Impressio kaatuvasta miehestä

Juuri nyt hän. Hän. Hänen silmänsä. Tässä. Heinikko, hänen rikkinäiset hampaansa, hänen hikensä. Lapio kuivassa maassa, pimeydessä savea ohittavat valot, käsi verkkoaidalla. Aasin mukaan mies heilahti, tori oli heidän takanaan, kirkko. Juuri nyt hän tulee, aurinko on vierinyt hänen hiuksillaan, maa kirjoittanut niiden juuriin. Tuokaa vettä, vähän viiniä ja leipää. Hän kaatuu viimeisen kerran, hän on hetkessä lapsi, sileät kivet ojassa, jonka hän kerran kaivoi, oli hänen voimansa päivä, hän jää tähän pölyyn. Minä istun jättömaalla, kuten kaupunki kasvoi hänen luittensa liikkeissä, hän eli tässä näkymättömyydessä, jota mikään ei pelasta.