuolinpesät.
Vaan yhäkin surun häivät
mun poskillein karuina jäivät,
ol otsallain tuskien liina.
Ja mitäpä löysin tieltä?
Vain roskaa, kurjuuden pieltä.
En tuntea ollut isääni,
kun se ryömi sukuineen sisääni:
Oli kaikki surkeita, heikkoja,
viinapannussa uineita veikkoja.
Oli kaameita, harmaita töllejä,
ei pilkottu turhia pöllejä,
liekit nurkkien alle vain -
tulikasteet jo lapsena sain.
Joo mä diggailin Volter Kilpeä,
vaan ei elostain tullutkaan hilpeä -
enpä tiennyt et Johtaja suuri
mua verhosi jo kuin muuri,
sitä kurja tajunnut en,
tiedonhimossain surullinen.
Harrylle, urheilusankarille
- runouden piripäille
NÄYTÖS I.
[Asetussanat eräälle kohtalolle.
ANDERS. Yksin, itsekseen,
kuitenkin seuran toivossa.]
Oon rullatuolini vanki,
ei kohtalo irti mua päästä.
Mun selkääni kuristaa kanki,
mä nauttisin vaikka räästä.
Mon amie, ihanin Anki,
mua katseilta kuumilta säästä,
oon sullekin pelkkä manki.
Näin elin ja kiljua litkin,
ja päätin: jo vuoteni itkin.
Kun portaikkoon tuolilla rullasin,
ilmalennossa kaiken viel tullasin:
- Et tunne sukusi juurta,
et aavoja reittejä sen,
siks polvikronikkaa suurta
käy laatimaan, onnellinen
- jos selviät lennosta tästä.
Nyt kuihdut vain pullosi kera,
ei menolla tuolla hera
voi hersyä nivusissas.
Sua, varjoa, aaveetkin dissas,
ota kiinni taas elämästä.
Ambulanssissa kokosin itseni.
Niin vierivät vuoden päivät,
mä verta uutta sain,
Old Invalid -portteriviina
oli oivana apurinain.
Ja mä tutkin talvet, kesät,
auki kääntelin haudat, kuolinpesät.
Vaan yhäkin surun häivät
mun poskillein karuina jäivät,
ol otsallain tuskien liina.
Ja mitäpä löysin tieltä?
Vain roskaa, kurjuuden pieltä.
En tuntea ollut isääni,
kun se ryömi sukuineen sisääni:
Oli kaikki surkeita, heikkoja,
viinapannussa uineita veikkoja.
Oli kaameita, harmaita töllejä,
ei pilkottu turhia pöllejä,
liekit nurkkien alle vain -
tulikasteet jo lapsena sain.
Joo mä diggailin Volter Kilpeä,
vaan ei elostain tullutkaan hilpeä -
enpä tiennyt et Johtaja suuri
mua verhosi jo kuin muuri,
sitä kurja tajunnut en,
tiedonhimossain surullinen.
torstai 24. syyskuuta 2009
Tom
Tom nauttii täysin mun luottamusta. Vaikka se ei ois antanu maailmalle ku kommunismin ja silmämunansa, se riittäis. Vaikka sen laivue ei jatkais enää koskaan Miramarista Tyynellemerelle ja sen teryleenit ja Edvard VII -paidat sulaisi atollin pohjaan. Se oli mun kanssa, kun baari sytty liekkeihin. Mä mietin aina, miten se selvis isänsä kohtalosta. Laivaston paras pommittaja, ja sitten... Outoutensa takia se aiheutti joka helvetin päivä paminaa, mikä se on. Vala, maia, Ilúvatar vai joku muu vapaa sielu? Itse uskoin pitkään viimeisimpään, mutta kukin tökkii tyylillään. Luulen, että Tom oli eksyksissä. Sen äiti oli kyllä varoittanut sitä menemästä liian kauas kotipihasta, mutta se unohti ohjeet heti, kun näki sirkuksen kulkevan talon ohi. Klovneja ja jonglöörejä ja tiikereiden häkkejä ja eläintenkesyttäjä, joka talutti simpanssia. Tom ihastui siihen. Pian se käveli itsekin käsillään ja heitti voltteja. Sen puheista saattoi kuitenkin päätellä, että se oli ollut olemassa jo ennen Keski-Maan luomista. Monille oli kova pala, että se jätettiin pois elokuvista, mutta se oli ihan loogista: Iceman oli jo siellä, eikä tarina lopulta muutu mitenkään. Pikkulasten höpötystä. Huom! se esti uuden U.S.S. Pueblon, hääti Exocet-MiGit! Kun Tom käveli kentällä, miljoona monsteriautoa hyrräsi! Vaikka se ois mustekala rullatuolissa syömässä koshersushia, se riittäis. Vaikka se ois vieläkin lyhyempi ja puikot katkeais. Vaikka se näyttäis Esko Kiesiltä Audissa, mutta hampaat välkkyis. Sen syvin karisma on hampaissa ja syvemmällä kurkussa, ja vaikka hampaat iskettäis kurkkuun ja kieli pakattais jäihin, voisin silti rakastaa sitä sydämestäni. Still my John Anderton! Mutta se anto myös Kidmanin ja Shieldsin ja Penelopen ja Maailmojen sodan! Se anto kapistalismin ja Kate Holmesin hymyn synnytysvuoteella! Sillä äänellä se sais kutsua mua Audikseen milloin tahansa. Sen sperma on ihmeellistä: Aasialaisia lapsia Holmesista, scientologisia jouluja. Harvinaisuus, yks miljoonassa! Ja jalat ja sixpack, selkä kuin pantterin lantioluu, kun se kohoaa ylläni ja itken riemusta! Tahtoisin silti säilyttää realismin. Mun perse valuu verta, mulla on keuhkoimplantti. Kylkeni on murrettu kymmenesti, tahtoni tuhannesti. Isäni oli kylmähermoinen skitso, alkoholisti ja liikemies, hän toi Tompan ensimmäistä kertaa Suomeen ja aloitti kaiken kurjuuteni Voittajat-formaatillaan. Pelkään, että ilostani hyötyvät vain jääkarhut.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Välityö
