Tunne itsesi, neuvovat vanhat. En tiedä tahdonko tuntea itseäni tai onko se edes mahdollista. Riippuu siitä, mitä asialla tarkoitetaan. Tietoisuus omasta itsestä on jotenkin mahdollista, en muuten esittäisi tällaisia ongelmia. Sen sijaan mahdollisimman suuri itsensä tiedostaminen ja muut narsistiset elämänhallintaprojektit tuntuvat ahdistavilta.
Kysymys: Voiko olla etiikkaa ilman itsetuntemuksen vaatimusta? Etiikka lähtee kohti toista, ylipäänsä se syntyy halussa olla toisten kanssa, olla osa toisten aluetta olematta toiset. Tunne itsesi toisissa, toisten kautta, toisten efekteinä? Miltä nämä kuulostaisivat?
Tarkoitan, että ainoa itsetuntemus, jota voisin ajatella, olisi väistämättä askelen pois määritellystä itsestä, rajatusta itsestä. Eettinen itsetuntemus olisi näin ollen olemisen suhde, jossa minä suhtautuu itseensä jonakin suhteessa toisiin, mutta ei alista toisia tietyiksi jo tunnetuiksi olennoiksi, aivan kuten ei suhteessa itseensä alista itsetuntemusta elämänhallintaprojektiksi.
Merkintä merkinnältä palaan älylliseen teinielämään. Alan muistuttaa ylioppilasainettani. Kohta kaivan esiin vanhat päiväkirjat ja nauran kunnolla ennen kuin menen koneen ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti