Johtajan huomautus: Resurssit

Resurssimme sekä teknisessä että osaamismielessä tekevät tuotantomme joustavaksi. Resursseja ovat muiden muassa työntekijät ja muut avaintoimijat. Seniori on resurssi, alumni on resurssi, heidän rahansa ja tietämättömyytensä tästä puheesta ovat resursseja. Orja on resurssi, vielä vammautuneenkin orjan ruumis ja tahtotila ovat. Tulitteko ajatelleeksi: Alasajamiseen kuluu resursseja, tuotannon supistaminen nielee resursseja. Silti on nähtävä mahdollisuudet.

Tällä päivämäärällä kehitystyötä tekevä henkilöstö on organisoitu osaaminen ja resurssit -tehtäväalueelle, perustyön ja ylläpidon resursseja karsitaan. Ja tästä päivästä lukien nimeän orja Anders Portinin kehitys ja resurssit -yksikön johtajaksi. Huomatkaa tämä dialektiikka. Kun kansalainen kokee turvallisuudentunteensa järkkyvän, hän voi ilmoittaa siitä meille. Häntä palvellaan. Asiakas on herra. Kohdennamme resurssimme asiakkaan tarpeiden mukaan. Missä vitussa Portin luuraa - meillä ei ole varaa tällaiseen ajanhukkaan, hänet on ylennetty tästä hetkestä lähtien!

Takaisin asialistaan. Kirjoittakaa ensimmäiseen sarakkeeseen asioita, jotka voimauttavat teidät. Taloudelliset varamme ovat valitettavan rajalliset, mutta paperia riittää. Täyttäkää tyhjä tila ideoilla. Muutkin resurssimme jakautuvat erinomaisen epätasaisesti. Ottakaa silti uusi kynä, jos vanha ei toimi. Kartoittakaa oman yksikkönne toimijoiden näkemykset hakevan toiminnan resurssien määrästä, riittävyydestä ja jakamisesta.

Avainsanat

1. Hankinta ja resurssit.
2. Kumppanuudet ja resurssit.
3. Laatu ja resurssit.
4. Kvartaali ja resurssit.
5. Kehitys ja resurssit.

Minulle ei ole aikaa käydä tätä listaa yksityiskohtaisesti lävitse. Te olette ammattilaisia, toimikaa! Kehityspuitteita. Materiaalia intraan ja nettiin. Toiminnallisia valmiuksia. Yleiskäyttöisiä, itsenäisiksi kokonaisuuksiksi muodostettavia aihioita. Tällä vauhdilla hukkaamme kaiken. Huomatkaa, etten minä puhu nyt ainoastaan positiivisista resursseista. Puhun myös siitä, kuinka käännämme negatiiviset resurssit voitoksi. Missä helvetissä Portin luuhaa. Ei minua kiinnosta, että uhrasimme hänen jalkansa tuotekehittelyyn. Minä ylennän kenet ylennän. Kantakaa se nahjus tänne! Jos teillä ei ole käsiä, käyttäkää suutanne.

Ajatelkaa rakastajattarianne - miten löydätte heidät, miten lypsätte heitä! Pistä se huuliohjain pois, idiootti, minä puhun voimavaroista. Hankkikaa raajoja, keksikää iskusanoja, tahdottamissuuntia, fluidititeettejä, resurssisynteesejä! Tämä ei ole vielä mikään Sokeva. Lounaaseen mennessä pöydälleni.

Tunnustus (Nick ja Jeffrey)

Olen se mafialeffoista tuttu hahmo, jolle kääntäjä antoi kiireessä "toisen mahdollisuuden". Niin, ei ole vaikea kuvitella, miten minun käy. Voisin saman tien hypätä nokiseen jokiveteen tai raahautua esikaupunkien ullakoille tupla-annos myrkkyä vatsassani. Rekvim, ottakaa rahani, ottakaa tämä taksi. Ei minua kiinnosta tulla ammutuksi niskaan tai rintaan autiolla betonipihalla, johon jää kaksi hylsyä ja hiertynyt armonsätkä. Jos minussa olisi miestä kääntää kasvoni kohti suuliekkiä ja irvistää ylimielisesti teräkselle, en puhuisi tässä. En tunne vihollisiani enkä työni tilaajia, en sen vaatimuksia. Tiedän vain, että he mainitsivat nimeni ja sanan mahdollisuus, sitä edes surkea kääntäjä ei ehtinyt pilata.

Nick jättää novellin kojelaudalle ja avaa oven kesäyöhön. Puiston varjostaman kadun raikkaus puhkaisee juuri ja juuri pakokaasun, joka ajelehtii tänne alasviettävistä kortteleista. Tuupakka. Sen savusta syttynyt improvisointi on alavireistä hyräilyä, jonka läpi karisee tuhkaa:

Jos sinut voisin Mackyn pahuudelta säästää
ja siten monet murheet ohitsemme päästää,
ne koron kasvuun viedä onnen päiviin voisin,
kun päässyt vauhtiin oisit maineen sulle toisin -
ei mikään riemua niin suurta silloin antais,
jos juuri siinä sulta täyden maksun kantais
oikeuden verona mun ahnas käteni -
niin tasaan jälleen kaikki vaa'at painuisi.