Meillä nyt vaan on tällainen pääministeri ettei sitä voi mainita edes runossa. Presidenttimme mahtuu SpecSaversin mainokseen, jossa nauretaan homoille ja muille "vähemmistöille". Filatov (Tarja ihmisenä · Tarjan teemat · Tarjan CV · Tarjan Puheet) on siis hyvin närkästynyt ja pahoillaan, jospa vaikka parilla gallupilla kaatuis hallitus tai ainakin Vanhanen ja kaikki olis taas niin kuin Sossulan aikaan, köyhäkin olis vaan köyhä ja veromaksaja veronmaksaja. Apua näitä asiakkaita! En tajua mitään. En ole elänyt silloin, synnyin vasta 1971. Lukitkaa se Urpilainen kokkolalaiseen kalasankoon älkääkä päästäkö pois. Kai seksikkäintä olis haukkua supervaltoja, jos samalla kuulis ne soundit, kun Obama könyää Sillimanin vinttiin: Halloween Halloween mannequin mannequin. No onhan se YK ja käytäväpamina turvallisuusneuvoston jäsenyydestä yks orava, mutta ehkä Matti siellä avaa suunsa, täällä se avaa vaan lompsansa. Kyllä osaakin ottaa, nainen opettaa miehen, mies valitsee naisen, seuraavana aamuna kukaan ei muista, kenen kanssa ja missä ja mikä nuorisoseura makso ilmakitarat. Siis nainen ja mies, mitä sovinismia! Onks tää joku meemi, missä mennään, hä? Vika on vaan siinä, ettei suomalainen tajuu halauksen voimaa. Ne halaa ihmisiä, jotta vois tappaa Mogadishussa ja Afganistanissa ja kotimaassa ja suojella sivistysvaltiota! Niin mäkin tekisin jos tapaisin päivittäin "raiskaajia" ja "islamilaisia pedofiilejä", joita voisin iskeä surutta takaraivoon käteeni sattuvilla esineillä - mä tekisin niin yhä uudestaan ja kuulun muuten niihin 8 prosenttiin suomalaisia, jotka rakastaa Häkämiestä ja Hornetteja ja jatkais kaikkia sotia, joihin Suomi vaan huolitaan mukaan. Miksei me hyökätty vielä kerran Saksaan ja Neuvostoliittoon vuonna 44, yksin? Mä en silti ymmärrä mitään näistä afroamerikkalaisilta ja ranskalaistuneilta ryssiltä ja kiinalaisilta näyttävistä zombeista. Niillä näyttää silti menevän yhtä lujaa kuin kotimaisella proosalla. Väliin tekee vaan mieli tapella ja olla niin kriittinen vaikka oikeesti saankin erektion kun joku Veeti (?) laulaa: "Oot niin kiltti ettet vihaa ketään / oot niin rohkee ettet pelkää mitään"; eläimen vaisto sanoo, että elvytäs nyt aggressiivisempaa puoltas, kun kuitenkin istut kotonas Vantaalla kuppi teetä kädessäs ja kuuntelet Radio Novaa ja olet muutenkin ihan Mies-Äiti ja kortteleitten humppaa, munas putoo kohta. Se olisikin maailman onni. Oli mulla kerran hyvä setti Prisman parkkiksella, se kerto misseistä ja niiden jääkiekkoilijamiehistä. Ei, mukana ei ollut shemaleja tai muitakaan flarffaavia anomalioita. Ihan streittiä ja heteroo pettämistä, oon sentään kahden lapsen isä, joka odottaa vaimoaan ostoksilta. Harmi vaan kun liimasin sen näytelmän notepadin lompakon päälle ja kävelin Jumboon kuittaan bonukset S-Pankin Asiakasomistajat-tililtä jonotusnumerolla 110. 105 e! Kuvitelkaa! Vaihdoin siinä hehkussa kai padini jonotuslipukkeeseen, ja nyt se makaa kaatopaikalla. Ette voi lukea sitä. Harmi. En saa sitä svengiä tähän. Löysin kyllä välittömästi muita lappuja. Yhdessä ruutupaperissa purkka ja alla sana "äänihuulet". Eniten tässä maailmassa toivon, että Jack Bauer olis totta: niinku Jack London ja korvakuumemittari samassa paketissa, ekstra adaptereilla. Se olis rehtii poliittisuutta, sitä jaksais yhtenä maanantai-iltana tunnin verran, se muuttais välittömästi kaikkia rakenteita.
maanantai 21. syyskuuta 2009
Runokoseria
Kun arvostelija ottaa aiheekseen "Suomalainen modernismi yhä täällä", ja lukija on avattu sen tyylillä. Mielipiteenvaikuttajat vain pyrkii hauskuuttamaan pöytälaatikkomiehiä - päinvastoin kuin tämä, joka agiprokoi mielenpiteitä ja yleisiä asenteita ja teeskentelee ainostaan aiheensa hauskuuden ja naurettavuuden. Taikooko tämä muuli tikusta tukkia ja onttoa puuhevosta? Kysymyksiä sataa, mutta liittyvätköhän ne koserian ongelmakenttään mitenkään? Vastaukset riippuvat viime kädessä siitä, kuinka kosher arvostelija on ja mihin kaupunkiin hän päätyy.
