Kuolemafoorumi

Kirjoitan siis kuolemasta, mitään erityistä ajattelematta, aivan perinteisimmillä metaforilla. Tahdon nähdä mitä siitä tulee.

Taustalla minulla on ainoastaan tämä ajatus: Niille, jotka perustavat elämänsä sosiaalisille konventioilla ja ajatukselle ihmisestä poliittisena eläimenä tämä raja ei ole ongelma. Korkeintaan se on poliksen raja. Se on sosiaalisen jälkipyykin, historiallisen henkilön tulkinnan ja muistonrakennuksen vyöhyke; myös kuolema koskee elävien sosiaalisia suhteita. On pelkkä biologinen trivialiteetti, että joku on pois, siis kun asiaa katsotaan sosiaalisuuden keskusten ulkopuolella.

Niille, joita ohjaa uskonto, toisin sanoen tiettyjen sääntöjen seuraaminen eli universumin kansoittaminen uskonnollisella symboliikalla, kuolema ei lopulta ole ongelma; hyvässä uskossa rajaa ei varsinaisesti edes huomata. Tosin uskonnollisella ihmisellä on huoli toisen kuolevasta sielusta ja omastaankin, ja sitä voin arvostaa. He näkevät kuolemassa jatkuvuutta, mutta rajana se on aliarvostettu.

Toki arvostan myös sosiaalis-poliittisen ihmisen olemista, hänen puhettaan ja laupeudentöitään. Mikään ei ole ilahduttavampaa kuin kuulla Erkka Westerlundin rauhallista ääntä, joka kertoo, että suomalaisella jääkiekkoilulla ovat edessään loistavat ajat, kunhan järjestöjen, valmennuksen ja yksilöiden parhaat voimat saadaan koordinoitua optimaalisesti. Myös Raimo Summasen äreä ja kiihoittunut ääni, joka suomii esiin rivistön parhaita, sopii hyvin tähän. Ja moni muu ääni.

Kuolemasta heillä ei sen sijaan ole juuri sanottavaa. Siksi siitä kannattaa runoilla, senkin uhalla, että alkaa muistuttaa Kailaan Uunoa.