Äkkiä hän tajuaa kaiken. Jeffrey, taivas, se on elänyt kolme viikkoa ladossa kaloilla ja koiranmakkaralla odottaen väen lakoavan. Se tuntee toisten paskat eikä silti aio luovuttaa. Kukkulat, jotka kohoavat Kuhalaakson tuolla puolen, ovat hikkoripuiden ja mäntyjen peitossa. Tällä puolen rypsipeltoja ei ole lainkaan varjoja, ei juuri pensaita, ja kukinnot paahtuvat kahden rinteen välisessä auringossa. Kolme tietä keltaisen meren laidassa, hän valitsee keskimmäisen ja tarkistaa lippaan. Vielä kerran hän pyörtää takaisin. Yksi yö. Laiturin vierellä on vajan lämmin varjo. Hän tuntee bambuverhon heilahtavan toisaalla, kaupungissa, se on ripustettu alkovin suojaksi. Menen takasin ja saan fantastista sovintoseksiä, leskenseksiä. Luonnollinen kuolema. Hahaa! Diane, tappelisin mieluummin kanssasi lopun ikäni kuin pussailisin muita, näin hän höpisee ja potkii pikkukiviä. Hän näkee itsensä ovella, hallissa, vuoteessa. Valtatien risteys - tehdään se tässä, kulta, sinä maistut aivan lohelta. Kaikki reilassa, honey, Nick roikkuu jo lihakoukussa jossakin hallissa.

Poikaparka, se ei ole oppinut yhtikäs mitään. Se ei tiedä, että suhari-Nicky päätti unohtaa hetkeksi kuolemansa. Lajityypin vaihdos. Me kohtaamme aamulla, olen jo matkalla sinne.

Johtajan huomautus: Orja

Henkilöstömme sekoitin on säädetty täysipainoisesti leviämisen estämiseksi. Jos kuitenkin tahdot käyttää lämmintä orjaa, muista seuraava. Antamisen tulee perustua rakkauteen. Hän ei herää tai reagoi mihinkään. Tai sitten hän herää. Joskus saattaa käydä niin. Halutessasi voit koettaa sähkösauvaa. Emme suosittele hänen elvyttämistään. Kerran hän sanoi: Lapset saavat nämä kasvoni. Hän oli näet kiinnostunut kirjallisuudesta. Voit lukea jonkin runoista, jotka on koottu huoneen kirjaan (löytyy viereiseltä seinältä). Älä ota Haavikkoa, sillä se tekee asiasta hankalamman. Hän oksentaa toistuvasti. Nivusten iho on sinelmistä rikki ja harmaa. Älä ota Harmaa tai Harmajaa, se olisi tilanteeseen sopimatonta. Ota Anhava, ota ihminen. Arka rakkaus on kavala viha. Jos tahdot lehtipihvin, muista huolellinen nuijinta molemmin puolin. Jos tahdot filettä, muista katkoa lihassyyt. Kun menet orjan luo, älä unohda ämpäriä. Hänen partansa kasvaa valkoista kärpässientä. Leveä käsi kääntää suurenkin kiven. Tarkoitan, että orjakin on, noh, tarkoitan että tässä on yksi hyvä syy, miksei sulanutta orjaa pidä pakastaa uudestaan. Jos hän tai osia hänestä joutuu lattialle, älä nouki niitä takaisin altaaseen. Muista hansikkaat. Muista saappaat. Älä unohda pistosahaa ja Kodin putkimiestä. Rakkautta ei tule koskaan jakaa ennen parasta ennen päiväystä. Rakasta pyyhkeettä, älä pyri liiaksi mihinkään erityiseen. Tuhlaile. Saituri on köyhä itselleen. Paikka jossa seisot on pyhä. Muista kuumentaa patterit lähtiessäsi. Black'n Decker hartauttaa hetken. Vain taivas on rajana, tuskin sekään. Kukin tavallaan, tartu tunnelmaan.

Arkki joka ilmestyy tähän selvyyteen

Niin kuin on aamu

sinä aamuna kaunis eläin

/ arkki / ilmestyy taivaalle

Niin kuin aamu sinä aamuna kaunis eläin ilmestyy taivaalle

joka aamu, joka tyhjä eläin Joka aamu

joka emu joka muu

sinä aamuna sinä joku muu ammuu joka almu

sinä joka sivun käsinkävelyn, / joka /

aasinkävelyn / ilmestyy / hyppyihin

Nämä ihmiset nämä ihmiset kuin aterimet, sieraimet. Nämä
ihmiset

he uskovat liikkeisiin
he uskovat taipuvansa

Joidenkin nimi. / ilmestyy /

Yksi Sormi-seisonta, he uskovat,
toipuvansa, yksi Sakset. He

uskovat

he taittuvat akrobaattisesti veden varaan

uskovat yhä

he taittuvat sen alle

savu tarttuu

he: uskovat: he he he ha! hekin

on painajaismaista herätä tähän nauruun kun Isot Kirjaimet kun pohja-aaveet olen toivonut herääväni kuvittelemaan kauemmat sukujuuret Venäjältä ja yö jotain kirjavampaa

kaikki alenee romanialaiskylässä tiet da constanţana pa covasnaţa talot da dâmboviţaj tiet olen läksyni oppinut Vanha nainen hampaattomalla suulla ni buzăuin nauraa Turha huoli Se sanoo hevoset takaisin giurgiuj pa gorjta nu tuo toinen juoksi nopeammin jo alussa albaish nu aradas da argeşon pa bacăunisor hauta pa bihorud da minun bistriţa-năsăudni hautani minun kiveeni nu botoşaniov da braşovlan hakattiin pa brăilau minun kiveksiini da caraş-severinşi nu lyötiin călăraşij nu cluja ja niskat da doljiu nu ialomiţaşi da niskat, iaşifov kääntyivät da Ilfovreş ennen kuin edes nu maramureşti pa mehedinţiş da ennen ehdin ennen mureşţ nu kuin edes murehtia neamţt pa oltva on oltava pa he prahovau edes da sature on oltava nu marej nu sălaju nu sibiuva kirjoitus nu suceavan pa teleorman Niskat kääntyvät ennen kuin hauta

kaunis eläin ilmestyy / tähän selvyyteen /
kuin arkki, laskeuma

Ulkona

Näin pihalla hän ei ole ollut koskaan. Koiranulkoiluttajan suru: jaloissa kellarinkokoiset Märklin-kiskot, rippeet kanaverkoista, joiden varaan vuoristo laskettiin, ei koiraa. Sama sumu minussa. Kevyttä, ei eheitä vuosia aikoihin.

Mikä kuvassa on sattumanvaraista, mihin liikkeet perustuvat? Eivätkö kanarianlinnut tai penisrengas käy yhtä lailla, kunhan ne puuttuvat? Jos kysyn asiaa häneltä, saan silmilleni vihaisen Ettan-mällin. Jos jatkan itseni kanssa, vaivun ulottumattomiin. Harvoin viihdyn omassa seurassa.

Snautseri ei koskaan käsitä. Sen tehtävä on kusta kadulle. Niin, mieluusti koettaisin samaa, jos en tietäisi ettei samaa ole. Ja ettei ole koiraa.

Jo kolmatta aamua rukoilen. Oi armo, tee näistä houreista lukko, josta varastin ajan. Anna minun kumittaa kaikki takaisin. Vie minut toiseen paikkaan, jossa muistan olen mitä hyvänsä, vaikka oma pikku lutkasi.

Rukouksiini ei vastata.

Kokous

Hänen silmänsä kokouksen edetessä, hänen tuijotuksensa hallintouudistusten ohi, ohi pykälien 13 ja 14 ja 16, kun tämän johtosäännön tarkoituksena on luoda edellytyksiä valmistelun ja päätöksenteon avoimuudelle, vuorovaikutteiselle johtamiselle ja korkeatasoiselle hallinnolle toimielimissä läpi koko organisaation, kun kaikki yksiköt, kaikki henkilöstöryhmät, sellainen ulkopuolisuus on sietämätöntä, onko meillä tähän täsmennettävää, lopeta!

kahlataan nyt nopeasti läpi seuraavat pykälät, toisen kappaleen kolmas virke, siinä on pilkkuvirhe, ja mistä lähtien on käytetty asiakirjoissa sanaa "jonkun", onkohan kahvinkeittimessä 10 kuppia, kehitettävää, jokin assyrologian, egyptologian kaltainen lilliputtiaine, elin, romaanisen filologian professori kasvatti jopa viikset ollaakseen ummmm... anteeksi sanoitko jotakin? ummmm... tämä virke "noudatetaan myös hallituksen päättämän taloussäännön, vaalijohtosäännön, oikeusturvajohtosäännön ja muiden johtosääntöjen määräyksiä"

emme voi kutsua tätä yksinkertaiseksi asianhaaraksi omassa tapauksessamme jossa yksikään laitoksen 4 ongelmista tai ratkaisuista ei sovellu sellaisenaan, munasarja, jokin vamma, jopa aiempaa tarkempia arviointikuvioita on odotettavissa, joka kohdistuu laadunvalvontaan, kansainvälinen paneeli tutkii, entä jos dekaani ja rehtori tai rehtori päättää että dekaani on, hän pelkää sanoneensa sen ääneen, "aivan varma homo", näiden asiapapereiden jättöpäivä

on valittu jälleen tiedesihteeriksi, hän ei mahda mitään, jos vielä hetken jaksatte seurata, sanat tunkevat tähän, laitoksen johtajan asemaan on kiinnitettävä huomiota hän sanoo, sillä päätäntävalta keskittyy entisestään, se tapahtuu viimeistään maaliskuussa, olisi löydettävä ideoita kuinka kehittää, joku kysyy sanoitko jotakin, hänen silmänsä, musta, hän ei pääse selvyyteen onko se väri vai ääni vai hänen orastava mielipiteensä

musta rotu, hän muistaa setänsä ihailleen sitä aina, tenure track on sopimaton täsmennys tässä kohdin urapolulle, sillä tietääkseni ohjesäännön kaksikielisyys tarkoittaa vielä suomea ja ruotsia, onko sinulla tähän sanottavaa, säpsähdys, hänen silmänsä ovat toisessa päässä huonetta

mutta juurihan edellä 7 momentissa mainittiin että tiedekuntaneuvostojen jäsenten lisäksi jäseniksi voidaan kutsua neuvoston koko toimikaudeksi yliopistoon tai tiedekuntaan kuulumattomia ja juuri tästä syystä henkilöstöä, varsinkin professorikuntaa, onko tuossa luomi, juuri henkilöstön ottamisesta on päästävä yksimielisyyteen laitostasolla mutta myös tiedekuntatasolla, lukujen ottamisesta, ennen hallintoviraston kantaa

hänen, pykälä 19, poskeen ot, hän tuntee kyllä

hänen sukujuurensa kohoavat roskasta, äidin puolelta,
hänen reitensä ovat ihailtavan kiinteät, isän puolelta,

voivatko näin pystyt rinnat tulla isän, miksi hän yhä istuu tässä, äidillä oli lattarinta, miksi hän ylipäänsä menehtyy tässä, joku puhuu toisessa huoneessa toiselle äänelle ja toisessa, samanlainen puhe, sen kuulee ohuen seinän takaa, hän tuntee:

aivan samaa roskaa / kaikissa komeroissa

Sanomalehti-ilmoitus

Mikäli lähestytte meitä uusin eläinlajein pyydämme kohteliaimmin esittelemään saatteessanne niiden okulakurisen dynamiikan. Huom! Löydettyjä tai luomettomia lajeja ei kelpuuteta. Tarkemmat tiedustelut tutkimuskeskuksen pääintendentti Kaira Areluoma 0500-05-505152.

Mies seinällä

Tuon miehen kasvot, kun hän kumartuu suurella seinällä avain kädessään ja etsii kotiovea. On helppo käsittää genetiikan oikut, putousten alle kokoontuvien lintujen hätä, jäätynyttä uomaa liukuvat mustat olennot. Hän hätkähtää kuin olisi vetänyt minkin taskustaan.

Lentävät hahmot

Hahmojen luominen on loputonta. Siksi kesken harmaimman kuluneisuuden pysähdyin viettämään ihmislentokone-elämää. Krosiinitykit jaloissa, palamattomassa siipipuvussa, kolmekymmentä senttiä maankamarasta vaelsin ympäri Punavuorta ja poltin roskia altani. Iltapäivien huvi: karistin kannoiltani minua hätyyttäneet lehtikuvaajat ja poliisipartiot. Olin suvereeni. Kiihdytin tammiin katselemaan kauniita lieskoja, jotka kertautuivat näyteikkunoissa.

Juuri noilla retkillä kohtasin hänet. Niin, parempia tarinoita en ollut kuullut aikoihin. Kerrottuani ammattini hän uskoutui elämästään aavikkokuoriaiskellareissa. Noihin aikoihin oli kuulunut talon tytärten tarjoaminen väkijoukkojen raiskattavaksi, kauan odotetut pojat vietiin isien uhreiksi vuorille. Äkkiä hän unohti tarinansa ja tahtoi hypätä selkääni. Mitä kiihkeimmin hän pyysi päästä saarelle, jota kerran ympäröivät piikkilangat ja saksalaiset sotilaskomennot. Siinä paikassa, maininkien huovuttaessa kalliorantaa, hän oli tuntenut ensi kertaa lihansa.

Mikä tähti, mikä pettymys! Minulla ei ollut siipiä hänelle eikä selkäni olisi kestänyt hänen ratsastajanpainoaan. Niinpä ehdotin, että hän poistaisi osan luomistaan, jotka varjostivat suuta ja elokkaita rintoja. Kerosiinia riittäisi, maailma olisi täynnä kulkemattomia teitä. Lupasin hänelle asuni ruodinjouhiksi. Ehkä noissa muutoksissa olisi ihmislentimen alku. Syleilimme aamuruskossa, minä ja tuo juuri uudistunut punavuorelainen. En voinut muuta kuin iloita kohtaamisestamme.

Parhaiten muistat minusta kuitenkin etakat, hän kuiskasi minulle viime hetken salaisuutensa. Nuo varpusenkokoiset lihansyöjät, hän jatkoi, joita vain harvoilla on etuoikeus kohdata ja jotka kuitenkin ovat alinomaan lentävien olentojen uhkana, toisinaan ne ottavat mitä hyväntahtoisimman muodon.

Vasta erottuamme tunsin kaulallani sykkivät putamat. Pukuni oli yltä päältä veressä, olin vuotamassa kuiviin. Mitä heikommaksi tulin, sitä selvemmin tunsin, että minuun tunkeutui herkuttelija, jonka hampaaniskut tuottivat suunnatonta kipua. Juuri kun tunsin suonteni luhistuvan, kuulin naurua, jonka ymmärsin merkitsevän armahdusta. Tuo kimeera oli saanut kyllikseen leikistään. Hän oli osunut suoraan akilleenkohtaani, jota useimmiten kutsutaan viattomuudeksi mutta joka kuitenkin on pelkkää tyhmyyttä ja turhamaisuutta.

Korvat

Sinun korvasi ovat syntymälahja, isäni sanoi usein, ja minä kuulin huoneen selvemmin kuin koskaan. Olin ehkä kolmen vanha. Pian hänen äänensä kulki toisaalle, ja hän puhui: Näiden kirjoittaja ei tarkoita pedoilla ainoastaan valtakuntia ja johtajia, vaan aatteita ja ideologioita: muhamettilaisuus, leninismi, tyhjä tavaranpalvonta, ne tulevat leviämään tämän karttakirjan mukaan. Hän tunsi nämä aaveet ennen kuin yksikään niistä oli syntynyt ja antoi ne kuville. Toisin sanoen hän säilytti ne. Ehkä hän siten jopa loi ne, sallimuksen puitteissa. Huomatkaa uneksinnan tarkkanäköisyys. Mikä tahansa aika käy.

Hänen ympärilleen oli kerääntynyt joitakin kuulijoita, enkä ymmärrä mitä itse tein siinä. Kauempana seinustoilla oli lisää ihmisiä. Tämä tapahtui vuosituhansia etukäteen, eikä sittenkään, hän sanoi, sillä näkeminen on aivan kuten kuuleminen, ajatonta. Mitä tahansa teille opetetaan, muistakaa tämä: kaikki politiikka, kaikki eksegetiikka on juuressaan eskatologiaa.