Koseria, tuo meitä kaikkialla kuristava viihdyttäväinen paskanjauhanta ja aasinpakina, tuo korstojen ja korsteenien äiti, korskeiden korsikalaisten koronkiskojien isä, Korson ja Troijan sisilialaisten sisar Mafia, ei ole koskaan kaukana koketeriasta eikä kosherista eikä - modernismista. Mitä sanoo Tauski? Ammuin perheeni, se kirjallisuusterapiasta. Entä BB-Henna? Tilasin uuden leuan Virosta, en enää koskaan lue Kalevalaa. Mitä modernisti? Pari- ja kolmisäe pettivät minut, nyt vaimoni häpäisee minua lukemalla runojani julkisesti. Raja edellisten lausuntojen välillä on hiirenhäntä, paitsi että Henna ja Tauski ovat julkisuuden henkilöitä, mitä modernistiparka ei todellakaan ole - hän ei örveltänyt tietään ihmisten sydämiin eikä voisi vähempää kiinnostaa.
Taannoisilla lausunnoillani kustannusmaailmasta, runoudesta ja modernistisesta formaatista sorruin koseriaan. Sortumiseni oli suuri. Samalla saatoin itseni outoon käteen: rohkaisin toisia, toiset lähetin ikiyöhön, jossa tammat hankaa pimppiään näkymättömään paaluun. Jäin siis välilihaan. Aika siirappista, mutta lukekaapa Helenaa ja Hevosta. Kirjoitelmani vaikutti manifestilta, sohinhan siinä viisikymmenvuotista raatoa pelkkiä kieltoja ja syytöksiä käytellen. Mutta keitä koseriani viihdytti, siinäpä pulma, sillä luullakseni se myös kiihdytti elintoimintoja. Ruokosokeria, näin päättelin katsellessani vasta pestyä puhdasta ruumista, jonka jalka oli leikattu irti ja vapautettu sisällöstään. Se eli teipattuna vitriinissä ja tunki lasia sivuun. "Kosher" oli joku kirjoittanut sen sääreen ja joku jalkapöytään "koketeria". Kiinnostavia sanoja. Sain niistä sanat "atria", "aterin", "atrain". Älkää kysykö miten. Pohdin siinä kuinka suloista olisikaan kumauttaa niillä kustannusmaailmaa ja antaa sille annos morfiinia, on sitä jaettu turhempaankin kipuun. Lehdessä lukisi silti vain:
HAUTAJAISTEN KARU LOPPU:
TEINI HUJAUTTI KAHDESTI SAMAN RUUMIIN PÄÄLTÄ
Tein HATTUTEMPUN, huusi yliajaja.
Arvioikaa minua. Nyt olen aivan toinen mies kuin se onneton narri, joka ilmasi itseään kooloneiksi kutsuttavien kirjallisten muotojen edeltäjillä. Puhun aforismein, yhdellä ainoalla terävällä virkeellä, löydät sen tämän tekstin lopusta. Ellet jaksa hengitysharjoitusta, hyppää yli:
[Tahtoisin, että modernismi ottaisi syliinsä meidät kaikki ja sanoisi, että Mississipiltä löytyy lisää kalmareita, että neljä vuodenaikaa ja Katri Vala ovat yhä omaäänisyyden kriteeri; että modernismi tulisi luokseni kuin MAP-kirkon vanhimmat Young & Bate ja antaisi minulle puhelinnumeronsa (040-8388226) Lasipalatsin kulmilla ja kysyisi mitä profeetta, elävä profeetta, jos sellaisia olisi tänään, ja KAIKEN palauttaminen vuoteen 1829, siis myös George W. Bushin ja John McEnroen ja Radioheadin ja KELAN ja Helvi Juvosen ja Venus Williamsin ja plasmatekniikan, minulle merkitsisi ja minä menisin mykäksi pelkästä ihastuksesta ja kehuisin niiden suomen kielen taitoa ja Joseph Smithin partaa ja kulttuurieroja ja Young vetäisi kuminaamarin päästään ja katsoisi minua hellästi silmiin ja sähähtäisi: Sinä äpärä ja huoran pentu ja huora itsekin - katso mitä annoin sinulle (arvostelu Hesarissa, pari pokaalia) ja sinä petit minut; minä hylkäsin sinut aika päiviä sitten! Otan suojiini nämä analfabeetit - sillä puolet teistä osaa tuskin tavata. Ja siinä syleilyssä minä tahtoisin, että modernismi katsoisi Jukkaakin silmiin ja sanoisi: Ei ole sun vikas ettet osaa lukea, vaan mun. Mutta koska tämä on jo toivomusten kaivo, tiedän ettei niin käy. Minä heitän mormooneille hilut ja jälleennäkemisen toivon, lähden maantietä ja tulen naapureiden laitureille kädessäni katkaistu haulikko. Siinä minä ammun ilmaa ja huudan:]
KOSERIA ON I=H=A=A=N PARASTA MITÄ SUOMESSA VOI TEHDÄ HOUSUT JALASSA, lopetetaan tää lurputus ja otetaan housut pois!
Koseria, tuo meitä kaikkialla kuristava viihdyttäväinen paskanjauhanta ja aasinpakina, tuo korstojen ja korsteenien äiti, korskeiden korsikalaisten koronkiskojien isä, Korson ja Troijan sisilialaisten sisar Mafia, ei ole koskaan kaukana koketeriasta eikä kosherista eikä - modernismista. Mitä sanoo Tauski? Ammuin perheeni, se kirjallisuusterapiasta. Entä BB-Henna? Tilasin uuden leuan Virosta, en enää koskaan lue Kalevalaa. Mitä modernisti? Pari- ja kolmisäe pettivät minut, nyt vaimoni häpäisee minua lukemalla runojani julkisesti. Raja edellisten lausuntojen välillä on hiirenhäntä, paitsi että Henna ja Tauski ovat julkisuuden henkilöitä, mitä modernistiparka ei todellakaan ole - hän ei örveltänyt tietään ihmisten sydämiin eikä voisi vähempää kiinnostaa.
