Tänne oli tarkoitus tulla. Heinänkorsia, vikkelästi erittäviä kuoriaisia, niin vikkelästi, että kivikin on lähellä. Ja lapsuus, joka istuttiin auton takapenkillä paukkumuovia poksutellen, vieressä huopa, värikynät ja termoskannu, ikkunaan teipattu aurinko. Liukasta hopeaa jäkälällä, lenkkarin alla. Nousen kivelle ja kutsun näitä mantuja Perjantaiksi, oi niin almanakkakin väittää, niin sanoo mustelma ja povaa: vielä tunteja tätä hiidenkiveä, vasta kun yöbussi kurnahtaa pysäkille, nielee syöpynyt männikkö tämänkin kaatopaikan ja olemme valmiit katoamaan. Vasta silloin on talojen aika, asumisen aika, vuosikymmenten, jotka kalvavat. Juuri siellä sain päähäni: luonto - joku jalo villi, joku runonlaulaja on oltava, ja niin olin eväineni tässä, kaukana surumielistä, lähiöistä, joissa ajatellaan vain sanontoja siitä, miten täällä käy. Ja unohdetaan, enimmäkseen niin. Siitä melankolia,
tunteista filosofisin. Jos Hegel istahtaisi tähän, keskelle vaellusreittiä, hän tuntisi säärillään orjien kitiinin, taipuneitten mustat mehut. Neppailisi tunkeilijat lohkareelta, kiristäisi poninhäntäänsä ja siteeraisi kahdesti nuorempaa itseään. Hän avaisi maiseman suhteita: Tuolle nyppylälle giljotiini, tuolle raskas tykki! Sitten hän kävisi asiaan: Nämä onnen hetket ovat tyhjiä, näillä tienoilla piilevä villeys vaatii uhreja, samoin sivistyksemme.
Ei idylliä! Ja ennen pitkää hän ottaisi puheeksi Linkolan. Tuostakin lätäköstä nousisi kuhaa – perkeitä teloitusta odottaville, rasti tähän ruutuun, ettemme luovuta elimiä, sitä mieltä kuitenkin olet! Tämä maa on Suomen leijonan, nämä kuoriaiset ja etanat, jotka silmittömästi kiiveten, voimansa sokaisemana huutavat äänettömillä anturoillaan: te kerrostalojen ämmät, te odotitte täältä hiljaisuutta! Sitä löydätte vain pikku unisaariltanne, kiipeäminen on ensimmäinen vallankumouksemme merkki.
4 kommenttia:
Tuo kohta
"Siitä melankolia,
tunteista filosofisin."
on jotakin mitä aina yritän itse, siis tehdä säkeenylityksiä proosatekstiin. Minun yritykseni eivät toimi koskaan, tuo minusta toimii paremmin, tosin en oikein ole varma siitä onko tuo tehokeino aina tuomittu epäonnistumaan; en osaa arvottaa tuota, koska olen itse epäonnistunut tuossa niin monesti että nykyisin otan omista teksteistäni aina nuo kohdat pois.
Jos kykenet käyttämään tuota systemaattisesti & perustellusti, tarjoan lasin viiniä.
Tuo kohta on minusta äärimmäisen kiehtova, mutta pelkään, että se on vielä epäonnistunut, samoin kuin koko teksti, joka on vielä hyvin pinnallinen ja teennäinenkin. Se vasta hapuilee kohti sitä, mitä ehkä kesän jälkeen osaan sanoa, kunhan olen ollut jonkin aikaa Robinson.
On muuten hauskaa, miten todellakin kesällä täytyy olla Robinson ja päästä kauaksi talvielemästä. Minäkin aion siis mökkeytyä, ja tosiaan tulkaa sitten käymään jossakin vaiheessa Sysmässä muutamaksi päiväksi.
Alan nyt kasvattamaan partaa sitä varten että Aada ja Joonatan osaavat sitten kunnolla pelätä sitä hullua kirjailijasetää jonka luokse pitää aina mennä. Silmät mulla onkin aina leiskuneet.
Kirjoitin äsken kommentin siitä, että tuota menoa näytät pian Nurmijärven Aleksikselta! Harjoittelet vaan tuijotusta (kaukaisuuteen, ei sinne tissien väliin)!
Eiköhän me tavata kesän aikana jossakin autiolla saarella!
Lähetä kommentti