Olin kulkenut tuosta hetkestä hyvän kaksikymmentä vuotta. Poimin tapani mukaan vanhoja kirjoja kellaridivareiden hyllyiltä kaupungissa, johon olin eksynyt. Sinä lauantaina kumarruin selaamaan nidettä, jonka olin huomannut varastotilassa, kaatuneen laatikon sivustalla. Hetkessä ymmärsin, että traktaatti oli samaisia kirjoitelmia, joita olin kerännyt tärykalvoilleni puolitoista vuosikymmentä. Ajoittain, tarkoitan tuntuvasti myöhemmin, olin tunnistanut niitä ääninä ja lauluina. En silti ollut ennen tätä päivää tavannut yhtäkään niistä kansissa, kuvien säestäminä, vain korvani olivat muistuttaneet minua jostakin, jossa olin ollut mukana.

- Saat niitä viisi eurolla, sanoi joku takaani. Divarinpitäjä. En vastannut.
- Saat kuusi. En välittänyt vieläkään.
- Mistä olet saanut nämä?
- En tahdo hankaluuksia, ota kymmenen, kukaan ei ole lukenut niitä aikoihin.

Käännyin puolittain ja sanoin:

- Sitä minäkään en tahdo. Mitä hyvänsä kirjallisuus minulle lupaa, minut on juurrutettu näihin traktaatteihin, niin että aivan turhaan nostelen jalkojani tämän maailman viisauden toivossa ja opettelen retoriikkaa.

Mies katsoi minua hölmistyneenä, enkä tarkalleen tiennyt, mitä tapahtuisi, kun jatkoin:

- En tahdo arviotanne tämän kirjallisuuden luonteesta. Myykää minulle kaikki nämä niteet, sillä ne on tuotu tähän paikkaan hulluuden vallassa. En voi lainkaan epäillä sen vilpittömyyttä; olen nähnyt näiden miesten vierailevan loukoissa ja lähtevän niistä yksin, verille hakattuina.

Samassa tajusin, että hän oli yksi niistä viidestä, jotka olivat juosseet pyörän keskiössä terien välissä. Ehdittyämme tiskin ääreen olin tehnyt hänelle muutamia kysymyksiä, jotka paljastivat hänet, mutta hän ei ymmärtänyt siitä mitään. Oli kummallista muistaa, että juostessaan tuo mies oli paritellut karhujen kanssa.

- Tänään on kai onnenpäiväsi, hän sanoi aivan kuin olisi huomannut joutuneensa haaksirikkoon - niiden seurauksia kiroaisi vielä pitkään.
- Ehkä niin, sanoin ja hyvästelin.

Hänen kätensä jäivät elottomina tiskille vaihtaessani kiviportaikon päivänvaloon. Miehen lihavuus yllätti minut. Ei jälkeäkään siitä atleetin ruumiin jäntevyydestä, jonka turvin hän oli välttänyt kohtalonsa. Päästyäni kauemmaksi kadulle katsoin kahta muovikassia, jotka jännittivät selkäni kramppiin. Astuin askelen. Lehtisten pudotessa roskakuiluun nauroin kuin olisin tarkastellut omaa kuolinsyyraporttiani.

Metaimpressio

Mihin tällä kertaa - Madonna on kabbalisti, Cruise scientologi, paavi katolilainen, Heidegger natsi, Cannibal Holocaust vitsi, lol, minä virkkaan hahmoja, TV päälle, läppäri syliin, satunnaisia pistoja, youtube, silmukoita, exegi monumentum aere perennius, jotakin sellaista; helppoa, syön samalla pastaa, kirjoitan lukujärjestystä, valmistelen luentoa, kaiken voi jättää viime tippaan. Tätä kirjoittaminen on, vain hullut tekevät työtä, heräävät aamulla aikaisin Poundin ohjeen mukaan. Tai seulovat päiväkaupalla kirjallisuustieteellistä jargonia: Dällenbach saa tuen, "Kaiverrus" viittaa jo otsikossaan etsaustekniikkaan, metapoeettiset symbolit eivät välttämättä näyttäydy yksittäisessä runossa eksplisiittisesti metapoeettisina. Who cares? Jesus? No jos hänkin ajattelee aivan muuta, kuka sitten... Niin kuin ystäväni, joka tykkää Frendeistä ja muusta kapitalistisesta opetusviihteestä, mutta marxilainen tajunta pakottaa hänet tuijottamaan ilta illan jälkeen ihokentän taakse: Ikävä pilata yönne, se on syvärakenne täällä, terve! Teillä kenelläkään ei mene kovin lujaa, joten jatkakaa kaikessa rauhassa Rachelin ja Phoeben seurassa. Näin rehellisesti se tervehtii, kun katsot sitä silmiin. Ja silti kirjailijalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia, ja mikä pelottavinta, vasemmistolainen avantgarde ei ole onnistunut tuottamaan yhtäkään estetiikkansa mukaista taideteosta. Mutta esimerkiksi Aronpuro, eikö... Hän ei olisi mitään ilman semiotiikkaa, kaikki sisältyy oikeastaan muutamaan hyvin yksinkertaiseen rinnakkaisuusmekanismiin. Silleen. Se marxilaisuudesta. Uskottavaa. Ja vielä: Mikä etuoikeutettu poliittinen tehtävä kirjallisuudella voisi olla markkinataloudessa - unelma jälkikapitalistisesta maailmasta? Kaikki elää siitä, että joku (harva) osaa kirjoittaa ja siinä se pysyy. Kirjallisuus kyllä välittää informaatiota mutta ei osallistu sen kielipeliin. Niin. Ei. Osallistu. Sen tehtävät eivät ole ensisijaisesti yhteiskunnallisia. Kirjallisuudella on vain mahdollisia funktioita. Vastuu on lukijalla. Me emme tarvitse avantgardea kertomaan mitä holokust oli, mitä on finnanssikrisis, mitä kulmannen maaliman epätive. Siihen riittää selkeä asiaproosa. Suurimmalle osalle kirjoittajista jo määre "avantgarde" on liian raskas taakka. Kaikki ovat keskenään eri mieltä. Laadun tai muodon suhteet kirjallisiin vaikutuksiin ovat satunnaisia. Luokka on yhtä satunnainen suure. Parhaimpia kirjoittajia ovat olleet porvarit (Mallarmé), hullut oikeistolaiset (Pound) ja niiden rääkkäämät (lisää tähän mielessäsi joku hyvä juutalainen nimi, itäeurooppalainen nimi, anagrammi, voit myös yrittää jotakin kolmannen maailman nimeä, hädin tuskin mustaa, koeta ääntää se, saman voit tehdä kahdelle edelliselle aukolle). Kukapa heistä ei olisi parahtanut, veistänyt silti tekstiä, hajottanut legonsa, by the rivers of Babylon, juuri siksi että osaa tehdä niin. How shall we sing the Lord's song in this strange land? Kirjallisuusinstituutio, ääh, journalismia, lehmänkauppaa, kytkykauppaa, sen mahdollisuudet, ne tiedetään, kirjoittajakoulutus, kai jotkut laulut on tehty suruista, huh, "hyvä jos seuraavilla runoillani saan pillua joltakin Steissin huoralta", ei siinä sen kummempi kunnian kukko laula. Kaveri kiittää. Oppipa nopeasti. Hänen kissansa nimi on Lissa Bon, hän ei tiedä sitä vielä, hän vasta kirjoittaa sitä, hän harjoittelee nämä kirjaimet, entä jos hän kirjoittaa ne väärin? Herr Who? Ajatusta myöhäismodernistisen kulttuurin narsismista ovat kehitelleet muiden muassa Richard Sennett, Christoffer Lasch, Gilles Lipovetsky ja David Michael Levin. Oliko vielä joku muu, parahin lähdeapparaattori, hohhoijaa... Corpus tulee ruudulle ilmankin, kirjoittaminen on sitä, se on kirjoittajan tehtävä.

Impressio epäsuotuisasta asianajosta

Niin nopeasti sulavaa kuvaa, että hahmot hajoavat. Metallisulattoja, lohikäärme ruokkii poikastaan hänen kuitukaapeliin vangitulla ruumiillaan. A) tylsää, b) sekavaa, c) so 90's. Analogia: Näin hän kirjoittaa minulle kirjeen, jossa pyytää anteeksi mutta ei mainitse sanallakaan raiskausta. Kaikki sujuu. Hän vihaa ystäviään, entä sitten ventovieraita. Juttu kuin kapinen koira asianajajan kynsissä. Remmiä tähän dialogiin:

- Sinä tulit takaisin? Luulin, että meillä oli hauskaa, vaikka kaipa se meni vähän överiksi.

- Mitä yrität? Harkitsen yhä syytteen nostamista.

Voi miksi raiskaajat aina palkkaavat naisen asianajajakseen! Niitä kuumia kiinattaria, jakkupuku vie rintojen väliin, he heilauttavat hiuksiaan ennen kuin keinahtavat tyhjään hissiin. Tuolla kaikella ei muka ole merkitystä! Huulet kylmiä paukkuja:

- Poikaseni, lakkasin ajat sitten katsomasta filmejä mustavalkoisina. Älä sotke katumustasi, älä huonoon omaantuntoon, siinä ei ole mitään elämän arvoista.

Nämä vangitut katsovat aina takaisin.

Impressio kolmiodraamasta

I
Bo Erik Hellströmillä oli onnettoman pieni mulkku, eikä hän ollut oikea kirjailija. Hän pelkäsi uutta jääkautta. Kuin häpeäpaalu, kuudet kalsarit päällekkäin. Hankala ilmasto, muiden muassa, nämä seikat mursivat Annun solisluun. Onko lainkaan väliä, kuinka kauan hän valehtelee teille päin naamaa? Tämä dekkaristi, surkea kukkanen valkeissa, alta sahraminkeltaisissa terälehdissä. Kerronpa kaiken. Tyttö oli tatuoinut nimestäni anagrammin reiteensä. Hän kasvoi untuvaa ja kääntyili ikkunassa kuin aivan väärä henkilö. Ne ovat juoksuaikoja, hän naurahti, kun Hellström tivasi hämillään hänen edessään. Ääni ja alaston mielihyvä. Juoksuaikoja, ymmärräthän, vihdoinkin kunnon lenkkiä. Sitä Bokke ei kestänyt. Hän iski ja iski, kunnes tyttö nytkähti lattialle ja makasi hiljaa. Minua hän oli läimäyttänyt edellisiltana mustankipeästi olalle, vaikka suu korskahti: Skacke, lykkäile tykö!

Jokin viikko myöhemmin Hellström suuntasi Volvollaan Kauniaisiin supermarketin makkarahyllyille. Mikä ateljee, sanoin Annulle hiivittyäni portaat hänen taiteilijavinttiinsä, onko tämä todellakin sinun, näyttäisitkö vielä reittäsi? Treenaatko yhä salaa, adonis, hän kuiskasi kun riisuin housuni sitoakseni hänen claviculansa.

II
Huonosta kielitaidosta ei ollut Hellströmille apua. Hän sepitti jälleen kerran poliisille: Tyttöni 17v. kaadui, diagnosi lihasrevehdys. 2viikkoa jälkeen ei hyvin parantannut ja pyydän röntgenen kuvia. Lääkeri on vihainen (ja ilkkeä) mutta saimme ne kuvat: Annu solisluu murtaus. Vaikka maksamme verot, hoitopalvelu ei tule! Jos ei maksa verot olisi vara mennä heti yksityslääkeri.

III
Syytteet: Alaikäiseen sekaantuminen, väärennetty henkilöllisyys, laiton maassaolo.


Bokke, huomenna Annu täyttää 18. Hän sai mallin lisenssin ja asuu nyt luonani. Heippa, Bokke, sanotko heippa. Kukaan ei kestä sinua viittä minuuttia enempää. Se alkaa nanotasolta.

Impressio komisario Montalbanosta

Sarsetto, amerikkalaisen sillan lähistöllä. Hän käärii hihansa, sininen paita, heijastavaa hiekkaa, hän riisuu lasinsa. Murharyhmä. He ovat levittäneet kankaan. Ikävästi, hän katsoo alas, nyt he laskostavat toista siihen missä kalastajat rantautuivat, missä TV:n kuvausryhmä, hullunkurista. Raahausjälki loppuu vaahtoon. Hoikat jalat, bikinit. Tätä hetkeä varten. Hän puhuttelee tutkijaa. Kaikki nämä poliisit, ja ruumis oli käännettävä noin? Tutkijan kasvot, ruskea nahkapusakka, kaulus leukaan, tyrmistykseen saakka, he eivät löydä bikinien yläosaa. Puinen kehys, uutistenlukija: Ihmiset soittavat nykyisin mieluummin televisioon. Hän puistelee päätään ja kiipeää takaisin rinnettä. Fiat kuin helvetin kojelauta. Kiveä, pensaita, myös aallonmurtajilla. Hän tahtoisi sanoa meri vei hänet ensin, mutta moottori starttaa liian nopeasti.

Impressio kaatuvasta miehestä

Juuri nyt hän. Hän. Hänen silmänsä. Tässä. Heinikko, hänen rikkinäiset hampaansa, hänen hikensä. Lapio kuivassa maassa, pimeydessä savea ohittavat valot, käsi verkkoaidalla. Aasin mukaan mies heilahti, tori oli heidän takanaan, kirkko. Juuri nyt hän tulee, aurinko on vierinyt hänen hiuksillaan, maa kirjoittanut niiden juuriin. Tuokaa vettä, vähän viiniä ja leipää. Hän kaatuu viimeisen kerran, hän on hetkessä lapsi, sileät kivet ojassa, jonka hän kerran kaivoi, oli hänen voimansa päivä, hän jää tähän pölyyn. Minä istun jättömaalla, kuten kaupunki kasvoi hänen luittensa liikkeissä, hän eli tässä näkymättömyydessä, jota mikään ei pelasta.

Impressio profetiasta

Nouse osaasi päivien lopussa, hän sanoi. Pöydällä kuppi ja lusikka. En ymmärrä mitään lopusta, läikkyykö pöytä, kääntyykö lusikka, voinko ennustaa sen kuin auringonpimennykset? Entä jos sanon "Minusta roikkuu lihanpaloja vai lihapatojako ne olivat", tapahtuuko niin? En näe sinne, en näe mitään. Kauan sitten joku lausui "Sinun osasi on istua paikoillasi, se ei tule olemaan helppoa, mutta sinä kestät, kun istut paikoillasi." Mikään ei liiku, tässä profetia. Tuo joku puhui kenties juuri minulle, sanoi "nyt", ja sanoo vielä, en ikinä tiedä onko hetki jo läsnä. Mitkä vuodet, koko elämä! Silti se juuri on minua varten kuin posliiniin maalattu kaksijakoinen karhu - tökeröä tekoa, pelkän viihtymisen vuoksi, vasemman jalan kahleet ovat jääneet kesken - ja kuppi on toisessa huoneessa, sisuksissaan kivennäisveteen upotetut hampaat, kulmat teräviksi viilattuina, kuplavaipassa...

Impressio luontorunoilijoista

He mullottavat pressuista kyhäämällään louteella läpi mäntykalikkahiilloksen: järvenselkä kuin siihen olisi kaadettu muitakin runoja. Niemen takana kaakkureiden kaltaiset eläimet, jotka pimeä sulkee sitäkin kumeampaan äänentoistoon sateen tauotessa. Kynnet hikisten sormien päissä puristelevat toisiaan. Rytmi. Runokirjan hinta olisi 45 euroa. Vuo. Se olisi vihreä, kannet paksua nahkaa, sisältä pelkkää kuolemattomuutta. Kolmenkymmentä sivua egyptiläisten pergamenttien tapaan. Se kääntyisi maailman kielille, siitä otettaisiin kuusi lisäpainosta. En tiedä mikä osa johtuu kaasuista, mikä tuijottelusta. Vielä heillä ei ole kesämökkiä.