Taannoisilla lausunnoillani kustannusmaailmasta, runoudesta ja modernistisesta formaatista sorruin koseriaan. Sortumiseni oli suuri. Samalla saatoin itseni outoon käteen: rohkaisin toisia, toiset lähetin ikiyöhön, jossa tammat hankaa pimppiään näkymättömään paaluun. Jäin siis välilihaan. Aika siirappista, mutta lukekaapa Helenaa ja Hevosta. Kirjoitelmani vaikutti manifestilta, sohinhan siinä viisikymmenvuotista raatoa pelkkiä kieltoja ja syytöksiä käytellen. Mutta keitä koseriani viihdytti, siinäpä pulma, sillä luullakseni se myös kiihdytti elintoimintoja. Ruokosokeria, näin päättelin katsellessani vasta pestyä puhdasta ruumista, jonka jalka oli leikattu irti ja vapautettu sisällöstään. Se eli teipattuna vitriinissä ja tunki lasia sivuun. "Kosher" oli joku kirjoittanut sen sääreen ja joku jalkapöytään "koketeria". Kiinnostavia sanoja. Sain niistä sanat "atria", "aterin", "atrain". Älkää kysykö miten. Pohdin siinä kuinka suloista olisikaan kumauttaa niillä kustannusmaailmaa ja antaa sille annos morfiinia, on sitä jaettu turhempaankin kipuun. Lehdessä lukisi silti vain:
HAUTAJAISTEN KARU LOPPU:
TEINI HUJAUTTI KAHDESTI SAMAN RUUMIIN PÄÄLTÄ
Tein HATTUTEMPUN, huusi yliajaja.
Arvioikaa minua. Nyt olen aivan toinen mies kuin se onneton narri, joka ilmasi itseään kooloneiksi kutsuttavien kirjallisten muotojen edeltäjillä. Puhun aforismein, yhdellä ainoalla terävällä virkeellä, löydät sen tämän tekstin lopusta. Ellet jaksa hengitysharjoitusta, hyppää yli:
[Tahtoisin, että modernismi ottaisi syliinsä meidät kaikki ja sanoisi, että Mississipiltä löytyy lisää kalmareita, että neljä vuodenaikaa ja Katri Vala ovat yhä omaäänisyyden kriteeri; että modernismi tulisi luokseni kuin MAP-kirkon vanhimmat Young & Bate ja antaisi minulle puhelinnumeronsa (040-8388226) Lasipalatsin kulmilla ja kysyisi mitä profeetta, elävä profeetta, jos sellaisia olisi tänään, ja KAIKEN palauttaminen vuoteen 1829, siis myös George W. Bushin ja John McEnroen ja Radioheadin ja KELAN ja Helvi Juvosen ja Venus Williamsin ja plasmatekniikan, minulle merkitsisi ja minä menisin mykäksi pelkästä ihastuksesta ja kehuisin niiden suomen kielen taitoa ja Joseph Smithin partaa ja kulttuurieroja ja Young vetäisi kuminaamarin päästään ja katsoisi minua hellästi silmiin ja sähähtäisi: Sinä äpärä ja huoran pentu ja huora itsekin - katso mitä annoin sinulle (arvostelu Hesarissa, pari pokaalia) ja sinä petit minut; minä hylkäsin sinut aika päiviä sitten! Otan suojiini nämä analfabeetit - sillä puolet teistä osaa tuskin tavata. Ja siinä syleilyssä minä tahtoisin, että modernismi katsoisi Jukkaakin silmiin ja sanoisi: Ei ole sun vikas ettet osaa lukea, vaan mun. Mutta koska tämä on jo toivomusten kaivo, tiedän ettei niin käy. Minä heitän mormooneille hilut ja jälleennäkemisen toivon, lähden maantietä ja tulen naapureiden laitureille kädessäni katkaistu haulikko. Siinä minä ammun ilmaa ja huudan:]
KOSERIA ON I=H=A=A=N PARASTA MITÄ SUOMESSA VOI TEHDÄ HOUSUT JALASSA, lopetetaan tää lurputus ja otetaan housut pois!
