Impressio kolmiodraamasta

I
Bo Erik Hellströmillä oli onnettoman pieni mulkku, eikä hän ollut oikea kirjailija. Hän pelkäsi uutta jääkautta. Kuin häpeäpaalu, kuudet kalsarit päällekkäin. Hankala ilmasto, muiden muassa, nämä seikat mursivat Annun solisluun. Onko lainkaan väliä, kuinka kauan hän valehtelee teille päin naamaa? Tämä dekkaristi, surkea kukkanen valkeissa, alta sahraminkeltaisissa terälehdissä. Kerronpa kaiken. Tyttö oli tatuoinut nimestäni anagrammin reiteensä. Hän kasvoi untuvaa ja kääntyili ikkunassa kuin aivan väärä henkilö. Ne ovat juoksuaikoja, hän naurahti, kun Hellström tivasi hämillään hänen edessään. Ääni ja alaston mielihyvä. Juoksuaikoja, ymmärräthän, vihdoinkin kunnon lenkkiä. Sitä Bokke ei kestänyt. Hän iski ja iski, kunnes tyttö nytkähti lattialle ja makasi hiljaa. Minua hän oli läimäyttänyt edellisiltana mustankipeästi olalle, vaikka suu korskahti: Skacke, lykkäile tykö!

Jokin viikko myöhemmin Hellström suuntasi Volvollaan Kauniaisiin supermarketin makkarahyllyille. Mikä ateljee, sanoin Annulle hiivittyäni portaat hänen taiteilijavinttiinsä, onko tämä todellakin sinun, näyttäisitkö vielä reittäsi? Treenaatko yhä salaa, adonis, hän kuiskasi kun riisuin housuni sitoakseni hänen claviculansa.

II
Huonosta kielitaidosta ei ollut Hellströmille apua. Hän sepitti jälleen kerran poliisille: Tyttöni 17v. kaadui, diagnosi lihasrevehdys. 2viikkoa jälkeen ei hyvin parantannut ja pyydän röntgenen kuvia. Lääkeri on vihainen (ja ilkkeä) mutta saimme ne kuvat: Annu solisluu murtaus. Vaikka maksamme verot, hoitopalvelu ei tule! Jos ei maksa verot olisi vara mennä heti yksityslääkeri.

III
Syytteet: Alaikäiseen sekaantuminen, väärennetty henkilöllisyys, laiton maassaolo.


Bokke, huomenna Annu täyttää 18. Hän sai mallin lisenssin ja asuu nyt luonani. Heippa, Bokke, sanotko heippa. Kukaan ei kestä sinua viittä minuuttia enempää. Se alkaa nanotasolta.