Impressio komissaario Frostista

Jotakin oli tapahtunut, ehkä tie. Siitä paperista ei ottanut selvää, ehkä lasi, silti hän luki upeimman kirjaston jäänteitä. Aleksandria, niin ei käy usein, hän kävi kyllä usein, oli ärtynyt. Opin ihailemaan tavan takaa sitä vahvaa juutalaisisää, hän jankutti. Oliko hän peloissaan? An. Kaameat kasvot ihon takana, hän katseli vähän televisiota, viha ympäri paitaa, toivottavasti ymmärrät. Hänen solmionsa. Sinä päivänä tyttärenne siis katosi. Vain lesket puhuvat: Muuta emme halua, lohtua emme saa. Näitä aforismeja tilanteisiin. Hän kulki jutussa kuin haavoittunut kukko.

Jotakin seinällä, ehkä tiili, muurarin jättämä varjo, ja Carl ei nosta syytettä. Hän luottaa vain Janeen. Varl. Vainuan sellaisen. Toisen tytön ruumis oli vedessä, toisen metsässä. Tahtoisin puhua veneestä, en kannoista. Tämä hetki on paadella. Närkästynyt kaulapussi. Se että tunsin myötätuntoa. Ikiheltta. Liian vanhoja miehiä selvittämään näitä sotkuja.

Sanoisitko tuon vielä kerran?

Harriet olisi saanut pitää suunsa. Sen jälkeen olisin antanut hänen paeta. Kameratyö: Hän ampuu itsensä haudalla. Melodraama. Mokoma. Niin makaa kuin petaa. Pidin heistä molemmista. Pitäkää häntä syyllisenä. He kiittävät sekä tuulesta että auringosta. Kaunis musta lamppu, jota tuo kaikki muistuttaa juuri ennen päätöstekstejä.

Impressio tytöstä takapenkillä

Sellaisia asioita kuin loiste ja siristys ja kehnot lauseenalut kuin istunto olisi jo lipunut ohi; olemassa, sanoo tyttö, joka makaa takapenkillä pikkuhousuissa ja katselee avonaisesta ovesta heinikkoon toinen jalka ulkona retkottaen. Tie kaartuu oikealle. Kun siihen tulee, hän sanoo, olemassa, ja nousee hieman, tumppaa kiiltävään roskarasiaan. Savu leijuu puolittain kattoon, livistää osaksi, reunoiltaan, läpi koivun oksien. Hän puhuttelee terhakoita keltaisia sotureita, jotka ovat vallanneet kojelaudan ja etuistuimet ja sinne retkahtaneet. Mustia myös. Olemassa, se imeytyy, niin te liikutte, heikommin ei kestä. Kristallia, tomua. Hän jäisi yöksi. Vatsalle, juuri niin. Toisiaan hankaavat jalat. Sylki. Reidet. Tuota tietä me vampyyrit kuljemme kyliin. Hän katselee, miten aamu pisaroisi jyvissä. Se toisi korennotkin suureen taisteluun.

Impressio runosta joka oli lavastettavissa proosaksi

Elokuu, niin suuresti se alkoi. Kuitusi tuottivat minussa kateutta, oi onnellisten motelleiden matkamies, orgaaniset kuvasi kaukana kartoilla, tulossa keskustaan, mitä teet siellä, niin? Äh, älä viitsi, väität latkivasi jallua, vaikka kirjoitat mestariteosta selkä kalameren karkealla dyynillä. Suoraan sanoen: Tahdoin nauraa onnettomuudellesi, ajaisit ojaan samalla kun jututan sinua, ei mitään sanottavaa, kaikki kirjaimet jumissa, olen se raskas lause mopedista, jonka lävitse sataa bensaa iltaisin, kun kuvittelen autonromuja ja niissä kyteviä ruumiita. Naurettava unelma, vain amerikkalainen ruoho renkaiden alla oli omaperäistä ja sekin synteettinen huijaus; jokseenkin jankuttava esitys, ei sillä ylitetä kaupungin rajaa, kynnys on aina siinä välillä, kerro toki tarinat onnettomista.

Tarinat, mikä vuosi? Tuhat askelmerkkiä miljoonina vuoristonniminä. Hän on vantaalainen Köningsberg, hän sisäinen King Size Sea Fish Burger. Hän Altai, hän Himalaja, Mariaanit. Olen nähnyt kaikki nuo ääripäät yhdessä, merihaudasta huipuille, onko sellaista kaupunkia, josta autot lähtisivät kielekkeille mahdollisimman pian?

Olet siis tavannut nämä hyypiöt. Minulle he ovat rakkaimmat elämässä, siksi myös heidän pitäisi seurata kuolemaamme - missä lienee? Ajan kuluksi olen raapinut sirkkoja esinahkani alta. Ei hullumpaa. Ja naiset, jotka pyysivät rapuja lähistöllä, pyysivät minua: "Kuuma pakkaus, kuuset katselevat jo hautausmailla, äkkiä tänne!"

Niin suuresti huomasin ostaneeni ikonin puhuessamme. Tunsin, että talo pitäisi viilentää ja vuorata huuruisilla kuvilla. Joko puhuimme? Vielä hetki sitten olin etsinyt peiliä. Ehkä tämä sitten on se puolimatkan krouvi - mutta me keräämme liikaa verbejä, sateesta huolimatta saamme vain impressioita runoudesta.