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Puheenvuoro kollokviossa
Omasta puolestani kiitän esitelmästänne ja sen elegantisti muotoilluista naisen kieltä koskevista huomioista. Vakavasti ottaen minua on silti jo pitkään epäilyttänyt tai pikemminkin sanoisin, että olen suhteellisen kauan tuntenut tietynlaista varautuneisuutta puheenaolevaa ideaa kohtaan ja tahtoisin sanoa, että kaiken innovatiivisen ja aidon ohessa on myös vielä muotojaan hakeva, täysin kontrolloimaton, tätimäisesti kaakattava wanna bullshit, päivän mietelause, eräänlainen yön symbolien läpinäkyväksi tekeminen, jolla tarkoitetaan yksinkertaista mutta samalla hämärrettyä suorasukaisuutta tai oikeammin pelkkää kaasulaitosta, kuten kanavien ja poliisiviranomaisten ja mielikuvituksettomien feministityttöjen näkeminen elävinä ilmiöinä merkitsemässä jotakin - todellakin jotakin, hmm. "eräänlaista" - siten että samaisen tädin "puhuvan subjektin" tai "ruumiin" (en uskalla edes ajatella) painotus on sisällytetty kaikkeen mikä sanoissa näyttäytyy - juuri se on tullut jäädäkseen, ja kaikki mahdollisesti ajatteluksi kutsuttava on oikeastaan siihen sotkeutunut harvinaisuuus, ikään kuin vahinkona mukaan tullut aines, usein itse pääasian kanssa ristiriitainen ote; sikäli kuin näen kyllin selvästi kaikki fonotekstuaaliseksi virhetulkinnaksi kutsuttava aines oli jo sisäänrakennettu näihin yleisiksi vahingoiksi kehittyneiden aksioomien sarjoihin, olkoonkin, että ajallisten ja paradigmaattisten ulottuvuuksien huomioon ottaminen osoittautui huomattavasti odotettua vaikeammaksi houkuttelevan Donna Juan ja Donna Quijote -retoriikan ansiosta - ilmiön levinneisyyttä kuvastanee joka tapauksessa sekin, että yhä uusissa tutkimusantologioissa on helppoa julkaista tieteellisinä esityksinä huonoja runoja, joiden jotkut yhä kuvittelevat sisältävän kaikuja eksoottisista kielistä, kuten saksasta tai ruotsista tai jo sinistyvästä, hajoamistilassa olevasta venäläisestä raadosta ja vain siksi, etteivät he osaa kuin englantia. Tässä lienee oletettu pullonkaula, kontekstin "kohdunkaula" olisi mahdollisesti liioittelua, sanon mieluummin oletettu hymenin / khoran reema... Ja mikä pahinta, tässä vallankumouksessa ei ole kyse teorian uudistamisesta, sillä kaiketi kutsumme yhä teoriaksi kokonaisuutta, joka on testattavissa, jolla on kuvausvoimaa, selitysvoimaa jne, mutta jos kutsumme tätä aggressiivisuudessaan kaunopuheista ehdotusta uudeksi teoriaksi naisen kielen käytännöstä on meidän pääteltävä myös että... Pyydän anteeksi, rouva professori, sosiaalisen estyneisyyteni vuoksi en tohdi, noh, tuota, en tohdi viedä ajatuskulkuani aivan loppuun, sillä ilmeestänne päätellen olen kaiketi muutoinkin ilmaissut itseäni hieman sopimattomasti, tarkoitan suorasukaisuuteni tässä tilanteessa... Suokaa vain anteeksi, katsokaas päähänpistoni on seuraava... Ei nyt kannata pahoittaa mieltään, sillä todellisuudessa tilanne ei poikkea olennaisesti mistään muistakaan kirjallisuustieteen teoreettisten suuntausten osakseen saamista kritiikeistä, mutta petollista tässä on ainoastaan se, että asia esitetään toisin, kun lopulta on kyse siitä, että tahdotaan tuottaa hyvää mieltä tietylle tutkijayhteisölle, joka muutoinkin on ahtaalla, taloudellisesti ja sosiaalisesti päähänpotkittuna, kenties omaa avuttomuuttaan tähän umpikujaan ajautuneena, kuten suurin osa meistä, niin erinäisten häpeäntunteiden voittamisestahan tässä lopulta on kyse: Hyvä mieli tieteellisenä kriteerinä, vähän liksaa mukaan, se on kai parasta mielenterveyshoitoa. En todellakaan tahdo muuta kuin kiittää teitä esitelmästänne ja saamastani tutkimusapurahasta ja oikoluvusta ja, tosiaankin mielenkiintoista, hmmm... Nämä siis vain esityksenne herättäminä sivupohdintoina... Ehkä niistä on teille iloa jatkossa, kun kehitätte arvokasta tutkimustanne tieteenalaamme parhaaksi. Kiitos siis vielä kerran.
lauantai 19. syyskuuta 2009
Rakkautta ilmassa
RAKKAUSHOROSKOOPPI
Vaaka 23.9-23.10.
Vaakalapsi syntyy hänen vanhempiensa kannalta epäedulliseen aikaan ja ompa usein avioliiton solmimisen syynä tai hänet tehdään korjaamaan jo rikkimennyttä liittoa. Joka tapauksessa hän heti synnyttyään on todistamassa kitkerää välienselvittelyä johon on itse syypää. Anna Vaakamiehen olla ilmaa sinulle ja ole sinä ilmaa hänelle. Vain molemminpuolinen täydellinen vapaus mahdollistaa onnellisen elämän tämän miehen rinnalla. Lycka till.
Kuun alussa Ursulan duunatessa Marsia vaakojen tunne- ja rakkauselämä on ristiriitaista ja aaltoilevaa: Amorin nuolet suorastaan sinkoilevat. Moottoritie ei ole sula, mutta ei se jäässäkään ole. Joudut olemaan sorvin ääressä, vaikka ei suuremmin innosta. Tällä kertaa syksy ei kuitenkaan taita niskojasi. Nyt on hyvä vaihe aloittaa kuntokoulu tai jokin muu reipashenkinen harrastus, kuten partio, arkkukurssi tai jooga, jotta saat enemmän potkua rakkauden öihisi. Joskus on hyvä olla kuunteluoppilas. Syyssateen jälkeen paistaa aurinko, mutta sumun takaa. Jakson keskivaiheilla Venuksen ja Merkuriuksen tangeeratessa stressioireet, väsymys ja pikkuvaivat vaivaavat yhä. Älä kuuntele paineitasi. Ne ovat ihan tavallisella tasolla, ja sorvisi toimii. Aloita vitamiinikuuri, paina kaasua, jätä kuppilat muille, ihmissuhdeallergiaasi voi tulla muutoksia. Pääset kuokkimaan rakkauden polkua. Kohonneen sivistystasosi vuoksi sinulla ei ole hädän päivää. Amorin pyssy sojottaa jälleen sinuun. Olet kukkona tai kanana tunkiolla. Näillä planeetta-asemilla - Jupiterin eli Mustan Hevosen nylkyttäessä kaksosia ja neitsyitä - on mainio ajankohta lähteä tutkimaan rakkauden metsästysmaita. Kannattaa panostaa myös työrintamalle. Voit panna kodin ja työpaikan välillä ilman suurempia huolia. Irrota ankkuri ja tee lemmenpesä, jossa voitte köyriä kuin ryhävalaat. Pidä sorvisi käynnissä äläkä niuhota. Siis villiä juhlintaa. Saat tyydytystä osaamisestasi. Ota suosionosoitukset vastaan. Jos et vieläkään ole eroottisessa iskussa, mene lääkäriin tai psykiatrille. Hankaluuksia voi ilmetä enemmän kuin luuletkaan, mutta suuria ongelmia ei ole näköpiirissä. Pieni myrsky vesilasiin voi tulla. Lopulta Venus kuitenkin kaataa Käärmeenkantajan.
