Oppinut, poliittisesti turhautunut ihminen, jolta on viety vaikutusvalta. Kaikki ne jumalat, joiden perään hän lähti - ja nyt hänen tehtävänsä on... hmmm... kuluttaa... henkeä... ja luonnonvaroja. Ikävyys. Hän makaa raajarikkoisimman, epätoivoisimman jumalan kanssa. Amputoituaan siltäkin viimeisen raajan hän antaa sen tehdä itselleen kokeen. Se kokeilee viisaudella.
Meidän onneksemme hän elää miehitetyssä maassa. Ilman tuota yltäkylläistä turhautumista emme saisi koskaan käsiimme hänen muistiinpanojaan. Ehkä hän herää aamun tunteina kerätäkseen katkerimmat mietteet, joita he yhdessä, henkevässä seurassa, ovat siittäneet pitkän illan kirottuaan miehittäjiään, muukalaisia, jotka yhä suvaitsivat heidän olemassaoloaan.
Iankaikkisuus loukkaa päätöksiä tekevää ihmistä, hän tuntee sen yhä kivuliaammin, se on hänen tapansa purkaa pettymystään. Hänet kuvitellaan kuninkaaksi, mutta hän on se köyhä mies, joka osaisi rakentaa katapultin - eikä kukaan kuuntele. He elävät viimeisiä päiviään miehitetyssä kaupungissa. Hän tahtoo sanoa, että pelkää sitä, mitä ei osaa ajatella, mahdollisuus saa hänet suunniltaan. Ja se mitä hän joskus tunsi uskokseen on nyt siedettävissä vain musiikkina: Vaikka sanat eivät toimi, on biisi silti ihan hyvä. Tai: baarissa punkkari lukee taloustieteellistä pornoa Creating Money, Attracting abundance, jotakin sellaista se on, kuka siitä enää ottaa selvän.
Me, jotka elämme erämaassa, tiedämme, ettei vetäytymiselle ole sääntöä. Päivä, kaksi tai neljäkymmentä, vain hetki määrää suunnan. Dyyniä ryömivä skorpioni, betoniin piiloutuva haukka, molemmat kelpaavat, näin se alkaa. Kun muinoin mursit miehen pään, hän kuoli, ja siinä kaikki. Nyt nousee ylös hän, kakskymment' aimo haavaa kallossaan.
Juuri siksi annan auringonpilkkujen kerääntyä luomilleni jo aamusta. Palo syttyy, tulva nousee. Niin kauas verivirtaan tullut oon, ett' yhtä vaivalloista takaisin ois kahlata kuin mennä ylikin. Oon nähnyt kiven liikkuvan ja vetten puhuvan.
Tässä lainatussa puistossa muistutan itse yhtä lailla tuota vanhaa kuningasta ja khakitakkia, joka pitää koossa hänen luutunutta niskaansa ja selkäänsä ja niiden kömpelyyttä. Lehmusten varjossa tunnen taas nuoruuteni tahmeuden. Nukuin yöni märällä lattialla. Se antaa minulle voimia lähteä huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti