Yritän parhaani mukaan olla pitämättä antamiani lupauksia: sitä pontevammin vakuutan hänelle tänäänkin, että luen pian hänen käsikirjoituksensa, ja toiselle, että kritiikki on valmis viikon lopulla. Tosiasiassa heitin pinkan uuniin viikkoja sitten hetken mielijohteesta. En ole edes hakenut kirjaa, josta arvostelu tulisi tehdä; ehkä googletan koko jutun. Mikä mainio aika! En tiedä parempaa tapaa olla runoilija ja harjoittaa parataktisuutta.
Joskus kun tunnen hillitsemätöntä väkivaltaa, kuuntelen Anssi Kelaa. Hänen sanoituksissaan on samaa poeettista voimaa kuin Radio Novassa. Kummatkin raiskaavat vammaisen ennen kuin se on saanut suutaan auki, ja mitäpä auttaisi vaikka se saisi. Sinä olet syy, joka saa minut heräämään. / Ja sinä olet syy..., laulaa Anssi. Tuollainen vilpittömyys puolustuskyvyttömän yhtäaikaisessa häpäisyssä ja säilyttämisessä on hämmentävää. Myös siihen aion pyrkiä, mutta aikansa kutakin. Nyt keskityn parataktisuuteen.
4 kommenttia:
Lol. Freesiä vihaa, varmaankin feikattua, mutta asiat on sitä parempia mitä feikatumpia ne ovat. Yllättävä ja hauska teksti, yllättävän banaali sinun tekemäksesi, ja banaali on tietenkin suuri plus. You are Pink, Sam Pink!
Moi, nimesin tämän assosiaatiosi pohjalta uudelleen; tämä on ehkä yksi ääni, jota voisin kehitellä muissakin jutuissa lisää; hieman häiriötä maisemaan.
Nyt teksti huutaa avioparikseen ekfrasista jostakin Tom of Finlandin korskeasta poliisityöstä.
Minusta sinun kannattaa mahdollisimman nopeasti alkaa todella banaaliksi ja häiritseväksi. Mitäköhän tapahtuisi, jos alkaisit ihannoida väkivaltaa näkyvästi? (Minusta piilevä ihannointi on jo olemassa, sano mitä sanot!)
moi,
kuten huomaat blogini on viettänyt rauhaiseloaan. olen harjoittanut harkittua väkivaltaa luonnonotuksiin mökillä: satoja kuolleita hyttysiä ja mäkäräisiä, mutta myös kuhia, haukia, taimenia. On ollut nannaa, toki tuo kirjoitusvire uhkaa laskea, mutta ruutuvihko on tallentanut joukon hurjia juttuja, joista pääset mahdollisesti piankin nauttimaan.
Lähetä kommentti