Vaaka 23.9-23.10.
Vaakalapsi syntyy hänen vanhempiensa kannalta epäedulliseen aikaan ja ompa usein avioliiton solmimisen syynä tai hänet tehdään korjaamaan jo rikkimennyttä liittoa. Joka tapauksessa hän heti synnyttyään on todistamassa kitkerää välienselvittelyä johon on itse syypää. Anna Vaakamiehen olla ilmaa sinulle ja ole sinä ilmaa hänelle. Vain molemminpuolinen täydellinen vapaus mahdollistaa onnellisen elämän tämän miehen rinnalla. Lycka till.
Kuun alussa Ursulan duunatessa Marsia vaakojen tunne- ja rakkauselämä on ristiriitaista ja aaltoilevaa: Amorin nuolet suorastaan sinkoilevat. Moottoritie ei ole sula, mutta ei se jäässäkään ole. Joudut olemaan sorvin ääressä, vaikka ei suuremmin innosta. Tällä kertaa syksy ei kuitenkaan taita niskojasi. Nyt on hyvä vaihe aloittaa kuntokoulu tai jokin muu reipashenkinen harrastus, kuten partio, arkkukurssi tai jooga, jotta saat enemmän potkua rakkauden öihisi. Joskus on hyvä olla kuunteluoppilas. Syyssateen jälkeen paistaa aurinko, mutta sumun takaa. Jakson keskivaiheilla Venuksen ja Merkuriuksen tangeeratessa stressioireet, väsymys ja pikkuvaivat vaivaavat yhä. Älä kuuntele paineitasi. Ne ovat ihan tavallisella tasolla, ja sorvisi toimii. Aloita vitamiinikuuri, paina kaasua, jätä kuppilat muille, ihmissuhdeallergiaasi voi tulla muutoksia. Pääset kuokkimaan rakkauden polkua. Kohonneen sivistystasosi vuoksi sinulla ei ole hädän päivää. Amorin pyssy sojottaa jälleen sinuun. Olet kukkona tai kanana tunkiolla. Näillä planeetta-asemilla - Jupiterin eli Mustan Hevosen nylkyttäessä kaksosia ja neitsyitä - on mainio ajankohta lähteä tutkimaan rakkauden metsästysmaita. Kannattaa panostaa myös työrintamalle. Voit panna kodin ja työpaikan välillä ilman suurempia huolia. Irrota ankkuri ja tee lemmenpesä, jossa voitte köyriä kuin ryhävalaat. Pidä sorvisi käynnissä äläkä niuhota. Siis villiä juhlintaa. Saat tyydytystä osaamisestasi. Ota suosionosoitukset vastaan. Jos et vieläkään ole eroottisessa iskussa, mene lääkäriin tai psykiatrille. Hankaluuksia voi ilmetä enemmän kuin luuletkaan, mutta suuria ongelmia ei ole näköpiirissä. Pieni myrsky vesilasiin voi tulla. Lopulta Venus kuitenkin kaataa Käärmeenkantajan.
torstai 17. syyskuuta 2009
Arvostelupalvelu
Ensinnäkin tahdon todeta, että me täällä arvostelupalvelussa pidämme tekstien lukemisesta. Me olemme täällä auttaaksemme teitä, hyvät julkaisemiseen pyrkivät kirjoittajat. Julkaisukynnyksen ylittäminen on aina haastavaa. Useimmiten se vaatii kokonaissuunnittelua, perehtymistä ja asiantuntijan auttavaa kättä. Esikoiset kamppailevat elintilasta, jota säätelevät kustannusprofiilit, markkinointi ja kritiikki sekä kilpailu huomiosta. Kustantamoihin tarjotaan vuositasolla tuhansia käsikirjoituksia, joista päivänvalon näkevät vain muutamat runoteokset, joukossa jokunen esikoinen.
Tässä tilanteessa formaattiin kirjoittaminen on parasta, mitä voitte tehdä. Tehkää jo alussa palvelus itsellenne: älkää edes yrittäkö muuta kuin suomalaisen modernismin toisintoja. Asettelut ja peruslause Haavikolta ja Mannerilta, ehkä Saarikoskelta, joskaan ette koskaan kilpaile laadussa heidän kanssaan. Mikäli ette jaksa lukea kyseisiä kirjoittajia "liian vaikeina", pistäytykää kirjakaupan hyllyllä ja katsokaa säeasettelun malli mistä hyvänsä käteenne osuvasta runokirjasta. Ne ovat kaikissa suunnilleen samanlaiset: tasaus vasemmalla, joitakin sisennyksiä sinne tänne mausteeksi, selkeät säeryhmät. Pientä variaatiota kenties, mutta liika säännön murtaminen on naurettavaa pelleilyä, typografista kikkailua, johon vain aloittelijat sortuvat. Toinen vaihtoehto on keskeislyyrinen luontotunnelmointi tai reipas murrekieli ja puheenomaisuus proosarunouden parissa - toki sisälle sopii myös nykynuorison nettikieli. Jälkimmäisessäkin tärkeitä ovat perinteiset mutta raikkaat metaforat ja heittäytyminen minä-sinä -suhteen tuoreuttamiseen Sirkka Turkan jalanjäljissä.
