"Monet, jotka ovat kulkeneet samaa tietä ennen meitä, ovat muovanneet meille vaivalloiset polut, joita meidän on kuljettava, moninkertaistaen näin Aadamin poikien työn ja tuskan." (Augustinus, Tunnustuksia, I, 9)
Me kuljemme yhä, Aadamin pojat, ja tiet haarautuvat, sotkeutuvat, niin kuin Pyhän Augustinuksen Tunnustuksissa, me olemme samaa joukkoa, osa sulamassa epigrammeiksi, osa suuliksi, myrskyjen selaamiksi pingviineiksi. Tässä kaikki mitä osaan sanoa ensiluokkaisuudesta ja kirjoituksesta, joka jännitti meidät matkaan. Me sovellumme kuluttamaan vain parhaimpia materiaaleja, koskemattomampia ruumiita, lisäämään hienostuneimpia tuskia, kylmäpäisintä tuhoa. Me viemme mukanamme niin sanat kuin delfiinit.
Pidätellen, kiihdyttäen, hidastuen, kera tuskan eteenpäin rynnäten. Katso noita muovilauttoja valtameressä, aurinko nousee yhä kirkkaammin, vesi on upota!
Ja sitten me, mekin jotka rakastimme kaloja, kun delfiinit ovat menneet, turskan kera, koljat kainaloissa kaivaudumme rinteisiin ja itkemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti