Vain muutama tovi ennen dekkaria. Hän ei istu vielä sohvalla, hän on matkalla. Työhuone, keittiö, halli: Kevyitä loimupilviä taivaan halsterilla. Näin hän sementoi pysyvyyttä. Hänen lävitseen takoo Minä tahdon vain painaa kasvosi muistiin. Hän puhuu itselleen ja tarkoittaa: Älä käänny, pysy siinä, muutoin olet kulkenut koko matkan turhaan. Hän on pilvien, hallin, keittiön suttuisessa viivassa. Huumeet, koirien haukku, juna-asemien kaukainen kolkka - näillä hän vahvistaa askelpaikkojaan. Silti hetki romahtaa hänen ohitseen ja vetää mukaansa naurettavan pienen käsiaseen, laboratorion ja kokonaisen kaupunginosan. Jos voitaisiin puhua limbosta, se olisi tässä. Ilmassa leijuvaa viskiä ja jäitä, hänen rippeensä kohti sohvaa - näin tapahtuu joka ilta, näin hän ehtii toivoa - hän ei tunne käsiään. Hänen kielensä ilmestyy mekaanisesti, rullaa käskyn: Valitse toinen kanava, se antaa poliiseille hahmon, oven takana vielä yksi raiskattu kuin hiekan tahrima hako, se voisi pelastaa illan! Hän on jähmettynyt metrien päähän kielestään ja virtaa pois.
Jos vielä olisi kreikkalaisia kuoroja, ne pakottaisivat juuri nämä sanat runomittaan: Vasta aivan viime hetkellä, elämän lopuksi, kuolema ilmaantuu, hieman turhautuneena, typertyneenä ja tekee sen mikä sille on määrätty. Voi kun se vierailisi aiemmin! Ihminen, joka kuolee varhain, aivan elämänsä alkutaipaleella, jatkaa loppuun saakka niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
2 kommenttia:
Hieno teksti! Katsoitsä Beckiä illalla? Mä katsoin. Kirjoitin tämä on sivuun "Väkivallasta".
Mukavaa juhannusta! ja todellakin: olet tosi tervetullut saunomaan Jyväskylään mun ja Kristianin kanssa jos vain ehdit, me ollaan siellä ihan tulessa.
Joo, katsoin Beckiä ja kirjoitin tämän just ennen sitä. GUNvald. Nilsson on hauska hahmo, vaikka kliseinen onkin! Meenpä tämäonsivuun!
Lähetä kommentti