Viime vuodet ovat osoittaneet, että proosaruno saattaa olla jo lähtökohdiltaan ylivoimainen valinta, sillä se jos mikä saa kustantamot uskomaan mahdollisuuksiinne prosaisteina. Ajatelkaapa minkä polun Jari Tervo, Kari Hotakainen ja Kjell Westö ovat teille raivanneet - ja hekin aloittivat sentään pääosin säkeellä. Myös proosarunon mallin löydätte kirjakaupoissa esillä olevista teoksista. Nykyisen proosarunon suurin etu on siinä, että rytmin hankaluudet voidaan ohittaa kivutta latomalla teksti kuin mikä hyvänsä suorasanainen kyhäelmä. Rytmistä kustantamot eivät juurikaan ymmärrä eikä niiden tulekaan - rytmi hylättiin mitan mukana kategorisesti vuonna 1956.
Olipa valintanne mikä hyvänsä, myönteisten kustannuspäätösten kannalta on olennaista, että toimittajat tunnistavat lähetyksenne runoudeksi pelkällä silmäilyllä. Ilmaisunne on ylipäänsä kosiskeltava riittävästi heidän runousopillista yleistietouttaan ja vastattava mahdollisimman optimaalisesti kustantamojen käsitystä siitä, miten hengentuotteenne sopii formaatin materiaalisiin ehtoihin sekä millainen aika teoksen toimittamiseen voidaan uhrata.
Älkää siis yrittäkö mitään liian poikkeavaa. Se on ensinnäkin julkaisullinen itsemurha, ellette tahdo liukua pois varsinaisten kustantajien ja samalla lehtijulkisuuden piiristä. Toiseksi se on ylpeyttä, jota ette pysty lunastamaan. Mitä vaivattomampi toimitusprosessi, sitä parempi tulos teidän kannaltanne. On syytä pitää mielessä, että runous ylipäänsä on kustantajille umpikuja. Sen kirjoittamiseen tai julkaisemiseen ei liity minkäänlaista glooriaa. Onkin ihme, että runoutta ylipäänsä kustannetaan. Kyse on lähinnä kirjatalojen imagosta ja oletetusta tarpeesta tuottaa laadukasta taidekirjallisuutta. Enemmän kuin syvällisiä hengentuotteitanne ne tarvitsevat proosaa tärkeistä aiheista, kuten seurustelusta, seksistä ja sukupolvien kuiluista, urheilusta ja julkisuudesta, ylipäänsä julkisuudesta. Poliitikkojen käsittely on aina iso plussa, sillä se on ajankohtaista. Jos kustantamot käsittäisivät, kuinka turhanaikaista suurin osa heidän tukemastaan runoudesta on ja millaista resurssihukkaa se aiheuttaa, he olisivat sulkeneet portit aikoja sitten.
En voi kylliksi tähdentää jo mainitsemaani tosiseikkaa: Mitä modernistisempi kokoelma, sitä paremmat mahdollisuudet palkintoihin. Modernismilla tarkoitan runoutta, jota suuret kustantamot ovat julkaisseet Suomessa viimeisenä viitenä vuosikymmenenä teemalla valo ja neljä vuodenaikaa eli ihmiselämän lyhyys. Tämän aikaikkunan ulkopuolella, joskin myös siihen tyylillisesti sopeutumattomina, olette omillanne. Vaikka voittekin mainita haastatteluissa löytävänne itsenne kerta toisensa perään jostakin Eeva-Liisa Mannerin ja Mirkka Rekolan välistä - oikeastaan juuri tuo rekisterinvalinta on teidät palkintoehdokkaaksi tuonutkin - olette kuitenkin aina omillanne. Siksi jo runoilijaksi ryhtymisen hetkillä kannattaa tiedostaa, että kahdenkin kokoelman putki on harvinaisuus. Sen jälkeen elintilasta on kamppailtava verissä päin, eikä henkilökohtaisilla kirjallisilla uhrauksilla - elleivät ne ole myönnytyksiä konventionaalisuuden suuntaan - ole liiemmälti merkitystä. Yleensä onnistuminen kirjoittajana tarkoittaa pelastautumista prosaistiksi. Tosin palkituimmilta runoilijoilta julkaistaan häveliäisyys-, julkisuus- tai modernismisyistä useampiakin teoksia. Riippuu täysin kustantajasta, kuinka kauan tällainen suhde voi jatkua. Ilonaihe puolestaan on, että se voi jatkua pitkäänkin - syistä, joita kukaan ei osaa ennustaa. Kritiikin suoman näkyvyyden osalta jo kolmansia kokoelmia uhkaa häviäminen, mutta se ei ole tällä hetkellä teidän suurin murheenne. Yritetäänpä nyt yhdessä sitä ensimmäistä ja pidetään rattaat pyörimässä. Kaiken kaikkiaan suomalaisella runoudella menee tällä hetkellä todella hienosti. Kohti omaa ääntä!
Tässä tilanteessa formaattiin kirjoittaminen on parasta, mitä voitte tehdä. Tehkää jo alussa palvelus itsellenne: älkää edes yrittäkö muuta kuin suomalaisen modernismin toisintoja. Asettelut ja peruslause Haavikolta ja Mannerilta, ehkä Saarikoskelta, joskaan ette koskaan kilpaile laadussa heidän kanssaan. Mikäli ette jaksa lukea kyseisiä kirjoittajia "liian vaikeina", pistäytykää kirjakaupan hyllyllä ja katsokaa säeasettelun malli mistä hyvänsä käteenne osuvasta runokirjasta. Ne ovat kaikissa suunnilleen samanlaiset: tasaus vasemmalla, joitakin sisennyksiä sinne tänne mausteeksi, selkeät säeryhmät. Pientä variaatiota kenties, mutta liika säännön murtaminen on naurettavaa pelleilyä, typografista kikkailua, johon vain aloittelijat sortuvat. Toinen vaihtoehto on keskeislyyrinen luontotunnelmointi tai reipas murrekieli ja puheenomaisuus proosarunouden parissa - toki sisälle sopii myös nykynuorison nettikieli. Jälkimmäisessäkin tärkeitä ovat perinteiset mutta raikkaat metaforat ja heittäytyminen minä-sinä -suhteen tuoreuttamiseen Sirkka Turkan jalanjäljissä.
Viime vuodet ovat osoittaneet, että proosaruno saattaa olla jo lähtökohdiltaan ylivoimainen valinta, sillä se jos mikä saa kustantamot uskomaan mahdollisuuksiinne prosaisteina. Ajatelkaapa minkä polun Jari Tervo, Kari Hotakainen ja Kjell Westö ovat teille raivanneet - ja hekin aloittivat sentään pääosin säkeellä. Myös proosarunon mallin löydätte kirjakaupoissa esillä olevista teoksista. Nykyisen proosarunon suurin etu on siinä, että rytmin hankaluudet voidaan ohittaa kivutta latomalla teksti kuin mikä hyvänsä suorasanainen kyhäelmä. Rytmistä kustantamot eivät juurikaan ymmärrä eikä niiden tulekaan - rytmi hylättiin mitan mukana kategorisesti vuonna 1956.
Olipa valintanne mikä hyvänsä, myönteisten kustannuspäätösten kannalta on olennaista, että toimittajat tunnistavat lähetyksenne runoudeksi pelkällä silmäilyllä. Ilmaisunne on ylipäänsä kosiskeltava riittävästi heidän runousopillista yleistietouttaan ja vastattava mahdollisimman optimaalisesti kustantamojen käsitystä siitä, miten hengentuotteenne sopii formaatin materiaalisiin ehtoihin sekä millainen aika teoksen toimittamiseen voidaan uhrata.
Älkää siis yrittäkö mitään liian poikkeavaa. Se on ensinnäkin julkaisullinen itsemurha, ellette tahdo liukua pois varsinaisten kustantajien ja samalla lehtijulkisuuden piiristä. Toiseksi se on ylpeyttä, jota ette pysty lunastamaan. Mitä vaivattomampi toimitusprosessi, sitä parempi tulos teidän kannaltanne. On syytä pitää mielessä, että runous ylipäänsä on kustantajille umpikuja. Sen kirjoittamiseen tai julkaisemiseen ei liity minkäänlaista glooriaa. Onkin ihme, että runoutta ylipäänsä kustannetaan. Kyse on lähinnä kirjatalojen imagosta ja oletetusta tarpeesta tuottaa laadukasta taidekirjallisuutta. Enemmän kuin syvällisiä hengentuotteitanne ne tarvitsevat proosaa tärkeistä aiheista, kuten seurustelusta, seksistä ja sukupolvien kuiluista, urheilusta ja julkisuudesta, ylipäänsä julkisuudesta. Poliitikkojen käsittely on aina iso plussa, sillä se on ajankohtaista. Jos kustantamot käsittäisivät, kuinka turhanaikaista suurin osa heidän tukemastaan runoudesta on ja millaista resurssihukkaa se aiheuttaa, he olisivat sulkeneet portit aikoja sitten.
En voi kylliksi tähdentää jo mainitsemaani tosiseikkaa: Mitä modernistisempi kokoelma, sitä paremmat mahdollisuudet palkintoihin. Modernismilla tarkoitan runoutta, jota suuret kustantamot ovat julkaisseet Suomessa viimeisenä viitenä vuosikymmenenä teemalla valo ja neljä vuodenaikaa eli ihmiselämän lyhyys. Tämän aikaikkunan ulkopuolella, joskin myös siihen tyylillisesti sopeutumattomina, olette omillanne. Vaikka voittekin mainita haastatteluissa löytävänne itsenne kerta toisensa perään jostakin Eeva-Liisa Mannerin ja Mirkka Rekolan välistä - oikeastaan juuri tuo rekisterinvalinta on teidät palkintoehdokkaaksi tuonutkin - olette kuitenkin aina omillanne. Siksi jo runoilijaksi ryhtymisen hetkillä kannattaa tiedostaa, että kahdenkin kokoelman putki on harvinaisuus. Sen jälkeen elintilasta on kamppailtava verissä päin, eikä henkilökohtaisilla kirjallisilla uhrauksilla - elleivät ne ole myönnytyksiä konventionaalisuuden suuntaan - ole liiemmälti merkitystä. Yleensä onnistuminen kirjoittajana tarkoittaa pelastautumista prosaistiksi. Tosin palkituimmilta runoilijoilta julkaistaan häveliäisyys-, julkisuus- tai modernismisyistä useampiakin teoksia. Riippuu täysin kustantajasta, kuinka kauan tällainen suhde voi jatkua. Ilonaihe puolestaan on, että se voi jatkua pitkäänkin - syistä, joita kukaan ei osaa ennustaa. Kritiikin suoman näkyvyyden osalta jo kolmansia kokoelmia uhkaa häviäminen, mutta se ei ole tällä hetkellä teidän suurin murheenne. Yritetäänpä nyt yhdessä sitä ensimmäistä ja pidetään rattaat pyörimässä. Kaiken kaikkiaan suomalaisella runoudella menee tällä hetkellä todella hienosti. Kohti omaa ääntä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)